Miksi syntyvyydestä jankataan jatkuvasti?
Eikö kyseiset jankkaajat vain tajua tai ymmärrä sitä että kaikki ei vaan halua lapsia ja että meillä on nykyään vapaus valita teemmekö lapsia vai emme.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et tee lapsia?
En ole ap, mutta henk koht en halua uhrata terveyttäni ja koko elämääni. Tykkään elämästäni tällaisenaan, en kaipaa lasta kuvioon.
Joku on kuitenkin uhrannut elämänsä sille, että on kasvattanut sinut. Sillä tavalla suomalaiset pidetään hengissä.
Toinen vaihtoehto on olla synnyttämättä ja sitten muslimit täyttävät maan. Hienoa.
Isovanhempieni sukupolvi taisteli sodassa Suomen puolesta, jotta meillä olisi vapaa maa. Hävettää kuulua tähän sukupolveen, joka ei saa edes tehtyä suomalaisia, vaan antaa täyttää maan musuilla.
Kun tänään syntynyt on aikuinen ja opiskellut itselleen ammatin, suuret ikäluokat puskevat jo horsmaa. Meillä on jo nyt valtava määrä ihmisiä työttöminä, koska kaikille nyt vaan ei ole töitä. Eikä se auta, että opiskelisivat kaikki lähihoitajiksi, koska hyvinvointialueilla ei nyt vaan olisi rahaa palkata heitä. Yhteiskunta ei myöskään toimi niin, että kaikki ovat julkisella sektorilla töissä. Nyt ja tulevaisuudessakin tarvittaisiin veronmaksajia, mutta ei riitä ne veronmaksajat, joiden palkan maksaa veronmaksajat.
Eläkejärjestelmä tulee aikanaan romahtamaan koska maksajia ei yksinkertaisesti ole riittävästi. No se ei ole kansalaisten vika millään muotoa koska he eivät ole rakentaneet nykyisenlaista eläkejärjestelmää joka perustuu korkeaan syntyvyyteen ja siihen, että eläkeläisiä ei olisi näin paljon kuten nyt on.Tämä on täysin poliitikkojen syytä ja nämä olisi pitänyt ratkaista vähintään 40 vuotta sitten, mitä tehdään eläkejärjestelmälle. Poliitikot aina vain siirtävät ongelmaa seuraavalle hallitukselle ,koska eläkejärjestelmä on sellainen dynamiitti, ettei kukaan halua koskea siihen valtavan eläkelauman takia, eli eivät halua suututtaa yli miljoona äänestäjää. Jotain tarttis tehdä Eläkejärjestelmälle. Syntymättömät lapset ei ole vastuussa siitä, että aikanaan luotiin tällainen järjestelmä ja heidän pitäisi ottaa vastuu siitä syntymällä tähän maahan,että se ei romahda.Se ei ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Synntystalkoot suomeen ja ne naiset jotka ei lapsia tee pitäisi määrätä armeijaan tasa-arvoisesti miesten kanssa.
Mitä jos ette olisi ahdistelleet seksuaalisesti ollessani vielä alaikäinen, niin voisin omata jopa terveen suhteen seksuaaliseen kanssakäymiseen ja näinollen olisi suuremmat mahdollisuudet siihen lapsenhankkimiseen. Nyt tässä tilanteessa, kukaan ei tule enää koskaan koskemaan minuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on todella huolestuttavaa, että suomalaiset eivät lisäänny. Tilastot kertovat jo, että 200 vuoden päästä tämä maa kuuluu ä h l ä m e i l l e eikä sosiaalituista ja siitä, mitä isovanhempamme tekivät tämän hyvinvointivaltiomme rakentamisen etten, ole enää mitään jäljellä, koska täällä ei ole suomalaisia veronmaksajia pitämässä sitä pystyssä. Kiitos kuuluu liberaalille m a a h a n m u u t t o p o l i i t i k a l l e. Tuntuu tosi pahalta, että omat lapsenlapset ja heidän mahdolliset jälkeläiset eivät saa elää niin turvallista nuoruutta kuin mitä itse on saanut elää.
Kaapukansa sikiää niin tiuhaan tahtiin että ei tätä tilannetta pelasteta enää millään.
Ja samalla t a p p a a kantaväestöä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synntystalkoot suomeen ja ne naiset jotka ei lapsia tee pitäisi määrätä armeijaan tasa-arvoisesti miesten kanssa.
