Työssäni tapaan psyykkisesti häiriintyneitä potilaita ja täytyy sanoa

Jotenkin tuo historiantuntemus on ihan olematonta. Varakkuus tarkoittaa yksinkertaisesti riittävää ravintoa, asuntoa pään päällä, ilmastoon riittävää vaatetusta sekä mahdollisuutta käydä koulua.

Ottaako noin koville myöntää, että vajaa sata vuotta sitten lapsia kuoli kulkutauteihin, onnettomuuksiin ja huonoon ravintoon lähes joka perheestä? Kouluna oli kiertokoulu ja rippikoulu suurella osalla koko kansasta.

Kermapeseillä on vaan lupa valittaa ihan kaikesta ja halveksia menneitä sukupolvia. Vai luuletteko, että taivaasta yhtä-äkkiä tipahti tämä nykyinen elintaso?

Siinä missä kermaperse "on sen arvoinen" että vanhemmat itsestäänselvästi uhraavat aikaa, rahaa ja vaivaa jälikasvuunsa, olivat menneisyyden sukupolvet ansainneet oikeutensa työllä. Siis pellolla, navetassa ja varakkaammankin perheen vesa joutui tekemään edes läksynsä ihan itse... He olivat kiitollisia ja kunnioittivat vanhempiaan, siksi he pärjäsivät elämässä. Kermaperseet pärjäävät vain tosi-tv:ssä :D

sama totuuksien laukoja näissä loppupään vastauksissa. Se et ihminen on heikko ja haavoittuva ja tarvitseva ei ole mitään kermaperseisyyttä. Sulla on tainnu lapsena jäädä ne kermat mitä olisit ansainnu saamatta ja täällä nyt katkerana halveksut muita. Surullinen kohtalo. Jos on yksinäistä elämässä niin katoppa peiliin,. Ehkä olisit ansainnu vähän paremman lapsuuden sinäkin, niin ei susta olis tullu noin sietämätöntä.

Yhdistyy sekä huonot geenit että epäotollinen kasvuympäristö.



Isäni oli kylmä, vaativa ja ankara. Oli omalta äidiltään oppinut että itku on keino manipuloida ympäristöä ja lähinnä suuttui jos joku meistä lapsista itki.



Äitini taas.. No, hänen äitinsä on sairastanut luulotautia, persoonallisuushäiriötä jne (ihan sen perusteella tulkittuna mitä muistan hänestä). Diagnoosia ei tietenkään ole, hän oli varakkaan, hyvämaineisen suomenruotsalaisperheen kasvatti ja myöhemmin äiti, kaikki luurangot pidettiin tiukasti kaapissa. Oma äitini sitten on narsistinen, vaativa persoonallisuus, epävakaa kuin mikäkin. Diagnoosina lisäksi keskivaikea masennus ja sen vuoksi ennenaikaisella eläkkeellä.



Me lapset olemme saaneet sitten kasvaa niinkuin olemme parhaaksi nähneet; arvaamaton äiti ja vaativa isä on hankala yhtälö, tukkapöllyä, luunappia ja selkäsaunaa tuli sekä syystä että syyttä. Äiti varsinkin saattoi napata ihan ohikulkiessaan hiuksista, purki omaa oloaan. Toinen lapsuutta leimannut asia oli äidin ainaiset salaliittoteoriat; milloin naapurit oli häntä vastaan, milloin osa sisaruksista ja yksi oli sitten suosiossa. Kunnes joutui epäsuosioon ja seuraava 'pääsi suosioon'.



Lopputuloksena meillä sisaruksilla kaikilla on persoonallisuushäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä jne. Itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Omissa lapsissani ei ole (ainakaan vielä) näkyvissä että mielenterveysongelmat olisi periytyneet. Olen pyrkinyt kovasti olemaan parempi äiti kuin omani oli, tarjota lapsille rakastavan ja turvallisen kodin ja rajat. Mutta se onnistuminen näkyy sitten joskus kun lapset ovat yli kolmikymppisiä, siihen on vielä 15-20v aikaa.

Kun ei muuta sanottavaa ole. Erinomaista argumentointia, täytyy oikein hattua nostaa :) Heikkous ja haavoittuvuus kuuluvat ihmisyyteen, mehän emme ole täydellisiä. Paitsi tämä yksi...



Mutta onko täysin mahdotonta ajatella, että myös vanhemmat ovat heikkoja ja haavoittuvaisia? Jos olette katkeria ja vihaatte vanhempianne, kuinka voitte antaa itsellenne anteeksi?



