Lue keskustelun säännöt.
Ikisinkkuja yhdistää usein yksi asia
19.06.2024 |
Se että on mietitty tarkkaan mitä itse haluaa, mutta ei lähes lainkaan sitä mitä itse tarjoaa.
Moni olettaa että on vain sellaisenaan uskomaton helmi ja itsellä sitten hirveän pitkä lista ja tiukat kriteerit. Usein täysin epärealistiset omaan ns. tasoon nähden.
Kommentit (394)
Haluttomia ikisinkkuja yhdistää se että ovat miehiä.
Ikisinkkunaiset ovat itse valinneet sinkkuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä aivan kumma ajatus tämä, että sinkkuna oleminen olisi jotenkin epätoivoinen tai ei toivottu olotila. Oman elämäni 48 vuodesta olen ollut parisuhteissa 25 vuotta. Nyt sinkkuna tunnen aivan valtavaa iloa tästä vapaudesta. Voin flirttailla ja pussailla aivan täysin kevyellä mielellä, Asiasta kiinnostuneita olen löytänyt paljon ja vieläpä erittäin hyviä. Miksi tyytyä yhteen, kun voi ottaa monta? Jossain vaiheessa toki toivon parisuhdettakin, mutta tällä kertaa valitsen kumppanin tarkemmin kuin koskaan ennen. Vielä ei ole sen aika.
No sitten ehkä ymmärtäisit asian jos olisit ollut sinkku koko ikäsi, ilman ketään kiinnostuneita edes pussailuun.
Olet varmasti oikeassa. Itse tiedostan olevani keskitasoa tai hitusen alle (melkein keski-ikäinen, liian laiha, liian lyhyt ja muutenkin epäkelpo nainen). Siksi en edes yritä lähestyä ketään, koska suurin osa (suht tervepäisistä ja raittiista) tyypeistä on liian korkeatasoisia.
Mulla syy on selvä: sosiaalisten tilanteiden pelko. Olin nuorena ihan nättikin, mutta jos miehet lähestyi minua, torjuin ne vaistomaisesti, vain päästäkseni eroon ahdistavasta sosiaalisesta tilanteesta. Joskus jälkeenpäin tuli mieleen, että hei, sehän oli ihan söpö, miksi minä menin sen niin tylysti torjumaan, mutta en minä sille oikein mitään voinutkaan, että siinä tapaamistilanteessa se oli pelko joka hallitsi ja sanoi vaan: äkkiä pois ja omaan rauhaan.
Ehkä joskus kolmenkympin jälkeen vähitellen, terapian avulla, alkoi sosiaalinen pelko vähän helpottaa. Hain apua lähinnä siksi, että pelko haittasi työtehtävieni hoitamista. Mutta ei minusta siltikään niin rohkeaa tullut, että olisin kehdannut aloitetta miehelle tehdä, tai mennä minnekään vaivaannuttaville deiteille. Olin varma, etten olisi osannut siellä jutella mitään jännitykseltäni ja sitten molemmat olisi vaan istuneet vaivautuneina. Salaa haaveilin, että tulisipa vaikka työpaikalle joku sinkku, joka ihastuu minuun, ja löytäisin sitä kautta miehen. Mutta eihän sellaisia tapahtunut. Varattujakin suurin osa oli siellä. Työn ulkopuolella en taas juuri käynyt kuin ruokakaupassa ja joskus kävelyllä. Hyvin harva siellä lähestyy 30+ ikäistä naista, paitsi nyt ulkomaalaiset, mutta niistä en ollut kiinnostunut koska ajattelin että kulttuurierot vaikeuttaisivat asioita liikaa.
No, sitten kun ikää tuli 40, alkoi sosiaalisen fobian rippeetkin kadota. Esivaihdevuodet muuttivat vähitellen entisen aran ja ujon räpätädiksi :D Mutta valitettavasti ne samalla tuhosivat ulkonäön, joten eipä sitä enää meikäläisestä kiinnostuneita ole. No, onneksi ole jo tottunut elämään yksin, joten ei mun elämä mitään kärsimystä ole, jos vaikka loppuikäni sinkkuna pysynkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ikisinkku, kun naimisiinkin olen "päässyt" 3 kertaa, ja tähän pääkle avosuhteet ja muut seurustelut.
Mutta olen kumminkin sinkku, eli nämä parisuhteet/-viritykset eivät ole kestäneet. Olen aina suhtautunut elämään ns. tosissani, en ole mikään baaribilettäjä. Miksi sitten suhteet eivät onnistu? Ei, vaikka lapsiakin on tullut.
