Työssäni tapaan psyykkisesti häiriintyneitä potilaita ja täytyy sanoa

ihan pihalla olevia vanhempia. Ja luulo omasta oikeassa olemisesta on suurta. On suuri ero sillä et on jotain pientä perushäikkää ja irtautumiskriisiä kuin että kokee esim. suurta arvottomuutta ihmisenä. Fakta on myös se et äiti voi antaa lapselleen tasan niin paljon kuin hän itse on. Jos on pelkkää suoritusta ja korviketoimintaa ja pätemistä elämä, niin lapsikaan ei saa juuri mitään. Ja lapset tietävät tunnetasolla kaiken mitä perheessä on. Turha selittää ja kuvitella et oman tunne-elämänsä todellisen tilan vois mitenkään lapsilta salata.

Ei tosiaan tarvitse kaivaa, äitisuhde on heidän ilmoittamansa ensisijainen syy ongelmiinsa. Olen kuullut tuhat ja yksi kertaa kommentit

"Äiti on kylmä" "En luota äitiini" "En halua puhua äidilleni" "Meillä on äidin kanssa aina ollut huono suhde" jnejne.

Voi olla että äiti on vuosien saatossa tullut kylmäksi jopa kyyniseksi ja toivo on hiipunut kun lapsen pahaolo syö ja syö. Ehkä sitten lopulta tullut riitakin tai äiti on joutunut puhumaan lapselleen pehmoisia että hänet saadaan esim. hoitoon.

Ei elämä ole noin mustavalkoista, vaikka olisihan se helppoa syyllistää äidit ja isät jne. Siitä mitä nämä vanhemmat tai äiti arjessa on joutunut kokemaan kestämään, jää monesti vähemmälle ehkä jopa huomioimatta. Niin voisi tulla ymmärrystä lisää. Syyttäminen on helppoa ja kukapa sen parempi kohde kuin äiti, tärkeä ihminen kun on.

Monta on tarinaa ja yleistäminen on turhaa leimaamista.

Miten mahtaa mennä syy-seuraus suhde?

Muna vai kana ensin, ikuinen dilemma?

että on normaaliin kehitykseen kuuluvia traumoja ja sitten varsinaisia traumoja.

Varmasti on olemassa

a) ihmisiä, joilla on MT-ongelmia tai muuten vaikeaa elämässä JA joita on kohdeltu hyvin lapsuudessa

b) ihmisiä, joilla ei ole MT-ongelmia vaikka heitä on kohdeltu huonosti lapsuudessa

c) ihmisiä, joilla ei ole MT-ongelmia, ja joita on kohdeltu hyvin lapsuudessa ja

d) ihmisiä, joilla on MT-ongelmia ja joita on kohdeltu huonosti lapsuudessa

Olen kuitenkin aivan varma, että c)-tyypin ihmisiä on eniten ja että d-tyypin ihmisiä on huomattavasti enemmän kuin b-tyypin ihmisiä.

On ihan selvä juttu, että se miten vanhemmat kohtelevat lastaan vaikuttaa selkeästi lapsen tulevaisuuteen, vaikka yhteys ei päde yhtä voimakkaasti kuin luonnonlait (esim. temperamentti voi suojella joitain lapsia). Ja on olemassa huonoja äitejä. Ja on olemassa äitejä, jotka toimivat väärin osan aikaa, vaikka osan aikaa jaksavat toimia hyvin.

Sitten on kokonaan toinen asia, että tuon sanominen syyllistää vanhempia, ja vielä kolmas erillinen asia, että aikuisen MT-ongelmaisen ei välttämättä kannata takertua vanhempiensa syyttämiseen parantumismielessä. Mutta vanhempien vaikutus on kuitenkin tosiasia, piti siitä tai ei.

että valtaosan äitisuhde on huono tai siihen liittyy heillä kritisoitavaa.

Jokaiseen lapsuuteen liittyy traumoja. Symbioosisuhteesta ei voi kasvaa omaksi persoonaksi ilman irtaantumista, joka jo sinällään on traumaattista. Sellaista elämä on :)

että on normaaliin kehitykseen kuuluvia traumoja ja sitten varsinaisia traumoja.

