Ikisinkkuja yhdistää usein yksi asia

Vierailija kirjoitti:

Jos elämään ei ole astunut ihmistä joka vie jalat alta ja jonka kanssa ajatukset ja elämän arvot passaavat yhteen, niin sitten on mieluummin yksin. 

Tuollaista ei oikeassa elämässä tule ja jos tulee, juokse, kyseessä on rakkauspommittava itsensä mittatilausihmiseksi tekevä narsisti/psykopaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Jaa. Mä olin nuorena seurustelija. Olin ilmeisesti melko hyvännäköinen nainen, päätellen poikien ja miesten huomiosta, ja kun minua kerran kovasti lähestyttiin, ja olin niellyt karvoineen päineen ajatuksen että kuuluu seurustella ja etsiä loppuelämän kumppania, minä seurustelinkin yleensä. Jos yksi suhde loppui, aika pian oli toinen. Lopulta parin pidemmän pääosin molempien epäkypsyyteen ja villin vapaan nuoruuden elämishaluun kaatuneen parisuhdeyrityksen jälkeen löysin sellaisen, johon halusin sitoutua. Se suhde kesti 4 vuotta, mutta sen aikana minä aloin ymmärtää, että minä en taida oikeasti haluta parisuhteita ollenkaan. Enkä varsinkaan lapsia tai perhe-elämää, joita mies taas halusi. Keskusteltuamme nämä asiat läpi erosimme ystävinä (ollaan vieläkin hyviä ystäviä) - liian erilaiset tulevaisuudentoiveet. Olin 32 silloin. Nyt olen 48, enkä ole sen jälkeen koskaan seurustellut eikä ole ollut seksiä myöskään. En vaan kaipaa niitä enää ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oma tasoni on miesten mielestä alkkis tai henkisesti väkivaltainen duunari niin ihan mielelläni olen yksin epärealistisella tasollani.

No sitähän se on jos et paremmille kelpaa. Raaka totuus tuo kysynnän ja tarjonnan laki 

Suomessa saa olla sinkku. Mikään pakko ei ole pariutua.

Näillä asioillahan ei ole mitään tekemistä keskenään 

On kyllä. Kenenkään ei ole mikään pakko seurustella.

Ei oo pakko seurustella ei, mutta tosiasia on että et edes kelpaisi alkkista kummemmalle. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista

Olen kelvannut ja lähtenyt kahden luota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Kyllä seurustelija muuttuu ikisinkuksi loppujen lopuksi aika helpostikin. Yleensä se on päähänpotkittu nainen. Sellainen jota on petetty, kohdeltu kuin paskakasaa ja lopulta mahdollisesti myös jätetty nuoremman naisen takia, niin kyllä siinä moni pirkko ja marjatta traumatisoituu. Ne hankkii kerrostalokaksion, kaksi kissaa, viherkasveja ja alkavat kirjoitella nettipalstoille kaikkea miesvihamielistä juttua. Omasta mielestään eivät ehkä ole ikisinkkuja, vaan kun "sitä oikeaa" ei osu kohdalle. Tajuamatta jää oma markkina-arvo parisuhdemarkkinoilla. Todellisuudessa ovat niin toksisia mummeleita, että ei niitä yksikään hyvä mies kelpuuta. Rautakaupan Ranelle kelpaisivat perjantai-iltana kossupullon jälkeen, mutta tuollaisia ja vastaavia miehiähän tällainen ikisinkku pelkää. Eikä pelkästään pelkää, vaan samalla inhoaa. Vanhat muistot päähän potkimisesta palaavat ja on helpompi unnutella sitä kollikissaa vasten, kun viritellä seksikeinua Ranen olohuoneen kattoon.

Itsellä on jonkinlaiset kriteeri ja täytän nuo kriteerit itsekin :). En etsi komeista komeimpaa komistusta, en ole itsekään kuin tavallisen näköinen. Mies olisi hyvä olla tupakoimaton/alkoton= muutama annos silloin tällöin ok. Terveydestään/kunnosta huolta pitävä. Tykkää liikkua, ei ole pakko, itse harrastan liikuntaa säännöllisesti. Tuossa jotain. Samoista asioista tykkäävät kuitenkin ymmärtävät toisiaan parhaiten. Ei vaan ole vielä itsellä osunut kohdilleen puolisorintamalla. Ajattelen niinkin, että turhaa stressata, väkisin ei mitään voi vääntää. Asiat tapahtuvat silloin kun niiden aika on ja sekin on mahdollista ettei välttämättä milloinkaan. Itse on sopeuduttava. Elämässä voi tapahtua näköjään mitä vain ja mihin aikaan tahansa. Koskaan ei voi tietää oikein varmasti. Paitsi sellainen, joka on tavannut puolisonsa 20-senä ja ovat yhä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ikisinkku nainen ja seuraillut tätä asiaa omassa tuttavapiirissäni ja työkavereissa. Minusta ei ollenkaan noin. Se mikä useimpia yhdistää on lähinnä introverttiys, joka johtaa siihen ettei tule tavattua kovin paljon ihmisiä, joista löytää se kumppani. Eikä moni, kuten en minäkään, ole koskaan edes erityisesti etsinyt kumppania. Eli ei iole mitään listoja mietitty. Ajateltu vaan, että jos nyt jonkun tapaan niin hyvä, jos en, niin sekin käy.

