Lapsen väkivaltainen raivokohtaus ja vanhemman voimakas reaktio

Vierailija kirjoitti:

Lapsi voi heijastaa vanhemman tunteita ja hermostumista äkkiä. Tai ottaa itselleen myös mallin reagoida voimakkaasti. Lapsi ja nuori on kuin peili. Toki omakin tahto on. Selkeys mikä on joo ja ei. Kokeeko lapsi että tuli kuulluksi.

Onko teillä yhtään ymmärrystä näistä tilanteista tai ihmisistä? 

Vierailija kirjoitti:

ÄLÄ TARTU LAPSEEN KIINNI ja älä jatka sitä. Käden voi siirtää pois jos tulee kohti ja ote kestää hyvin pienen hetken. Kiinnipito laukaisee pakoreaktion ja ahdistushäiriön. Älä ole takertuva aikuinen. ÄLÄ luo vastakkainasettelutilanteita. Älä pakota lasta. Yritä toimia sulassa sovussa ja olla reilu. Asioita opetellaan rauhassa. Joskus omassa huoneessa voi lapsi rauhoittua, katsoa vaikka kirjaa tai muuta. Ei kai ole tv, puhelin ja mölytoosat päällä koko ajan? Tunteiden suhteuttamista ja käsittelyä voi opetella positiivisella tavalla.

Pojilla on tarve joskus liikkua ja elää. Tytöillä tarve tulla välitetyksi ja ymmärretyksi oikein. Kannustus, lapsi on aika pieni. Lapsen oloa pitää myös kuunnella ja kuulostella, onko tuskainen vai onko hyvä. Lapsillakin on tunteita tai toiveita, tarpeita. Aina ei mennä aikuisten maailman ehdoilla. Poikia toki voi joutua käskyttämään, jos meinaa tehdä jotain tyhmää, ettei revi tyyliin kissaa hännästä

Sinä puhut nyt normaalin lapsen raivarista. Ap:n lapsella autismitutkimukset kesken. Ei sitä kaiken maailman oman elämänsä kasvatusasiantuntijat tajua, millaisia nepsylapsen raivarit voi olla, ennenkuin on itse kokenut. Sellaista lasta voi joutua pitämään kiinni eikä joku käden hellä poissiirto todellakaan auta. Älä neuvo asioissa, joista et ymmärrä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ap voi miettiä omaa reaktiota mitä tapahtuu, jos joku tulee ja tarttuu sinuun voimalla kiinni. 

Jos lyön toista ihmistä niin kyllä se on minusta oikeutettua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tartut kiinni. Se vain aiheuttaa taistelun. Lähde pois tilanteesta vaikka hetkeksi ulos. Lapselle seuraukset esim ruutuaikaa tai karkkipäivä pois. 

Joo yritän välttää kiinnipitoa koska se provosoi lasta ja itsekin saisin paniikkikohtauksen jos joku pitäisi minua väkisin kiinni. Lapsi tulee perässä jos lähden pois ja tilanne jatkuu niin kauan että se raivari tulee. Pakko on estää lyönnit ja ottaa käsistä kiinni. Kerron kuitenkin koko ajan miksi pidän ja että pääsee irti heti kun lopettaa lyömisen, potkimisen jne. En pidä ikinä tiukasti kiinni. Seurauksia kyllä tulee. Tosin tapauskohtaisesti eli nyt sai sitä kakkua kun oli suoristanut maton, pessyt kädet ja pyytänyt anteeksi sekä pyytänyt sitä kakkua nätisti. Teki nuo oma-aloitteisesti ja se oli taas hyvää käytöstä joka palkitaan. Kakkua en antanut ekalla kerralla kun uhmakkaasti pyysi ja taittoi maton kaksinkertoin.

Ap

Miksi ihmeessä lapselle on ylipäätään opetettu, että tekemällä jotain typerää ja vaatimalla saa tahtonsa läpi, kunhan korjaa typeryyden (se matto paikalleen) ja pesee kädet? Meillä tuosta olisi todettu, että höpsis sun kanssas, nyt se matto paikalleen samantien tai imuroit koko olohuoneen. Ja jos matto ei ole samantien paikallaan, haen imurin ja lapsi todella imuroi vaikka niin, että molemma pidämme imurin varresta kiinni.