Varmasti on olemassa

a) ihmisiä, joilla on MT-ongelmia tai muuten vaikeaa elämässä JA joita on kohdeltu hyvin lapsuudessa

b) ihmisiä, joilla ei ole MT-ongelmia vaikka heitä on kohdeltu huonosti lapsuudessa

c) ihmisiä, joilla ei ole MT-ongelmia, ja joita on kohdeltu hyvin lapsuudessa ja

d) ihmisiä, joilla on MT-ongelmia ja joita on kohdeltu huonosti lapsuudessa

Olen kuitenkin aivan varma, että c)-tyypin ihmisiä on eniten ja että d-tyypin ihmisiä on huomattavasti enemmän kuin b-tyypin ihmisiä.

On ihan selvä juttu, että se miten vanhemmat kohtelevat lastaan vaikuttaa selkeästi lapsen tulevaisuuteen, vaikka yhteys ei päde yhtä voimakkaasti kuin luonnonlait (esim. temperamentti voi suojella joitain lapsia). Ja on olemassa huonoja äitejä. Ja on olemassa äitejä, jotka toimivat väärin osan aikaa, vaikka osan aikaa jaksavat toimia hyvin.

Sitten on kokonaan toinen asia, että tuon sanominen syyllistää vanhempia, ja vielä kolmas erillinen asia, että aikuisen MT-ongelmaisen ei välttämättä kannata takertua vanhempiensa syyttämiseen parantumismielessä. Mutta vanhempien vaikutus on kuitenkin tosiasia, piti siitä tai ei.

että valtaosan äitisuhde on huono tai siihen liittyy heillä kritisoitavaa.

Jokaiseen lapsuuteen liittyy traumoja. Symbioosisuhteesta ei voi kasvaa omaksi persoonaksi ilman irtaantumista, joka jo sinällään on traumaattista. Sellaista elämä on :)

"sellaista elämä nyt on" -ihmisellä ei ole aavistustakaan siitä mistä voi olla kyse. Mua aina surettaa niin paljon nämä kommetojat jotka omalla tyhmyydellään väheksyvät muita:(((

Ihminen on AINA epätäydellinen, siitä ei päästä mihinkään. On kova paikka jokaiselle lapselle, kun kehittyessään ymmärtää, etteivät vanhemmat ole kaikkitietäviä, eivätkä aina voi puhaltaa ja pussata pahaa oloa pois. Teini-iässä kukin irtautuu vanhemmistaan ja luo omaa maailmankuvaansa, kehittää omia arvojaan.



Olosuhteet ja "ajan henki" eivät koskaan ole samanlaiset kuin 10-20 vuotta sitten. Jos tänä päivänä yritämme kasvattaa lapsemme nykyihanteen mukaisiksi, heidän aikuistuessaan trendi on toinen.



Henkiseen kypsyyteen kuuluu kyky nähdä asiat oikeassa perspektiivissä, eikä syytellä vanhempia siitä, etteivät he 20 vuotta sitten ymmäräneet toimia niin kuin nyt tänään opetetaan.



Tämän päivän ikävä trendi on ruikuttaa siitä mitä ei ole sen sijaan että oltaisiin kiitollisia siitä mitä on. ja mitä meillä on? No lapsikuolleisuus on vähentynyt huimasti, elämme pitempään, olemme varakkaampia jne. Meillä on kodinkoneita, kotihoitovapaita, pitkät äitiys- ja vanhempainlomat ja tuhat muuta hienoa asiaa, joita äideillämme ja isillämme ei ollut. Työtönkään ei ole puilla paljailla, vaan asunto ja ruoka on saatavilla.



Siis mitä helvetin ruikuttamista nykypäivät aikuiset harrastavat, terapeuttejen myötävaikutuksella? Kun mää en saanut lapsena sitä enkä tätä, voi kyynel... hävetkää!

Ihminen on AINA epätäydellinen, siitä ei päästä mihinkään. On kova paikka jokaiselle lapselle, kun kehittyessään ymmärtää, etteivät vanhemmat ole kaikkitietäviä, eivätkä aina voi puhaltaa ja pussata pahaa oloa pois. Teini-iässä kukin irtautuu vanhemmistaan ja luo omaa maailmankuvaansa, kehittää omia arvojaan.