Vastaus: olen Asperger, mikä todettiin vasta, kun elämäni oli täysin palasina. Nämä parisuhteen toiset osapuolet eivät ole myöskään tajunneet, että en ole tavallinen nainen, koska nähneet vain pinnan. Nätillä naisella on aina vientiä. Vasta arki ja käytännön vaikeudet suhteessa ja vanhemmuudessa ovat räjäyttäneet pankin eli assipiirteet tulleet niin näkyvästi esille, että se toinen osapuoli on halunnut vetäytyä suhteesta.
Sinkkuus varmaan jatkuu tästä eteen päinkin.
Asperger ihmisen kanssa eläminen
Näin Aspergerina voin sanoa samaa neurotyypillisistä: heidän kanssaan eläminen on haastavaa. Kunpa löytäisin toisen assin parisuhteeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nykyään ole mitenkään noloa olla sinkku. Mistä tällainen ajatus vieläkin juontaa, jostain 50-luvulta vai? Itse olen ollut kaksi kertaa naimisissa, ensimmäinen mieheni kuoli, toisen kanssa erottiin. Nykyisin olen sinkku enkä edes etsi kumppania, näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä aivan kumma ajatus tämä, että sinkkuna oleminen olisi jotenkin epätoivoinen tai ei toivottu olotila. Oman elämäni 48 vuodesta olen ollut parisuhteissa 25 vuotta. Nyt sinkkuna tunnen aivan valtavaa iloa tästä vapaudesta. Voin flirttailla ja pussailla aivan täysin kevyellä mielellä, Asiasta kiinnostuneita olen löytänyt paljon ja vieläpä erittäin hyviä. Miksi tyytyä yhteen, kun voi ottaa monta? Jossain vaiheessa toki toivon parisuhdettakin, mutta tällä kertaa valitsen kumppanin tarkemmin kuin koskaan ennen. Vielä ei ole sen aika.
On monia ihmisiä, jotka ovat vasten tahtoaan sinkkuja, ja heille se on nimenomaan epätoivoinen ja ei-toivottu olotila. Mutta sitten on myös paljon sinkkuja, jotka rakastavat olla sinkkuja. Ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia. Kuka olisi uskonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluttomia ikisinkkuja yhdistää se että ovat miehiä.
Ikisinkkunaiset ovat itse valinneet sinkkuuden.
Ei välttämättä. Kyllä minä olen elämäni aikana kohdannut monia yksinäisiä, onnettomia sinkkunaisia. Lähin heistä on oma siskoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma tasoni on miesten mielestä alkkis tai henkisesti väkivaltainen duunari niin ihan mielelläni olen yksin epärealistisella tasollani.
Ei tasosi ole alkkis vaan sinun kuvitellaan olevan hoivaava, hyväksyvä ja joustava. Siksi kuvaamasi kaltaiset miehet etsiytyvät seuraasi. Tiedän kokemuksesta sillä samoin minulle yritetään lykätä hyväntekeväisyyskohteita ja avuntarvitisjoita vaikka totuus on etten katselisi hetkeäkään alkoholistia yms. parisuhdekumppanina.
Kiitos <3 taisi osua aika kohdalleen. Sitten monella mukavalla miehellä on joku kontrolloiva riivinrauta vaimona ja ovat näin pois markkinoilta. Ei voi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti oikeassa. Itse tiedostan olevani keskitasoa tai hitusen alle (melkein keski-ikäinen, liian laiha, liian lyhyt ja muutenkin epäkelpo nainen). Siksi en edes yritä lähestyä ketään, koska suurin osa (suht tervepäisistä ja raittiista) tyypeistä on liian korkeatasoisia.
Melkosta soopaa selität.
Itse olen tervepäinen, raitis ja monen mielestä muutenkin hyvä mutta ei kelpaa naisille ollenkaan. Melko varmasti sinä kelpaisit mulle mutta minä en sulle koska [järjetön vaatimus]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemiani ikisinkkuja yhdistää ainakin rumuus.
Joo. Ei oo mulla mitään harhakuvia siitä mitä tarjottavaa on tai ei ole. Kivaa ulkonäköä ei ainakaan.
Haluaisitko kumppanin, jolla on kiva ulkonäkö? Onko sinulla itselläsi kiva ulkonäkö?
Ensisijaisesti haluaisin, mutta kuten totesin, itselläni ei sellaista ole joten voisin ottaa rumankin. Valitettavasti mulla ei ole kuitenkaan myöskään kivaa luonnetta tai rahaa. Eikä ne rumat miehet yleensä ottaisi rumaa naista vaikka sellainen olisi tarjolla.
