Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsi haluaisi viikko-viikko elämään vanhempien eron jälkeen?
Olen itse eroperheen lapsi. Pidin isästäni todella paljon ja olin aina vähän sellainen isän tyttö, isäni oli minulle jollain tapaa tärkeämpi kuin äiti. Mutta kun vanhempani erosivat halusin ehdottomasti asua äidin luona ja viettää isän luona vain välillä viikonloppuja. En olisi ikinä halunnut elää viikko-viikko elämää. Syitä tähän on monia. Äitini vain oli enemmän sellainen, no, äiti, ihminen joka huolehti kaikki pikkujutut ja oli olo, että äidin luona on koti. Vaikea selittää. Isäni oli kuitenkin hyvä kokki, laittoi aina hyvät aamupalatkin, osasi auttaa läksyissä jne. Mutta silti, koti on koti ja vain tuntui siltä että koti on äidin luona, mikään ei olisi saanut tehtyä oloa että isänkin luona on koti. Ei mikään mitä isä olisi tehnyt olisi voinut sitä rakentaa. Ja halusin tietenkin asua kotona. Koko ajan. Tavata isää kyllä usein, mutta asua kotona. En ymmärrä miksi joku lapsi haluaisi elää viikko-viikko mallissa. En ymmärrä mitä kukaan lapsi siitä saisi, että asuu kahdessa paikassa. Siis ihan lapsen näkökulmasta katson asiaa.
Kommentit (382)
161/382
|
14.06.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Tuli vielä sekin tuosta mieleen, kun mietin että millaista olisi ollut jos omat vanhempani olisivat eronneet.
Meidän perheessä isän ja äidin tavat täydensivät toisiaan sen verran hyvin, että olisin jäänyt kyllä kasvatuksellisesti hyvin vajaaksi, jos olisi pitänyt vain toisen vanhemman kanssa lapsuus elää.
Se, että olisin käynyt vain viikonloppuisin esim. isän luona, niin käytännössä siinä olisi jäänyt iso osa kasvatuksesta pois. Siinä olisi väkisinkin lähtenyt se sellanen läheinen perheyhteys ja auktoriteetin tuntu luultavasti pois, ja tilalle tullut isäheppu joka viikonloppuisin tekee meidän kanssa jotain kivaa ja paikkailee aukkoa jonka jätti. Luultavasti hän ei olisi edes hennonut olla enää varsinainen kasvattaja ja auktoriteetti, vaan isän kanssa vietetty aika olisi mennyt jonkinlaiseksi "laatuajaksi" ja mielistelyksi tai muuten etäisemmäksi.
Niin aika ison aukon se olisi kyllä jättänyt, jos toisen vanhemman kanssa ei olisi ollut enää ollenkaan sellaista arkista elämää, vaan pelkkää "juhlaa" ja vapaa-aikaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös suhde isän puoleiseen sukuun olisi luultavasti kärsinyt, jos olisin jäänyt äidin ja äidin suvun hoteisiin, ja ollut isälle ja isän puolen suvulle vain joku viikonloppuisin vieraileva tyyppi.
Kyllä mä näkisin, että se on ihan lasten etu pitää molemmat vanhemmat ja molempien vanhempien lähipiiri yhtälailla arjessa ja elämässä mukana, vaikka ei ideaalitilanne olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on kyllä huvittava äidin "pikkujuttuineen", aivan kuin lapset ylipäätään tiedostaisivat mitään "pikkujuttuja" arjessa joita joku huolehtii :D
Tuo on just tuollainen av-mamman keksimä metatyöviittaus, voin laittaa vaikka pääni pantiksi ettei yksikään lapsi tässä maailmassa ajattele mitään tollasta et kuka huolehtii kurahaalarit tai suunnittelee kaverisynttärin lahjan ostamisen tai muuta. Klassista av-mammaa siis tämä avaus "pikkujuttuineen" eli METATÖINEEN.
En nyt halua vähätellä niitä metatöitä joita teette (itse äitinä kyllä pärjännyt ilman suurta metatöihin keskittymistäkin..), mutta se että joku lapsi niitä mietiskelisi ja tiedoistaisi niin juuh b*tch please :D
Nuo pikkujutut on juuri sitä, että lapsi saa ajoissa talven tullen sopivat lämpimät kengät, joku muistaa lukaista wilman tiedotteet, joku huolehtii että retkipäivään on eväät ajoissa hankittuna jne. Ei lapsi mieti niitä sanalla metatyö vaan lapsi huomaa että tuollaiset pienet asiat hänelle huolehditaan kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Harva eronnut suostuisi itse kahden kodin malliin itselleen, "koska se ei toimisi". Mutta lapsilta sitä vaaditaan. Lapsi päätyy tilanteeseen, jossa hän ei ole kunnolla kotona missään.