Vai onko nyt syntynyt täydellisten ihmisten sukupolvi epätäydellisille vanhemmille, ja mikäli on niin mikä sen on saanut aikaan? Siis elintasollahan ei ollut mitään osaa eikä arpaa?

olen itse hoitoalalla, en siis ihan urpo näissä jutuissa. Minulla on erittäin huono äitisuhde, ja traumaattinen lapsuus, ja olen edelleen lääketieten silmissä terve. Ihme? Ei, vaan meitä on moneen junaan, eikä pelkkä huono äitisuhde selitä kaikkea. Psyykkset sairaudet ovat usein monen tekijän summa- mutta sen ehkä tiesitkin, ap?

olen itse hoitoalalla, en siis ihan urpo näissä jutuissa. Minulla on erittäin huono äitisuhde, ja traumaattinen lapsuus, ja olen edelleen lääketieten silmissä terve. Ihme? Ei, vaan meitä on moneen junaan, eikä pelkkä huono äitisuhde selitä kaikkea. Psyykkset sairaudet ovat usein monen tekijän summa- mutta sen ehkä tiesitkin, ap?

ei kaikki sairastukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön, vaikka olisi millaiset vanhemmat. Mua lähinnä ärsyttää se, että jos sairastuukin, niin on sitten "siinä junassa" jossa ollaan heikkoja ja tyhmiä kun on menty sairastumaan. Miksi se on heikkous, jos reagoi herkemmin ikäviin (ja varmasti myös positiivisiin) asioihin elämässä? Ja siis näin ollen "näkee" enemmän pinnan alla olevia asioita kuin joku toinen? Se vain sitten valitettavasti voi aiheuttaa myös ongelmia, jos tosiaan sattuu olemaan tämmöiselle persoonalle epäsuotuisat olosuhteet, mutta ei sitä pitäisi minusta pitää heikkoutena.

Kun ei muuta sanottavaa ole. Erinomaista argumentointia, täytyy oikein hattua nostaa :) Heikkous ja haavoittuvuus kuuluvat ihmisyyteen, mehän emme ole täydellisiä. Paitsi tämä yksi...

Mutta onko täysin mahdotonta ajatella, että myös vanhemmat ovat heikkoja ja haavoittuvaisia? Jos olette katkeria ja vihaatte vanhempianne, kuinka voitte antaa itsellenne anteeksi?

Vai onko nyt syntynyt täydellisten ihmisten sukupolvi epätäydellisille vanhemmille, ja mikäli on niin mikä sen on saanut aikaan? Siis elintasollahan ei ollut mitään osaa eikä arpaa?

kai kukaan nyt täydellisiä vanhempia haluakaan, mutta onko se nyt niin vaikeaa olla esim. uhkailematta kännissä itsarilla lapsen nähden tai vaikkapa nyt joskus ihan puhua sille lapselle ja jutella sen kanssa?

Olosuhteet ja "ajan henki" eivät koskaan ole samanlaiset kuin 10-20 vuotta sitten. Jos tänä päivänä yritämme kasvattaa lapsemme nykyihanteen mukaisiksi, heidän aikuistuessaan trendi on toinen.

kykenevänsä neuvomaan muita. Mitä ihmettä ajan hengellä on tämän asian kanssa? Se on täyttä pintaa. Pääasia on, että lapsi saa kotoaan eväät joilla pystyy esim. tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan. Jos nämä olennaiset kyvyt puuttuvat, asiat ei suju viis siitä mikä on ajan henki.

Jos olette katkeria ja vihaatte vanhempianne, kuinka voitte antaa itsellenne anteeksi?

toiminnan vaikutukset omaan elämäänsä ei tarkoita sitä että on katkera ja vihaa vanhempiaan. Tunnen myötähäpeää puolestasi kun intopiukena siellä keuhkoat oikeasti lapsellisia ja alkeellisia ajatuksiasi.

Ja häpeävät teitä. ja minä säälin teidän lapsianne, mahtaa olla kova elämä edessä.

Ihanaa jos saat katkaistua tuon kaltoinkohtelun sukupolvien ketjun, ja lapsistasi kasvaa mahdollisimman tasapainoisia.



Kyllä sitä itsekin miettii välillä, että olenko nyt hyvä, tarpeeksi hyvä äiti, vaikka ihan tasapainoinen ja lempeä äiti olenkin. Oma äitini on saanut paskaa niskaan lapsena, mutta on osaltaan onnistunut katkaisemaan pahan kierteen, tiukka ja vahva auktoriteetti hän on ollut, ja nalkuttanut isälle aina, mutta silti lapsia kohtaan lempeä ja rehti. Isä onkin ollut rauhallinen ja oikeudenmukainen, hieman etäinen tosin.

