Onko muita, jotka viettävät juhannuksen yksin?

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettinyt miksi nykyään on niin paljon yksinäisyyttä, siis sinkuissa ja nuorissa, vanhuksissa ja parisuhteissa?

Hoitaako ihmiset jossain netissä ystävyydet? Eihän se ravitse ketään, keskustelu ja yhdessäolo, asioiden jakaminen ja läsnäolo että joku ihminen on vain siinä,se tuntuu hyvältä ja ravitsee mieltä. Miksi tämä on mennyt tällaiseksi? :(

Olen miettinyt ja todennut että moni (minä mm) on yksin siksi että seura on joko ilkeää muiden panettelua, itsekästä ryypiskelyä, riidan haastamista tai jollakin tavalla toisten hyväksikäyttämistä. Rentoa kivaa yhdessä oloa ei vain enää ole. Aina kaiken tekemisen pitäisi maksaa ja mitä enemmän maksaa, sitä hienompaa olisi. Ilmainen huvi on noloa. Ihmiset on itsekkäitä, pahantuulisia ja ilkeitä. Mieluummin siis yksin kun olen pienituloinen niin en ole harmina "rikkaille".

Yksin täälläkin.  Kutsuja juhannuksen viettoon tuli muutama,  mutta kaipaan nyt lepoa ja hiljaisuutta.  Sauna,  olut ja vähän grillattavaa riittää nyt ihan hyvin. 

Tavallinen viikonloppu muiden joukossa. Chillailua, kokkailua, meditatiivista mietiskelyä - yksinolo on arvokasta kun sen oivaltaa.

Melkein kaikki yksin juhannusta viettävät vaikuttavat tyytyväisiltä.

Niin minäkin . On niin ihanaa nukkua niin kauan kuin huvittaa.  Laittaa ruokaa mistä tykkää tai ei laita mitään.

Monet ähisevät nyt mökeillään hyttysten kanssa.  Riidellään ja passataan vieraita.  Ei kiitos!

Jouluna minua ei haittaa olla yksin, mutta jostain syystä juhannuksena se korpeaa kun ei ole mitään paikkaa mihin mennä.

Tuntuu, että kaikilla muilla on kivoja juhannussuunnitelmia paitsi mulla, olen varmaan tuomittu kulkemaan elämäni yksin.

Mulle tuli noista ohareista mieleen, että ihmisillä taitaa nykyisin olla niin paljon kaikenlaista parempaakin tekemistä, että toisen järjestämään juttuun osallistutaan vain, jos ei tule mitään muuta. Omassa nuoruudessani, kun joku jotain vaivautui järjestämään, sinne mentiin vaikka pää kainalossa. Mistä tämä muutos johtuu? Siitäkö, että pari vuosikymmentä sitten päiväkodeissa opetettiin, että synttäreille pitää kutsua kaikki? Siis nekin, joiden kanssa ei ollut edes kaveri? Synttärisankarin vanhemmat varautuivat siihen, että kaikki tulee, mutta loppujen lopuksi ei tullutkaan kuin vain ne lapsen oikeat ystävät? Lapset oppivat, että juhliin osallistutaan, jos sattuu huvittamaan? Ja kun nämä ihmiset kasvoivat aikuisiksi, sama jonkinlainen välinpitämättömyys juhlien järjestäjää kohtaan jäi pysyväksi? 

Itse olen nykyään tyytyväinen, kun saan harrastaa liikuntaa, syödä mitä haluan ja ehkä joskus ottaa oluen, ja nukkua hyvin. En tarvitse noihin muita ihmisiä. Olen välillä miettinyt, olenko muuttunut aivan oudoksi, mutta kaikki sosiaaliset tapahtumat tuntuvat vain ottavan enemmän kuin antavat. Siksi ne on jääneet vähiin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen viikonloppu muiden joukossa. Chillailua, kokkailua, meditatiivista mietiskelyä - yksinolo on arvokasta kun sen oivaltaa.

Ei se silloin ole kun on tahtomattaan yksin. No onneksi kuitenkin oma lapsi kävi. 

Vierailija kirjoitti:

Jouluna minua ei haittaa olla yksin, mutta jostain syystä juhannuksena se korpeaa kun ei ole mitään paikkaa mihin mennä.