VOI EI!
Meillä on lapsen kanssa ollut aina kahden kodin malli. Kuinka paljon hän onkaan kärsinyt! Toinen vielä sijaitsee lähes 100 kilometrin päässä koulusta ja kavereista. Joka viikko pakataan laukut ja vaihdetaan kotia, ja hetken päästä sama uudestaan toiseen suuntaan. Toisessa kodissa ei ole edes omaa huonetta tai kavereita lähimainkaan! On varmasti raskasta ja tuntuneeko kumpikaan edes kodille. Pitänee myydä mökki pois.
Aapee, onko kivaa keksiä näitä viestejä ja vastata itselleen. Kaikille läpi paistaa.. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vuoroviikkosysteemiä halutaan, tulisi muuttajien olla vanhemmat. Ei lapset! Mutta tuskinpa moni aikuinen tuohon suostuisi, koska se on todella rankkaa.
Tehtiin tätä puolisen vuotta, kunnes saatiin asumiskuvioon lopullinen ratkaisu. Ainoa mikä siinä itselleni oli rankkaa, oli pettäjäexän kanssa kodin jakaminen. Lasten mukaan jopa tämä uusi naisensa yöpyi siellä meidän sängyssämme tuona aikana.
Ei tuo pidemmän päälle vaan toimi, ainakaan jos ero ei ole täysin sopuisa ja yhteinen päätös ja vanhemmat haluavat joskus päästä erosta yli tai aloittaa uusia suhteita. Nyt asumme muutaman sadan metrin päässä toisistamme, lapset ovat vuoroviikoin, mutta "kyläilevät" lähes päivittäin molempien luona siitä huolimatta kumman vastuuviikko on. Veikkaanpa, että kaikki osapuolet voivat paremmin tällä järjestelyllä.
Luitko kommentoimaasi viestiä lainkaan? Ongelmana ei ollut aikuisen näkökulmasta siirtyminen, vaan pettäneen exän kanssa kodin jakaminen. Tuo hidastaa tai jopa estää kokonaan jo ennalta äärimmäisen vaikeaa eroamisen henkistä prosessia.
Lapsella ei tällaista taakkaa ole. Tuossakin tapauksessa vanhemmat asuvat nyt erillään muutaman sadan metrin välein ja lapset pääsevät kulkemaan vapaasti kumman luona haluavatkaan. Miten paljon hankalampaa tämä järjestely mielestäsi on lapselle verrattuna yhteen kotiin, jossa vähintäänkin toinen vanhemmista voi jatkuvasti äärimmäisen huonosti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Harva eronnut suostuisi itse kahden kodin malliin itselleen, "koska se ei toimisi". Mutta lapsilta sitä vaaditaan. Lapsi päätyy tilanteeseen, jossa hän ei ole kunnolla kotona missään.
VOI EI!
Meillä on lapsen kanssa ollut aina kahden kodin malli. Kuinka paljon hän onkaan kärsinyt! Toinen vielä sijaitsee lähes 100 kilometrin päässä koulusta ja kavereista. Joka viikko pakataan laukut ja vaihdetaan kotia, ja hetken päästä sama uudestaan toiseen suuntaan. Toisessa kodissa ei ole edes omaa huonetta tai kavereita lähimainkaan! On varmasti raskasta ja tuntuneeko kumpikaan edes kodille. Pitänee myydä mökki pois.
Siis joutuuko lapsesi käymään koulussa joka toinen viikko mökiltä 100 km päästä asti? Se on kyllä aika raskasta hänelle. Ai ei oikeasti joudu vaan asutte arjet koulun vieressä? No mitä sitten huutelet mökkiäsi tässä ketjussa kun ei se liity aiheeseen mitenkään.
Tämä jatkaa tätä änkytystä loppumattomiin ja keksii uusia viestejä joihin saa vastata... Hevetin sairas lapseton ilkeilijä.. Hyi saatana. 👿👿👿👿👿👿👿👿👿👿
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkusivut ovat jankutusta, miten lapset kärsivät viikko - viikko -systeemissä. Kukaan ei silti kerro, miten.
Johan se on sanottu moneen kertaan: kodin vaihtaminen viikon välein huvitti tai ei on raskasta pitemmän päälle ja voi johtaa tilanteeseen, että on vaan käymässä joka paikassa eikä kunnolla kotona missään.