Ja luulempa niinkin et moni tän palstan ilkeistä mukafiksuista ihmisistä voi todella pahoin. Ei kukaan hyvinvoiva saa kiksejä toisten vahingoittamisesta. Mut on helpompi olla koppava, ilkeä ylemmyydentuntoinen kuin tajuta kuinka huonosti itsellä menee.

Samoja psyykenongelmia miinus sairaudentunto.

Vaikka äitini oli ehkä heikoin tuntemistani naisista ja vaikka musta taisi tulla lähes lesbo sen takia, että vasta aikuisena käsittelen sitä asiaa,en ole enään katkera äidilleni.

Isäni taas loisti poissaolollaan toisen naisen kanssa koko lapsuuteni,ja käyttäytyi minua kohtaan väkivaltaisesti kun olin teini, mutta olen nyt hänelle asiasta kirjoittanut kirjeen ja asia ok, koittaa olla mukava sisareni pienille lapsille nyt :)



Itse olen kaksonen ja keskosena syntynyt, skitsofreniaan sairastunut, ei voi tietää mikä sen aiheutti. Katkera olen koska elämäni haaveet ja unelmat ovat ehkä menetetty tämän sairauden takia. Keskoskaappi, huono (olematon) kiintymys kylmään äitiin, poissaoleva isä, äidin flunssa raskauden aikana jne. huono pohja itsetunnolle.



Kuitenkin olen ylpeä itsestäni, en siksi että olen nyt sairas, vaan siksi, että olen yhä elossa.

Eteeni on tullut hyvä mies ja muutama hyvä naispuolinen ystävä joiden ansiosta ehkä, unelmani tulla äidiksi ja edes vähän menestyä työelämässä voivat :) olla mahdollisia!



Yleensäkin ajattelen niin, että kaikki jotka eivät ole tappaneet itseään voivat olla ylpeitä elämästään ja itsestään! Vaikeuksista voittoon, sitä toivon kaikille!

Olin pitkään tutkintavankilassa töissä ja ainoa varma yhdistävä tekijä riippumatta vangin iästä oli häiriintynyt äitisuhde.

Näiden vankien kiintymyssuhde oli rikottu jo ensimmäisinä viikkoina/kuukausina.

Myönnän et kyllä musta siellä pieni naisvihaaja tuli.

Sammui minne sattui, oli todella arvaamaton ja aggressiivinen, mm. tönäisi minut saunan kiuasta päin kerran. Jätti heitteille vauvana jne. MUTTA: minulla oli myös ns. normaali isä, joka sai huoltajuuteni ja puutteistaan huolimatta yritti kanssani parhaansa. Teini-iässä hänkin tosin uupui ja alkoi juomaan kauheasti, mutta sitä ennen välimme olivat todella hyvät ja läheiset. Uskon vakaasti, että tämä ihmissuhde on syynä siihen, miksi minä olen tänä päivänä "vain" avohoidossa enkä esim. suljetulla psykoosissa. Terapiassa käyn myös, olen ollut työkokeiluissakin puolipäiväisenä ja pärjännyt hyvin.



Terapeuttini sanoo uskovansa, että kaksi asiaa voi pelastaa lapsen, joka kärsii suhteettomasti pienestä asti: toinen on yksikin turvallinen ja ns. normaali kiintymyssuhde johonkin aikuiseen, toinen taas lapsen oma persoona ja temperamentti. Hänen kauttansa aloin ymmärtää, että vaikka masennus oli tehnyt minusta nuorena surumielisen jne., olin oikeasti ollut sisimmissäni positiivinen, sillä en langennut päihteisiin, miesten kanssa sekoiluun tms. Lintsasin koulusta, mutta senkin ajan käytin kirjastossa sen aiheen opiskeluun, jota olisin halunnut tehdä vielä joskus työkseni.



Uskon siis, että äitisuhde varmasti vaikuttaa monessakin tapauksessa, mutta en lähtisi leimaamaan että pelkästään sen avulla joko pelastutaan tai joudutaan kadotukseen.