Kuulostat tosi passiiviselta noin ylipäätään. Miten sellaisesta ihmisestä edes jaksaa innostua jolle asiat on lähestulkoon aivan sama

Miten sellaisesta ihmisestä jaksaa innostua, joka tekee kumppanin etsimisestä itselleen toisen työn? Elämässä on muutakin.

Jos päätyy sinkkuuskuoppaan sieltä on vaikea päästä pois. Alkaa tottua tilanteeseen ja lopulta on kehittänyt elämäntapansa sellaisiksi joihin ei mahdo muita ihmisiä. Tämä ei tietenkään poissulje ystäviä tms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ikisinkku nainen ja seuraillut tätä asiaa omassa tuttavapiirissäni ja työkavereissa. Minusta ei ollenkaan noin. Se mikä useimpia yhdistää on lähinnä introverttiys, joka johtaa siihen ettei tule tavattua kovin paljon ihmisiä, joista löytää se kumppani. Eikä moni, kuten en minäkään, ole koskaan edes erityisesti etsinyt kumppania. Eli ei iole mitään listoja mietitty. Ajateltu vaan, että jos nyt jonkun tapaan niin hyvä, jos en, niin sekin käy.

Kuulostat tosi passiiviselta noin ylipäätään. Miten sellaisesta ihmisestä edes jaksaa innostua jolle asiat on lähestulkoon aivan sama

 

Niin varmaan kuulostan, mutta juttu on, että olen elämässäni onnellinen, enkä kaipaa ketään. Joten sekin on ihan sama, jos muut ajattelee minusta noin :D Se varmaan juurikin on sisäisen rauhani ja onnellisuuteni salaisuus, että mulla ei ole kauheasti preferenssejä miten asioiden pitäisi olla. Pääosin vaan olen lapsenomaisen tyytyväinen pelkästä olemassaolemisesta, kunhan nyt ei mitään kipuja tai erityisiä akuutteja ongelmia ole päällä. 

Täällä toinen samanlainen, onnellinen "passiivinen" ikisinkku. En tosin ole muissa asioissa ollenkaan passiivinen, vain niissä jotka ovat minulle vähemmän merkityksellisiä, kuten kumppanin löytäminen. Kenenkään ei tarvitse minusta innostua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oma tasoni on miesten mielestä alkkis tai henkisesti väkivaltainen duunari niin ihan mielelläni olen yksin epärealistisella tasollani.

No sitähän se on jos et paremmille kelpaa. Raaka totuus tuo kysynnän ja tarjonnan laki 

Uskon, että kelpaisin lähtökohtaisesti, mutta heitä ei ole riittävästi. Noita luettelemiani kyllä on yli kysynnän.

 

Tuo on itselleen valehtelua. Olet kuitenkin jäänyt kakkoseksi eli et ihan kelvannut kuitenkaan. 

Olen kyllä kelvannut. Hyvät miehet ovat tässä iässä varattuja.

Olet kelvannut, mutta sinulla ei ole kumppania? Asia selvä.

Ei jokainen suhde kestä loppuiän. Ja on myös olosuhdetekijöitä, mihin suhteet päättyvät. Esim. Muutto eri maihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkuja yhdistää ainakin rumuus.

Joo. Ei oo mulla mitään harhakuvia siitä mitä tarjottavaa on tai ei ole. Kivaa ulkonäköä ei ainakaan. 

Haluaisitko kumppanin, jolla on kiva ulkonäkö? Onko sinulla itselläsi kiva ulkonäkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ihmiset ovat alkaneet ikisinkuiksi 40-60-vuotiaina, kun mitta parisuhteiden osalta on tullut täyteen.