Meillä lapsi tietää, että vanhempi on tosissaan eikä ole tuollaisia raivokohtauksia. Eikä käy edes mielessä ryhtyä sanoittamaan, että nyt sinulla on paha mieli, kun joudut laittamaan maton paikalleen, äiti pyytää anteeksi tms. Normaalia elämää ei pyydellä anteeksi eikä jokaiseen asiaan sotketa tunteita.

Jos lapseni saisi raivokohtauksen ja sen aikana purisi minua, niin lasta ei totisesti lohduteltaisi ja hyviteltäisi ja seliteltäisi, vaan karjaisisin niin lujaa, että lapsi muistaisi sen loppuikänsä.

Totta, meillä lapsi ei ole menossa autismitutkimuksiin, mutta en keksi yhtäkään tilannetta, jossa sallisin lapsen kohdistavan väkivaltaa minuun tai muihin sillä perusteella, että se on kirjolla.

Ehkä tuo meni vähän yli jos jälkikin jäi, mutta muuten minusta myös toimit ihan oikein. Jos lapsi tekee mitä haluaa ja jopa alkaa agressiivisesti käyttäytyä niin ei ole ok olla vaan rauhallinen ja venyä ja joustaa ja loputtomasti lässyttää tunteista ja ymmärtää. On tosi hämmentää, ja jopa haitallista, kun toisen reaktiosta ei saa mitä irti. Miten voi oppia toisen tunteita jos niitä ei koskaan näe? Kyllä lapselle voi ja pitää selvästi ja tiukasti sanoa, että ei käy ja nyt riittää. Jos ei mene perille niin kovemmin. Ei toki satuttamalla, mutta turha omaa suuttumusta on pyydellä jälkeen päin anteeksi, kun toinen käyttäytyi väärin eli aihetta oli.

Vierailija kirjoitti:

Ap voi miettiä omaa reaktiota mitä tapahtuu, jos joku tulee ja tarttuu sinuun voimalla kiinni. 

Ai sen jälkeen kun on itse ensin lyönyt toista, tai paiskonut tavaroita toisen päälle. Kyllä se lapsikin varmaan tajuaa, että hän on itse tehnyt väärin.

Se on fifty-sixty, kumpi on niskan päällä ja määrää kaapin paikan kodissanne. Aloittajalla on hyvää yritystä ja pyristelyä siihen suuntaan, mutta toisaalta sitten vesittää niitä selittelyillään ja anteeksipyynnöillään.

Lapsen teoilla on siis seurauksensa, muttei kuitenkaan sitten olekaan. Puolivillaista ja epäselvää kasvatusta. Lapsi näkee mahdollisuutensa tulleen. Hän kerää voimia uuteen iskuun, oppiakseen, missä ne rajat tulevat vastaan, vai tulevatko ne ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä lapselle on ylipäätään opetettu, että tekemällä jotain typerää ja vaatimalla saa tahtonsa läpi, kunhan korjaa typeryyden (se matto paikalleen) ja pesee kädet? Meillä tuosta olisi todettu, että höpsis sun kanssas, nyt se matto paikalleen samantien tai imuroit koko olohuoneen. Ja jos matto ei ole samantien paikallaan, haen imurin ja lapsi todella imuroi vaikka niin, että molemma pidämme imurin varresta kiinni.

Meillä lapsi tietää, että vanhempi on tosissaan eikä ole tuollaisia raivokohtauksia. Eikä käy edes mielessä ryhtyä sanoittamaan, että nyt sinulla on paha mieli, kun joudut laittamaan maton paikalleen, äiti pyytää anteeksi tms. Normaalia elämää ei pyydellä anteeksi eikä jokaiseen asiaan sotketa tunteita.

Jos lapseni saisi raivokohtauksen ja sen aikana purisi minua, niin lasta ei totisesti lohduteltaisi ja hyviteltäisi ja seliteltäisi, vaan karjaisisin niin lujaa, että lapsi muistaisi sen loppuikänsä.