valittavat ajoittain vanhemmistaan ja kaikista muistakin läheisistään, sehän on normaalia. Harva nyt saa traumoja esim. siitä jos vanhemmat joskus riitelee tai suuttuu lapselle tms. Eihän tässä nyt semmoisia vanhempia "syyllistetäkään" (esim. omat vanhempani ovat ihan objektiivisesti katsoen olleet todella huonoja, mutta en minä ole sitä heille koskaan sanonut, eivätkä he itse ajattele olleensa huonoja, tai jos ajattelevatkin, niin luultavasti se on aina sen toisen vika eikä oma. Joten turha lähteä vanhoja kaivelemaan, eikä mulla olekaan mitään tarvetta saada heidän oloaan mitenkään syylliseksi, mutta ei se tarkoita etteikö he silti olisi olleet perhehelvetin luomisen alkeet- kurssin priimuksia)

tuollaista maanista takertujaa tällä palstalla vastaan. todella pelottava ihinen. Toivottavasti hänellä ei ole lapsia, sillä hän ei tajua ollenkaan olevansa sekaisin, suu vaahdossa paasaa. Ei ole ihme ettei hän tajua tästä keskustelusta mitään, koska hän vaikuttaa juuri sellaiselta vanhemmalta joista tässä puhutaan. Mut ei vaan voi antaa asioiden olla.

valittavat ajoittain vanhemmistaan ja kaikista muistakin läheisistään, sehän on normaalia. Harva nyt saa traumoja esim. siitä jos vanhemmat joskus riitelee tai suuttuu lapselle tms. Eihän tässä nyt semmoisia vanhempia "syyllistetäkään" (esim. omat vanhempani ovat ihan objektiivisesti katsoen olleet todella huonoja, mutta en minä ole sitä heille koskaan sanonut, eivätkä he itse ajattele olleensa huonoja, tai jos ajattelevatkin, niin luultavasti se on aina sen toisen vika eikä oma. Joten turha lähteä vanhoja kaivelemaan, eikä mulla olekaan mitään tarvetta saada heidän oloaan mitenkään syylliseksi, mutta ei se tarkoita etteikö he silti olisi olleet perhehelvetin luomisen alkeet- kurssin priimuksia)

ihmisiä joiden vanhemmat ovat olleet sellaisia, että lapsi on vielä aikuisenakin hyvin ahdistunut , itsetuhoinen (esim ylipaino, masennus) tai vailla omaa tahtoa. ja sellainen elämä on kyllä kärsimystä. Eikä näitä ihmisiä lohduta yhtään se että sä olet selvinnyt ilman vakavia ongelmia. On suuri ero sen välillä jos on riitaisa koti ja ei niin hyvät vanhemat ja sen välillä et vanhemmat ovat nujertaneet lapsen koko tahdon. Mut tää palsta tuntuu olevan niin helmiä sioille että huhhuh. Ei tunnu olevan tärkeää ymmärtää ja jakaa vaan suuri osa ihmisistä haluaa päteäpäteäpäteä. Ja moni siihen päälle vielä olla mahdollisimman ilkeä ja nauttia toisen mielen pahoittamisesta. Sanos mulle ovatko nää sitten niitä normaaleja hyvin selvinneitä ihmisiä? Niinkuin tuo yksi sekopää esimerkiksi??

ihmisiä joiden vanhemmat ovat olleet sellaisia, että lapsi on vielä aikuisenakin hyvin ahdistunut , itsetuhoinen (esim ylipaino, masennus) tai vailla omaa tahtoa. ja sellainen elämä on kyllä kärsimystä. Eikä näitä ihmisiä lohduta yhtään se että sä olet selvinnyt ilman vakavia ongelmia. On suuri ero sen välillä jos on riitaisa koti ja ei niin hyvät vanhemat ja sen välillä et vanhemmat ovat nujertaneet lapsen koko tahdon. Mut tää palsta tuntuu olevan niin helmiä sioille että huhhuh. Ei tunnu olevan tärkeää ymmärtää ja jakaa vaan suuri osa ihmisistä haluaa päteäpäteäpäteä. Ja moni siihen päälle vielä olla mahdollisimman ilkeä ja nauttia toisen mielen pahoittamisesta. Sanos mulle ovatko nää sitten niitä normaaleja hyvin selvinneitä ihmisiä? Niinkuin tuo yksi sekopää esimerkiksi??

en minä ole selvinnyt ilman vakavia ongelmia, pointtini oli vain se, että ei kaikki ongelmaiset sinänsä syytä vanhempiaan (siis päin naamaa), kuten tuo yksi tuntui olettavan. Kyllä minunkin mielestäni monissa tapauksissa suuri syy lapsen ongelmiin todellakin on vanhemmissa eikä se ole mitään vastuunsiirtämistä vaan vain tosiasia. Sitten taas se mitä omille ongelmille tekee, jos pystyy tekemään, on omalla vastuulla koska eipä sitä kukaan muukaan niille mitään tee.

Yrittäkää perustella vähän paremmin kuka on seko, miksi ja sen jälkeen perustelut väitteellenne :) Eivätkö rauhoittavat auttaneet, vai jäivätkö syömättä...

Mukanokkela jankuttaja.