Synnytystalkoisiin minulla ei ole mielipidettä puolesta eikä vastaan, mutta ehdottomasti lapsettomat naiset tulee pakottaa armeijaan! Tämä on aivan absurdia ja täysin sairasta sukupuolisyrjintää että vain miehillä on velvollisuus käydä armeija ja riskeerata henkensä ja terveytensä jos syttyy sota. On käsittämätöntä että tällainen syrjintä sallitaan vuonna 2024.
Ihme itkupilli.
Vierailija kirjoitti:
Koska muslimit lisääntyvät paljon nopeammin kuin suomen "kristityt". Kohta siitä tulee valtionuskonto, muita ei sallita ja naiset pakotetaan pitämään huntua...
Jälkimmäinen ryhmä ei ymmärrä tätä. Ehkä ymmärrys herää liian myöhään, mutta se on tulevaisuuden tapahtuma eikä kaikkea tiedetä etukäteen. Sen sijaan pitäisi pitää ääntä siitä, että jokaisella, toistan jokaisella Suomessa asuvalla pitäisi olla todellinen uskonnonvapaus. Lupa liittyä toiseen uskontoon, erota nykyisestä uskonnostaan tai olla ilman uskontoa. Tiedämme, että tätä lainkohta ei nykyään toteudu. Miksi se ei huolestuta poliitikkoja ja ihmisoikeusaktivisteja?
Vierailija kirjoitti:
Koska muslimit lisääntyvät paljon nopeammin kuin suomen "kristityt". Kohta siitä tulee valtionuskonto, muita ei sallita ja naiset pakotetaan pitämään huntua...
Huntu ei ole se kaikkein pahin asia.
Että saadaan huomio pois todellisista ongelmista, kuten riistosta ja hyväksikäytöstä. Syntyvyyshän ei ole ongelma, vaan se että olosuhteet ovat riisto- ja r*******henkiset. Kukaan ei tietenkään synnytä sellaisiin, mutta kukaan ei myöskään avaa suutaan siitä, että jonkun muun pitäisi huolehtia perheiden taloudesta kun niiden synnyttäjien. Samoin vanhukset käkkivät työpaikoissa, minkä vuoksi yritykset eivät kehity ja talous sakkaa. Kuolemanpelko on vahvempi kuin uudistumisen tarve
Itsellä onneksi asiat hyvin eikä kiinnosta. Uuni lämpimänä, kunnollista miestä odotellessa. Ei paljon näy, no sitten pitää vaan nauttia lämpimästä uunista itse!
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä tulee aikanaan romahtamaan koska maksajia ei yksinkertaisesti ole riittävästi. No se ei ole kansalaisten vika millään muotoa koska he eivät ole rakentaneet nykyisenlaista eläkejärjestelmää joka perustuu korkeaan syntyvyyteen ja siihen, että eläkeläisiä ei olisi näin paljon kuten nyt on.Tämä on täysin poliitikkojen syytä ja nämä olisi pitänyt ratkaista vähintään 40 vuotta sitten, mitä tehdään eläkejärjestelmälle. Poliitikot aina vain siirtävät ongelmaa seuraavalle hallitukselle ,koska eläkejärjestelmä on sellainen dynamiitti, ettei kukaan halua koskea siihen valtavan eläkelauman takia, eli eivät halua suututtaa yli miljoona äänestäjää. Jotain tarttis tehdä Eläkejärjestelmälle. Syntymättömät lapset ei ole vastuussa siitä, että aikanaan luotiin tällainen järjestelmä ja heidän pitäisi ottaa vastuu siitä syntymällä tähän maahan,että se ei romahda.Se ei ole oikein.
Onhan sille tehty jo jotain. Eläkeikää on nostettu, eläkemaksuja korotettu. Mutta eihän tämä kelpaa vaan ilmeisesti ainut työikäisille sopiva ratkaisu olisi, että pienennettäisiin nyt maksussa olevia eläkkeitä.
Tyhmä ihminen ei edes ymmärrä ettei "suvun jatkaminen" tarkoita mitään. Aurinko sammuu ja maapallo katoaa sen romahduksesta syntyvään mustaan aukkoon, kuten kaikki aikaisemmat ja tulevatkin maapallot.