Missä kerroin että meillä väkivalta on sallittua? Mielestäni kerroin juuri päinvastoin että väkivaltatilanteisiin puututaan heti. Ne ovatkin vähentyneet todella paljon ja varmasti osuutta on sillä että niihin toistuvasti puututaan ja kerrotaan syyt ja seuraukset. Esim. hänellä oli tabletti jota pelasi viime kesänä melko paljon. Se aiheutti huonoa käytöstä enemmän ja raivareita ja tabletti on ollut nyt kohta vuoden pois eikä ole takaisin tulossa. Lähti kokonaan erään raivarin yhteydessä jolloin sanoin että jos ei lopu niin tabletti lähtee lopullisesti. Ja lähti ja arki helpottui samalla. Jos kaupassa on raivari niin kylmän viileästi jätetään ostokset siihen ja kassan kautta kotiin. Olen ajanut 30km kotiin vain sen takia että lapsi ei osannut käyttäytyä kaupassa. Vein lapsen kotiin isänsä kanssa ja ajoin 30km takaisin tekemään kauppaostokset loppuun. Olen tuon tehnyt itse asiassa toisenkin kerran ja oli pitkä aika etten ottanut kauppaan kun ei osannut käyttäytyä. Nyt käyttäytyy kaupassa ja muuallakin kunhan ennakoidaan ja kerrotaan etukäteen millaista käytöstä odotetaan ja mitä suunnilleen tulee tapahtumaan. Meillä ei todellakaan lapsi pompota arkea mutta joskus on osattava joustaa. Kuten nyt kun oli aidosti pahoillaan, kävi laittamassa maton takaisin, pesemässä ne kädet ja tuli pyytämään anteeksi ja halaamaan ja siinä vielä tuli hällä itku ja halattiin ja juteltiin. Jos olisin tuossa tilanteessa sanonut että kakkua ei tule, hae imuri ja pakkoimuroimut huutavan lapsen kanssa lapsesta ja imurista kiinni pitäen niin miten luulisit illan päättyneen?

Teillä ei ole erityislasta mutta meillä todennäköisesti on. Heidän kanssa saa olla tiukempi ja johdonmukaisempi kuin tavallisten lasten kanssa. Heidän kanssaan täytyy ennakoida ja tilanteita ja tunteita sanoittaa eri tavalla. Pitää myös osata luovia ja joustaa.

Mutta en tehnyt aloitusta lapseni kasvatuksesta vaan siitä että toimin tänään tilanteessa väärin, menetin hermoni niin että toimin impulsiivisesti ja olin kovakourainen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tuo meni vähän yli jos jälkikin jäi, mutta muuten minusta myös toimit ihan oikein. Jos lapsi tekee mitä haluaa ja jopa alkaa agressiivisesti käyttäytyä niin ei ole ok olla vaan rauhallinen ja venyä ja joustaa ja loputtomasti lässyttää tunteista ja ymmärtää. On tosi hämmentää, ja jopa haitallista, kun toisen reaktiosta ei saa mitä irti. Miten voi oppia toisen tunteita jos niitä ei koskaan näe? Kyllä lapselle voi ja pitää selvästi ja tiukasti sanoa, että ei käy ja nyt riittää. Jos ei mene perille niin kovemmin. Ei toki satuttamalla, mutta turha omaa suuttumusta on pyydellä jälkeen päin anteeksi, kun toinen käyttäytyi väärin eli aihetta oli.

Ja sinullekin vielä vastaan että en mä mitään lässytä ja kyllä suutun lapselle ja näkee suuttumusta. Pysyn kuitenkin rauhallisena, en huuda pää punaisena mitä sylki suuhun tuo enkä (toivottavasti enää ikinä toiste) käy käsiksi. Toki nappaan käsistä kiinni ja sanon että nyt riittää. Nappaan kainaloon ja kannan ulos kaupasta/hoplopista/puistosta jne jos tarve vaatii. Voi olla mielestäni tiukka ja jämäkkä ilman hallitsematonta suuttumista.