Olosuhteet ja "ajan henki" eivät koskaan ole samanlaiset kuin 10-20 vuotta sitten. Jos tänä päivänä yritämme kasvattaa lapsemme nykyihanteen mukaisiksi, heidän aikuistuessaan trendi on toinen.

Henkiseen kypsyyteen kuuluu kyky nähdä asiat oikeassa perspektiivissä, eikä syytellä vanhempia siitä, etteivät he 20 vuotta sitten ymmäräneet toimia niin kuin nyt tänään opetetaan.

Tämän päivän ikävä trendi on ruikuttaa siitä mitä ei ole sen sijaan että oltaisiin kiitollisia siitä mitä on. ja mitä meillä on? No lapsikuolleisuus on vähentynyt huimasti, elämme pitempään, olemme varakkaampia jne. Meillä on kodinkoneita, kotihoitovapaita, pitkät äitiys- ja vanhempainlomat ja tuhat muuta hienoa asiaa, joita äideillämme ja isillämme ei ollut. Työtönkään ei ole puilla paljailla, vaan asunto ja ruoka on saatavilla.

Siis mitä helvetin ruikuttamista nykypäivät aikuiset harrastavat, terapeuttejen myötävaikutuksella? Kun mää en saanut lapsena sitä enkä tätä, voi kyynel... hävetkää!

taas kaikkitietävä idiotti joka ei todellakaan tiedä mistä puhuu. Eikä tuollaisella vauhtisokeudella tule koskaan tajuamaankaan. Tuliko hyvä mieli kun saat päteä? Puhutaan kuule ihan eri asiasta silloin kun lapsi on saanut voimavarat siihen kasvamiseen, ikävä kyllä on olemassa pilvin pimein ihmisiä joilla on ollut niin surkeet vanhemmat ettei tuollainen normaali kehitys ole mahdollinen ilam apua. ja moni tarvii paljonpaljon apua. Mutta sulleko pitäis valehdella et mikäs tässä? Olet todella empatiakyvytön ja ilkeä. ja mitä tulee henkiseen kypsyyteen niin ei sitä ainakaan sulla ole.

Oletko niin kiintynyt tuohon pahaan oloosi, ettet kykene näkemään mitään muuta? Kivasti pääsee piiloon huonon äidin taakse, tottakai sinä olet ihan täydellisenä syntynyt, mut sitten kun äiti teki sitä sun tätä... joopa joo, terapeuttisi uskoo, se on hänen rahanlähteensä.

Oletko niin kiintynyt tuohon pahaan oloosi, ettet kykene näkemään mitään muuta? Kivasti pääsee piiloon huonon äidin taakse, tottakai sinä olet ihan täydellisenä syntynyt, mut sitten kun äiti teki sitä sun tätä... joopa joo, terapeuttisi uskoo, se on hänen rahanlähteensä.

mä todellakin olen syntynyt täydellisenä:D Ja kyllä, hän oli aika huono äiti, ja siitä syystä olen joutunut aikuisena tekemään paljon töitä että voin esim toteuttaa omia unelmiani. Mulla ei ole yhtään paha olo, päinvastoin, tuntuu hienolta kun on saanut käsiteltyä nuo kurjat asiat ja antamaan äidille anteeksi. Nyt hänenkin kanssaan voi olla tekemisissä melko aidosti, sen sijaan et olis koko ajan pitänyt esittää mitä hän tahtoo kuten ennen piti. Kyllä mulla on ihan omat tunteet ja ajatukset, terapeutti on vain ollut ns tukena kun olen näitä selvitellyt. Ja hyvä teraputti onkin ollut! Mutta mikäs SUA vaivaa? Ei näytä olevan asiat sulla oikein hyvin?

Itse olen tavannut yhtä paljon niitä, joiden isäsuhde on ollut huono. Ja osalla on ollut hyvin rakastavat vanhemmat, mutta he ovat suojelleet lasta liikaa eli ei ole tuotettu pettymyksiä jne.



Mutta usein psyykkisten häiriöiden syyt nivoutuvat lapsuuden perheeseen, sen olen minäkin huomannut.