Mä olen itse 40v, ja ainakin omassa lähipiirissä jakopiiri on aivan selkeä: on ihmisiä jotka ovat systemaattisesti harrastaneet seurustelu/parisuhteita koko elämänsä (lyhyitä sinkkujaksoja toki välissä), ja sitten on ikisinkut jotka eivät ole koskaan saaneet ketään. En tunne yhtäkään sellaista ihmistä, joka oli aiemmin "seurustelija" mutta muuttunut ikisinkuksi. 

Monihan kyllästyy viisissäkymmenissä suhteisiin. Toteaa että tämä oli nyt tässä.

Mä itse miellän että termi "ikisinkku" viittaa ihmiseen, joka haluaisi kumppanin mutta ei syystä tai toisesta pysty sitä saamaan.

On kuitenkin hyvin eri asia olla yksin vasten tahtoaan, kuin olla yksin nimenomaan omasta halustaan ja niin että on kaikkein onnellisin ilman romanttista kumppania. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ikisinkku nainen ja seuraillut tätä asiaa omassa tuttavapiirissäni ja työkavereissa. Minusta ei ollenkaan noin. Se mikä useimpia yhdistää on lähinnä introverttiys, joka johtaa siihen ettei tule tavattua kovin paljon ihmisiä, joista löytää se kumppani. Eikä moni, kuten en minäkään, ole koskaan edes erityisesti etsinyt kumppania. Eli ei iole mitään listoja mietitty. Ajateltu vaan, että jos nyt jonkun tapaan niin hyvä, jos en, niin sekin käy.

Kuulostat tosi passiiviselta noin ylipäätään. Miten sellaisesta ihmisestä edes jaksaa innostua jolle asiat on lähestulkoon aivan sama

Omituinen tulkinta sulla. Minä en saa tuosta ollenkaan samoja johtopäätöksiä. BTW., tuntemani ikisinkut on yleensä erittäin aktiivisia omalla tavallaan, aina kiinnostuneita oppimaan uutta jne.Osa on introvertteijä (mitä ei tarkoita pasiisivisuutta), osa ei. Kaikille ei vain ole puolisoa suotu. Eikä kyse ole välttämättä mitenkään epärealistisista tavoittteista tai käsityksestä itsestä. Joko se vähäinen tarjonta ei saa "viisaria värähtämään" tai tarjontaa ei ylipäänsä ole.

Hmm. Kyllä mulla tosiaan on aina ollut yksi kova kriteeri: että täytyisi tuntea henkisesti, että tässä se minun sielunkumppani nyt on, että me kuulumme yhteen. Millään pituuksilla, hiusrajoilla tai muilla ulkonäköseikoilla ei ole ollut tuon taivaallista merkitystä. Luonteiden yhteensopivuus on se juttu. Valitettavasti olen aika erikoinen persoona (naispuolinen myers-briggsin INTJ eli arkkitehti -joka sattumoisin on myös ammattini- ja lisäksi taiteilijaluonne), joten niitä yhteensopivia ja minua ymmärtäviä on harvassa. Yhden olen tavannut, ja sen kanssa seurustelinkin vuoden verran, mutta hänellä sitten se hänen oma "erikoisuus" heitti vähän yli mielenterveys- ja päihdeongelmina joten ei siitä yhteiselosta tullut mitään, joten molemmat päädyttiin siihen että kaverina kivampi.

Luulen että yleensäkin tämä on yksi merkittävä ikisinkkuuden syy, että jos on erikoisempi persoona tavalla tai toisella, tai jotenkin erilainen persoona kuin mitä tässä kulttuurissa sukupuolen stereotyyppi arvostaa, niin voi olla vaikeaa löytää henkisellä tasolla yhteensopivaa. Esim. mulla on kollega (mies), joka ulkoisesti kelpaisi varmasti tosi monelle, mutta hän on sellainen herkkä ja taiteellinen "runopoika" eikä tyylikään ole klassisen maskuliininen, ja naiset vierastaa sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ikisinkku nainen ja seuraillut tätä asiaa omassa tuttavapiirissäni ja työkavereissa. Minusta ei ollenkaan noin. Se mikä useimpia yhdistää on lähinnä introverttiys, joka johtaa siihen ettei tule tavattua kovin paljon ihmisiä, joista löytää se kumppani. Eikä moni, kuten en minäkään, ole koskaan edes erityisesti etsinyt kumppania. Eli ei iole mitään listoja mietitty. Ajateltu vaan, että jos nyt jonkun tapaan niin hyvä, jos en, niin sekin käy.

Kuulostat tosi passiiviselta noin ylipäätään. Miten sellaisesta ihmisestä edes jaksaa innostua jolle asiat on lähestulkoon aivan sama

Miten sellaisesta ihmisestä jaksaa innostua, joka tekee kumppanin etsimisestä itselleen toisen työn? Elämässä on muutakin.

