Ikisinkkuja yhdistää usein yksi asia

Mitäs väliä sillä, vaikka kriteerit olisivat kuinka tiukat sekä yksityiskohtaiset ja se vaatimuslista pidempi kuin Ikean kuitti. Eiköhän tärkeintä ole se, että henkilö hyväksyy sinkkuutensa eikä valita siitä.  

Vierailija kirjoitti:

Näistä "ei halua parisuhdetta mutta ei vastusta sitä" ja pizzavertauksista tulee sellainen kuva, että miehet vaan seksinhimossa ajautuvat parisuhteisiin.

Onko samaa ilmiötä, kuin se, että miehet ajautuvat perheenisiksi, vaikka eivät halua lapsia, mutta eivät vastustakaan?

Sitten kun ajautumisesta koituu vastuita ja velvollisuuksia, märistään ettei koskaan haluttukaan sitä parisuhdetta, yhdessäasumista tai lapsia ja sen takia ei ole halua osallistua mihinkään. 

Kannattais vastustaa asiaa, jota ei halua.

Minulla on pitkäaikaisia ja läheisiä miespuolisia ystäviä, ja tämä ei kyllä täsmää yhtään ainakaan heihin. He hakivat aktiivisesti puolisoa, kun halusivat sellaisen. He kertoivat että haluavat lapsia, ja jokainen heistä onkin nyt isä. En näe mitään ajautumista heidän käytöksessään. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sisko, joka on ikisinkku, vaikka on kaunis ja hoikka eikä ole mitään vaatimuslistoja. Mutta ymmärrän hyvin silti, miksi hän on sinkku. Hän on joko vain hyvin vaikea luonne, tai joku diagnosoimaton neuro-epätyypillinen. En yllättyisi jos hän olisi asperger tai autisti. Hän on myös Mensan jäsen, joten voi myös olla että kyse on vain ilmiöstä josta luin, että jos keskustelukumppaneilla on enemmän kuin 30 pistettä eroa älykkyysosamäärissä, keskustelusta tulee vaikeaa.

Koko hänen olemuksensa on jotenkin torjuva ja pelottava. Mustat hiukset, usein voimakas meikki, mustat vaatteet. Kova ääni, ja hyviin vahvat mielipiteet kaikista, eikä hän ujostele niitä sanoa. Toisaalta ei osaa oikein sellaista tavallista small talk jutustelua, vaan on ensin hiljaa ja itsekseen sulkeutuneen oloisena, ja sitten kun bongaa jotain juttua mihin hänellä on mielipide, möläyttää sen toisten päälle puhuen. Ja alkaa vielä usein väitellä siitä hyvin kiiva

Mielenkiintoista tuo mainitsemasi älykkyysosamäärän eron vaikutus kommunikoinnissa. Se saattaisi selittää osaltaan omaakin tilannetta. Miehet tuntuvat usein yksinkertaisilta, enkä työpaikan kahvitauoillakaan saa kiinni siellä jaetuista tyhjänpäiväisyyksistä tai kuohunnan aiheista. Kuulun Mensan mukaan huippuälykkäisiin. 

Lähipiirini ikisinkkuja yhdistää yksi asia, he ovat sosiaalisesti hieman outoja tai/tai rajoittuneita.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei saa mitä haluaa niin miksi pitäisi tyytyä selvästi vähempään? Parisuhde ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia elämässä. On myös paljon muuta ja sinkkuus ei estä luomasta hyviä ystävyyssuhteita molempiin sukupuoliin.

Moni ikisinkku on myös oppinut nauttimaan yksinelämisen hyvistä puolista. Miksi tuhlaisin elämääni ja energiaani epätyydyttävään parisuhteeseen?  Omalta kohdaltani ei ole kysymys siitä etten saisi ketään vaan en ole saanut haluamaani.

Omalla kohdallani nuo mieskaverit ovat aina loppujen lopuksi halunneet muutakin kuin kaveruutta. Naiset taas eivät jostain syystä tykkää kaveerata mun kanssa. Onneksi viihdyn yksinkin ihan hyvin. En aio tyytyä huonoon parisuhteeseen vain saadakseni seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole ikisinkku, kun naimisiinkin olen "päässyt" 3 kertaa, ja tähän pääkle avosuhteet ja muut seurustelut.

Mutta olen kumminkin sinkku, eli nämä parisuhteet/-viritykset eivät ole kestäneet. Olen aina suhtautunut elämään ns. tosissani, en ole mikään baaribilettäjä. Miksi sitten suhteet eivät onnistu? Ei, vaikka lapsiakin on tullut.