Tuntuu, että kaikilla muilla on kivoja juhannussuunnitelmia paitsi mulla, olen varmaan tuomittu kulkemaan elämäni yksin.

Joo ja kaiken lisäks oma isä on sellaine hullu huutava outoja puhuva juoppo että vanhempien mökillekään kehtaa mennä. Olis siis vanhemmat, mutta ei kuitenkaan ole. Tuntuu melkein että pahinta mitä kuvitella saattaa. Moni minun ikäinen nelikymppinen siis viettää juhannuksensa mökillä ja vanhempansa ovat myös. 

Yksin lojun sohvalla tämänkin juhannuksen. Olisi ollut yksi vaihtoehto mihin mennä, mutta kun epäilee omaa viihtymistään siinä porukassa, eikä pois sieltä ole mahdollista päästä kuin vasta aamuyöstä jos silloinkaan, niin mielestäni kaikkien kannalta parempi että jätän välistä. Juhannus ei ole koskaan ollut minulle muuta kuin tavallinen kesäviikonloppu, sitä juhlii jos mieli tekee. En minä mitään enää näin aikuisena jaksa juhlia vain sen takia, että muutkin juhlivat. Ainoastaan joulu on sellainen, että en kyllä ihan huvikseni vaan jätä välistä esim. jouluruokailua perheen kanssa, vaan vaatii jonkin isomman syyn.

Vietän yksin, mutten yksinäisenä. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta itekseni. Ajattelin, että saan viettää 3 päivää yksin omassa rauhassani ja puhumatta kellekään mutta jo tänään se ei täysin toteutunut.

Uimassa olin varhain, luulin saavani uida ylellisessä hiljaisuudessa yksin. Niin eikös ilmaantunut toinenkin uimari, joka alkoi heti hölöttää mulle. Oli siis aivan vieras tyyppi.

Ruokakaupassa parikin myyjää kiirehti toivottamaan Jussia tekopirteä hymy kasvoillaan. Ei ne yleensä niin maireita ole, ja mä vaan äkkiä olin suunnitellut hakevani pari unohtunutta juttua "minding my own business"-tyylin nopeasti tavarat koriin, kassalle ja ulos sanomatta muuta kuin kiitos kassalla.

Lenkillä luulin saavani olla yksin, kun koko Suomi on autoillut mökeilleen. Kissan villat, oitis liimautui joku pariskunta mun perään isolla äänellä höpöttäen.

Lenkin lopuksi naapurit alkoi jututtaa oikein urakalla, en edes siitä päässyt liukenemaan pelkällä hyvän juhannuksen toivotuksilla.

Työkseni joudun puhumaan kuin ruuneperi ja toisen puolen työajasta kuuntelemaan muita. Nyt toivoin, että jos sais kerrankin olla ihan hissunkissun, hiljaa hiljaisuudessa ja itekseen niin ei.

Varmaan ois munkin pitänyt matkustaa jonnekin korpimökille. Ens Jussina sitten.

Mulle juhannus ja muutkin pakolliset juhlapyhät ovat aina olleet vain tavallisia vapaapäiviä, ei sen kummempaa. Parisuhteessa ollessani tuli usein vietettyä juhannusta kumppanin ja kavereiden kanssa. Huomasin kuitenkin silloin, ettei se lopulta ole yhtään sen kummempaa kuin yksinkään vietetty juhannus.

Väsyttää sen verran, että en jaksanut lähteä kumppanin kanssa mökille. Katselen sarjoja ja pesen pyykkiä. Juhannus ei ole koskaan ollut mulle merkityksellinen, joten ei ole mitenkään fomo, vaikka olen yksin kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettinyt miksi nykyään on niin paljon yksinäisyyttä, siis sinkuissa ja nuorissa, vanhuksissa ja parisuhteissa?