Voihan siitä tehdä, jos oikeasti haluaa kumppanin ja se on todella tärkeää. 

Yksi tuttuni päätti siinä vaiheessa kun opiskelut oli saatu päätökseen, että nyt on aika hankkia mies, meni Tinderiin, oli siellä noin vuoden ja treffaili viikottain miehiä aivan toisena työnään - sai paljon pakkeja, antoi myös itse, ja sitten noin vuoden intensiivisen treffeillä ravaamisen jälkeen oli ne viimeiset Tinder-treffit eli tapasi miehensä jonka kanssa kolahti aikalailla heti. Ovat olleet siitä asti yhdessä ja nykyään naimisissa, lapsi jne. Päättäväisyys ja sinnikkyys siis voi tuottaa tulosta, vaikka ei olisikaan se Tinderin suosituin tai ylipäätään ollut suhteessa koskaan.

Ikisinkut toki eri asia, kun ikisinkuilla on usein nimenomaan tuo, ettei se kumppanin löytäminen ole oikeasti kovinkaan tärkeää, vaan ennemminkin sellainen "olisihan se kiva"-tyyppinen lisäbonus elämään, jos sattuu eteen tulemaan. Ja tuokin totta mitä joku tässä ketjussa kirjoitti, että ikisinkuilla jotain vaikeita kokemuksia/torjuntaa takana eivätkä halua enää laittaa itseään alttiiksi sellaiselle. 

Tiedän mitä tarjoan, mutta en viitsi mainostaa. Niitä mainoksia kun katsos lukevat myös sellaiset, joilla ei ole varaa maksaa, ja sitten onkin saanut hyvän miehen sjiaan jonkin seksuaalirikollisen petostehtailijan. Lähdetään siitä liikkeelle, että seksipalveluksia saa markkinahintaan 100-200e/h, ja jos odottaa siihen päälle vielä jonkinnäköistä tyttöystävä- tai vaimopalvelua, hinta tietysti kasvaa sen mukaan. Lapsen tuottaminen on vähän kuin 9 kuukauden seksipalvelus korostuneilla riskeillä. Onko esimerkiksi sinulla varaa tällaiseen? Ei taida olla

Vierailija kirjoitti:

Jos oma tasoni on miesten mielestä alkkis tai henkisesti väkivaltainen duunari niin ihan mielelläni olen yksin epärealistisella tasollani.

Ei tasosi ole alkkis vaan sinun kuvitellaan olevan hoivaava, hyväksyvä ja joustava. Siksi kuvaamasi kaltaiset miehet etsiytyvät seuraasi. Tiedän kokemuksesta sillä samoin minulle yritetään lykätä hyväntekeväisyyskohteita ja avuntarvitisjoita vaikka totuus on etten katselisi hetkeäkään alkoholistia yms. parisuhdekumppanina.

Mun mielestä aivan kumma ajatus tämä, että sinkkuna oleminen olisi jotenkin epätoivoinen tai ei toivottu olotila. Oman elämäni 48 vuodesta olen ollut parisuhteissa 25 vuotta. Nyt sinkkuna tunnen aivan valtavaa iloa tästä vapaudesta. Voin flirttailla ja pussailla aivan täysin kevyellä mielellä, Asiasta kiinnostuneita olen löytänyt paljon ja vieläpä erittäin hyviä. Miksi tyytyä yhteen, kun voi ottaa monta? Jossain vaiheessa toki toivon parisuhdettakin, mutta tällä kertaa valitsen kumppanin tarkemmin kuin koskaan ennen. Vielä ei ole sen aika. 

Hah. Hassuja käsityksiä.

Olen ikisinkku, enkä yhtään ruma.

Mutta kylläkin introvertti ja rima on korkealle. Miksi ottaa joku joka ei kiinnosta, jos pärjää ilmankin?

Miehet ei ymmärrä demiseksuaaleja, kun niille mikä vaan reikä kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkuja yhdistää ainakin rumuus.

Joo. Ei oo mulla mitään harhakuvia siitä mitä tarjottavaa on tai ei ole. Kivaa ulkonäköä ei ainakaan. 

Haluaisitko kumppanin, jolla on kiva ulkonäkö? Onko sinulla itselläsi kiva ulkonäkö?

Ensisijaisesti haluaisin, mutta kuten totesin, itselläni ei sellaista ole joten voisin ottaa rumankin. Valitettavasti mulla ei ole kuitenkaan myöskään kivaa luonnetta tai rahaa. Eikä ne rumat miehet yleensä ottaisi rumaa naista vaikka sellainen olisi tarjolla.