Kun menet kaupassa itsepalvelukassalle niin ymmärräthän että se lisää työttömyyttä ja parantaa kaupan/kauppiaan voittoa?
Kommentit (200)
Olen täysin erimieltä ap:n kanssa ja käytän itsepalvelukassoja aina kun olen pienen ostosmäärän kanssa liikkeellä.
A: Kuka vaan on kassatyötä tehnyt, tietää millaista se on. Nostan hattua niille, jotka sitä pitkään jaksavat. Minä tein vuoden lukion ja yliopiston välissä. Henkireikäni kassatyössä oli se, että päivän aikana pääsi hetkeksi esimerkiksi purkamaan tavaraa tai hyllyttämään.
B: Tavaroiden nostaminen korista viivakoodinlukijan ohi pakkaustasolle ei ole minulle sen isompi työ, kuin nostaminen liukuhihnalle. Miksi toisen ihmisen pitäisi tehdä se viivakoodiosuus? Mikä järki siinä on?
C: Kassatyöstä vapautuu aikaa mielekkäämmälle työlle varaston tai myymälän puolella.
Jos ennenvanhaan pilkattiin kaupankassaksi, kohtapa kaupankassasta tulee luksusammatti; saa tehdä töitä tässä massa työttömyyden landiassa
Kilpailun myötä etu siirtyy myös kuluttajalle ja hintoihin kun ihmiskassoista päästään kokonaan eroon. Parempi päästää kassatyöntekijät hyödyllisempiin duuneihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän, koska en halua asioida kassahenkilön kanssa.
Mitä asioimista se vaatii? Hän kertoo summan ja sinä maksat ja tästä ahdistut?
Jos on sosiaalisten tilanteiden pelko niin yleensä suurempi ahdistus tulee siinä itsepalvelukassalla kun se ei toimikaan tms. ja joku tulee siihen sun viereen säätämään ja joudutkin kommunikoimaan enemmän kuin tavallisella kassalla. Näillä tehdään myös satunnaisotantaa varkauksienehkäisyssä. Voit joutua sellaiseenkin ja kaikki sun ostokset ja laukut käydään huolellisesti läpi.

Kunhan vain haaveilet. Ei ne hinnat mihinkään laske

Itse ainakin suosin perinteistä kassaa koska se on mielestäni mukavampaa. Jos perinteiset kassat poistuvat niin sitten käytetään itsepalvelukassaa ilman sen suurempaa draamaa. No big deal.
Vierailija kirjoitti:
Kilpailun myötä etu siirtyy myös kuluttajalle ja hintoihin kun ihmiskassoista päästään kokonaan eroon. Parempi päästää kassatyöntekijät hyödyllisempiin duuneihin.
Niinhän sen pitäisi siirtyä, vaan taitaapa mennä kauppiaan uuteen veneeseen.
Nyt kesällä kannattaa asioida torilla! Ei mee viljelijöiden työn tulokset kauppiaan taskuun. Torilla ei oo myöskään itsepalvelukassoja.
Vaikka tori on kauempana kuin lähikaupat, niin oon itse päättänyt ostaa kaikki kasvikset sieltä koko kesän ajan. En haluaisi enää kesän jälkeenkään kiikuttaa kaikkia rahojani kauppiaille, joten täytyy sitten tutustua muihin tapoihin ostaa suoraan tuottajilta, esim. Reko-toiminta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpailun myötä etu siirtyy myös kuluttajalle ja hintoihin kun ihmiskassoista päästään kokonaan eroon. Parempi päästää kassatyöntekijät hyödyllisempiin duuneihin.
Kunhan vain haaveilet. Ei ne hinnat mihinkään laske
Kyllä ne pysyy potentiaalisesti alempana suhteessa siihen että kauppiaan pitäisi pitää enemmän työntekijöitä töissä. Jos kilpailua ei ole niin tietysti kauppias pitää hinnat mahdollisimman ylhäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärräthän, ap, että olet ääliö?
En ymmärrä. Selittäisitkö siis minulle, miksi olen ääliö?
Ap
Katsos kun jokainen JÄRKEVÄ asiakas tietää tuon, mitä suurena uutisena kirjoitit.
Käytän, kun ei kiinnosta jonottaa lottoavien, käteistä räpeltävien käppänöiden takana.