Miten perkele muuten voi ratkaista kun kumpikin haluaa pitää lapsia.. Mitään helvetin kolmansia asuntoja kukaan laita. Vatkaa moukka välillä puutteessa olevaa lörtsysi. 😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi mitään "muuta" viikon välein. Tavarat ja oma tila on valmiina kotona aina, hilppaisee hakemassa jos joku lemppari kaivataankin toiseen kotiin.
Kiinnostaa kyllä, kun vuorokodit on niin kritiikin alla aina, miten sitten suhtaudutte muihin muutoksiin? Moni perhe muuttaa tiuhaan, vuosittainkin paikkakunnalta toiselle -jopa maasta toiseen- töiden perässä, eikö tämä ole tuomittavaa? Lapsen perusturvallisuutta asia järkyttää vuoroviikkoihin verrattuna merkittävästi ja sitä enemmän, mitä isompi lapsi on kyseessä, sillä pysyviä kaverisuhteita ei synny ja lapsi on aina vähän ulkopuolinen. Tai matkatyöperheet joissa toinen vanhempi on viikkojakin poissa, miten tämä ikävä on parempaa ja vähemmän tuhoisaa kuin vuoroviikkolapsen ikävä?
Koska ideologinen konservatismi, nämä yhtä lailla vanhempien valintoihin perustuvat tilanteet voidaan nähdä ihan nornaaleina, vaikka riepottelevat lasta vähintään yhtä paljon
Typerää whataboutismia. Jatkuvat muutot tai jatkuvasti poissaoleva toinen vanhempi on lapselle vahingollista, taustatekijöistä riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän pienet lapset kun joutuvat olemaan erossa toisesta vanhemmasta viikon putkeen? Ovat ensin tottuneet, että molemmat vanhemmat ovat päivittäin läsnä. Usein kuulee että lapset kyllä pärjäävät ja sopeutuvat kaikkiin tilanteisiin.
Miten olisi parempi olla toisesta vanhemmasta melkein kaksi viikkoa erossa, logiikka?
En kyllä tarkoittanut että pidempi aika olisi parempi. Mietin vain yleisesti miten raskasta lapselle voi olla pitkä ero toisesta vanhemmasta.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää mieluummin olla eroamatta, niin ei tarvitse valita sitä eroperheen pienintä pahaa eli viikko-viikkoa.
Toisaalta onko se lapselle hyvä parisuhteen-malli, jossa ollaan yhdessä vuosia vain yhdessäolemisen takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Harva eronnut suostuisi itse kahden kodin malliin itselleen, "koska se ei toimisi". Mutta lapsilta sitä vaaditaan. Lapsi päätyy tilanteeseen, jossa hän ei ole kunnolla kotona missään.
VOI EI!
Meillä on lapsen kanssa ollut aina kahden kodin malli. Kuinka paljon hän onkaan kärsinyt! Toinen vielä sijaitsee lähes 100 kilometrin päässä koulusta ja kavereista. Joka viikko pakataan laukut ja vaihdetaan kotia, ja hetken päästä sama uudestaan toiseen suuntaan. Toisessa kodissa ei ole edes omaa huonetta tai kavereita lähimainkaan! On varmasti raskasta ja tuntuneeko kumpikaan edes kodille. Pitänee myydä mökki pois.
Oletko ihan oikesti näin tyhmä?
Jaahas, joistain kommenteista näkyy että muualla somessa riehuva sarjapettäjä ja sarjaeroaja on taas tullut tälle kommenttipalstalle suoltamaan harhojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää mieluummin olla eroamatta, niin ei tarvitse valita sitä eroperheen pienintä pahaa eli viikko-viikkoa.
Toisaalta onko se lapselle hyvä parisuhteen-malli, jossa ollaan yhdessä vuosia vain yhdessäolemisen takia?
No aika oudolta sekin tuntuu, että ne lapset tehdään ja sitten yhtäkkiä ei muka kestetäkään enää yhdessä? Kyllä tollasilla on usein vaan väärä mentaliteetti, eikä osata ottaa vastuuta omista valinnoistaan ja sitoutua niihin.