Vaatii jonkun verran älyä jo tajuta että on tyhmä, ja maapallolla mahdollisesti älykkäämmän lajin tuotantoeläimenä kuten lehmät navetassa. Syö, parittelee, poikii ja kuolee kuten hyödyntäjä haluaakin. Ei meidän lajin aivoilla ole kapasiteettia tajuta rajojaan enemmän vaikka kuinka yrität sitä pohtia ja vääräksi osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synntystalkoot suomeen ja ne naiset jotka ei lapsia tee pitäisi määrätä armeijaan tasa-arvoisesti miesten kanssa.
Synnytystalkoisiin minulla ei ole mielipidettä puolesta eikä vastaan, mutta ehdottomasti lapsettomat naiset tulee pakottaa armeijaan! Tämä on aivan absurdia ja täysin sairasta sukupuolisyrjintää että vain miehillä on velvollisuus käydä armeija ja riskeerata henkensä ja terveytensä jos syttyy sota. On käsittämätöntä että tällainen syrjintä sallitaan vuonna 2024.
Sellaiset kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, jotka ovat pakottaneet naiset osallistumaan miesten rähinöihin. Haluatko ajaa suomalaiset sukupuuttoon? Vai kenen ajattelit uudelleenkansoituksen sodan jälkeen hoitavan? Tämä naisten pakkomaskulinisaatio on myös yksi syy syntyvyyden laskuun. Kukaan ei halua asua tai perustaa perhettä mieslapsen kanssa, joka yrittää olla naisen tissillä vauvan sijaan, ja lisäksi pakottaa naiselle housut jalkaan ja menemään töihin, ja sitten vie vielä vauvankin. Oksua on, hyh hyh
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä ihminen ei edes ymmärrä ettei "suvun jatkaminen" tarkoita mitään. Aurinko sammuu ja maapallo katoaa sen romahduksesta syntyvään mustaan aukkoon, kuten kaikki aikaisemmat ja tulevatkin maapallot.
Vaatii jonkun verran älyä jo tajuta että on tyhmä, ja maapallolla mahdollisesti älykkäämmän lajin tuotantoeläimenä kuten lehmät navetassa. Syö, parittelee, poikii ja kuolee kuten hyödyntäjä haluaakin. Ei meidän lajin aivoilla ole kapasiteettia tajuta rajojaan enemmän vaikka kuinka yrität sitä pohtia ja vääräksi osoittaa.
Mitä sitten, jos on onnellinen kun ei ymmärrä liikaa? Lisää tuotantoeläimiä tarvitaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synntystalkoot suomeen ja ne naiset jotka ei lapsia tee pitäisi määrätä armeijaan tasa-arvoisesti miesten kanssa.
Synnytystalkoisiin minulla ei ole mielipidettä puolesta eikä vastaan, mutta ehdottomasti lapsettomat naiset tulee pakottaa armeijaan! Tämä on aivan absurdia ja täysin sairasta sukupuolisyrjintää että vain miehillä on velvollisuus käydä armeija ja riskeerata henkensä ja terveytensä jos syttyy sota. On käsittämätöntä että tällainen syrjintä sallitaan vuonna 2024.
Ihme itkupilli.
Olen ehkä itkupilli, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että kyseessä on törkeä sukupuolisyrjinnän muoto.
Sinulla ei ole mitään vasta-argumentteja tuohon, joten joudut alentumaan henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. Säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä ihminen ei edes ymmärrä ettei "suvun jatkaminen" tarkoita mitään. Aurinko sammuu ja maapallo katoaa sen romahduksesta syntyvään mustaan aukkoon, kuten kaikki aikaisemmat ja tulevatkin maapallot.
Vaatii jonkun verran älyä jo tajuta että on tyhmä, ja maapallolla mahdollisesti älykkäämmän lajin tuotantoeläimenä kuten lehmät navetassa. Syö, parittelee, poikii ja kuolee kuten hyödyntäjä haluaakin. Ei meidän lajin aivoilla ole kapasiteettia tajuta rajojaan enemmän vaikka kuinka yrität sitä pohtia ja vääräksi osoittaa.
Älä nyt höpsötä matrix-juttujasi. Paljon uskottavampi skenaario on, että olemme omien lajikumppaniemme tuotantoeläimiä. Musk, Putin, Bezos, Kim Jong-Un, Orpo, jne.
Olemme siis niin tyhmiä, että raadamme saadaksemme yhtä tyhmät lajikumppanit äärimmäisen rikkaiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synntystalkoot suomeen ja ne naiset jotka ei lapsia tee pitäisi määrätä armeijaan tasa-arvoisesti miesten kanssa.