Paljon puhutaan koulukiusaamisesta, mutta en ole koskaan tavannut ihmistä, jonka ainoa lapsuuden ongelma olisi ollut vain se koulukiusaaminen, joskin se on osalla ihmisistä yksi vaikuttava tekijä taustalla.



Yksi ongelma mikä nykyajan lapsilla on, että vanhemmat eivät enää valvo lasten perään eli ei rajoiteta tietokoneen ja television kulutusta esim. tuntiin päivässä vaan näissä vietetään monta tuntia ja se lisää psyykkistä oireilua selvästi. Myös tappamispelit ja liian rajut ohjelmat aiheuttavat ongelmia lapsille.

USA:ssa nimittäin väkivaltatilastot lähtivät laskuun sen myötä, kun ensimmäinen kunnon tappelu/tappamispeli julkaistiin. Näin tästä kerran grafiikan, ja rikostilasto tuli alas sitä nopeammin, mitä enemmän kys. aikaan tuli noita väkivaltaisia pelejä ulos...



t. itsekin niihin nuorena aggressiotaan purkanut

Olet varmaan ainoa täydellisenä syntynyt ihminen. Kerrohan, jos aidosti olet kyennyt antamaan äidillesi anteeksi, johtuuko se siitä että ymmärrät häntä? Vai johtuuko se siitä, että hyväksyt hänet epätäydellisenä, vaikka et ymmärtäisikään? Onko äidissäsi mitään hyvää? Oletko hänelle mistään kiitollinen? Onko tuo sinun anteeksiantosi aiota, vai teeskenteletkö itsellesi?



Miten muut ihmissuhteesi? Oletko paitsi täydellinen lapsi, niin myös täydellinen kumppani, ystävä, työntekijä jne.

USA:ssa nimittäin väkivaltatilastot lähtivät laskuun sen myötä, kun ensimmäinen kunnon tappelu/tappamispeli julkaistiin. Näin tästä kerran grafiikan, ja rikostilasto tuli alas sitä nopeammin, mitä enemmän kys. aikaan tuli noita väkivaltaisia pelejä ulos...

t. itsekin niihin nuorena aggressiotaan purkanut

Lapsen aivot kehittyvät huimaa vauhtia ja niiden kehitykseen vaikuttavat tavalla tai toisella kaikki kokemukset, myös tappamispelit. Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs jotta tajuaa, että jos lapsi pelaa joka päivä vaikka kaksi tuntia tappamispeliä hänestä helposti tulee tunnekylmä ja empatiakyvytön erityisesti jos hänellä on alltius tällaiseen eli ei ole sisäsyntyistä empatiaa. Nykyajan tappamispelit on aivan eri luokkaa kuin mummojen aikaan. Nykyään ne tuntuvat aivan liian todelta.

USA:ssa nimittäin väkivaltatilastot lähtivät laskuun sen myötä, kun ensimmäinen kunnon tappelu/tappamispeli julkaistiin. Näin tästä kerran grafiikan, ja rikostilasto tuli alas sitä nopeammin, mitä enemmän kys. aikaan tuli noita väkivaltaisia pelejä ulos...

t. itsekin niihin nuorena aggressiotaan purkanut

Voin arvata, että tuo näkemäsi tilasto oli jonkin pelifirman tekemä...

Olet varmaan ainoa täydellisenä syntynyt ihminen. Kerrohan, jos aidosti olet kyennyt antamaan äidillesi anteeksi, johtuuko se siitä että ymmärrät häntä? Vai johtuuko se siitä, että hyväksyt hänet epätäydellisenä, vaikka et ymmärtäisikään? Onko äidissäsi mitään hyvää? Oletko hänelle mistään kiitollinen? Onko tuo sinun anteeksiantosi aiota, vai teeskenteletkö itsellesi?

