" ylivilkkaat" vauvat, uusi pino :)

Ihan pari riviä pikäisesti yritän.. näinköhän poika on lopettamassa tissittelyä..nyt kieltäytyy välillä. Jännä tämä ristiriitainen tunne mikä tulee, ihanaa on ollut kun imetys on onnistunut näin pitkään ja välillä miettinyt että oisko se parempi jos poika itse lopettaisi.. mutta pahallehan tuo tuntuu kun kääntää päätä pois ja alkaa itkeä..

no, nyt sit ihmettelemään ettäå minkä verran tota korviketta pitäisi antaa, huoh..

ois mukava kuulla miten teillä on mennyt tuo imetyshommeli.

nyt mentävä kun pienokainen hajottaa radiota.. :)

.. tuo on ihan uus tervehdys tuo hv..

En nyt muista minkä ikäinen teidän vauva on ja miten syö soseita.. Maitotuotteita (korvike+ vauvajogurtti + velli) pitäis mennä päivässä väh. 5-6 dl. Meillä menee korviketta normaalisti 7-8 dl ja isomman syömisen kausina yli litra/ päivä. Meillähän ei käytännössä syödä soseita (ne on ihan yök yök..).



Jenni

kiitti Jenni.. niin meidän poju reilu 8 1/2kk ja sooseja menee kyllä ihan mukavasti 2xpvä ja aamu/iltapuuro ja välipaloina marjoja ja jugurttia.

Ei kelvannut nyt sitten iltatissitkään.. on tää ihmeellistä tämä olotila kun jotenkin niin surettaa..no, eiköhän tästä taas eteenpäin mennä.

iltariekkuminen oli pojalla taas aika hurjaa!nyt on tohon ryömimiseen löytynyt joku kolmosvaihde, vieläkin lujempi vauhti on kehissä :) Sohvalla kiipeilee myös ja varmaan seinällekin hyppäisi jos pääsisi.. huvittaa kun tavoittelee seinästä omaa varjokuvaansa.

no niin, nyt tämä äippä läks vällyihin..

Oon kyllä melkein päivittäin käynyt lukemassa teidän muiden viestejä, mutta kirjottamaan asti ei oikein tahdo ehtiä... Tällä hetkellä mies heijaa poikaa päiväunille itkun säestyksellä.

-jo jonkin aikaa ainut keino saada poika päiväunille on ympäri asuntoa ravaaminen poika lujasti sylissä (jos pysähtyy yhteen huoneeseen, alkaa oikein luja huuto, varsinkin jos kyse on makkarista)



Muutenkin rytmit muuttuneet hassuiksi, poika käy illalla kasin-ysin maissa nukkumaan omaan sänkyyn, yhen maissa herää itkien, otetaan viereen ja jos siitä siirtäää takas pinnikseen, alkaa pian jo itku, eli palaillaan perhepetiin... ei olisi uskonut, kun poika jo pari kuukautta nukahti öisin itsekseen sänkyyn ja heräsi vasta viideltä juomaan. Toista unikoulua en kyllä jaksa vielä ainakaan.

Mites teillä muilla sujuu nukahtamiset ja unet?



Kuudelta aamulla poika on tosiaan sitten tikkana ja nukkuu taas ysiltä. Ja nyt puoli 2 - saa nähdä millon herää tänään - ei kyllä ees voi rytmistä puhua kun viikottain tuntuu vaihtuvan. tän seuraavan unen jälkeen sitten valvotaan yöunille saakka (luulisin)



Meidän poika on tosiaan tosi hoikka ja pikkuhiljaa oon aika huolestunut, kun mikään ruoka ei mene alas. Tällä hetkellä repii leipääkin, eikä syö sitä niinkun ennen. Jogurttia ja maitoa menee - mitkään soseet ei maistu eikä puurot, korkeintaan pari lusikallista per ruokailu. Hedelmät menee paloina kiiviä, banaania, melonia jne syödään. Kaikissa suosituksissahan tämän ikäset jo syö kaksi lämmintä ruokaa, kaksi kertaa puuroa tai velliä ja välipalan. Meidän ruokamäärä mikä päivässä syödään kattaa ehkä yhden lämpimän ruoan...ja poika on pain 10kk.HUoh.

Ja vaikka ei niin paljon noita soseita söydäkkään, niin vatsa on aika kova - kakkaa itketään aina. Mutta toisaalta itkullahän tämä kaikkeen muutenkin tuntuu reagoivan tosi nopeasti ilman, että oikeasti olisi mikään suurempi hätä ;)



Nostan myös hattua kaikille yksinhuoltajille ja niille, jotka tällä hetkellä vielä aikovat " hankkia" piakkoin pienen sisaruksen aktiivisen jälkeen.



Mitäs teidän muiden vauvat oikein puuhailee, kun laitatte ruokaa tms?

Mulla on poika keittiössä vieressä, annan yleensä kattiloita, muovikulhoja, pahvipurkkeja,munakellon jne. pojan eteen, niitä sitten tutkiskelee/repii aikansa, aika nopeasti täytyy keksiä uusia jänniä juttuja, kun poika ei kauaa jaksa kiinnostua yhdestä asiasta. Siis aika katkonaista on ruoankin laitto, mutta tänään onnistui ihan hienosti kuitenkin. Ei kyllä joka päivä onnistu tämäkään, jos poika niin äreänä.



