Ikisinkkuja yhdistää usein yksi asia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi.  On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään. 

Olen kohtalotoverisi. Nuorempana minulle sanottiin aina että "odota vaan, kyllä se oikea tulee vastaan". Ei tullut, olen 38v ja ikisinkku. Nykyään toki kukaan ei enää kysy minulta mitään rakkauselämääni liittyen, kaikki olettavat että olen jo luovuttanut.

Joo. Kaikki valittaa jos tuttavat ja sukulaiset kyselee että joko oot löytänyt puolison, mutta pahempi on ku

En ole kyllä eläissäni saanut säälivää katsetta. Päinvastoin on ihmetelty miksi en suostu ottamaan ketään. Tarjontaa on aina ollut ja on vielä 5- kymppisenäkin. Vastaus on yksinkertainen: en halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Mä olin seurustelija ikävuoteen 26 asti. Siitä lähtien olen ollut selibaatissa elävä sinkku ja nyt oon 35. Tosin se, että tulin uskoon 26-v:nä, vaikuttaa myös asiaan. 

Minä olin panomies 26v asti, sitten perheellinen 35v asti ja sen jälkeen vain yksin kun ei naisille kelpaa.

Nuorena kelpas kun oli komea, nyt en enää vaikka tyyppinä ihan samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Mä olin seurustelija ikävuoteen 26 asti. Siitä lähtien olen ollut selibaatissa elävä sinkku ja nyt oon 35. Tosin se, että tulin uskoon 26-v:nä, vaikuttaa myös asiaan. 

Eli löysit ei-heteron puolesi 26v? Sitä ennen tulit marjattaan, liisaan ja annikkiin mutta kokeilit uskoon tulemista ja siksi olet nyt selibaatissa? Kokeile vielä vaikka tulla perttiin tai ismoon.

Itsetunnottommien ei kannata seurustella, huonon kumppanin kanssa voi ajautua itsemurhan partaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Mä olin seurustelija ikävuoteen 26 asti. Siitä lähtien olen ollut selibaatissa elävä sinkku ja nyt oon 35. Tosin se, että tulin uskoon 26-v:nä, vaikuttaa myös asiaan. 

Eli löysit ei-heteron puolesi 26v? Sitä ennen tulit marjattaan, liisaan ja annik

Olen naisihminen.

Vierailija kirjoitti:

Itsetunnottommien ei kannata seurustella, huonon kumppanin kanssa voi ajautua itsemurhan partaalle.

Ilman seksiä voi näin myös käydä eli miehet ei voi kuin hävitä tässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Mä olin seurustelija ikävuoteen 26 asti. Siitä lähtien olen ollut selibaatissa elävä sinkku ja nyt oon 35. Tosin se, että tulin uskoon 26-v:nä, vaikuttaa myös asiaan. 

Minä olin panomies 26v asti, sitten perheellinen 35v asti ja sen jälkeen vain yk

Naiset eivät ikinä myöntäisi sitä, mutta he ovat aivan yhtä pinnallisia kuin miehetkin. Tärkeintä miehessä on ulkonäkö. Siksi hyvännäköiset naiset ovat aina hyvännäköisten miesten seurassa. Mitään julkkispappoja ei sitten lasketa.

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiivaaseen tyyliin jos joku on eri mieltä. Yleensä tietää asioista joista puhuu paljon ja nauttii sen toisen jyräämisestä argumenteillaan. Eikä sitten ymmärrä, miksi toinen loukkaantui. Hän kun keskusteli vain asioista, ei mitenkään loukannut tämän persoonaa.

Tiedän että hän on yrittänyt joskus etsiä tinderistä miestä, mutta ei ole löytynyt kiinnostuneita. Treffit on kuulemma ollut pääosin vaivautuneita ja tylsiä, varmaan juuri koska hän ei osaa sitä kevyttä jutustelua eikä kukaan ala jutella jostain kvanttifysiikasta tai filosofiasta tai tekoälystä heti alkuun, tuollaisista hän kyllä osaisi jutella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Mä olin seurustelija ikävuoteen 26 asti. Siitä lähtien olen ollut selibaatissa elävä sinkku ja nyt oon 35. Tosin se, että tulin uskoon 26-v:nä, vaikuttaa myös asiaan. 