En käytä itsepalvelukassoja. Piste.
Haluan että itsepalvelukassojen työt säilyvät, siksi niitä on tarpeen tukea.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin erimieltä ap:n kanssa ja käytän itsepalvelukassoja aina kun olen pienen ostosmäärän kanssa liikkeellä.
A: Kuka vaan on kassatyötä tehnyt, tietää millaista se on. Nostan hattua niille, jotka sitä pitkään jaksavat. Minä tein vuoden lukion ja yliopiston välissä. Henkireikäni kassatyössä oli se, että päivän aikana pääsi hetkeksi esimerkiksi purkamaan tavaraa tai hyllyttämään.
B: Tavaroiden nostaminen korista viivakoodinlukijan ohi pakkaustasolle ei ole minulle sen isompi työ, kuin nostaminen liukuhihnalle. Miksi toisen ihmisen pitäisi tehdä se viivakoodiosuus? Mikä järki siinä on?
C: Kassatyöstä vapautuu aikaa mielekkäämmälle työlle varaston tai myymälän puolella.
Tuo on utopiaa että sitten ne työntekijät vain tekisi eri töitä. Automatisoinnin suurin hyöty kaupalle on työntekijöiden määrän väheneminen ja siitä tulevat säästöt.
Ymmärrän, ja juuri siksi käytän niitä. Haluan, että muutkin kokee tämän työttömyyden ihanuuden.
Vihaan tätä suomalaista itsepalveluyhteiskuntaa korkeilla hinnoilla.Kyllä taas on nähnyt selvän eron palvelukulttuuriin kun olen täällä Keski-Euroopassa lomalla , täällä saa palvelua ja hinnat halvemmat.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin erimieltä ap:n kanssa ja käytän itsepalvelukassoja aina kun olen pienen ostosmäärän kanssa liikkeellä.
A: Kuka vaan on kassatyötä tehnyt, tietää millaista se on. Nostan hattua niille, jotka sitä pitkään jaksavat. Minä tein vuoden lukion ja yliopiston välissä. Henkireikäni kassatyössä oli se, että päivän aikana pääsi hetkeksi esimerkiksi purkamaan tavaraa tai hyllyttämään.
B: Tavaroiden nostaminen korista viivakoodinlukijan ohi pakkaustasolle ei ole minulle sen isompi työ, kuin nostaminen liukuhihnalle. Miksi toisen ihmisen pitäisi tehdä se viivakoodiosuus? Mikä järki siinä on?
C: Kassatyöstä vapautuu aikaa mielekkäämmälle työlle varaston tai myymälän puolella.
Älä sitten valita työttömistä.
Viimeksi kun yritin itse, tuli sanoma -koodia ei löydy, henkilökunta kutsuttu. Siinä sitten odotat minuuttitolkulla, palvelukassa olisi ollut nopeampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin erimieltä ap:n kanssa ja käytän itsepalvelukassoja aina kun olen pienen ostosmäärän kanssa liikkeellä.
A: Kuka vaan on kassatyötä tehnyt, tietää millaista se on. Nostan hattua niille, jotka sitä pitkään jaksavat. Minä tein vuoden lukion ja yliopiston välissä. Henkireikäni kassatyössä oli se, että päivän aikana pääsi hetkeksi esimerkiksi purkamaan tavaraa tai hyllyttämään.
B: Tavaroiden nostaminen korista viivakoodinlukijan ohi pakkaustasolle ei ole minulle sen isompi työ, kuin nostaminen liukuhihnalle. Miksi toisen ihmisen pitäisi tehdä se viivakoodiosuus? Mikä järki siinä on?
C: Kassatyöstä vapautuu aikaa mielekkäämmälle työlle varaston tai myymälän puolella.
Tuo on utopiaa että sitten ne työntekijät vain tekisi eri töitä. Automatisoinnin suurin hyöty&
Se on loistavaa jos kuluja pystytään karsimaan ja tekemään työt tehokkaammin. Ei me olla mikään NL missä olisi varaa pitää lossivahtia rannalla missä ei ole lossia eikä liikennettä.
Samanaikaisesti vähennetään perinteisiä kassoja, infopisteitä yms. Nollasummapeliä it-työn suhteen.