Miten muut ihmissuhteesi? Oletko paitsi täydellinen lapsi, niin myös täydellinen kumppani, ystävä, työntekijä jne.

jokainen lapsi syntyy täydellisenä, juuri sellaisena kuin hänen kuuluukin olla. vai onko sulla joku rotumääritelmä mistä käy ilmi mitkä vajeet kelläkin on? Taidat itse olla syyllisyyttäsi pelkäävä paska äiti, koska sinuunhan tämä nyt tuntuu kolahtavan. Lapsi syntyy täynnä mahdollisuuksia, toisilta niitä aletaan deletoida urakalla syntymän jälkeen, toiset vanhemmat ymmärtävät vaalia lastaan. Ihmissuhteissa olen sellainen kuin olen; kuinka täydellistä tai epätäydellistä se on, riippuu kyllä ihan vastapuolen tulkinnoista. Tekstisi perusteella olet kyllä sinäkin melko järeän terapian tarpeessa.

Kannataisikohan sinun tulostaa tämä keskustelu ja jatkaa siitä terapeuttisi kanssa?

Tässä on tullut jo monia tosi hyviä kommentteja puoleen ja toiseen, joten ei mulla ole mitään uutta lisättävää. Mutta haluan silti kommentoida, että epäilemättä lapsuuden kokemuksilla on tosi iso merkitys siihen, miten ihmisellä tulee elämässä menemään. Toisaalta kaikki ei ole mitään psykologista traumaa, vaan esim. siitä on viitteitä, että skitsofrenian puhkeamiseen voisi vaikuttaa äidin raskaudenaikana sairastama infektio. En muista tästä tarkemmin, mutta muistan kuitenkin uutisen aiheesta lukeneeni.



Lisäksi kaikki lapsuuden traumatkaan ei ole yksiselitteisesti äidin tai kenenkään "syytä", vaan onneakin (joskus huonoa) on pelissä... Esimerkiksi jos lapsi sairastuu vakavasti jonain taaperoikäisenä tai pikkuvauvana ja joutuu olla paljon sairaalassa (mahdollisesti vielä nöyryyttäviä ja kajoavia toimenpiteitä), niin sekin voi vaikuttaa siihen henkiseen kehitykseen. Vaikka äiti miten tekisi parhaansa. Toisaalta se hyvä kiintymyssuhde voi silti olla tärkeä tuki noissakin tilanteissa.



Sitten on juuri tämä muna vai kana -kysymys. Koska äiti on usein se ensisijainen kiintymyksen kohde ollut lapsena, äidistä on joutunut irtautua (mikä aina aiheuttaa ristiriitaisia tunteita) jne, niin pelkästään sen perusteella mitä mielenterveysongelmainen puhuu ei voi päätellä ihan kaikkea. Koska varmaan siinä sairaassa vaiheessa juuri pyörii kaikki negatiiviset asiat päässä ja koska äiti on usein se ensisijainen kiintymyksen kohde lapsuudessa, niin ne kipeät ja negatiiviset asiatkin pyörivät sen äidin ympärillä.



Mä olen seurannut läheltä henkisesti sairasta ihmistä ja kyllä se sairauden pahassa vaiheessa vuodatettu kaltoinkohtelun kokemus aika yli meni. Hän koki monet aivan normaalit asiat törkeänä kohteluna, halusi että vanhempansa kuolisivat koska ovat niin hirviöitä jne. Oikeasti vanhemmat ovat kyllä epätäydellisiä niin kuin kaikki, ja eivät ole emotionaalisesti valveutuneimmasta päästä (sellaisia asioista vaikenijoita ja tunteiden väistelijöitä), mutta eivät todellakaan sellaisia hirviöitä kuin mitä tämä läheiseni sairaassa vaiheessaan tilitti. Tämä läheiseni on tosi fiksu ihminen ja ymmärrän, että sairauden tietyssä vaiheessa hänellä oli se KOKEMUS että vanhempansa olivat hirviöitä, mutta ei siinä faktapohjaa ollut. Yleensä vaan vanhemmat (etenkin äiti) on se taho, johon sairauden negatiiviset kuohunnat yhdistetään. Toipuessaan tämä läheinen olikin taas ihan tasapainoinen eikä kokenut vanhempiaan hirviöinä.



Siltikään en tosiaan kiellä, etteikö vanhempien toiminnalla oikeasti olisi merkitystä, mutta sen tiedän kokemuksesta, että aivan neutraalin faktuaalista informaatiota vanhempien toiminnasta ei sairaalta ihmiseltä välttämättä saa, koska se ajattelu ja kokemus on sairaalla niin värittynyttä.



