Miksi lestadiolaiset on kirkossa?
Vanhoillislestadiolaiset uskoo olevansa ainoita oikeita uskovia, ja kaikki heidän liikkeensä ulkopuoliset luterilaiset on heidän oppinsa mukaan matkalla helvettiin. Miksi he ovat kuitenkin osa kirkkoa sen sijaan, että he olisivat eronneet siitä ja perustaneet oman kirkon? Ja miksi kirkko antaa tällaisen porukan julistaa oppejaan kaikessa rauhassa ja tekee yhteistyötä heidän kanssaan nostamatta erimielisyyksiä esille?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua ihmetyttää nimenomaan lestadiolaiset?
Kirkko on pirstaloitunut vähintään tuhanteen eri kuppikuntaan. On ortodokseja, luterilaisia, adventinsteja ja vaikka mitä. Ajatusmaailmaltaan niin kaukana toisistaa, että hädin tuskin voi edes puhua yhdestä ja samasta uskonnosta.
Vanhoillislestadiolaiset ihmetyttää juuri siksi, että heillä on niin selvä oppi siitä että vain heidän liikkeeseensä kuuluvat ihmiset voivat pelastua. Miksi kuulua sellaiseen kirkkoon, joka ei voi pelastaa ketään vaan johtaa ihmisiä helvetin tuleen? Ja miksi kirkko on vuosikymmenestä toiseen ihan hiljaa, kun sen sisällä toimii liike jonka mielestä koko muu kirkko on näin pahasti harhassa?
Ei tuo mitenkään poikkeuksellista ole.
Kaikki uskonnot ja niiden alahaarat on aina omasta mielestään täysin oikeassa ja 'ne muut' väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua ihmetyttää nimenomaan lestadiolaiset?
Kirkko on pirstaloitunut vähintään tuhanteen eri kuppikuntaan. On ortodokseja, luterilaisia, adventinsteja ja vaikka mitä. Ajatusmaailmaltaan niin kaukana toisistaa, että hädin tuskin voi edes puhua yhdestä ja samasta uskonnosta.
Vanhoillislestadiolaiset ihmetyttää juuri siksi, että heillä on niin selvä oppi siitä että vain heidän liikkeeseensä kuuluvat ihmiset voivat pelastua. Miksi kuulua sellaiseen kirkkoon, joka ei voi pelastaa ketään vaan johtaa ihmisiä helvetin tuleen? Ja miksi kirkko on vuosikymmenestä toiseen ihan hiljaa, kun sen sisällä toimii liike jonka mielestä koko muu kirkko on näin pahasti harhassa?
Ei tuo mitenkään poikkeuksellista ole.
Kaikki uskonnot ja niiden alahaarat on aina omasta mielestään täysin oikeassa ja
Tuohan ei siis sikäli pidä paikkaansa, että kyllä luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko joistain eriävistä näkemyksistä huolimatta kunnioittavat toisiaan ja tekevät ekumeenista yhteistyötä. Ei niistä kukaan opeta vaikkapa sillä tavalla, että jos joku synnin hädässä oleva olisi keskustellut eri kirkkoa edustavan papin kanssa niin se papin antaman synninpäästö olisi jotenkin vääränlainen ja mitätön. Sen sijaan vlihmisille kelpaa vain ja ainoastaan toisen vlihmisen synninpäästö. Oli se henkilö sitten pappi tai ei. Siinä se on se heidän harhaoppinsa ydin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkko saa lestadiolaisista verotuloja ja paljon osaavia kanttoreita, mutta mitä lestadiolaiset saa kirkolta?
Hallinnolliset palvelut, jotka pitäisi järjestää, mikäli olisi oma erillinen yhteisö. Esim. papit saa varmemmin palkkansa ja on kirkot käytössä, kun on vaan osa isompaa kokonaisuutta.
Mutta mitäpä ne siellä haittaa? Toki voisi kirkon sisällä ja seurakunnissa edellyttää yhdenvertaisuuslain noudattamista ym. Mutta se on vain kirkkoherran virkavirhe, jos ei niin tee. Ihmettelen, että seurakuntalaiset sallii sen? Pienemmistäkin asioista valitetaan, mutta ei siitä.Kirkon sisällä on paljon hullumpia ja jyrkempiä ryhmittymiä, kuin lestadiolaiset. Ne vain pitävät matalampaa profiilia.
Keitä ovat nuo viimeksi mainitut vielä jyrkemmät ryhmät kirkon sisällä?
