Mä haluaisin niin kovasti kuolla.

Mikäköhän numero olin, kun ton " tulee uusi unelmia" kirjoitin? No, kumminkin. Lapsen kaipuu ei varmasti KOSKAAN katoa, mutta kyllä niitä uusia unelmia tulee. Ainakin mulle on tullut, vaikka vuosia oli NIIN loppu ja tuntu että sama lopettaa oma elämä...



Kouluttauduin kätilöksi. Toimin samalla sijaisvanhempana. Unelmoidaan ensi kesän lomareissusta. Jne. Kyllä näitä on. Tottakai sitä usein ajattelee, että kaikesta noista luopuisin, jos sen oman lapsen saisin. Itken, itken. Sitten taas herään, että asiat voisi olla huonomminkin. Ympärillä on ihmisiä, jotka tarvitsevat mua. En voi ajatella niin itsekkäästi, että tappaisin itseni. Mites ne kaikki muut, jotka tänne jäävät?

olen täyttänyt 20



haloo, kirjoitinkinhan ettei se kaverien taikka sisarusten lasten hoitaminen ole sama asia kuin oman...

Luitkos kunnolla kirjoitukseni ajatuksella tollo!!

Vierailija:

pitää olla biologisesti omia lapsia, ihan oikeasti? jos vanhemmuus on itselle tärkeää, miksi sulkea pois vaihtoehtoisia vanhemmoimisen tapoja, jos itsellä ilmenee lääketieteellinen lapsettomuus.

[\i]

Eli tarkoittanet adoptiota, kuten totesit myöhemmin kirjoituksessasi, se ei ole kaikille mahdollista. Toisaalta adoptio on ratkaisu, johon on kasvettava ja joillekin ihmisille se adoptiolapsi on vaan elävä osoitus omasta vajavaisuudestaan, ei oma lapsi.

Lisäksi hedelmöityshoidot ovat menneet todella paljon eteenpäin 10 vuodessa, voi hyvin olla että jokin ratkaisematon lääketieteellinen ongelma pystytään ratkaisemaan lähivuosina.

[\i]

Mitä suuria edistysaskelia viimeisen 10 vuoden aikana on tullut? Usein lapsettomat käyvät lävitse toistakymmentä lapsettomuushoitoja ja jäävät edelleen lapsettomiksi ilman mitään selitystä.

itse luulin vuosia jääväni lapsettomaksi, se teki todella kipeää, mutta lopulta ongelma saatiin ratkaistua ja raskauteni kesti loppuun saakka.

Mitä lapsettomuushoitoja kävit lävitse? Paljonko 6 vuoden hoidot maksoivat teille?

Vierailija:

olen täyttänyt 20

haloo, kirjoitinkinhan ettei se kaverien taikka sisarusten lasten hoitaminen ole sama asia kuin oman...

Luitkos kunnolla kirjoitukseni ajatuksella tollo!!

Ystävien ja sisarusten lasten hoitaminen? Oletko perhepäivähoitaja? Tuottaako se sinulle tyydytystä? Jos tuottaa millaista? Miksi haluaisit oman lapsen? Miksi et ole adoptoinut lasta?

Ymmärrän tuskaasi. Kärsin samasta ongelmasta. Silti jaksan toivoa, että joku päivä saamme vielä lapsen. Sitä unelmaa ei voi korvata millään toisella, mutta toisaalta elämässä on myös paljon muuta hyvää, joka tekee raskauden odotuksesta helpompaa. Olet varmastikin lukenut monia tarinoita siitä, miten joku oli " tuomittu" lapsettomaksi ja kuitenkin tuli raskaaksi. Kirjoitat, ettei teidän tapauksessanne vikaa ole löytynyt - mahdollisuuksia siis on! Ja niinkuin joku kirjoittikin, hedelmöityshoidot onnistuvat yhä paremmin - oletteko olleet jo hoidoissa? Me aloitamme hoidot tänä vuonna, jos lasta ei vieläkään kuulu. Vai onko kyse siitä, ettei teillä ole jostain syystä mahdollisuuksia hoitoihin?



Olet selvästi masentunut, ja tarvitset apua. Ole kiltti ja soita noihin numeroihin. Huomenna tai ensi viikolla tai vuoden päästä tilanteesi näyttää aivan toiselta. Älä tee mitään peruuttamatonta.



Halaus sinulle!!

vai voisiko olla niin, että jälkikasvulla on kiire omien jälkeläisten kanssa...Ei se lastensaanti mitään takaa. Ja lohduttautukaa tulevat vihannekset sillä, että ette te siinä vaiheessa enää tajua käykö teitä kukaan katsomassa vai ei.

