Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsi haluaisi viikko-viikko elämään vanhempien eron jälkeen?
Olen itse eroperheen lapsi. Pidin isästäni todella paljon ja olin aina vähän sellainen isän tyttö, isäni oli minulle jollain tapaa tärkeämpi kuin äiti. Mutta kun vanhempani erosivat halusin ehdottomasti asua äidin luona ja viettää isän luona vain välillä viikonloppuja. En olisi ikinä halunnut elää viikko-viikko elämää. Syitä tähän on monia. Äitini vain oli enemmän sellainen, no, äiti, ihminen joka huolehti kaikki pikkujutut ja oli olo, että äidin luona on koti. Vaikea selittää. Isäni oli kuitenkin hyvä kokki, laittoi aina hyvät aamupalatkin, osasi auttaa läksyissä jne. Mutta silti, koti on koti ja vain tuntui siltä että koti on äidin luona, mikään ei olisi saanut tehtyä oloa että isänkin luona on koti. Ei mikään mitä isä olisi tehnyt olisi voinut sitä rakentaa. Ja halusin tietenkin asua kotona. Koko ajan. Tavata isää kyllä usein, mutta asua kotona. En ymmärrä miksi joku lapsi haluaisi elää viikko-viikko mallissa. En ymmärrä mitä kukaan lapsi siitä saisi, että asuu kahdessa paikassa. Siis ihan lapsen näkökulmasta katson asiaa.
Kommentit (382)
Vanhempien itsekkyyden vuoksi. Samasta syystä kun minkä takia se erokin tuli vihreämpää ruohoa etsiessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lasten niin halutessa sopeutunut yksinhuoltajuuteen ja siihen, että asuvat minun kanssani. Heillä on ihan oikea koti. Kyllähän sitä omaa aikaa saisi olla enemmänkin. Olisihan se kiva ihan vaan lepuuttaa aivoja ja tietty deittaillakin. Mutta itse olen lapseni halunnut ja he ovat minulle prioriteetti numero 1. Oikeustajuuni kyllä särähtää esim joku sellainen tuttava, joka erosi alkoholiongelmaisesta miehestään, mutta kumminkin jätti lapset tuolle miehelle viikko-viikko-mallilla ja varmaan usein vähän enemmänkin. Äidille tuntuu olevan tärkeämpää uuden suhteen löytäminen mahdollisimman nopeasti. Näistä suhteista sitten vaan jauhaa ja hekumoi. Lapsilla menee koulu huonosti jne. En tiedä, minä en vaan voisi toimia niin. Mulla painaa aivan ensisijaisesti vastuu lapsista kaikissa päätöksissäni.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on 9-vuotias ja on elänyt nyt kohta 4 vuotta vanhempiensa eron jälkeistä elämää, jossa ensin viikko-viikko ja nyt enemmän isällään, ja minun luona joka toinen vkonloppu välillä pidennettynä ja satunnaisia yökyläilyjä viikosta.
[..]
Kyllä minua säälittää ja surettaa, että näin meni ja mielelläni olisin pitänyt yllä sellaista ydinperheidylliä, mutta emme tulleet toimeen exäni kanssa ja riitelimme rajusti viikoittain, jopa lapsen edessä ja vahingoitimme lastamme tällä tavoin.
Mitä ihmettä, miksi te näin toimitte? Kuinka epäkypsät ihmiset tässä maassa oikein perheitä perustavatkaan?
Lapsi haluaisi, että olisi vain yksi rauhallinen koti, jonne tulisivat käymään he, jotka haluavat.
Miksi lapselle kostetaan erotilanne? Yli kymmenen vuotta joka toinen viikko pakotetaan lähtemään nukkumaan ja elämään eri paikkaan. Toisilla säännöillä...
Ovatko he nykypäivän kiertoon pakotettuja kulkureita? Ei hetken rauhaa?
Miksi tämä vielä sallitaan? Ei aikuinenkaan jaksaisi?
Miettikää.
Minä säälin lapsen eroelämää. Kun kahdelle aikuiselle koittaa vapaus, lapselle alkaa kulkurielämä.
Kuinka näin voi kasvaa eheä ihminen ja löytää omat kykynsä ja vahvuutensa? Etenkin uusioperheissä.