OK. Jos olet ruma, hankalaluonteinen ja köyhä, niin voi olla aika hankalaa löytää parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että yleensäkin tämä on yksi merkittävä ikisinkkuuden syy, että jos on erikoisempi persoona tavalla tai toisella, tai jotenkin erilainen persoona kuin mitä tässä kulttuurissa sukupuolen stereotyyppi arvostaa, niin voi olla vaikeaa löytää henkisellä tasolla yhteensopivaa. Esim. mulla on kollega (mies), joka ulkoisesti kelpaisi varmasti tosi monelle, mutta hän on sellainen herkkä ja taiteellinen "runopoika" eikä tyylikään ole klassisen maskuliininen, ja naiset vierastaa sellaista.
Ihastuin tuohon mieheen jo kuvauksesi perusteella :) Tuollaisia miehiä on kyllä älyttömän harvassa, olen huonolla menestyksellä yrittänyt sellaista löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomia ikisinkkuja yhdistää se että ovat miehiä.
Ikisinkkunaiset ovat itse valinneet sinkkuuden.
Ei välttämättä. Kyllä minä olen elämäni aikana kohdannut monia yksinäisiä, onnettomia sinkkunaisia. Lähin heistä on oma siskoni.
Miksei vain tilannut miestä netistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.
Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi.
Minä olin seurustelija, ihan sieltä teiniajoista, yläasteelta. Niin vain lopetin 34 vuotiaana kaiken.
T: 53v
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi. On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään.
Olen kohtalotoverisi. Nuorempana minulle sanottiin aina että "odota vaan, kyllä se oikea tulee vastaan". Ei tullut, olen 38v ja ikisinkku. Nykyään toki kukaan ei enää kysy minulta mitään rakkauselämääni liittyen, kaikki olettavat että olen jo luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomia ikisinkkuja yhdistää se että ovat miehiä.
Ikisinkkunaiset ovat itse valinneet sinkkuuden.
Ei välttämättä. Kyllä minä olen elämäni aikana kohdannut monia yksinäisiä, onnettomia sinkkunaisia. Lähin heistä on oma siskoni.
Miksei vain tilannut miestä netistä?
Mitä tarkoitat? Tinderiä vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomia ikisinkkuja yhdistää se että ovat miehiä.
Ikisinkkunaiset ovat itse valinneet sinkkuuden.
Ei välttämättä. Kyllä minä olen elämäni aikana kohdannut monia yksinäisiä, onnettomia sinkkunaisia. Lähin heistä on oma siskoni.
Miksei vain tilannut miestä netistä?
Mitä tarkoitat? Tinderiä vai?
Mistä tahansa. Naiset on voinu tilata miehen jo siitä asti kun ekat deittisivut nettiin ilmesty.
Jo ennen nettiäkin oli seuranhakupalstat lehdissä täynnä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi. On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään.
Olen kohtalotoverisi. Nuorempana minulle sanottiin aina että "odota vaan, kyllä se oikea tulee vastaan". Ei tullut, olen 38v ja ikisinkku. Nykyään toki kukaan ei enää kysy minulta mitään rakkauselämääni liittyen, kaikki olettavat että olen jo luovuttanut.
Joo. Kaikki valittaa jos tuttavat ja sukulaiset kyselee että joko oot löytänyt puolison, mutta pahempi on kun ne lakkaa kysymästä tai jos kysyjät on häipyneet omituisesta elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi. On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään.
Olen kohtalotoverisi. Nuorempana minulle sanottiin aina että "odota vaan, kyllä se oikea tulee vastaan". Ei tullut, olen 38v ja ikisinkku. Nykyään toki kukaan ei enää kysy minulta mitään rakkauselämääni liittyen, kaikki olettavat että olen jo luovuttanut.
Joo. Kaikki valittaa jos tuttavat ja sukulaiset kyselee että joko oot löytänyt puolison, mutta pahempi on kun ne lakkaa kysymästä tai jos kysyjät on häipyne
Ei multa oo vaan kukaa koskaa kyselly ja olen jo yli 40v mies.
Haluaisin löytää kumppanin, kaikille muille se tuntuu olevan helppoa, esim. olen tuttavapiirini ainoa sinkku tällä hetkellä. Sen sopivan vaan pitäisi tuntua silleen kotoisalta. Luulin joskus, että löytyyhän se niin kattia kanssa. Ei ole löytynyt. Kaikille ei tietysti ole tarkoitettukaan löytyväksi. On ollut pettymys huomata, ettei sitä sopivaa ihmistä sitten niin vaan löydykään.