Eli löysit ei-heteron puolesi

Olen naisihminen.

Kyllä uskoon voi tulla straponillakin

Vierailija kirjoitti:

Osa meistä "ikisinkuista" on sellaisia, ettemme edes halua parisuhdetta. Typerää aina olettaa, että jos joku on ollut pitkään sinkkuna, johtuisi se aina siitä ettei löydä ketään. Ei kaikki meistä ole niin viettien vietävänä, että se pariutuminen olisi elämän tarkoitus. Itse olen nauttinut sinkkuelämästä jo toista vuosikymmentä, enkä tästä ihanasta vapaudesta ihan helpolla luovu.

Jostain syystä muiden sinkkuus on monille ongelma. Minuakin on huijattu milloin millekin sokkotreffeille, vaikka olen hyvin selvästi ilmaissut että haluan elää sinkkuna eikä minulta mitään puutu. Ärsyttävää, vaikka hyvää toki tarkoittavatkin parituksineen. Mikä ihmeen itseisarvo se parisuhde on, että kaikkien pitäisi elää niin?! En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Kuulostaa mun unelmanaiselta

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Aspergeriltä kuulostaa. Siskosi on luultavasti oikein paljon enemmän mielummin yksin kuin epäsopivan kumppanin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Missäpäin siskosi asuu, muutan sinne häntä etsimään.

Siis aivan mahtavaa jos voisi jonkun kanssa puhua järkeviä ilman turhaa small talk lätinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa meistä "ikisinkuista" on sellaisia, ettemme edes halua parisuhdetta. Typerää aina olettaa, että jos joku on ollut pitkään sinkkuna, johtuisi se aina siitä ettei löydä ketään. Ei kaikki meistä ole niin viettien vietävänä, että se pariutuminen olisi elämän tarkoitus. Itse olen nauttinut sinkkuelämästä jo toista vuosikymmentä, enkä tästä ihanasta vapaudesta ihan helpolla luovu.

Jostain syystä muiden sinkkuus on monille ongelma. Minuakin on huijattu milloin millekin sokkotreffeille, vaikka olen hyvin selvästi ilmaissut että haluan elää sinkkuna eikä minulta mitään puutu. Ärsyttävää, vaikka hyvää toki tarkoittavatkin parituksineen. Mikä ihmeen itseisarvo se parisuhde on, että kaikkien pitäisi elää niin?! En ymmärrä.

Tuo on jännä piirre, että pitää huolehtia muiden asioista. Eri juttu, jos joku pyytää, että tietäisitkö/tuntisitko mulle sopivaa. Mutta jos itse on tyytyväinen omaan sinkkuelämäänsä, niin ärsyttää jos joku yrittää kaupitella,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa meistä "ikisinkuista" on sellaisia, ettemme edes halua parisuhdetta. Typerää aina olettaa, että jos joku on ollut pitkään sinkkuna, johtuisi se aina siitä ettei löydä ketään. Ei kaikki meistä ole niin viettien vietävänä, että se pariutuminen olisi elämän tarkoitus. Itse olen nauttinut sinkkuelämästä jo toista vuosikymmentä, enkä tästä ihanasta vapaudesta ihan helpolla luovu.

Jostain syystä muiden sinkkuus on monille ongelma. Minuakin on huijattu milloin millekin sokkotreffeille, vaikka olen hyvin selvästi ilmaissut että haluan elää sinkkuna eikä minulta mitään puutu. Ärsyttävää, vaikka hyvää toki tarkoittavatkin parituksineen. Mikä ihmeen itseisarvo se parisuhde on, että kaikkien pitäisi elää niin?! En ymmärrä.