Ap

Ap osaatko yhtään eritellä miksi juuri tänään sinulla meni vähän överiksi oma reaktio? Mikä juuri siinä tilanteessa oli sellaista, että sinulla kiehahti liikaa? Mitä tunsit ja ajattelit hetkeä ennen ja juuri siinä hetkessä kun talutit lapsen turhan kovaa pois?

Vierailija kirjoitti:

Ap osaatko yhtään eritellä miksi juuri tänään sinulla meni vähän överiksi oma reaktio? Mikä juuri siinä tilanteessa oli sellaista, että sinulla kiehahti liikaa? Mitä tunsit ja ajattelit hetkeä ennen ja juuri siinä hetkessä kun talutit lapsen turhan kovaa pois?

Olon varmaan jotenkin niin pettynyt kun uhmakasta käytöstä ollut nyt parina päivänä enemmän ja rajojen kokeilua. Pettynyt siihen että sekin kiva hetki meni noin. Tuli vaan fiilis että nyt riittää. Normisti olisin napannut kainaloon ja kantanut yläkertaan ja siellä sitten odotellut että tilanne menee ohi. Nyt nappasin hupusta ja varmaan toivoin että se olisi säikäyttänyt lapsen eikä tilanne enää jatkuisi siihen kunnon raivariin. Ei auttanut. Pahensi vaan.

Ap

Kuulostaa tutulta. Meillä välillä juurikin eskaripoika rupeaa tahallaan tekemään kaikkea, minkä tietää vääräksi. Rikkoo tavaroita ja saattaa lyödä pikkusiskoa. Siinä ei muu auta kun ottaa kiinni ja pitää siinä niin kauan, että rauhoittuu. Pakkohan se on jos satuttaa muita tai rikkoo tavaroita/potkii seiniä ja ovia ym. On tosi vaikeaa pysyä rauhallisena niissä tilanteissa mutta yleensä yritän ajatella jotain ihan muuta. Ymmärrän sua ap täysin ja toivotan paljon voimia ja jaksamista noihin tilanteisiin. Äläkä nyt itseäsi turhaan enää soimaa tuosta, lapselle on tärkeää että oot selittänyt miksi noin toimit ja että se oli väärin ja pyysit anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap osaatko yhtään eritellä miksi juuri tänään sinulla meni vähän överiksi oma reaktio? Mikä juuri siinä tilanteessa oli sellaista, että sinulla kiehahti liikaa? Mitä tunsit ja ajattelit hetkeä ennen ja juuri siinä hetkessä kun talutit lapsen turhan kovaa pois?

Olon varmaan jotenkin niin pettynyt kun uhmakasta käytöstä ollut nyt parina päivänä enemmän ja rajojen kokeilua. Pettynyt siihen että sekin kiva hetki meni noin. Tuli vaan fiilis että nyt riittää. Normisti olisin napannut kainaloon ja kantanut yläkertaan ja siellä sitten odotellut että tilanne menee ohi. Nyt nappasin hupusta ja varmaan toivoin että se olisi säikäyttänyt lapsen eikä tilanne enää jatkuisi siihen kunnon raivariin. Ei auttanut. Pahensi vaan.

Ap

Oletko ehkä kovin väsynyt tai uupunut? Työuupunut? Vai nukkunut huonosti? Vai jääkö lapsiarki liikaa yksin sinun vastuulle ja omaa rentoutumisaikaa sinulla liian vähän? 

 

Kirjoittamasi kuulostaa osittain tutulta ja ymmärrän sinua hyvin, joskus vain tulee raja vastaan ja oli että nyt riittää. Pitkäpinnaisilla se raja saattaa tulla sitten vähän yllättäen vastaan kun ensin on venynyt ja sietänyt niin paljon ja sitten pam, ei kestä vain enää yhtään. 

 

Omasta lapsestani olen huomannut, että mitä enemmän annan hänelle kiireetöntä yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä (lautapelit ym) ilman mitään häiriöitä mistään, niin sitä vähemmän hän saa raivareita. Toisaalta jos joudun tekemään paljon kotitöitä (vaikka lapsi olisi mukana tekemässä) tai olen uppoutunut omiin ajatuksiini, niin raivarit on taattu juttu. Mutta aina ei vain ehdi antaa lapselle niin paljon huomiota kuin haluisi.