Onko tätä kysytty nyt täysi-ikäisiltä, miten kokivat liikkuvan elämänsä?
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on 9-vuotias ja on elänyt nyt kohta 4 vuotta vanhempiensa eron jälkeistä elämää, jossa ensin viikko-viikko ja nyt enemmän isällään, ja minun luona joka toinen vkonloppu välillä pidennettynä ja satunnaisia yökyläilyjä viikosta.
Olemme vanhempina puhaltaneet yhteen hiileen ja pyrkineet siihen, että tullaan toimeen edes lapsen etua ajatellen. Riitaisat vanhemmat, jotka vihaisivat toisiaan ja yrittäisivät sabotoida toisen vanhemmuussuhdetta lapseen, toisi merkittäviä mielenterveysongelmia ja kehityksellisiä ristiriitoja pienelle viattomalle lapselle, joka joutuisi ns. valitsemaan puoliaan.
Lapsellamme on ollut sama päiväkoti, eskari, koulu ja täten myös sama sosiaalinen piiri. Se on tärkeää. Eli molemmat vanhemmat asutaan sen verran lähekkäin, mahdollistaen myös spontaanit vierailut. Minä myös tällä hetkellä joustan, ja otan lasta välillä luokseni, kun ex kysyy omien välttämättömien menojen (esim. työkeikka) t
Miksi ette käyttäytyneet kunnioittavasti ja olleet turvallisia yhdessä ollessanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täällä ole lapsia kertomassa mikä olisi paras ratkaisu. Viikko-viikko systeemi on varmasti rankka ratkaisu lapselle, mutta niinkuin on jo mainittu, ei lapsilta varsinaisesti kysytä.
Kun lapset on saanut, on paras purra hammasta ja erota kun muksut lentää pesästä. Mutta eipä siihen pystytä, sitten lapsia riepotellaan ja se on moraalisestikin sallittua, vaikka syy on vanhemmissa.
Omat lapseni ovat halunneet viikko-viikko tai nykyään mennään 2viikkoa-2viikkoa. Vanhin on muuttanut pois kotoa mutta 16 ja 19vuotiast haluavat kulkea edelleen molempien luona yhtä paljon. Vaihtoehtojakin olisi mutta tämä on ollut nyt 9vuotta lasten toive. Kokeiltiin aluksi eri systeemejä ja tämän valitsivat. On säännöllisesti kyselty asiaa ja tarjottu mahdollisuutta vaihtaa, mutta tuo2 viikkoa rytmi on ainoa mikä on muokattu. Ja vaihtopäivä on lasten toiveista vaihtunut pari kertaa.
En toki voi heidän puolestaan vastata että miksi näin. Haluavat kuulemma olla molempien luona yhtä paljon, ja molemmat kodit tuntuvat kodilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtasitteko isän kanssa oikeasti?
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi.
Näin meilläkin. Asutaan lähekkäin, joten koulu ja kaverit ei vaihdu viikon välein. Olen itse ollut etäsuhteessa ja kyllä pidän tärkeämpänä arvona elämässä ihmissuhteita kuin seiniä. Koti on tunne ja ihmiset jotka siellä on. Mielellään olisin pitänyt lapset vain itselläni, mutta ei mulla ole oikeutta sillä tavalla sabotoida heidän välejään isään ja sisaruksiin isän luona.
Jos parisuhteessa nainen (yleensä näin päin) on kotona ja kiinni lasten hoidossa ja kotitöissä niin lähes kaikki kommentit on, että ota omaa aikaa, lähde vaikka hotelliin, äl
Samoin se, että aina täällä käsketään jättää se sika ja lapsetkin kärsii, jos liitto ei ole onnellinen. Ja nyt sitten pitäisi lähes hinnalla millä hyvänsä pysyä yhdessä tai ainakin jakaa koti sen sian kanssa vuoroviikoin. Koittakaa nyt hyvänen aika päättää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajana työskennellessä nään miten viikko-viikko lapset oireilee. Kaikista pahin tilanne on niillä lapsilla, joiden vanhemmilla on uudet puolisot, lapset jne. Silloin lapsi ikäänkuin joka viikko vierailee toisen perheen luona "ulkopuolisena". Tietenkään vanhemmat eivät ajattele, että lapsi on ulkopuolinen, mutta kukaan ei pysähdy miettimään viikko-viikko lapsen näkökulmasta.