Ja mitä tulee vanhempien syyllisyydentunteisiin lapsen sairastuessa, niin mielestäni tässä on tarkoituksenmukaista kyllä pohtia ja myöntää itselleen mahdolliset virheensä, mutta syyllisyyteen ei kannata jäädä rypemään koska se ei auta ketään. Syyllisyydentunne voi toimia rakentavana silloin, kun se saa tiedostamaan asioita ja muuttamaan omaa käytöstä, mutta hedelmätön itsensä piiskaaminen taas on edelleen omalla tavallaan itsekeskeistä toimintaa. Eli vaikka lapsella on se sairaus ja ongelma, niin aletaan vaan pyöritellä päässään että miten MINÄ nyt olen näin ja voi MINUA kun olen tuollaista saanut aikaan.

tässä ketjussa. Ap on täysin oikeassa! Itse olen käynyt työni puolesta terapiassa jokusen vuoden sekä nähnyt paljon ihmisiä läpikäymässä asioita. Hyvin pienellä määrällä on mitään varsinaista patologista mielisaurautta. Suurin osa on masentunut, ahdistunut yms. Ja suurin syy tälle on se ettei siellä lapsuudenperheessä ole kelvannut, saanut vanhempien aikaa, rakkautta tms. Kun oma tahto on herännyt jompikumpi vanhemmista on sen tavalla tai toisella (hyinkin hienovireisestikin) murjonut. Valtavalla osalla suomalaisista on syvä arvottomuuden tunne jonka pääsyy on se etteivät he ole kelanneet vanhemmilleen sellaisina kuin olivat- johtuen tietysti vanhempien omista arvottomuudetn tms tunteista. Ja siinä ei mikään suoritus, pohtimine tms auta. Ainoa keino on kaivaa esiin nämä tunteet ja saada ne purettua terapiassa. Käsittämätöntä ihmisten aliarvostamista, tuomitsemista ja leimaamista tämäkin ketju. Joka ainoa joka on näin toiminut voi olla lähes varma ettei se oma suhde vanhempiin ole ollut kunnossa. Ja vastaus löytyy tasan sieltä missä vaurio on syntynyt. Toki voi tahtoa ja yrittää ja sinnitellä, muttei se mitään paranna. Ja niinhän suuri osa tänä päivänä tekeekin, kukin tavallaan ja purkaa sitten esim täällä aivan käsittämätöntä haisevaa tunkiotaan toisten niskaan.

sinun kanssa. Tämä viestiketju on kyllä uskomaton haiseva paskaläjä suurimmalta osin.

Ei voi kun ihmetellä näitä mammoja...niin hirveän typeriä kommentteja on tullut ja kyllä näkee, että ei ole niin minkäänlaista kokemuspohjaa näihin asioihin.

Ihan säälittää nämä ihmiset...toivottavasti lapsenne säilyvät masennukselta..hyi hitto.

Ihminen on AINA epätäydellinen, siitä ei päästä mihinkään. On kova paikka jokaiselle lapselle, kun kehittyessään ymmärtää, etteivät vanhemmat ole kaikkitietäviä, eivätkä aina voi puhaltaa ja pussata pahaa oloa pois. Teini-iässä kukin irtautuu vanhemmistaan ja luo omaa maailmankuvaansa, kehittää omia arvojaan. Olosuhteet ja "ajan henki" eivät koskaan ole samanlaiset kuin 10-20 vuotta sitten. Jos tänä päivänä yritämme kasvattaa lapsemme nykyihanteen mukaisiksi, heidän aikuistuessaan trendi on toinen. Henkiseen kypsyyteen kuuluu kyky nähdä asiat oikeassa perspektiivissä, eikä syytellä vanhempia siitä, etteivät he 20 vuotta sitten ymmäräneet toimia niin kuin nyt tänään opetetaan. Tämän päivän ikävä trendi on ruikuttaa siitä mitä ei ole sen sijaan että oltaisiin kiitollisia siitä mitä on. ja mitä meillä on? No lapsikuolleisuus on vähentynyt huimasti, elämme pitempään, olemme varakkaampia jne. Meillä on kodinkoneita, kotihoitovapaita, pitkät äitiys- ja vanhempainlomat ja tuhat muuta hienoa asiaa, joita äideillämme ja isillämme ei ollut. Työtönkään ei ole puilla paljailla, vaan asunto ja ruoka on saatavilla. Siis mitä helvetin ruikuttamista nykypäivät aikuiset harrastavat, terapeuttejen myötävaikutuksella? Kun mää en saanut lapsena sitä enkä tätä, voi kyynel... hävetkää!

