Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää miestä joka ei yhtään viihdy kotona
14.06.2024 |
Ollaan aina oltu meneviä mutta lasten kasvettua mies viuhtoo muualla koko ajan. Milloin töissä, milloin kuntoilemassa, milloin tapaa kavereita. Aamulla lähtee 7 ja illalla kotiin myöhään. Kaikki kotona vaikuttaa olevan toissijaista.
Olen miettinyt että kun lapset tästä lähtee niin minäkin lähden. Ei ole kotona mitään syytä olla enää sen jälkeen.
Kommentit (67)
41/67
|
14.06.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
"Ollaan aina oltu meneviä"
Tässäpä se ongelma. Ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään lasten saamisen myötä. Itsekin haluaisit vielä mennä ja olet katkera siitä, että joudut olemaan kotona. Jos olisit ollut alun perinkin kotoilija, niin todennäköisesti tämä tilanne olisi sinulle täysin ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se AP:ta puristelee, jos mies viihtyy muuallakin kuin kotona?
Kai hän sentään edes omalta osaltaan kotitöitä tekee ja tuo rahaa yhteiseen pesään. Jos lapset alkavat olla isoja, eivät he varmaan hirveästi enää työtä teetä, vai kuinka? Osaavat jo hoitaa koulunkäynnin, tulemisensa ja menemisensä, harrastuksensa? Ehkä heistä on apua kotitöissäkin?
Ei se kauheasti puristelekaan, mutta jos ei koskaan näy kotona, niin ei hän ole koskaan läsnä esim. lapsilleen tai tiedä näiden asioista juuri mitään
Minulla oli poissaoleva isä - ihan töiden takia - mutta en häntä osannut lapsena kaivatakaan erityisesti. Teimme yhdessä asioita intensiivisesti silloin, kun olin hänen kanssaan. Teini-ikäisenä suurimmaksi osaksi itse asiassa toivoin, että hän olisi mahdollisimman paljon pois. Vietimme välillä toki aikaa yhdessä, ja juhlapyhät ym. hän oli tiiviisti kotona, mutta reissutyössä yrittäjänä aikataulut olivat mitä olivat.
Melko onnellinen lapsuus minulla oli, tietenkin oli joitakin vaikeita ja ikäviä asioita, mutta niiden joukkoon ei kuulunut se, että isä oli paljon poissa. Äiti häntä eniten kaipasi, en minä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös täällä joku just valittanut kun mies viihtyy kotona liian hyvin :D
Et ole huomannut että naiset ja miehet ovat yksilöitä, eriävillä haluilla ja preferensseillä, eivätkä homogeeninen massa identtisillä mieltymyksillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä tietää naimisiinmennessä, minkälaiseksi puoliso muuttuu? Kilteimmät miehet ei todellakaan ole automaattisesti koti-isiä.
Ap tuossa on muuttunut. Kertoo, että ovat aina olleet meneviä. Ja nyt ihmettelee, kun mies on menevä.
Tuskin ap ja miehensä ovat ennen lapsiaan olleet 24/7 menossa, vaan tilanne on nyt sellainen, ettei mies ole oikeastaan koskaan kotona. Ei mies ole "menevä" vaan ukko on lopettanut yhteiselämän omilla säännöillään ja yksin. Menevätkin viettävät kotielämää, ystäviä käy, harrastetaan yhdessä jne. Tämä kaveri elää täysin itsekseen.
Ap on sellainen kuin kuuluukin, ja haluaa olla lapsilleen äiti joka odottaa heitä kotona ja on läsnä. Miksi mies ei halua olla edes lastensa elämässä mukana? Onko tuo oikein? Kyllähän tuossa tilanteessa tervepäinen ihmetteleekin miksi mies on noin menevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä ymmärrettävä asia, että jos toisella on aina omat menot, tuntuu siltä, ettei ole toisen elämän top tenissä. Oman eroni syy oli tässä ja nyt parisuhteessa, jossa saa mennä, mutta meillä on tosi kivaa yhdessäkin.
Ehkä tätä juuri hain. Tulee olo että meidän koko muu perhe ei edes tiedä useimminkaan missä isänsä on. Ja vaikka molemmilla on omat menot, niin jos ei koskaan jää mitään yhteistä, niin ehkä minun mielestä on vaan turhaa yrittää enää väkisin.