Se on just näin! Koin, ettei minulla lapsena ollut omaa kotia, vaan kyläilin muiden perheissä ei-toivottuna vieraana aiheuttaen hankaluuksia heidän normaaliin elämäänsä. Jonkunlainen perusturvattomuuden tunne sieltä on jäänyt.
t. klo 18:19 viestin kirjoittaja
Mikä sitten mielestäsi olisi ollut parempi vaihtoehto, että vanhempasi eivät olisi eronneet vai että sinulle olisi jäänyt yksi vanhempi ja yksi koti ja sitten se vierailupaikka jossa ei-toivottuna pistähdät pari kertaa kuukaudessa vierailulla. Että vieraannut toisesta vanhemmastasi kokonaan? Eihän eron jälkeen ole juurikaan hyviä vaihtoehtoja, joskus on valittava vain huonojen välillä se mikä niistä on paras. Nykyään sentään vuoroviikko-järjestelyssä lapsella säilyy kaksi tasavertaisesti heidän elämäänsä osallistuvaa vanhempaa. Kuulostaa paljon paremmalle kuin tuo joka toinen viikonloppu vieraannuttamismalli. Edellisen viestin opettajalle taas sanoisin että tutkimusten mukaan yksinhuoltajien lapset ne vasta oireilevatkin ja voivat huonosti. Sekään ei tietysti ole mikään ihme, ihmisen voimavaroilla on rajansa ja kasvattaminen ja lapsista huolehtiminen vaatisi kaksi. Yksin harva jaksaa tasapainoisesti lapsista väsymättä huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on 9-vuotias ja on elänyt nyt kohta 4 vuotta vanhempiensa eron jälkeistä elämää, jossa ensin viikko-viikko ja nyt enemmän isällään, ja minun luona joka toinen vkonloppu välillä pidennettynä ja satunnaisia yökyläilyjä viikosta.
[..]
Kyllä minua säälittää ja surettaa, että näin meni ja mielelläni olisin pitänyt yllä sellaista ydinperheidylliä, mutta emme tulleet toimeen exäni kanssa ja riitelimme rajusti viikoittain, jopa lapsen edessä ja vahingoitimme lastamme tällä tavoin.
Mitä ihmettä, miksi te näin toimitte? Kuinka epäkypsät ihmiset tässä maassa oikein perheitä perustavatkaan?
Typerä trollikommentti, mene pois täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän se viikko-viikko ole lasten etu, mutta harvapa sitä lapsilta edes kysyy mitä he haluavat.
Kyllähän lapsella vanhempien eronkin jälkeen on oikeus molempiin vanhempiinsa ja kumpikin vanhempi on lapselle tärkeä ja tarpeellinen. Silti taitaa viikko /viikko systeemissä useinmiten olla kyse vanhempien omasta mukavuuden halusta, vastuu jaetaan ja itsellä on omaa aikaa kun lapsi on toisella.
Jotkut on kokeilleet sellaistakin mallia, että lapsella on pysyvä koti ja vanhemmat ovat siellä vuoroviikoin.
Lapset asuvat kotona ja isä ja äiti vuorottelevat vuokrakämpässä viikko-viikko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katsot asiaa vain OMASTA näkökulmastasi, et kaikkien muiden.
^ Itseasiassa vanhempien pitäisi asumisjärjestelyihin liittyviin päätöksiin aina katsoa LAPSEN näkökulma.
Veljen eroperheessä kaksi teini-ikäistä olisi halunnut asua nimenomaan isän luona pääsääntöisesti ja käydä äidin luona joka toinen viikonloppu, äidille tämä järjestely ei kuitenkaan sovi, koska raha. Lasten äiti yritti pitkään hakea yksinhuoltajuuttakin, että olisi saanut ex-puolisoltaan elatusapua, vaikka lapset itse vaati vähintään vuoroviikkoja. Nyt ovat tilanteessa, jossa lapset käy jopa äitiviikoilla isän luona syömässä, kun äiti ei ole muistanut hommata ruokaa kaappiin ja liihottelee uuden miesystävänsä kanssa ympäri kyliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan vierekkäisissä taloissa. Lapset leikkii samalla pihalla, ovat sitten joko isän tai äidin luona syömässä ja nukkumassa. Ja illalla voi vilkuttaa parvekkeelta sille toiselle vanhemmalle. Näin jaksetaan paremmin erityislasten arkea. On aina tiedossa ne päivät, kun saa levätä. Meillä on kaksi yötä ja vaihto -systeemi.