Mitä tekemistä näillä mainitsemilla asioilla on lapsen hyvän itsetunnon,itsensä hyväksymisen ja rakastamisen kanssa..puhumattakaan hyvän perusturvan kanssa...ei niin yhtikäs mitään.

Nämä ovat ne asiat, joilla ihminen pärjää elämässä..elämän tuomat ongelmat ja kriist eivät kaada masennukseen kun on mistä ammentaa...nimittäin sieltä lapsuudenkodista saadulla hyvällä kivijalalla niistä muutama jo ylhäällä mainittuna.

Siksi toiset sairastuu ongelmien tullessa ja toiset selviävät niistä ilman murtumista.

Tämän vahvan kivijalan voi jokainen vanhempi lahjoittaa lapselleen elämän evääksi ihan rakkaudella, rajoilla, läsnäololla ja vaalimalla ja arvostamalla lapsen persoonaa sellaisena kuin se on.

Oli aika mikä tahansa niin nämä yksikertaiset perusasiat ovat olleet perheissä vuosisatojen ajan ..ne eivät ole mitään uusia tuulia 2000 luvulta...niinikään varakkuus, kesimääräisen iän piteneminen eivät mitenkään liity lapsen eheän persoona kehittymiseen.

Rakkaus ja lapsen kunnioitus sellaisena kun hän on ei katso aikaa tai sitä, onko köyhä vai varakas.

ja niin se vain on puhuttiin täällä mitä tahansa..

NIIN TÄLLÄ VOIMALLA ME IHMISET SITTEN PORSKUTELLAAN TÄÄLLÄ ...

NE JOTKA OVAT SAANEET HYVÄT EVÄÄT OVAT ONNELLISEMPIA JA KESTÄVÄT ELÄMÄN TYRSKYJÄ VAHVEMMIN.

NE JOITA EI OLE OSATTU RAKASTAA JA KUNNIOITTAA HEIDÄN TARPEITAAN OVAT SITTEN VÄHEMMÄN ONNELLISIA JA KRIISIT VOIVAT SITTEN SYÖSTÄ MASENNUKSEEN.

Ihminen on justiinsa niin vahva kun kotoa saadut elämän 'lahjat' edellyttävät.

Sääli, että monkaan täällä ei näytä ymmärtävän näin yksikertaista asiaa..lapsi ei kasva tyhjiössä..sen täyttää nimenomaan ne vanhemmat.

Kannataisikohan sinun tulostaa tämä keskustelu ja jatkaa siitä terapeuttisi kanssa?

Jotenkin tuo historiantuntemus on ihan olematonta. Varakkuus tarkoittaa yksinkertaisesti riittävää ravintoa, asuntoa pään päällä, ilmastoon riittävää vaatetusta sekä mahdollisuutta käydä koulua.



Ottaako noin koville myöntää, että vajaa sata vuotta sitten lapsia kuoli kulkutauteihin, onnettomuuksiin ja huonoon ravintoon lähes joka perheestä? Kouluna oli kiertokoulu ja rippikoulu suurella osalla koko kansasta.



Kermapeseillä on vaan lupa valittaa ihan kaikesta ja halveksia menneitä sukupolvia. Vai luuletteko, että taivaasta yhtä-äkkiä tipahti tämä nykyinen elintaso?



Siinä missä kermaperse "on sen arvoinen" että vanhemmat itsestäänselvästi uhraavat aikaa, rahaa ja vaivaa jälikasvuunsa, olivat menneisyyden sukupolvet ansainneet oikeutensa työllä. Siis pellolla, navetassa ja varakkaammankin perheen vesa joutui tekemään edes läksynsä ihan itse... He olivat kiitollisia ja kunnioittivat vanhempiaan, siksi he pärjäsivät elämässä. Kermaperseet pärjäävät vain tosi-tv:ssä :D