Meillä myös eskaripoika ja kova rajojen testaaminen ihan alituiseen menossa. Ihan typeryyksiin asti. Tänään kielsin menemästä muurahaispesään ja kahden sekunnin päästä siitä hän sinne meni testatakseen saako mennä. Hän on jo aika pitkä ja painava niin en millään pysty häntä enää kantamaan tilanteista pois. Hankalaa joskus on.

Paljon tsemppiä ap.

Tunnistan tuon että kun on ollut hyvä kausi (meillä ne ei kestä kyllä kovin pitkään) ja sitten useamman kerran peräkkäin raivareita, niin suuttumus tulee nopeammin ja voimakkaammin kuin yleensä. Hyvä hetki silloin pysähtyä asian ja omien tunteiden äärelle. Alitajuinen stressi, kun tietää että kesästä todennäköisesti tulossa raskas? Voimia ja tsemppiä. Ls tulee todennäköisesti mukaan jos kerrot jäljistä kaulassa päiväkodissa (meillä ls ei ole tuonut mitään huonoa, mutta se kannattaa tiedostaa ennen kuin kerrot)...

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuon että kun on ollut hyvä kausi (meillä ne ei kestä kyllä kovin pitkään) ja sitten useamman kerran peräkkäin raivareita, niin suuttumus tulee nopeammin ja voimakkaammin kuin yleensä. Hyvä hetki silloin pysähtyä asian ja omien tunteiden äärelle. Alitajuinen stressi, kun tietää että kesästä todennäköisesti tulossa raskas? Voimia ja tsemppiä. Ls tulee todennäköisesti mukaan jos kerrot jäljistä kaulassa päiväkodissa (meillä ls ei ole tuonut mitään huonoa, mutta se kannattaa tiedostaa ennen kuin kerrot)...

No mitä hyvää se teille toi?

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuon että kun on ollut hyvä kausi (meillä ne ei kestä kyllä kovin pitkään) ja sitten useamman kerran peräkkäin raivareita, niin suuttumus tulee nopeammin ja voimakkaammin kuin yleensä. Hyvä hetki silloin pysähtyä asian ja omien tunteiden äärelle. Alitajuinen stressi, kun tietää että kesästä todennäköisesti tulossa raskas? Voimia ja tsemppiä. Ls tulee todennäköisesti mukaan jos kerrot jäljistä kaulassa päiväkodissa (meillä ls ei ole tuonut mitään huonoa, mutta se kannattaa tiedostaa ennen kuin kerrot)...

Kannattaa varmaan  kertoa koska kyllä niistä kysytään lapselta. 

Täällä samanlainen suunnilleen samanikäinen mahdollisesti nepsy-lapsi. Tässä iässä nämä raivarit lisääntyneet / muuttaneet muotoaan, huomasin juuri myös että oman tabletin pois otto on auttanut, telkkarista saa katsoa suunnilleen mitä haluaa, mutta kontrolloin kuitenkin määrää ym. Mulla kanssa menee välillä täysin hermot tähän lapseen, olen karjunut kurkku suorana ja häpeäkseni myönnän että jopa kadulla vähän retuuttanut kun ei ole suostunut kävelemään. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja todennut että silmitön raivostuminen lapselleni ei auta ja olen nyt yrittänyt hillitä sitä, ajattelen että hänen omat keinot ei vielä riitä näistä tilanteista selviytymiseen, joten minun karjuminen varmaan pahentaa asiaa. Silti minulla edelleen saattaa mennä hermot ja huudan rumasti, viimeksi eilen. En ole varma pystynkö itse tätä täysin lopettamaan, vaikka olen tosiaan paljon tätä vähentänyt. Itse olen ainakin jonkin verran kuormittunut muillakin elämänalueilla, mutta en ole varma mistä enää saisin lisää apua. Elokuussa jatkuu meillä nämä nepsy-tutkimukset, olen harkinnut myös perheneuvolaa tai ihan omasta pussista terapeutin/psykiatrin maksamista. Tuntuu että julkiselta ei apua välttämättä enempää saisi.