Eilen onnistuttiin käymään vaunujen kanssa kaupallakin niin, että poika oli hereillä. Mies oli kyllä mukana, jos poika olisi saanut hepulin. Ennen ei ole ollenkaan sietänyt hereillä vaunuissa oloa, mutta nyt on selvästi tapahtunut " parannusta" ja poika oli ihan tyytyväinen kauankin aikaan. Vähän ennen kotiovea alkoi sitten kiepumaan mutta avaimen kun sai käteensä, niin jakso sitä helistellä ihan kotiin asti. JEs! :)



Onko teillä mitä kivoja " leikkejä" mitä leikitte lastenne kanssa? Meillä poika on keksinyt huulien pärisyttämisen käsillä. JOskus alkaa ite pärisyttämään ja nauraa kippurassa kun äiti pärisyttää takasin. tai sitten itse alan pärisyttämään ja poika matkii äitiä ja kiljahtelee riemusta :)

Joskus kun poika kitisee, niin tehdään siitä intiaanihuuto niin, että heilutan kättä pojan suun edessä ja ääni muuttuu, sitten kitinä muuttuukin jo nauruksi ja kaikilla on hauskaa! :)

kissat saa pojan kanssa tosi hyvälle tuulelle ja niitä on kiva kosketella. POika " ruokkii" meidän pullukka kissaa syöttötuolista. Tipuutaa murun ja kattoo perään ja riemastuu, kun kissa nappaa murun käpäliinsä ja jahtaa sitä ympäri keittiötä.



Tällä hetkellä mietin imetyksen lopettamista. Pojalle on tullu tissin lutkuttamisesta tapa. Ei sieltä enää paljon maitoa tule, mutta suuhun on saaatava ja paitaa revitään kaikin voimina ja kiukutellaan, kunnes tissi saadaan. Ei ole siis nälkä, ottaa muutaman huikan ja sitten taas tekee jotain muuta puoli minuuttia ja sitten repii taas paitaa. Yötkin kuluu taas tissi suussa. Onko teillä mitä kokemuksia imetyksen lopettamisesta?

Poika siis ottaa pitkin päivää huikkia solkenaan eikä anna periksi ennen kun saa tahtonsa läpi - ehkä teen tässä sitten karhunpalveluksen, mutta en toistaiseksi ole kauheasti jaksanut tästä asiasta pojan kanssa kättä vääntää. On kuitenkin " helppo tapa" saada kitinät hetkeksi loppumaan.

Tuttia poika ei ole ikinä suostunut ottamaan.



Täytyy lopetella! :)

-Ingwer

Ingwer sivusi aihetta, jota piti teiltä kysymäni eli minkä kokoisia teidän vilkkaudet ovat? Meillä on myös todella hoikka poika ja neuvolan käyrillä menee jo melkein -20. No mutta hoikkuudesta ei olla huolissaan sillä poika syö todella paljon ja monipuolisesti ja liikkuu jatkuvasti, joten kulutuskin on kova. Kakkaa suoltaa monta kertaa päivässä ja välillä tulee mieleen, että imeytyyköhän ruuasta mitään, kun niin paljon tulee ulos. No, niin kauan kuin kasvua tapahtuu edes jonkin verran, en huolestu. Nyt on kuvaan tulleet taas yökiljumiset enkä oikein tiedä syytä, edes särkylääkkeet eivät oikein tehoa... hampaita on tulossa, tällä kertaa jo poskihampaat, sillä muut ovat jo paikallaan, kulmahampaita lukuunottamatta. Poskihampaat ilmeisesti tekevät vielä enemmän kipeää kuin etuhampaat, ainakin täällä!



Ingwer kyseli mitä vauva puuhailee, kun teen ruokaa...meillä poika seuraa minua aina keittiöön ja tutkii kaikkea ja nousee hellaa ja pesukonetta vasten, varsinkin silloin, kun yritän tyhjentää ja täyttää sitä... Usein poika myös touhuaa itsekseen olohuoneessa, yleensä repii tavaroita hyllyiltä ja kaapeista ja tutkii niitä. Poika on myös ruvennut nousemaan seisomaan sohvia ja nojatuoleja vasten, joten syöksyn aina välillä keittiöstä kaatumisalustaksi... Minäkin imetän vielä ja myös meidän poika on kova maidon perään. Nyt on alkanut raottaa mun paitaa kauluksesta ja katsoo sisään ja kun kysyn haluatko maitoa, niin rupeaa kiljumaan...yösyötöt on meillä lähteneet ihan käsistä ja joka yö joudun taistelemaan ettei yö menisi syömiseksi...kun poika oli kipeänä syötin häntä useasti myös yöllä, jotta saa edes nesteitä, kun muuta ei oikein syönyt ja siis tämä yösyöminen jäikin sitten päälle. Mua oikein huvittaa kommentit, että " isä piti meijän lasta yöllä pari kertaa sylissä ja siihen jäi yösyötöt" heh heh, meilllä poika vetää sellaset niitit, jos isi ottaa sängystä yöllä syliin, että oi oi... vahva on tahto äidillä ja niin on pojallakin ja välillä taisto on todella kova ja hermoja kysytään!



Sitten haluaisin vielä sanoa toisen lapsen hankkimisesta sen verran, että minulla on ollut todella mahtava tukiverkosto ja mies, joka tukee kaikessa eli minun on välillä helppo jättää ylivilkkaus hetkeksi taka-alalle ja tehdä omia juttuja, sillä tiedän, että pojastani pidetään huolta. En ole juurikaan joutunut huolehtimaan pojasta yksin...jos mieheni on jossain reissussa, niin yleensä oma äitini tai anoppini on kanssani poikaa hoitamassa ja vastuu vähän jakautuu. Tämä " suvun lähentyminen" näinkin tiiviiksi yhdessäoloksi rassasi vähän aluksi, koska välillä tuntui, että itsenäisyys katoaa, kun on koko ajan joku muu seurassa hoitamassa lasta, mutta olen ottanut huomioon myös asian hyvät puolet ja nautin siitä, kun poika nauttii mummojen ja vaarien seurasta ja touhuaa heidän kanssaan. Ja ainakin voin olla varma, että isovanhemmat nauttivat myös ja saavat elämäänsä vähän vaihtelua.



No nyt lopettelen ja lähden kohta unten maille! Palataan taas keskustelun merkeissä!