 

Tuo on jännä piirre, että pitää huolehtia muiden a

Minä tykkäisin jos mulle kaupiteltais naisia parisuhde-ehokkaaksi. Mutta kun ei oo ees ketään keltä kysyä tunteeko ketään sinkkunaista.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Tuttua! Mäkin olen ikisinkku, syynä asperger. Olen kyl hyvä small talkaan, olen siinä mielessä normaalilta vaikuttava. (Puhun esim tyylistä, ruuanlaitosta, konserteista, matkoista ja ravintoloista, sisustuksesta työskentelen näiden alojen parissa) 

mutta se tulee väistämättä deitilleni selväksi ajan kanssa, että en pysty pitkäaikaiseen, jatkuvaan tai läheiseen kanssakäymiseen ihmisen kanssa. Ja en halua, että kukaan esim katsoo minua kun vaik piirrän tai maalaan. Kauheasti en halua mitään paljastaa/jakaa elämästäni. Siksi en onnistu seurustelleen, vaikka yritin joskus 8 v sit viimeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Miten niin ei ole saanut ketään?

Etkö käsitä että on ihmisiä jotka viihtyvät ja pärjäävät oikein mainiosti itsekseen? Ei kaikki ole niin kuin sinä, että pakko löytää pari, kuka vaan kelpaa. Fiksut ihmiset tajuavat että tarvitaan rakkautta ja sitä että kumppanilla riittävän samanlaiset elämäntavat ja -arvot. Muuten parisuhde ei tuo lisäarvoa elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Kyllä tollasillekin löytyy miehiä, tiedän itsekin miehiä joita kiinnostaa jutella enempi jostain kvanttifysiikasta, filosofiasta tai tekoälystä kuin liibalaaba-small talkia. 

Ja ymmärrän kyllä siinä siskoasi, että se ON todella rasittavaa jos ihmiset loukkaantuu asiakeskusteluissa. Siskosi ei ilmeisesti tosiaan osaa valita sitä, missä seurassa tuollaiset keskustelut kannattaa käydä. Meillä on onneksi suku sellaista, että kaikki tykkää keskustella ja kukaan ei ota sitä henkilöön, koska ne meidän keskustelut ja kiivaatkin väittelyt eivät ole henkilöön meneviä, vaan nimenomaan asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkuja yhdistää ainakin rumuus.

Itse tiedän useita ns hyviä saaliita, mutta heillä on aivan mahdottomat kriteerit kumppaniehdokkaille sekä he ovat ihmissuhteissa turhan yksipuolisia. Puhuvat paljon siitä mitä haluavat mutta ei lainkaan siitä mitä antavat.

Moni nainen ohitti lapsentekoiän vaikka perhettä olisi halunnut. Miehet 50+ ei meinaa enää kelvata kolmekymppisille naisille, joiden kanssa perhettä voisi vielä saada.

:D Miksi ihmeessä kolmikymppiset naiset ylipäätään katselisivat 50+ miehiä? Kolmikymppistä naista lähestyy lähinnä 25-35v miehet, ja ne tuntemani kolmikymppiset naiset jotka on viime vuosina pariutuneet, ovat pariutuneet ihan oman ikäisen kanssa. Ei kellään tule mieleenkään tuollainen, että jotain viiskymppisiä katseltaisi, eikä viiskymppiset kyllä edes yr

No ei ne katsokaan ja se oli mun pointti. 50v perhettä haluava katselee kolmekymppisiä jotka voi vielä tulla raskaaksi. En tajua mikä tossa on vaikea ymmärtää 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Uskon että siskollesi olisi liian kova pala olla miehen kanssa, joka tietää siskoasi enemmän filosofiasta, tekoälystä jne. Hän varmaankin pitää tuttavapiirinsä sellaisena, että voi tuntea tiedollista paremmuutta kaikkiin tuntemiinsa ihmisiin nähden.