Onko tuo nyt maankaatoasia? Tässä oma muisto lapsuudestani, kerroin siis edellä, että isä oli paljon reissutöissä. No, hänellä oli tapana tulla ja mennä ilmoittamatta. Ei hän sitä ilkeyttään tehnyt, vaan sen vuoksi, että hänen omassa lapsuudenkodissaan hän yritti pysyä mahdollisimman paljon poissa ankaran isänsä ulottuvilta, ja tuo toimintamalli jäi hänellä päälle. Yhtenä päivänä hän taas hävisi, eikä tullut illaksi, yöksi eikä seuraavaksi aamuksi kotiin. Seuraavan päivän iltana hän soitti, hän oli joutunut lähtemään pikaiselle keikalle Tanskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö oo aika surkea selitys tuo että lähet kun lapset lähtee? Et sinä mihinkään lähde. Jos oisit oikeasti lähdössä lähtisit jo nyt
Kyllä se näin on. Miksi minä tänne jäisin? Entä miksi alkaisin muutaman vuoden kiireellä etsimään kallista isoa uutta asuntoa jonka maksaisin yksin sen sijaan että odottaisin että toinen lentää pesästä ja mahdumme pienempään? Kyllä tässä raha sanelee
no mitä sä sitten valitat jos siedät tilannetta etkä halua maksaa itse elämistäsi? Tuohan todistaa sen ettet oo lähdössä sittenkään kun lapset on omillaan koska joutusit maksamaan itse kaiken
Mitä valitan? Sitä ettei mies ole enää läsnä lapsilleen-aiemmin on ollut. Joku raja siis. Ei minulla ole väliä, mutta jonkun on mielestäni kuitenkin oltava vielä kiinnostunut heidän elämästään ja ihan aidosti sitä olenkin, ja siksi tulen asumaan heidän kanssa. Itseni pistän tässä kakkoseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö oo aika surkea selitys tuo että lähet kun lapset lähtee? Et sinä mihinkään lähde. Jos oisit oikeasti lähdössä lähtisit jo nyt
Kyllä se näin on. Miksi minä tänne jäisin? Entä miksi alkaisin muutaman vuoden kiireellä etsimään kallista isoa uutta asuntoa jonka maksaisin yksin sen sijaan että odottaisin että toinen lentää pesästä ja mahdumme pienempään? Kyllä tässä raha sanelee
no mitä sä sitten valitat jos siedät tilannetta etkä halua maksaa itse elämistäsi? Tuohan todistaa sen ettet oo lähdössä sittenkään kun lapset on omillaan koska joutusit maksamaan itse kaiken
ja miten sun poismuuttosi tai jäämisesi tuota tilannetta muuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ollaan aina oltu meneviä"
Tässäpä se ongelma. Ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään lasten saamisen myötä. Itsekin haluaisit vielä mennä ja olet katkera siitä, että joudut olemaan kotona. Jos olisit ollut alun perinkin kotoilija, niin todennäköisesti tämä tilanne olisi sinulle täysin ok.
En joudu olemaan kotona, miksi JOUTUISIN? Kyse oli lähinnä siitä ettei lasten isä ole käytännössä enää koskaan kotona, paitsi öisin, joten ei ole läsnä ollenkaan.
"Onko tuo nyt maankaatoasia? Tässä oma muisto lapsuudestani, kerroin siis edellä, että isä oli paljon reissutöissä. No, hänellä oli tapana tulla ja mennä ilmoittamatta. Ei hän sitä ilkeyttään tehnyt, vaan sen vuoksi, että hänen omassa lapsuudenkodissaan hän yritti pysyä mahdollisimman paljon poissa ankaran isänsä ulottuvilta, ja tuo toimintamalli jäi hänellä päälle. Yhtenä päivänä hän taas hävisi, eikä tullut illaksi, yöksi eikä seuraavaksi aamuksi kotiin. Seuraavan päivän iltana hän soitti, hän oli joutunut lähtemään pikaiselle keikalle Tanskaan."
No kyllä tuo ilkeyden ja välinpitämättömyyden puolelle menee. Toisekseen hänen olisi pitänyt hoitaa lapsuustraumansa terapiassa eikä kostaa asia omalle perheelleen. Kuulostaa erittäin itsekkäältä ihmiseltä. Onneksi ei ollut tuollaista isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se AP:ta puristelee, jos mies viihtyy muuallakin kuin kotona?
Kai hän sentään edes omalta osaltaan kotitöitä tekee ja tuo rahaa yhteiseen pesään. Jos lapset alkavat olla isoja, eivät he varmaan hirveästi enää työtä teetä, vai kuinka? Osaavat jo hoitaa koulunkäynnin, tulemisensa ja menemisensä, harrastuksensa? Ehkä heistä on apua kotitöissäkin?
On aika normaalia haluta viettää puolison kanssa yhteistä aikaa? Se voi olla vaikka yhteinen leffailta, ei tarvita ulkomaanmatkoja eikä olla yhteen liimattuina, vaan sopivasti. Tässä ei nyt toteudu sellainen tavallinen parisuhde ollenkaan.