Feijoa (vieläkin joutuu odottamaan tietoa kakkosesta)

Miekkonen nukkuu jo kolmatta tuntia pihalla. Mies tuli kotiin jo torstaina työreissulta ja ihanaa kun on saanut itse vähän hengähtää!! Kyllä on luksusta kun saa kaikessa rauhassa lukea vaikka päivän lehden tai istua vessassa ;)

TUosta tukiverkostosta, itselläni on ihana äiti joka auttaa siinä kun voi. Hän sairastui viime vuoden lopulla syöpään mutta nyt näyttäisi tilanne tasaantuneen,vielä sädehoidot on kesken. Menetin isäni äkillisesti n.vuosi sitten, kyllä tässä elämässä joskus tapahtuu asioita jotka laittavat miettimään aika syvällisiäkin juttuja..mutta itse ajattelen niin että monet vaikeudet mitä olen kohdannut, ovat kuitenkin lopulta vahvistaneet minua ja toivottavasti on myös oppinut arvostamaan useita asioita aivan eri tavalla. Siksipä pojan syntymä oli suuri ihme ja ilon aihe monelle ja saan itse suurta mielihyvää esim. nyt äitini sairastaessa kun näen, kuinka paljon lapsenlapsi hänelle merkitsee ja tuo iloa(muut lapsenlapset kun asuvat vielä ulkomailla). Miehen vanhemmat asuvat kauempana, mies on heidän ainoa poika ja nut kun on sitten pojanpoika niin sehän on jotain aivan suurtakin suurempaa!! Anopin kanssa on ihan ok välit, hänellä on vain aika suora tapa sanoa asioita aina ehkä ajattelematta miltä se toisen (hormonihysteerikon) korvissa kuulostaa.. varsinkin alkukuukausina kommentit " no mikäs se nyt on kun poika ei nuku, ootte opettaneet sen olemaan sylissä" tai " taitaa olla poika niin opetettu että pitäisi kokoajan viihdyttää..ennenvanhaan sitä piti muutakin ehtiä vauvanhoidon lisäksi ja työtä tehdä.." Niimpä, mieheni onkin nukkunut ihan tolkuttomia määriä yhtäsoittoa ja kuulostaa sille että on monessa muussakin ollut aikas helppohoitoinen tapaus.

No, kun jaksaa suodattaa anopin sanomisia niin ok..ihanaa on myös katsoa miten hurahtanut appiukko poikaan on :)

Noin muuten poika on ollut taas aika aktiivisella tuulella viime päivät. Kokoajan ja jpkapaikasta pitäisi puskea seisomaan..syöttötuolissakin nyt siis seisoo välillä!! Ruokaa laittaessa meillä on aika samat kuviot, mätän lattialle tavaraa jota poju sitten hetken tutkii.. vaeltaa huoneesta toiseen ja täytyy tosiaan aina joka toinen sekunti hypätä katsomaan mitä tekee ja tuo kaatuilu on tuttua..

Pojan kanssa leikit on paljon sitä että toinen myllää meikäläisen päällä lattialla,repii multa tukkaa päästä, matkii ilmeitä ja mitä hullumman äänen itse saan kurkusta tai hassumman ilmeen naamalle niin sekös naurattaa..oonkin välillä aatellut että joku kun olisi videoimassa meidän touhuja joskus.. Välillä jos joudun tekemään jonkin homman niin oma laulu auttaa että poika saattaa jähmettyä paikalleen sitä kuuntelemaan (on varaman niin upeaa!). Musiikkimiehiä ollaan myös, joulupukki toi marakassit ja tamburiinin joita hakkaa..mikä tahansa muukin esine tietysti käy jos siitä van ääntä saa. Repimisvimma on myös kova ja tavaroiden purku eri paikoista.

Jaahas..mitähän vielä. Noista nukkumisista, päiväunet menevät (aamupäivällä) aika kivasti kun voi nukkua ulkona. Yöunille asettuminen on ollut ihan hirveää vääntöä nyt taas jonkun aikaa mutta onneksi vielä ainakin nukkuu aika kivasti n.aamuviiteen (nukkumaan käy n.22) jolloin yleensä annan tissiä ja sen voimin nukutaan noin kahdeksaan. Yöt oli meillä tosi kauan erittäin katkonaisia ja koko ajan on tietty pelko siitä että milloin yöt muuttuvat taas hulinaksi..ei pitäisi ajatella ennakkoon, mutta kun..

Tuttia ei meidän poju missään vaiheessa syönyt.En tiedä miten tuon imetyksen kanssa tekisi, yöllä ei onneksi ole nyt tarvinnut siihen sortua..

Mutta ne rytmit kaikkinensa vaihtelevat kaikkinensa ja joidenkin on vaikea juuri käsittää että en voi tarkkaan sopia mitään menoja.

Jep.Nyt pitäisi kohta aloittaa päiväruuan syönti (syvä huokaisu)..

Olen kyllä ajatellut muuten monesti sitäkin että poika on jossain määrin kyllä todellinen kaksonen (horoskoopiltaan siis), välillä enkeli ja välillä itse piru :)

Mutta ah niin rakas!!

Imetyksestä: Alkukuukaudet poika asusti rinnalla, imetin tunnin-puolentoista välein päivät läpeensä (ihan niin kuin joku muukin selosti aikaisemmin). Kiinteiden ruokien lisäännyttyä tuossa 7-8 kk ikäisenä, imetys väheni aika nopeessa tahdissa, nykyisellään siis aamuin illoin. Periaatteessa poika on tissin perään, alkaa aina täpinän, jos rapisuttelen imetystyynyä tms. Mutta varsinaista vääntämistä se touhu on, ei pysy hetken vertaa paikallaan (poikkeuksena aamun eka syöttö sängyssä), vaan vääntää ja kääntää vartaloaan ihan vinkkeliin. Ja homma kestää ehkä 2 min. En usko, että ois mikään ongelma lopettaa, kunhan saisin pojan juomaan nokkamukista riittävästi ja sit rauhoittumaan satunnaisesti aamuyöstä herätessään johonkin muuhun.