Synnytystalkoisiin minulla ei ole mielipidettä puolesta eikä vastaan, mutta ehdottomasti lapsettomat naiset tulee pakottaa armeijaan! Tämä on aivan absurdia ja täysin sairasta sukupuolisyrjintää että vain miehillä on velvollisuus käydä armeija ja riskeerata henkensä ja terveytensä jos syttyy sota. On käsittämätöntä että tällainen syrjintä sallitaan vuonna 2024.
Sellaiset kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, jotka ovat pakottaneet naiset osallistumaan miesten rähinöihin. Haluatko ajaa suomalaiset sukupuuttoon? Vai kenen ajattelit uudelleenkansoituksen sodan jälkeen hoitavan? Tämä naisten pakkomaskulinisaatio on myös yksi syy syntyvyyden laskuun. Kukaan ei halua asua tai perustaa perhet
"Sellaiset kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, jotka ovat pakottaneet naiset osallistumaan miesten rähinöihin"
Kerro jokin esimerkki historiasta, jolloin tällainen skenaario on toteutunut. Vai keksitkö väitteen päästäsi?
Parempi vaa ettei suomalaiset lisäänny. Ku kattoo kadullaki porukkaa, niin joka toinen on nykyään LÄSKI. Parempi ettei tommoset heikot uhriutuvat läskipaskat tee lapsia, joista tulee sitten samanlaisia. Sit toinen luku on nää nistit sun muut mitä näkee kans enemmän koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä ihminen ei edes ymmärrä ettei "suvun jatkaminen" tarkoita mitään. Aurinko sammuu ja maapallo katoaa sen romahduksesta syntyvään mustaan aukkoon, kuten kaikki aikaisemmat ja tulevatkin maapallot.
Vaatii jonkun verran älyä jo tajuta että on tyhmä, ja maapallolla mahdollisesti älykkäämmän lajin tuotantoeläimenä kuten lehmät navetassa. Syö, parittelee, poikii ja kuolee kuten hyödyntäjä haluaakin. Ei meidän lajin aivoilla ole kapasiteettia tajuta rajojaan enemmän vaikka kuinka yrität sitä pohtia ja vääräksi osoittaa.
Älä nyt höpsötä matrix-juttujasi. Paljon uskottavampi skenaario on, että olemme omien lajikumppaniemme tuotantoeläimiä. Musk, Putin, Bezos, Kim Jong-Un, Orpo, jne.
Olemme siis niin tyhmiä, että raadamme saadaksemme yhtä tyhmät lajikumppanit äärimmäisen rikkaiksi.
Pointti olikin, ettei ihmislajin aivokapasiteetti riitä ymmärtämään asiaa, joten turha siitä silloin vängätäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkejärjestelmä tulee aikanaan romahtamaan koska maksajia ei yksinkertaisesti ole riittävästi. No se ei ole kansalaisten vika millään muotoa koska he eivät ole rakentaneet nykyisenlaista eläkejärjestelmää joka perustuu korkeaan syntyvyyteen ja siihen, että eläkeläisiä ei olisi näin paljon kuten nyt on.Tämä on täysin poliitikkojen syytä ja nämä olisi pitänyt ratkaista vähintään 40 vuotta sitten, mitä tehdään eläkejärjestelmälle. Poliitikot aina vain siirtävät ongelmaa seuraavalle hallitukselle ,koska eläkejärjestelmä on sellainen dynamiitti, ettei kukaan halua koskea siihen valtavan eläkelauman takia, eli eivät halua suututtaa yli miljoona äänestäjää. Jotain tarttis tehdä Eläkejärjestelmälle. Syntymättömät lapset ei ole vastuussa siitä, että aikanaan luotiin tällainen järjestelmä ja heidän pitäisi ottaa vastuu siitä syntymällä tähän maahan,että se ei romahda.Se
Jos eläkkeet on isompia kuin työssäkäyvien palkat, niin onhan se aikamoinen ongelma.
No mitä sitten jos joku muu on uhrannut elämänsä? Se on ollut hänen oma valinta.
Ja mitä ählyihin tulee, niin niitä ei pitäisi länsimaihin päästää ollenkaan. Ongelmaa ei ratkaista sillä, että suomalaiset alkavat lisääntymään kuin hullut. Ne lapset pitää pystyä elättämään, ja näillä palkoilla ei elätetä isoa perhettä.