En itse ainakaan suostuisi siihen, että mies lähtee aamusta ja palaa yön tunteina, vaatii palattuaan kenties vielä seksiä, kunnes aamulla taas hörppää kahvit ja morjenstelee menemään, eli nähdään joskus...
Jokaisella on, ja pitääkin olla, omat menonsa ja ystävätkin jopa, mutta tämä ei ole yhteistä elämää kumppanin kanssa tällainen systeemi.
Mun mies on tuollainen, aina ollut. Mutta mulle se on oikeastaan hyvä, koska olen itse asperger ja introvertti ja tarvin paljon omaa aikaa ja tilaa. Sitä saan, kun mies viilettää milloin missäkin sporttaamassa tai kavereiden kanssa pelaamassa tai pubissa tai vaikka kaveriporukan reissullakin välillä.
Mutta ymmärrän, että kaikki ei tuollaisesta tykkää ja voi tulla olo, ettei ole enää mitään yhteistä eikä siitä toisesta ole seuraa arjessa. Oletko kokeilllut ehdottaa jotain yhdessä tekemistä, että sanooko aina ei, vai suostuuko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikansa kutakin ja sehän voi muuttua. Ei meilläkään mieheni ollut vielä alle 45 kovin kotona viihtyvää mutta annas olla kun ikää on tullut niin sitä mukaa on kotona viihtyvyys lisääntynyt. Työkin alkaa iäkkäämpänä viemään kaikki mehut niin ettei enää tarvitse ylimääräisiä aktiiviteettejä. Palautumiseen menee aina vaan enemmän aikaa.
Itsellä kävi aivan päinvastoin. Mitä enemmän ikää tuli ja lapset kasvoi, sitä enemmän tuli miehelle työkeikkoja muille paikkakunnille ja sen myötä muilta naisia. Erottiin lopulta.
No se onkin jo ihan eri asia jos toinen ei ole tyytyväinen suhteeseensa pitäen puolisonsa vain paremman puutteesta hakien seläntakana koko ajan parempaa. Meillä ei ollut sellaista että sen takia ollaan pois kotoa katsellakseen muita naisia.
Se onkin törkeintä pitää puolisoo varalla jos ei muka "parempaa" löydy niin ei jää ihan yksin ja on paikka mihinkä palat häntä koipien välissä. Sellainen on läheisriippuvainen ressukka joka ei voi entistä jättää ennen kuin on uusi tilalle. Jos suhteessa voi pahoin niin siitä lähdetään ennen kuin on toisen seläntakana haettu uusi suhde.
Vierailija kirjoitti:
"Onko tuo nyt maankaatoasia? Tässä oma muisto lapsuudestani, kerroin siis edellä, että isä oli paljon reissutöissä. No, hänellä oli tapana tulla ja mennä ilmoittamatta. Ei hän sitä ilkeyttään tehnyt, vaan sen vuoksi, että hänen omassa lapsuudenkodissaan hän yritti pysyä mahdollisimman paljon poissa ankaran isänsä ulottuvilta, ja tuo toimintamalli jäi hänellä päälle. Yhtenä päivänä hän taas hävisi, eikä tullut illaksi, yöksi eikä seuraavaksi aamuksi kotiin. Seuraavan päivän iltana hän soitti, hän oli joutunut lähtemään pikaiselle keikalle Tanskaan."
No kyllä tuo ilkeyden ja välinpitämättömyyden puolelle menee. Toisekseen hänen olisi pitänyt hoitaa lapsuustraumansa terapiassa eikä kostaa asia omalle perheelleen. Kuulostaa erittäin itsekkäältä ihmiseltä. Onneksi ei ollut tuollaista isää.
AV-palstan mielestä tämä on ilkeää ja välinpitämätöntä, mutta emme me sitä silloin ajatelleet. Äiti oli vähän huolissaan, mutta me lapset olimme itse asiassa aika riemuissamme siitä, että isä lähti pitemmälle työkeikalle. Hän nimittäin oli aina meitä kohtaan huomaavainen, ja toi meille etenkin tuon ajan oloon erittäin runsaat tuliaiset. Ja silloin, kun hän oli kotona, hän oli kanssamme aina erittäin intensiivisesti läsnä. Asiaa auttoi myös se, että tiesimme isän tuovan työstä rahaa kotiin, ja meillä oli ajan oloihin nähden (1980-luku) selkeästi tavallista korkeampi elintaso. Tiesimme jo lapsena, että isä on maailmalta rahaa hakemassa, mutta palaa kyllä aina kotiin. Odottamista helpotti myös esim. tieto siitä, että hän ei ollut missään ryyppäämässä (hän oli absolutisti, ja suorastaan inhosi alkoholinkäyttäjiä) - toisin kuin monilla muilla sen ajan lapsilla, joiden isät katoilivat ryyppyreissuille, ja palasivat kotiin rahattomina ja krapulapäissään kiukkuisena.