Ruoanlaitto: Mä en tee ruokaa päivisin... Siitä ei vaan kertakaikkiaan tuu mitään, poika alkaa ihan mahdottomaksi heti, kun huomaa mun yrittävän keskittyä johonkin muuhun kuin häneen. En halua sit raivostuttaa itteäni turhaan (se siitä aina seuraa). Ihan jotain kinkku-perunasipulisekoitus -laatikkoa oon saattanut " tehdä" , siis latoa aineet vuokaan, tai salaattia, jonka teon voi keskeyttää, mutta en muuta. Iltasin kokataan, kun toinen on pojan kanssa. Ja päiväunet on niin vähäisiä ja kullankalliita hetkiä, et niitä en ole valmis uhraamaan ruoanlaittoon (ja poika myös herää helposti, ääniähän ei pitäis varoa, mutta, mutta...).



Meillä on kanssa kaksi kissaa, jotka on viihdyttiminä ihan ykkösiä. Tosin kissat nyt ei siitä niin välitä, ja yleensä puikkivatkin tiehensä. Muista kotihommista pyykinpesu on sellanen, jonka saan yleensä hoidettua pojan kanssa. Saattaa hetken katsella koneen pyörimistä (meillä sellanen " ikkuna" malli), tai repii pyykkejä ulos samalla kun täytän tms. Imurointi on myöskin pop, kulkee perässä ja röhnöttää imurin päällä, näprää johtoa ym. Saa kyllä sammutettuakin vehkeen. Imuroin itse asiassa paljon useammin kuin ennen juuri pojan viihdyttämiseksi (inhoan ite imurointia). Astianpesukoneelle ei ole mitään asiaa, tunnistaa avausäänen olkkariin, ja hyökkää röhnöttämään luukulle ja sorkkimaan sinne veitsien sekaan. Yleensä miestä odottaakin tiskipöydällä röykkiö likaisia astioita...



Tukiverkosto meillä kanssa paikallaan. Mun mies on loistava, hoitaa oikeastaan ne illat, ja saadaan yleensä hoitoon poika, jos tarvetta (iltasin ja viikonloppuisin). On käytetty myöskin, mutta toisaalta oon tarkka siitä, että ei nyt ihan tavaksi tuu hoidattaa lasta isovanhemmilla. Mun äidin tuttavapiirissä on muutamia tälläsiä tapauksia, et hoitovastuut on ihan päälaellaan :( Ei siis oo tarkoitus kehuskella, tajuan, että niillä on vitsit vähissä, joilla suku/ystävät kauempana.



Olikohan muuta..? Niin piti siitä kasvusta vielä, et meidän poika oli kanssa viime aikoihin asti aina hoikanpuoleinen kaveri, nyt on silmämääräisesti arvioiden kasvanut sellanen etureppu tuohon ja ehkä reidetkin pyöristyneet. Tosi söpöt oikeesti! Mut 1v-neuvola näyttää, mitä käyrät sanoo.



Siitä mun piti vinkata, et joku aika sitten (viime vuoden puolella) Kaksplussassa oli juttu " Onko teillä vaativa vauva?" tai vastaava otsikointi. Oli minusta hyvä juttu, esimerkkitapaus ehkä vaikeampi kuin suurimmalla osalla meistä, mutta oikeasti antoi tsemppiä itselle. Monet muut vauvalehtien jututhan menee suureksi osaksi ohisektorille, kuten joku jo mainitsikin.



Jatketaan taas paremmalla ajalla!



velihuilu

1v4kk poika on tätä samaa maata. No, nyt pitää mennä... ;)

Kiva kun on vertaisjoukko.

Heippa!



Luin muutamia viestejä tästä ketjusta sieltä täältä, en siis koko pinoa. Meillä on reilu 11kk ikäinen menevän sorttinen poika kotona ja kirjoittamanne jutut kuulostivat enemmän kuin tutuilta ;). Poika oppi ryömimään 5kk iässä, konttaamaan 7kk iässä ja kävelemään 10kk iässä. Ollut siis 5kk iästä lähtien liikkeellä KOKO AJAN hereillä ollessaan eikä näiden huimien kehityspyrähdysten vuoksi (aina jotain uutta opittavaa) ole nukkunut vielä yhden yhtäkään kokonaista yötä. Ilman ruokaa pärjää yöt kyllä, mutta omasta sängystä on perhepetiin päästävä jossain vaiheessa yötä. Yöt on olleet vaihdellen unissa konttaamista, seisomista ja sen myötä huutamista jne. Imetykset samanlaisia kuin moni kuvaa, eli ei voi kuulua mitään kiinnostavaa ääntä, etteikö poika siinä samassa lopettaisi imemistä ja katsoisi mitä tapahtuu. Vauhti on päällä päivin ja öin, kaikki uusi kiinnostaa eikä todellakaan täällä esim. ruokaa saa laitettua ilman, että poika roikkuisi jalassa kiljuen saatikka tyhjentää astianpesukonetta ilman, että saisi apua pikku-ukolta. Jos ei saa auttaa tai muissa asioissaan tahtoaan läpi, alkaa sen päiväinen huuto. Nämä nyt ovat vain pieniä esimerkkejä vauhdista, jota meillä on täällä kotona päivittäin...