Eli on se parempi vaihtoehto pysyä lasten vuoksi yhdessä. Ei niin, että hampaat irvessä negatiivisina sitkutellaan, vaan niin, että kun kerran on se perhe yhdessä perustettu niin SITOUDUTAAN siihen ja tehdään yhdessä asioita sen eteen, että siinä on kaikilla mukava olla. Ei luovuteta heti kun on joku vähän raskaampi vaihe menossa, eikä pidetä henkisesti jalkaa oven välissä ja suhtauduta omaan perheeseen sellasella ajatuksella, että sen voi hajottaa sitten jos sattuu tulemaan sellanen olo, että "haluaisin sittenkin jotain muuta".
Vierailija kirjoitti:
Etkö itse kärsisi jos joutuisit vaihtamaan asuntoa viikon välein?
Minä ainakin. Just kun on asettunut aloilleen, pitäisi taas vaihtaa toiseen paikkaan. Javerisuhteetkin olisivat viikon pätkissä. Voi ei, ei ikinä! Hulluksihan siinä tulisi.
Tosi paljon riippuu tilanteesta. Jos mulla olis kätevän matkan päässä kaksi eri kotia, molemmissa oma sänky, vaatekaappi, hygieniatuotteet, ruokaa jääkaapissa yms, kuten viikko-viikko lapsilla, en usko että kamalasti kärsisin. Molemmissa kodeissa rakas ihminen, joka on viikon ikävöinyt minua, iloitsee yhteisestä ajasta ja jaksaa touhuta kanssani. Kyllä mä surkeampiakin kohtaloita osaan kuvitella.
Nuo pikkujutut on juuri sitä, että lapsi saa ajoissa talven tullen sopivat lämpimät kengät, joku muistaa lukaista wilman tiedotteet, joku huolehtii että retkipäivään on eväät ajoissa hankittuna jne. Ei lapsi mieti niitä sanalla metatyö vaan lapsi huomaa että tuollaiset pienet asiat hänelle huolehditaan kunnolla.
No ei huomaa, ei lapsi niitä "pikkujuttuja" tiedosta vaan pitää itsestäänselvyytenä, että ne hankitaan jossain vaiheessa. Sillä ei ole lapsen kannalta mitään väliä, onko ne hankittu kauheasti "etukäteen" ja "suunnitellen", vai onko ne haettu jostain kaupasta tai kirppisryhmäläiseltä sinä päivänä kun lumi satoi maahan. Retkipäivän eväät haetaan yleensä edellisenä iltana kaupasta, ja lapset kommunikoi yleensä itse aika hyvin siitä mitä tapahtuu. Lasten elämässä ei tapahdu yleensä kauheasti mitään ihmeellistä eikä heillä ole oikein mitään ihmeempää muistettavaa, joten satunnaiset retkipäivät tai kaverin synttärit kyllä muistetaan ja niistä puhutaan ilman, että vanhemman täytyy asiaa erikseen kauheasti höösätä.
Ei nuiden asioiden hoitamisessa siis ole mitään sukupuolieroa muuta kuin se, että osa naisista ilmeisesti tekee nuista asioista stressin aiheen ja kuluttaa hirveästi energiaa niihin? Sitten kuvitellaan, että lapsetkin arvottaisivat vanhempiaan sen mukaan :D
Olen eroperheen lapsi ja äidin luona oli koti, hyvä koti, oma pysyväksi tietämäni paikka Olisin ollut onneton, jos olisi ollut jokin viikko siellä viikko täällä -systeemi, vaikka isä olikin ihan ok. Lapsi kaipaa pysyvyyttä ja turvallista selustaa, paikkaa johon kiintyä. Olisi aivan hirveää, jos kamat pitäisi aina viikon väkein pakata ja lähteä toiseen paikkaan. Aikuiset, miettikää omalle kohdallenne samaa muuttoruljanssia. Ei ihme, että lapset ovat levottomia ja mielenterveys horjuu, kun kaikki elämässä on vain vaihtuvaa.
Ja onko sekään edes hyvää kasvatusta kun äiti kauheasti höösää. Jos mietin omia milleniaalikavereita joiden isät oli viikonloppuisiä eivätkä kasvattajia ja auktoriteetteja, niin sellasia ikuisia vauvojahan ne on ja huomaa ettei ole ollut auktoriteettia ja kasvatusta, vaan pelkästään äidin höösäystä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Viikko-viikko systeemi suosii vanhempia ja saa heille paremman mielen, joten siksihän sillä mennään. Ei kukaan aikuinen jaksaisi kovin kauaa mitään viikko-viikko kassielämää, mutta lapset ne jaksaa.
Ei jaksa ja surulliset tulokset on nähtävissä. Huudetaan yhteiskunnalta vaan lisää rahaa.
Alue: Aihe vapaa