Isä tuli aina iloisena kotiin, ja usein meillä oli pienet juhlat, jos hän palasi pidemmältä työkeikalta. Nämä olivat tarkemmin ottaen niitä parhaita lapsuusmuistoja, joten en pysty vieläkään näkemään hänen toiminnassaan mitään pahaa. AV-palsta tietysti pystyy, mutta mistäpä ei pystyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ollaan aina oltu meneviä"
Tässäpä se ongelma. Ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään lasten saamisen myötä. Itsekin haluaisit vielä mennä ja olet katkera siitä, että joudut olemaan kotona. Jos olisit ollut alun perinkin kotoilija, niin todennäköisesti tämä tilanne olisi sinulle täysin ok.
En joudu olemaan kotona, miksi JOUTUISIN? Kyse oli lähinnä siitä ettei lasten isä ole käytännössä enää koskaan kotona, paitsi öisin, joten ei ole läsnä ollenkaan.
Oletin että lasten takia joudut olemaan kotona. Et kertonut heidän ikäänsä. Mikset sitten itse ole koko ajan menossa, vaikka olet menevä?
Minä en jaksa enää miehiä. Piste. Vapauttava tunne, kun tajusi vihdoin että nehän on kaikki aivan hirveitä, enkä sellaista aio elämääni enää ottaa. Pyrin välttelemään niitä myös muissa yhteyksissä. En halua enää tehdä töitä miesvaltaisessa firmassa.
Vai että ihan töissä ja kuntoilemassa viuhtoo, nyt nopsaan loparit töistä ja sun kanssa soffalle makaamaan.
Vierailija kirjoitti:
"Ollaan aina oltu meneviä"
Tässäpä se ongelma. Ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään lasten saamisen myötä. Itsekin haluaisit vielä mennä ja olet katkera siitä, että joudut olemaan kotona. Jos olisit ollut alun perinkin kotoilija, niin todennäköisesti tämä tilanne olisi sinulle täysin ok.
Aika moni on nuorena menevä. Tavataanhan puolisoita hyvin usein juuri ravintoloissa ja yökerhoissa. Mutta kun tällainen ei voi jatkua, jos meinaa niitä lapsia hankkia. Eikä tämä mihinkään perusluonteeseen kuulu, vaan useimmilla nuoruuteen ja hulluuteen, haluun elää ja maistaa maailmaa. Suurin osa asettuu aloilleen ja haluaa alkaa vaurastumaan ja aikuistumaan, isäksi ja äidiksi.
Onneksi useimmat hiljentyvät menemistensä jälkeen ja tajuavat ettei elämä ole yhtä liitoa ja lentoa. Jos näin kuitenkin haluaa toimia, niin silloin elellään sinkkuna ja ilman lapsiarkea ja perhettä.
Suurin osa lopettaa juoksunsa, ja moni esim. alkoholin käytönkin ja tupakoinnin, kun "järkiintyy" ja viisastuu. Minulla useita ystäväpariskuntia, jotka ihan omasta halustaan alkaneet tietyssä iässä kotoilemaan ja mökkeilemään. Ja muinoin heitä ei saanut pois kapakoista ennen pilkkua.
Näin on voinut ap:nkin mies tehdä, eli alkanut viettää perhe-elämää, mutta ei tuollaista voi mitenkään ennakoida, että toinen lopettaa yhteisen elämän täysin kokonaan.
Menevä -termi ei ole sama kuin päätoimisesti kotoa poissa oleva, vaan menevällä on silti myös kotielämääkin. Menevän elämä on tasapainossa ja siihen kuulu myös se perhe.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä tietää naimisiinmennessä, minkälaiseksi puoliso muuttuu? Kilteimmät miehet ei todellakaan ole automaattisesti koti-isiä.
Otin kotona viihtyvän videopelejä pelaavan as-miehen ja ihan samanlainen se on vieläkin 15 vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vai että ihan töissä ja kuntoilemassa viuhtoo, nyt nopsaan loparit töistä ja sun kanssa soffalle makaamaan.
Vaikka sinä nautit suhteesta, missä kumppanin työt, harrastukset, illanvietot, kaverit ja kaikki muu menee edellesi, niin muut eivät ehkä halua.
Ap painottaa sitä, että miehen pitäisi olla lastensa elämässä enemmän mukana. Ehkä kannattaa lukea nämä aloitukset ensin, ja vasta sitten alkaa neuvomaan?