MUTTA... en ole koskaan ajatellut lastani jotenkin erikoisena (toki jokainen lapsi on äidilleen erikoinen), " ylivilkkaana" tai muuta sellaista. Olen ajatellut saaneeni tämänluonteisen lapsen, joka tutkii uteliaana paikkoja ja pidän tätä jatkuvaa menoa luonnollisena asiana; lapsellehan kaikki on uutta ja ihmeellistä, tottakai hän tutkii maailmaa. Minusta nämä kaikki ovat ennemminkin luonnollisia piirteitä vauvaikäiselle kuin jotain erikoista tai " poikkeavaa" , vaikka onkin toki äidille välillä todella uuvuttavaa (etenkin kun muut kertovat omiensa nukkuvan, leikkivän tyytyväisinä yksin jne). Olen itsekin ollut vauvana vastaava ikiliikkuja ja olen edelleen erittäin tempperamenttinen luonne. Toki välillä mietin, että helpommallakin voisi päästä lastenhoidossa, kun lapsi olisi edes hetkisen paikallaan... Olen hoitanut paljon vauvaikäisiä työni puolesta, joten ehkä tiesin jossain määrin mitä tämä vauva-arki on ja tuo tullessaan. Tietyllä tavalla tämä on paljon rankempaa kuin luulin, mutta toisaalta helpompaakin. Onhan näitä vasta tämä yksi, kun töissä olen saanut hoitaa useampaa kerrallaan... ;)



-Terppari ja ikiliikkuja 11kk ja risat

Kumpa olis sattunut silmiin jo muutama kuukausi sitten. Meillä poika 10 kk ja meno on kyllä kans niin vauhikasta, että... Minä oon kyllä pitäny tuota meidän poikaa keskivertovaikeana vaikka en tiiä sitten, kun välillä kyllä kaikki tökkii niin totaalisesti. Häntähän ei saa pukea, varsinkaan ulkovaatteita(rimpuilee niin että meinaa tippua lattialle kun sylissä pukee), meillä syöminen sujuu joten kuten, kun on tarpeeksi hyvää viihdykettä. Välillä meinaa mielikuvitus loppua, kun vanhat tutut viihdykkeet ei kelpaakaan, äiti kaivelee kaappeja ja laatikoita kesken syönnin, että minkähän avulla saatais taas muutama lusikallinen alas. Ja sitten kun löytyy kiinnostava esine, pukkaan suuhun vauhdilla mahdollisimman monta lusikallista :)

Nukkumaan alkaminen on ollut koko ajan vaikeaa. Kesällä ei nukuttu päiväunia juurikaan, ilmojen viilettyä sain ulkona hyvästi nukkumaan mutta nyt on alkanu tympiä hiki hatussa heiluttelu ulkona kun huuto ei vähemmällä lopu, ja jos sittenkään loppuu. Niinpä päätin että poika on jo niin iso, että saa luvan opetella nukahtamaan päikkäreille omaan sänkyyn. Yleensä se tapahtuu huudon kera mutta jonku ajan päästä poika nukahtaa. Vaunut on olleet kovilla kun yleensä pitää kahdella renkaalla humpsuttaa eteenpäin, kun pienempi heilutus ei riitä. On siinä ollu ihmisillä ihmettelemistä. Välillä tuntui, että kohta sosiaaliviranomaiset ovat oven takana, kun naapurit katsovat, että heilutan vaunuja niin rivakasti ja mukula huutaa (eikä edes mitään hätää sillä) ja kun välillä itselläkin pinna katkeaa. No, onneksi ei oo sosiaaliviranomaisia näkynyt :)

Autossa matkustaminen on kans useimmiten yhtä huutoa, kun pitää istua liikkumatta omassa istuimessa. Monesti ei mikään tavara kelpaa viihdykkeeksi, vain maitopullo mutta sekin loppuu joskus. Sitten vaan itse istut tyynenä vieressä ja annat huudon mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun ei mikään auta.

Meille on tulossa toinen lapsi kesällä, ikäeroa tulee n. 1v3kk. Tervetuloa vaan vauva vaikka välillä mietinkin, että mitähän siitä tulee mutta uskon että tilanne keinot keksii.

Meidän poika on kyllä niin kiinni äitissä. Joskus tuntuu, että ei kärsi liikkua metriäkään tai heti kuuluu huuto. Ja aamut on yhtä märinää useimmiten ja monesti myös illat kun väsyttää. Meillä ei kans ole kellontarkkaa rytmiä mutta päivät menee kutakuinkin niin, että aamulla herätää 8-9 aikaan vaihetaan vaatteet, syyään aamupalat, vähän leikitää, ja minä siivoan keittiön. Pari tuntia valvottuaan poika menee eka päikkäreille. Sen jälkeen syyään välipalaa ja käydään ulkona ja leikitään sisällä. Toiset päikkärit nukkuu jos ehtii. Viimeistään puoli kuudelta pitää herätä toisilta päikkäreiltä, että alkaa ihmisten aikoihin illalla nukkumaan. Usein ei ehi nukkua kuin yhet päikkärit ja sitten on illalla niin väsynyt että simahtaa, ja ilta on yhtä märinää. Illalla mennään nukkumaan 8-9 aikaan.

Meillä mies vois enemmänki osallistua hoitoon mutta inhottavimmat asiat ei tunnu nappaavan(multa ei sitten kysytä nappaako vai ei). Varsinkaan pukeminen. Syöttelee joskus ja muuten useinkin viihdyttää lasta. Välillä on ollut ilo hukassa vauvanhoidosta ja oon vaan ihmetellyt, että mitä se on se ihana vauva-arki, kun itestä on tuntunu, että meidän vauva ei osaa muuta kuin itkeä. Paria tuntia pitempään ei oo poika myöskään ollut muiden kuin isänsä hoidossa vaikka kyllä sille hoitajia sais mutta en vaan oo osannu viiä vieraille hoitoon.

Noniin, tästä tuli tämmönen valitusvirsi nyt mutta ehkä seuraavalla kerralla hieman positiivisempaa tekstiä.

Sen verran voisin tähän loppuun mainita, että on sentään kivaa, kun neuvolassa on aina kehuttu pojan hyvää kehitystä. Kuulemma on sen puolesta niin standardilapsi. Kasvaa nollakäyrällä tasasesti, oppinut nyt just kävelemään ja ymmärtää jo aika paljon puhetta. ja on tosiaan aika nopea oppimaan ja on hyvä muisti. Ainakin sellaisten tavaroitten suhteen, jotka kiinnostaa mutta ei saa ottaa.

Kukaan ei varmaan jaksa tätä romaania lukea mutta pääasia, että sain kirjottaa ihmisille, jotka mahdollisesti ymmärtää meidän elämää, mitä tämä on.

pitkästä aikaa tulin taas lukemaan näitä. Saa nähä paljoko kerkiän kirjottaa ennen kuin poika herää ja en muista mitä aiemmin kirjotin, joten älkää kaauheasti välittäkö jos tulee uudestaan samojaki asioita.