Eli tässäkin järjestely lähtee aikuisen tarpeesta, "saa levätä".
^ Juurikin näin. Kahden erityislapsen äitinä kalahtaa korvaan. Onko joku jossain luvannut että lasten vanhempana on jotain. lepoaikoja automaattisesti?
Miksi omista lapsesta pitää levätä?
Voiko lasten kanssa levätä?
Miten hauraiksi nykyvanhempien vanhemmuus on muuttunut kun siitä tarvitaan lepoa?
?
Vierailija kirjoitti:
Veljen eroperheessä kaksi teini-ikäistä olisi halunnut asua nimenomaan isän luona pääsääntöisesti ja käydä äidin luona joka toinen viikonloppu, äidille tämä järjestely ei kuitenkaan sovi, koska raha. Lasten äiti yritti pitkään hakea yksinhuoltajuuttakin, että olisi saanut ex-puolisoltaan elatusapua, vaikka lapset itse vaati vähintään vuoroviikkoja. Nyt ovat tilanteessa, jossa lapset käy jopa äitiviikoilla isän luona syömässä, kun äiti ei ole muistanut hommata ruokaa kaappiin ja liihottelee uuden miesystävänsä kanssa ympäri kyliä.
Vuoroviikkoasuminen ei suinkaan tarkoita, etteikö tarvitse maksaa elareita, sillä lapsi tarvitsee paljon muutakin kuin katon päänsä päälle ja ruokaa.
Meillä lapsi asuu vuoroviikon ja sen luona, jossa lapsi on maksaa asumisen, ruuan, veden jne. sen lisäksi molemmat vanhemmat maksamme lapsen kulutilille 200€/kk + lapsilisät, josta maksetaan hoitomaksut, vaatteet ja kengät, harrastukset, polkupyörät ja harrastusvälineet jne. ja kuukauden lopussa tili yleensä tyhjä. Molemmilla vanhemmilla tilin käyttöoikeus.
Tietysti hirveä tilanne, jos äiti liihottelee uuden miesystävän kanssa, isälle tämä on tietenkin sallittua. Surullista, jos veljesi joutuu vielä ruokkimaan teini-ikäisiä omia lapsiaan. jotka syövät kahden edestä. Rahaahan se isältä vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Veljen eroperheessä kaksi teini-ikäistä olisi halunnut asua nimenomaan isän luona pääsääntöisesti ja käydä äidin luona joka toinen viikonloppu, äidille tämä järjestely ei kuitenkaan sovi, koska raha. Lasten äiti yritti pitkään hakea yksinhuoltajuuttakin, että olisi saanut ex-puolisoltaan elatusapua, vaikka lapset itse vaati vähintään vuoroviikkoja. Nyt ovat tilanteessa, jossa lapset käy jopa äitiviikoilla isän luona syömässä, kun äiti ei ole muistanut hommata ruokaa kaappiin ja liihottelee uuden miesystävänsä kanssa ympäri kyliä.
Mistä mielikuva, ettei elareita tarvitse maksaa, jos lapsi asuu vuoroviikon vanhemmillaan?
Teini-ikäiset lapset kuluttavat paljon ja mitä vanhempi lapsi, sitä enempi se maksaa vanhemmille, oli kysymyksessä ydin- tai eropethe.
Huvittavaa, kuinka moni mies, jopa naiset kuvittelevat, että teinit lakkaavat kuluttamasta, kunhan vanhemmat tarjoavat vuoroviikko-asumista ja lapsen elatus on sillä kuitattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsot asiaa vain OMASTA näkökulmastasi, et kaikkien muiden.
Niinpä. Siksi tein tämän aloituksen, että saisin kuulla niitä muidenkin erolapsien kokemuksia ja voisin lisätä ymmärrystäni. Ap
Lapsen näkökulma pitäisi ola tärkein kuitenkaan vanhemman oikeuksia polkematta.
Eli tässäkin järjestely lähtee aikuisen tarpeesta, "saa levätä".