Esim. Sley
Sanoisin myös etteivät lestadiolaiset ole sen "pahin" ryhmä kirkossa. Siellä on ihmisiä, jotka eivät voi tehdä työtä naispapin kanssa. Lestadiolaisille tämä ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan ei siis sikäli pidä paikkaansa, että kyllä luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kirkko joistain eriävistä näkemyksistä huolimatta kunnioittavat toisiaan ja tekevät ekumeenista yhteistyötä. Ei niistä kukaan opeta vaikkapa sillä tavalla, että jos joku synnin hädässä oleva olisi keskustellut eri kirkkoa edustavan papin kanssa niin se papin antaman synninpäästö olisi jotenkin vääränlainen ja mitätön. Sen sijaan vlihmisille kelpaa vain ja ainoastaan toisen vlihmisen synninpäästö. Oli se henkilö sitten pappi tai ei. Siinä se on se heidän harhaoppinsa ydin. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden.
Katolilaiset ja ortodoksit uskovat, että heidän kirkkonsa on ainoa oikea kirkko ja kaikki muut ovat väärässä. Samalla molemmat kirkot kuitenkin opettavat, että myös muut kristityt ja jopa ei-kristityt voivat päästä taivaaseen.
Vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat kaikkiin ulkopuolisiin samalla tavalla, ystävällisesti hieman eteisyyttä pitäen. sillä ei ole merkitystä, onko toinen homo, ufo tai naispappi, helvettiin he joutuvat kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitä ovat nuo viimeksi mainitut vielä jyrkemmät ryhmät kirkon sisällä?
Esim. Sley
Minkä takia? Senkö takia, että he vastustavat järjestönä naispappeutta ja heidän pappinsa eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa? En ymmärrä tuollaista logiikkaa. Minun mielestäni on paljon vähemmän jyrkkää kiistää naisten pappeus ja kieltäytyä osallistumasta naispapin pitämiin messuihin kuin väittää pokkana, ettei yksikään naispappi ole uskossa eikä pääse taivaaseen.
Sleyllä muuten on paljon sellaisia jäseniä, jotka käyvät myös sellaisissa messuissa joissa on naispappi. Osa Sleyn jäsenistä jopa hyväksyy naispappeuden, eikä Sleyn johto näe siinä mitään ongelmaa. Minun mielestäni ei Sleyn linja naispappeuteen ei voi olla kovin jyrkkä, kun tällaisessa asiassa sallitaan tavallisille ihmisille täysi omantunnon vapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua ihmetyttää nimenomaan lestadiolaiset?
Kirkko on pirstaloitunut vähintään tuhanteen eri kuppikuntaan. On ortodokseja, luterilaisia, adventinsteja ja vaikka mitä. Ajatusmaailmaltaan niin kaukana toisistaa, että hädin tuskin voi edes puhua yhdestä ja samasta uskonnosta.
Vanhoillislestadiolaiset ihmetyttää juuri siksi, että heillä on niin selvä oppi siitä että vain heidän liikkeeseensä kuuluvat ihmiset voivat pelastua. Miksi kuulua sellaiseen kirkkoon, joka ei voi pelastaa ketään vaan johtaa ihmisiä helvetin tuleen? Ja miksi kirkko on vuosikymmenestä toiseen ihan hiljaa, kun sen sisällä toimii liike jonka mielestä koko muu kirkko on näin pahasti harhassa?
Ei tuo mitenkään poikkeuksellista ole.
Kaikki uskonnot ja niiden alahaarat on aina omasta mielestään täysin oikeassa ja
Ei vaikka luterilainen normaali ihminen usko että katolinen joutuisi helvettiin vain koska ei ole luterilainen.
Koska lestadiolaiset kuuluvat kirkkoon, minä en ole kuulunut enää 10 vuoteen. En halua maksaa näiden minusta vääräuskoisten naisia alistavien pappien jne. palkkoja kirkollisveroina. Asun Oulussa, ja täällä näitä riittää.
Tämä on omantunnon asia minulle.
En ole ateisti, en edes agnostikko. Osallistun säästyneillä rahoilla esim. kirkon Ulkomaanavun keräyksiin ja joulun alla vähävaraisten perheiden auttamiseksi avattuihin keräyksiin. Osa rahoista menee eläinsuojelutyötä tekeville yhdistyksille.
Diggaan esim. Turun piispaa ja hänen sanomaansa.

Wau, respect. Samoin Mari- fani.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Miksi kuulua kirkkoon, jonka arkkipiispakin on heidän mielestään epäuskoinen?
Ei olisi luterilaisuuden mukaista erota kirkosta, vaikkei yksikään piispoista tai papeista olisi uskossa. Kirkossa tulee pysyä niin kauan kun siellä julistetaan evankeliumia puhtaasti ja toimitetaan sakramentit oikein. Luther sanoi jotain sen suuntaista, että ehtoollinen on pätevä vaikka sitä jakaisi itse perkeleen isoäiti.