Vastaus: olen Asperger, mikä todettiin vasta, kun elämäni oli täysin palasina. Nämä parisuhteen toiset osapuolet eivät ole myöskään tajunneet, että en ole tavallinen nainen, koska nähneet vain pinnan. Nätillä naisella on aina vientiä. Vasta arki ja käytännön vaikeudet suhteessa ja vanhemmuudessa ovat räjäyttäneet pankin eli assipiirteet tulleet niin näkyvästi esille, että se toinen osapuoli on halunnut vetäytyä suhteesta.

Sinkkuus varmaan jatkuu tästä eteen päinkin.

Luulen, että mulla sama vika. Ei ole kyllä diagnosoitu mitään, mutta mulla on tiettyjä piirteitä. Nätti ulkonäkö houkuttelee miehiä, mutta ei mun parisuhteista tule oikein mitään. Olenkin valinnut nyt sinkkuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi.  On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään. 

Olen kohtalotoverisi. Nuorempana minulle sanottiin aina että "odota vaan, kyllä se oikea tulee vastaan". Ei tullut, olen 38v ja ikisinkku. Nykyään toki kukaan ei enää kysy minulta mitään rakkauselämääni liittyen, kaikki olettavat että olen jo luovuttanut.

Joo. Kaikki valittaa jos tuttavat ja sukulaiset kyselee että joko oot löytänyt puolison, mutta pahempi on kun ne lakkaa kysymästä tai jos kysyjät on häipyne

turhilla tuttavilla ei tee mitään :) et menettänyt mitään. Jos joku ei ymmärrä eikä kunnioita valintaasi, niin ei sellainen ihminen ole oikea välittävä, ystävä

Valitettavasti itselleni sinkkuus ei ole valinta vaan tapahtunut tosiasia. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä "ei halua parisuhdetta mutta ei vastusta sitä" ja pizzavertauksista tulee sellainen kuva, että miehet vaan seksinhimossa ajautuvat parisuhteisiin.

Onko samaa ilmiötä, kuin se, että miehet ajautuvat perheenisiksi, vaikka eivät halua lapsia, mutta eivät vastustakaan?

Sitten kun ajautumisesta koituu vastuita ja velvollisuuksia, märistään ettei koskaan haluttukaan sitä parisuhdetta, yhdessäasumista tai lapsia ja sen takia ei ole halua osallistua mihinkään. 

Kannattais vastustaa asiaa, jota ei halua.

Minulla on pitkäaikaisia ja läheisiä miespuolisia ystäviä, ja tämä ei kyllä täsmää yhtään ainakaan heihin. He hakivat aktiivisesti puolisoa, kun halusivat sellaisen. He kertoivat että haluavat lapsia, ja jokainen heistä onkin nyt isä. En näe mitään ajautumista heidän käytöksessään. 

Tuossa keskusteltiin miehistä, jotka eivät halua parisuhdetta ja silti ryhtyvät niihin. 

Kunnollisia parisuhdetta haluavia ja niissä olevia miehiä on paljon.

Yllättävän moni ei halua eikä etsi parisuhdetta, uskokaa tai älkää.

Ei kyllä ole mielestäni minun asiani määritellä, mitä "tarjottavaa" minulla on muille. Tai voinhan toki ajatella, että tarjoan sitä, tätä ja tuota, ja sitten niillä asioilla ei olekaan merkitystä jollekin toiselle tai en jonkun mielestä kykenekään tarjoamaan niitä (hyvin).

Minä olen, mitä olen, pidän, mistä pidän ja toinen arvioi ihan omasta puolestaan, pitääkö minusta ja haluaako minut elämäänsä.

Ehkä pikemmin niin, että sitä alkaa miettiä, eikö minulla todellakaan ole mitään tarjottavaa, kun kukaan ei kiinnostu. 

Jossain vaiheessa sitä masentui ajatuksesta, ettei itsellä ilmeisesti ole mitään muuta tarjottavaa kuin olla jonkun hyväksikäytettävänä. Jotenkin haluaisi uskoa, ettei ole sen huonompi kuin muutkaan, koska ei näe sitä, missä se ongelma on. 

Minä olen kauniiksi kehuttu, hyvä kroppainen, ystävällinen ja mukava nainen. 24-vuotias. Eipä ole poikaystävää näkynyt. Ja en todellakaan etsi mitään 10/10 miestä. Tavallinen mies kelpaisi aivan hyvin.