Tuosta puhumisesta/puheen ymmärtämisestä. Joskus poika on sanonut " äiti" mutta ihan satunnaisesti. Eilen sanoi eka kerran " kakka" , kun sanoin sille että sano " kakka" . Jos kysyy, missä lamppu, niin katsoo aina lamppua ja jos kysyy, missä pallo niin etsii pallon. Mutta jos kysyy missä äiti tai missä iskä, niin sillon myös etsii pallon. Eli mitä sitten siitä asiasta ymmärtänee. Jos kysyy, missä auto niin silloin hän kyllä etsii auton.

Nyt on tullu meijän poikaan semmonen hauska piirre, että kun käskee tulla äitin luo, vaikka pukemaan ulkovaatteita, niin poika painaa täysillä karkuun. Ja on aivan innoissaan, jos äiti lähtee muka täysillä perään. Voi vaan kuvitella minkälaista meno on, kun vasta kävelemään oppinut yrittää juosta :D Pitäis olla kypärä päässä, kun on niin pieni asunto, että pää kolisee heti johonki, jos menee nurin.

Me ollaan kyläilty (yökylässä) pojan kans mummolassa. 3kk:n ikäsenä itki päivät koko viikon. Olin yksin ja olin tosi poikki ja hermoraunio sen jälkeen. 6 kk:n iässä meni yöt tosi risaseksi kun siellä on pienempi sänky ja pojalla kolisi millon mikäkin pinnoihin kun on kova pyörimään yöllä. Silloinkin olin yksin ja olin taas ihan poikki kun tulin kotiin. Pienenä vauvasta huomasi selvästi, että jos matkusteli paljon, se aiheutti sille levottomuutta. Kolmannen kerran olin yksin mummolassa ja sillon meni kaikki paremmin kuin kotona. Sillon kun poika oli pienempi, tuntui tosiaan rasittavalta jo ajatuski lähteä mihinkään yökylään, kun kotona kaikki oli jotenki helpompaa. Ollaan silti kyllä käyty mummolassa noin kerran kuussa ja ihan hyvin menee viikonlopun reissut, kun ollaan miehen kanssa kumpiki. Julkisilla en ole oikein innostunut kulkemaan, kun pelkään aina, että poika raivostuu kesken matkan. Kerran raivostuikin ja jouduin jäämään kesken matkan pois, kun en viitsinyt jäädä sinne. En ole uskaltanut ottaa vauvaa pois vaunuista linkkarissa, kun tuntuu, että vaunut on kumminkin hieman turvallisemmat. Sylistä lentäis heti, jos tulis kolari.

Lisäks hän tuskin jaksais olla yhdessä kohtaa tuntikausia, siis ettei pääse itse omilla jaloillaan liikkeelle.

Meillä on myös sairasteltu viime aikoina tosi paljon(aikasemmin ei oikeastaan yhtään), ja se on mulle tosi raskasta, kun poika itkee KOKO ajan minun perään. Viime viikon hän oli mahataudissa ja koko viikko oli yhtä itkua (päivät, yöt on mennyt ihmeesti aika hyvin). Tämän vuoden puolella poika on sairastanut jo kaksi flunssaa ja tuon mahataudin, siis puolet ajasta on ollut sairaana ja sillon on kökötetty päivät neljän seinän sisällä, kun on ollut niin kovat pakkasetkin, eikä ole viitsinyt viiä räkästä lasta ulos.

Jeps, eiköhän tässä olekin yheksi kerraksi. Tämä on ensimmäinen keskustelu, jossa jollakin tavalla tuntee kuuluvansa joukkoon.



bambino ja poika kohta 11kk

tuosta ymmärtämisestä. Olen nyt huomannut, että meidän poika osaa näyttää, jos se haluaa jotain. Eilen hän veti minua kädestä ja itkeskeli. Mulla tuli mieleen, että mitähän se haluaa ja nousin ylös. Poika lähti kävelemään keittiöön. Olikin ruoka-aika jo ja sillä oli nälkä. Monesti, jos hän näkee pöydällä jotakin, mitä haluais mutta ei itse yllä niin se tulee mulle kitisemään ja välillä käy siellä pöydän luona kurkottelemassa.

Vanhempien luonteista on ollut puhetta. Mies sanoo, että hän on ollut pienenä kova itkemään, lieneekö sitten, en tiiä. Kumpikin ollaan jossakin määrin kärsimättömiä ja varsinkin ennen minä suutuin hirveän helposti, nykyään en onneksi enää niin helposti, kun se on itseäkin haitannut. Mutta tuo energisyys ja vilkkaus. Sitä minä en tiiä, mistä se on pojalle tullut. Itse en ole kyllä älyttömän energinen eikä mieskään sen enempää.

Vierastamisesta on kans ollut puhetta. Meillä poika on vierastanut joitakin ihmisiä mutta ei kaikkia.

Ihanaa, että löytyy Terpparin kaltaisia superäitejä, jotka kaikki yöt valvottua jaksavat touhuta päivät iloisella mielellä ja todeta, että kaikki tämä kuuluu kehitysvaiheeseen... Kieltämättä minusta kuitenkin tuntuu, että ilmaus " on normaalia, että välillä vähän uuvuttaa" kyllä väheksyy ainakin minun tunnetilojani. 2,5 kuukautta kannoin meidän huutavaa ja kirkuvaa poikaa yöt ja päivät, hän ei suostunut nukkumaan ja pelkäsin, että kehitys varmasti jotenkin häiriintyy tästä. Itse en todellakaan pystynyt suhtautumaan asiaan niin, että se olisi normaalia... ehkä Terppari et ole lukenut meidän pinoa aiemmin, mutta varmaan meillä kaikilla juontaa tämä " ylivilkkaus" jo aivan syntymästä saakka. Lääkärit on käyty läpi ainakin meillä, koska mistään ei meinannut tulla mitään. Vauvana poikaa sai työntää vaunuissa 15 minuutin välein, että edes suostui 45 minuuttia nukkumaan koiran unta. Monella on ilmeisesti meistä ollut ongelmia edes saada lapsi viihtymään vaunuissa tai missään muussakaan istuimessa yms.