Hoitaako ihmiset jossain netissä ystävyydet? Eihän se ravitse ketään, keskustelu ja yhdessäolo, asioiden jakaminen ja läsnäolo että joku ihminen on vain siinä,se tuntuu hyvältä ja ravitsee mieltä. Miksi tämä on mennyt tällaiseksi? :(

Olen miettinyt ja todennut että moni (minä mm) on yksin siksi että seura on joko ilkeää muiden panettelua, itsekästä ryypiskelyä, riidan haastamista tai jollakin tavalla toisten hyväksikäyttämistä. Rentoa kivaa yhdessä oloa ei vain enää ole. Aina kaiken tekemisen pitäisi maksaa ja mitä enemmän maksaa, sitä hienompaa olisi. Ilmainen huvi on noloa. Ihmiset on itsekkäitä, pahantuulisia ja ilkeitä. Mieluummin siis yksin kun olen pienituloinen niin en ole harmina "rikkaille".

Ei kannata yleistää. Minä olen pienituloinen, mutta myös varakas. En välitä rahasta, eikä kenekään tarvitse tulla vnkumaan minulle, että helpppohan se on olla välittämättä kun sitä on. Minun rahani ovat sijoitettu, joten niitä ei noin vain oteta käyttöön. En siis ole yhtään rahan perään ja vain harva tietää, että minulla varallisuutta on. Elän ihan mielelläi pienillä tuloilla.

Ei kiinnosta mennä minnekään juhannuspippaloihin ja minulle laadukasta ajanvietettä on aika, jonka vietän kotona. Sohva on kiva paikka ja lempisarjojen katsominen, välillä kumppanin kainalossa. En välttämättä edes osta jääkaappiin mitään erityisempää. Nyt piti ostaa mansikoita, kun niitä jos sai, mutta eipä sitten napannutkaan lähteä kauppaan. Äsken syötiin ranskalaisia ja ketsuppia ja minä vedin jälkkäriksi hiukan raakoja nektariineja. Päivän paras anti oli päikkärit.

Vierailija kirjoitti:

Jouluna minua ei haittaa olla yksin, mutta jostain syystä juhannuksena se korpeaa kun ei ole mitään paikkaa mihin mennä.

Tuntuu, että kaikilla muilla on kivoja juhannussuunnitelmia paitsi mulla, olen varmaan tuomittu kulkemaan elämäni yksin.

En ole vielä löytänyt yhtään juhannuksenviettopaikkaa, joka olisi varattu vain pariskunnille, perheille tai kaveriporukoille.

Minä olen  yksin. Meitä on kai paljon. 

Juhannus ei kuulu lempijuhliini. Olen ihan mielelläni yksin toisin kuin vaikka jouluna ja vappuna. Istuskelen tässä terassilla. Aiemmin päivällä tein puutarhahommia. Kohta menen syömään. En jaksanut lämmittää saunaa, ehkä huomenna. Itse saan valita, kun olen keskenäni.  

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Ja nautin joka sekunnista. Onnistuin torppaamaan kaikki juhannuskutsut, en voi sietää pitkän työputken jälkeen enää kenenkään kälätystä. Tänään kävin kaupassa ja ostin uusia perunoita. Nyt teen salaatin ja jauhelihakastikkeen kunnon ruskealla kastikkeella. Pyykkikone pyörii ja aion katsoa Bridgertonin. Ihana rauha.

Mäkin aion kattoa Bridgertonia. Juuri sopivaa juhannusohjelmaa. :D

En ollut yksin, mutta nyt olen kun menin ja kusin kiljukattilaan. Ihmiset ei ymmärrä nykyään enää huumoria yhtään.

Meikkailin ja laittauduin käydäkseni kaupungilla asioilla, mutta sitten vaan tunteet nousi pintaan ja itkin ihan kunnolla, annoin kaikkien tunteiden tulla. Kirjoittelin muistivihkoon ajatuksia, jotta saan niihin etäisyyttä. Helpotti niin paljon oloa! Tilasin lempi pizzaani, oli aivan törkeän hyvää.  Ajattelin mennä vielä iltakävelylle ihailemaan kauniita kesäauringon valaisemia järvi- ja kaupunkimaisemiaja samalla saa kuunnella hyvää musaa. Tuulikin varmaan tässä tyyntyy. Myöhemmin illalla katson jotain hyvää sarjaa tai leffaa. Ja aamulla juoksulenkille sitten nautiskelemaan. 

Asiat järjestyy, tunnen sen niin vahvasti.