Vanhoillislestadiolaisten kohdalla kriteerit ei täyty, koska heidän mukaansa kirkon opetus pelastumisesta on väärä niin virallisissa asiakirjoissa kuin käytännössäkin.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin myös etteivät lestadiolaiset ole sen "pahin" ryhmä kirkossa. Siellä on ihmisiä, jotka eivät voi tehdä työtä naispapin kanssa. Lestadiolaisille tämä ei ole ongelma.
Älä nyt viitsi. Kellään muulla ei ole sellaisia tiukkoja sääntöjä kuin lestadiolaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitä ovat nuo viimeksi mainitut vielä jyrkemmät ryhmät kirkon sisällä?
Esim. Sley
Minkä takia? Senkö takia, että he vastustavat järjestönä naispappeutta ja heidän pappinsa eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa? En ymmärrä tuollaista logiikkaa. Minun mielestäni on paljon vähemmän jyrkkää kiistää naisten pappeus ja kieltäytyä osallistumasta naispapin pitämiin messuihin kuin väittää pokkana, ettei yksikään naispappi ole uskossa eikä pääse taivaaseen.
Sleyllä muuten on paljon sellaisia jäseniä, jotka käyvät myös sellaisissa messuissa joissa on naispappi. Osa Sleyn jäsenistä jopa hyväksyy naispappeuden, eikä Sleyn johto näe siinä mitään ongelmaa. Minun mielestäni ei Sleyn linja naispappeuteen ei voi olla kovin jyrkkä, kun tällaisessa asiassa sallitaan tavall
Juuri näin. Molempia ryhmiä tuntevana voin sanoa, että lestadiolaiset ovat ihan omaa luokkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vain me -oppi on kyllä erittäin väkevää ja haitallista eksytystä.
Kyllä. Tuossa kohtaa pitää todellakin hälytyskellojen soida. Sen liikkeen jäljiltä on paljon uskonnonuhreja.
miksi lestadiolaiset eivät puhu kielillä vaikka se on raamatullista? ja miksi lapsikaste?
Entä kun kansanedustajina on vanhoillislestadiolaisia? (Asia jota eivät ikinä tuo esille)
Minusta sekin on arveluttavaa. Voiko vanhoillislestadiolaista pitää koko kansan edustajana?
Tässäkin asiassa voisi pysyä poissa, kun on kerran muut ihmiset niin pahasti tuominnut.

Jos tuolle linjalle lähdetään, voiko ketään pitää koko kansan edustajana? Kaikilla on jyrkkiä mielipiteitä joistain asioista tai jos ei ole, se on jyrkkä kannanotto sen puolesta ettei mikään tässä maailmassa ole lopulta kovin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Entä kun kansanedustajina on vanhoillislestadiolaisia? (Asia jota eivät ikinä tuo esille)
Minusta sekin on arveluttavaa. Voiko vanhoillislestadiolaista pitää koko kansan edustajana?
Tässäkin asiassa voisi pysyä poissa, kun on kerran muut ihmiset niin pahasti tuominnut.
kansanedustajat säätävät maallisista laeista, ei vaikutusta suoraan kirkkoon.
Toki pääministerinä ollut Sipilä on lestadiolainen, mutta oli mun mielestä kaikkien aikojen huonoin ja kaksnaamaisin pääministeri.
Vierailija kirjoitti:
Koska lestadiolaiset kuuluvat kirkkoon, minä en ole kuulunut enää 10 vuoteen. En halua maksaa näiden minusta vääräuskoisten naisia alistavien pappien jne. palkkoja kirkollisveroina. Asun Oulussa, ja täällä näitä riittää.
Tämä on omantunnon asia minulle.
En ole ateisti, en edes agnostikko. Osallistun säästyneillä rahoilla esim. kirkon Ulkomaanavun keräyksiin ja joulun alla vähävaraisten perheiden auttamiseksi avattuihin keräyksiin. Osa rahoista menee eläinsuojelutyötä tekeville yhdistyksille.
Diggaan esim. Turun piispaa ja hänen sanomaansa.
Mari Leppänen on surkea piispa. Syyttää naispappeuden vastustajia yhteisiin sääntöihin sitoutumattomuudesta kovin sanoin, mutta on itse valmis kyseenalaistamaan koko kirkon päätöksentekojärjestelmän ja ohjeistamaan pappeja täyteen anarkiaan, jos kirkolliskokoukseen vietyä esitystä kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä ei hyväksytä: https://www.kotimaa.fi/piispa-mari-leppanen-avioliittokasityksen-muutos…
Jos säännöt on kaikille yhteiset, miksei ne koske liberaaleja siinä missä konservatiivejakin?