Kuvailemasi käytös kuulostaa minustakin ihan normaalilta uteliaalta lapselta ja itkua ja huutoa kuuluu myös normaaliin arkeen. Toinen asia mistä olen kanssasi eri mieltä, on se, että kun on useampi lapsi, niin on enemmän hommaa. Tottakai, jos ne ovat omia, mutta minun kokemukseni on, että esim. avoimessa päiväkodissa tai sitten, jos on lapsia kylässä saan olla aivan rauhassa ja poika leikkii lattialla muiden kanssa yhdestä kahteen tuntia. Mutta anna olla jos ollaan kaksistaan kotona niin johan taistellaan kaikesta. Myös yöt meillä taistellaan. Poika on hyvin vahvatahtoinen ja se tuli kyllä ilmi jo ihan vauvana, kun ei suostunut olla missään muussa asennossa kuin pystyssä käsien varassa sylissä. Siinä sitten meni ilta jos toinenkin miehen kanssa vuorotellessa vatsavaivoista ja kivuista kärsivä lapsi pystyssä sylissä! Ja siis mitä epäilen itse on se, että nämä ensimmäisten kuukausien kivut ovat ainakin meidän pojasta tehnyt hyvin herkän kaikille sisäisille kivuille ja ärsykkeille ja tästä johtuen aiheuttaa vieläkin paljon levottomuutta, mikä ei liity terveeseen uteliaisuuteen mitenkään!!



Ehkä tämän pinon jutut johtavat " tietämätöntä" vähän harhaan, koska olemme myös ainaisen valittamisen ja elämän kurjuuden vastapainoksi kertoneet ylipäänsä päivittäisestä elämästä ja sen vauhdista, joka siis varmasti aika ajoin kuulostaa ihan normaalille;) No olikohan siinä jo tarpeeksi...palaan asiaan, jos jotain vielä tulee mieleen!



Feijoa

Pakko on kirjoittaa kun teidän kirjoitukset ja mietteet/ tuntemukset ovat aivan kuin omasta elämästäni, ihanaa että on muitakin.

Meillä on siis myös erittäin vaativa, ensi viikolla 8kk:tta täyttävä, tyttö. Ensimmäinen puoli vuotta oli oikeastaan pelkkää kitinää, nyt jo tosi paljon helpompaa kun kontaa ja viihtyy siis muuallakin kuin sylissä tai kokoaikaisen viihdytyksen alaisena:) Mutta siis meillä myös vaunuissa, autossa ja pukiessa on yhtä huutoa samoin nukkumaan mennessä, tempperamenttia löytyy ja neiti kyllä ilmoittaa heti jos joku ei mene niin kuin hän haluaisi...

En tiedä kuinka paljon tähän itkuisuuteen on vaikuttaneett mahakivut joita on riittänyt syntymästä asti ja nyt selvitelläänkin allergioita:(

Pidetään tosiaan pinoa pystyssä, niin mukava on teidän muiden juttuja lukea ja itse myös avautua.

Feijoalle ja muillekin... EI TODELLAKAAN OLE TARKOITUS VÄHEKSYÄ KENENKÄÄN TUNTEMUKSIA TAI SUINKAAN KUVITELLA OLEVANSA JONKIN SORTIN SUPERÄITI, olen tosi pahoillani, jos kirjoituksestani sellaisen kuvan sai. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, en tosiaan ole lukenut koko pinoa, ehkä siksi mielikuvani voi olla mielestäsi vääristynyt. Missään tapauksessa en kuvittele oikeasti olevani mikään superäiti; olen ihan samalla lailla väsynyt kuin kuka tahansa pienen lapsen äiti ja välillä aivan nääntynyt vaikka onkin vain tämä yksi lapsi hoidettavana. Mutta herranjestas sentään, eikö se jos joku ole normaalia, olla väsynyt, kun on pieni lapsi!?! Ihmiset kokevat väsymyksen ja monet muut asiat erilailla, oma keinoni sopeutua väsymykseen ja tähän ajoittain erittäin rankkaankin olemiseen on todeta, " kuuluu normaaliin kehitykseen" . Itse olen jättänyt kotityöt yms. vähemmälle, jotta jaksan touhuta ikiliikkujan kanssa, vaikka anoppi huomautteleekin kotimme sekasotkusta, totean sen olevan osa elämäämme tässä vaiheessa. Toki voisin vetää itseni loppuun hoitamalla kaikki asiat samoin kuin ennen lastakin... Kyllä meilläkin on itketty, raivottu ja huudettu, käyty lääkärissä tarkistamassa ettei ole korvatulehduksia tms. jne.



En tosiaankaan siis väheksy kenenkään kokemuksia, tuntemuksia jne. Enkä missään nimessä halua aiheuttaa riitaa tähän asialliseen ketjuun, hyvä, että ihmiset voivat tässä ketjussa jakaa tuntemuksiaan vauvoistaan, se oli omakin tarkoitukseni ainoastaan. Vaikka kuinka on rankkaa (ollut koliikit sun muut), ei se silti muuta mielipidettäni aikaisemmasta kirjoituksestani enkä todellakaan edes kuvittele olevani joku superäiti, tuskin sellaisia on olemassakaan.



-Terppari

juttu oli liioiteltu! Ei varmaan ole vaikeaa huomata mistä poikamme on temperamenttinsa perinyt.