Vierailija:

Kouluttauduin kätilöksi. Toimin samalla sijaisvanhempana. Unelmoidaan ensi kesän lomareissusta. Jne. Kyllä näitä on. Tottakai sitä usein ajattelee, että kaikesta noista luopuisin, jos sen oman lapsen saisin.

Kun on tässä on jo kerennyt hankkia hyvän tutkinnon ja on uransa huipulla, niin ei tältä sektorilta haaveita löydy. Tyhjää kotia karataan jokaisena yli 3 päivän vapaalla karkuun ajankohdasta riippuen naapurimaihin tai pidemmillä vapailla kauemmas, ei lomareissut ole ratkaisu elämän tyhjyyteen. Vaikka ne lapselliset luulevat, että loma kahdestaan on elämän huipentuma. Loma kahdestaan on karkumatka tyhjyydestä, ei tarvitse 3-14 päivään ajatella arkea ja sen tyhjyyttä ja tarkoituksen mukaisuudettomuutta.

Tuntuu niin pahalta lukea tuskaa, jota itsemurhan päättänyt ihminen käy läpi=(

Miksi siinä hämärtyy täysin käsitys itsestä/ suhteesta muihin.

Kun itse lakkaa olemasta loppuu tuska?

Että suremaan jäävillä ei ole enää väliä, kun ei itse näe?

Kun se olisikin niin yksinkertaista.

Kun ihmiset vaan tajuaisi masennukseen hakea apua!!!!!!!!

Taitaa olla melkein ainoa oikea tie pois itsetuhoisesta ajatusmaailmasta.

Haluaisin AP:lle kertoa itsemurhan teon seurauksista.

Mieheni teki itsemurhan, joka jätti kyllä minuun ikuiset arvet.

Olisi halunnut minun löytävän ruumiinsa, mutta onneksi aavistin tapahtuneen, enkä mennyt itse.

Nyt haluan sinulle kertoa hieman vuosien varsilla käymistäni ajatuksista.

Aluksi tuntui, etten tehnyt kaikkea mitä olisin voinut, ehkäistäkseni tapahtuneen, syytin itseäni.

Sitäkö haluat miehellesi, josta vielä välität ja haluat sen näyttää???Tekemällä illallisen, tuntuu hullunkuriselta, koska olethan juuri viemässä itsesi häneltä.,...Luuletko että ehtoollinen ennen kuolemaasi lohduttaa, muistuttaa siitä että välitit??????

Seuraavaksi tulee epäusko, voiko kaikki olla totta.

Jäljelle jäänyt miettii ja miettii, tarvitsee hirveästi tukea ystäviltä ja perheeltä jaksaakseen hautajaisjärjestelyt ja kaiken surun keskellä selitykset tapahtuneesta puolitutuille.

Tiedätkö miltä tuntuu miettiä, miltä toisesta tuntui sillä hetkellä, kun päätti kaiken taakseen jättää, mikä tuska painoi harteita, ettei apua halunnut, vaan päätti mieluummin päivänsä.

Sääli siis suomeksi.

Viimeiseksi tulee viha!!!!!

Sekin oli läpi käytävä.

Vihasin ja vihasin, miksi teki niin itsekkään päätöksen ja jätti minut yksin korjaamaan palaset, olemaan se vahva?????

Miksi itse ei halunnut olla se vahva ja hakea apua????

Ei ole hulluuden tai luovuttamisen merkki hakea tarvitsemaansa apua, vaan juuri se teko, itsemurha.

Kunnes lopulta enää jäljelle jääneelle jää vain kysymys, MIKSI?

Siihen ei edes vastausta tule ikinä saamaan.

Sillä tottahan on ettei tässä maailmassa (normaali elämässä)mikään ole niin kauheaa tai pahaa, etteikö siitä selviäisi ja vahvistuisi taas eheäksi!!!!!!!!

Itsemurha on itsekäs teko, epätoivoinen, ajattelematon teko.

Sinun illallisen miettiminen on ihan turhaa, ei miehesi sitä halua, vaan sinun tervehtyvän!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Elämä opettaa, sen olen monesti huomannut!

ANNA ELÄMÄLLE MAHDOLLISUUS=)

Välillä tulee paskaa niskaan, vanhat ehdottomuudet, en tee niin tai näin, muuttuu ikävä kyllä välillä elämän myötä.

Ehdottomuuksia omissa periaatteissa ei ole olemassa.

Elämä vie niinkuin vie ja periaatteetkin voi muttua elämän myötä.

Sen jos jotain olen minä oman elämän myötä huomannut ja monesti.

Miehesi tarvitsee sinua, ei hienoa illallista=)

Elämänilo voittaa vielä, kun tunnistat, ettei sinulla ole nyt kaikki hyvin ja tarvitset apua!

Toivon parempaa huomista teille yhdessä=)

-Jompsu-