Kirjoituksesta sen verran, että tämä pino on ollut tavallaan pakotie kaikelta muulta näiden palstojen ruusunpunaisilta kuvilta, joita viljellään. Sellainen elämä ei voi olla todellista ja siksi ärsyttää jutut, joissa sanotaan, että kyllä väsyttää, mutta ei se haittaa, koska vauvani on elämäni täyttymys yms. Ihminen, joka on todella väsynyt ei enää ajattele niin ja on jopa haitallista itselleen uskotella niin ja yrittää ylläpitää kulissia. En väitä, että sinä tekisit niin, mutta satun tuntemaan tällaisiä henkilöitä ja uskon asian vielä kostautuvan. Tässä pinossa on kaikki uskaltaneet sanoa, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista vauvojemme kanssa, vaikka ilon hetkiä on tietysti paljon. Et varmasti tarkoittanut pahaa ja ongelmahan ei ole sinun, jos joku (lue minä) tekstistäsi ärsyyntyy. Se on osa minun elämääni. Ehkä eniten minua sapetti se, että tähän mennessä kaikki kirjoittajat ovat olleet samalla aaltopituudella ja nyt tuli sitten poikkeus siihen. Kaikki mielipiteet ovat sallittuja ja toivottavia. Minulla on vain tapana myös ilmaista mielipiteeni ja ehkä vähän väitelläkin, jos tilanne sallii. Tekstissäsi vain oli hieman erilainen sävy kuin muiden ketjun kirjoittajien kesken, toisaalta on myös rohkeaa ilmaista eriävä mielipide.



Minä toivon, että osallistut keskusteluun jatkossakin ja vaikka alku oli minun puoleltani ehkä tyly, niin uskon, että voin myös sinun asenteestasi oppia paljon. Olen vain vähän hitaasti lämpenevää tyyppiä.



Feijoa

tuli mieleen semmosia ajatuksia, että minä itse en ole pitänyt meidän poikaa ainakaan mitenkään poikkeavana, vaan nimenomaan vilkasluonteisena ja sehän ei ole sairaus, vaan me ihmiset vaan ollaan eriluonteisia. (siis yritän vaan sanoa, että siitä ei ole näissä kysymys, niinku tunnuit ajattelevan) En tiiä mistä meidän pojalle on tuo luonne periytynyt, koska molemmat vanhemmat ollaan rauhallisia luonteeltamme. Minä olen varmaan se temperamenttisempi luonne. Eri luonteiset vauvat ovat erilailla vaativia ja meille on nyt " sattunut" vähän vaativampi vauva. Joskus vaan väsyy, kun mikään ei tunnu menevän helposti kuin itsestään, vaan kaikessa pitää itkeä ja harata vastaan. Sehän on normaalia vauvan käytöstä mutta toiset ovat vain vaikeampia kuin toiset ja toisilla esiintyy sitä enemmän kuin toisilla. No jokainen tähän pinoon kirjoittanut tämän tietää. On vaan kiva kerranki saada vertaistukea, kun tosiaan monien vauvat tuntuu olevan pelkkiä aurinkoja. Minua ei ole tämä vauva-aika yllättänyt yhtään.

Kyllä mä todellakin ymmärrän sun pointtisi, en ehkä osaa sanoiksi pukea kaikkea mitä tarkoitan. Mulla ehkä kirjoittamiseen vaikuttaa sekin, että todella koen onnea terveestä lapsestani, perspektiivinä kun on työssäni hoitamani todella sairaat ja vaikeasti vammaiset pienet lapset. Siinä mielessä koen omat murheeni aika pieniltä, vaikkakin tosilta eikä paljon tänään(kään) naurattanut aamulla yöllisten karjumiskohtausten jäljiltä väsyneenä nousta leikkimään aina niin pirteän ja eloisan vesselin kanssa joka valehtelematta vetää tuhatta ja sataa kuin duracel -pupu. Ja itsestäni tuntuu tosi oudolta se, että kaiken tämän jälkeenkin mulla on kamala vauvakuume!!! Se varmaan myös vaikuttaa kirjoituksiini... ;) Olen itsekin TODELLA tempperamenttinen ja äkkiä syttyvä (näin nätisti ilmaistuna), enkä osannut muuta meidän pieneltäkään odottaa... ;) Joskus ajattelen, että ehkä meillä on niin samanlaiset tempperamentit pojan kanssa, että siksi välillä on yhtä taistelua, mutta myös siksi tunnenkin niin suurta yhteenkuuluvuutta omani kanssa ;) Minulle ehkä rauhallinen vauva olisikin ollut ihmetys, vaikka välillä niin sellaisiakin kadehdin. Välillä ihmettelen kuinka muut saavat kotona aikaan niin ja niin paljon päivän aikana, minun tekemättä mitään muuta kuin olemalla pojan kanssa. Kyllä siinä itseänikin mietityttää anopin lausahdukset siitä missä on pölyä ja missä ei... :/



No joo, menee nyt aikalailla omaksi vuodatuksekseni, ymmärrän kyllä paremmin kuin uskotkaan myös muiden näkökantoja. Äitejähän tässä vaan ollaan kaikki ja omiemme parasta halutaan jokainen... :) Musta omaa äitiyteen kasvamista on kuvannut hyvin runo " ennen kuin minusta tuli äiti" , siinä kerrotaan hyvin väsymykset sun muut ja kuitenkin pääsanomana on se, että mitään parempaa ei ole elämässä kuin tämä ihana poikanen.



-Terppari

..pikainen sananen tänne.. kävin päivällä vilkaisemassa pinoamme ja huomasin vetäväni hernettä nenään terpparin kirjoituksesta.. tätä pitää nyt jotenkin niin omana juttuna että tuli sellanen " kotirauhan rikkomis-olo" .. jännä miten herkillä sitä onkaan ja nyt kun luin näitä lisäjuttuja on hyvä mieli että rauha maassa.. sanan vapaushan se jokaisella on ja uusia näkökulmia on hyvä saada..on vaan ollu niin ihana tämä ymmärrys mitä tämän pinon kesken on ollut ja toivon mukaan on jatkossakin :)

no..poika kiljuu nilkassa joten gotta go.. toivottavasti ymmärrätte mitä tässä yritin sanoa..palataan!!