Onko kokemusta siitä kun muilla ystävillä ei ole yhtä rankkoja elämänkokemuksia kuin itsellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse traumaattisen ja turvattoman lapsuuden kokenut. En ala tässä sitä nyt muistelemaan, totean vain että perheessä oli alkoholismia, väkivaltaa, täysin vastuuttomat vanhemmat sekä alemman sosiaaliluokan masentava köyhyys, niin aineellinen kuin henkinenkin.

Olin kuitenkin "selviytyjä-tyyppiä", kuten minulle joskus sanottiin, joten ponnistelin sieltä suosta omilleni ja onnistuin jossakin määrin koulussakin. Tätä kautta pääsin ihan uuteen maailmaan, jossa oli miellyttäviä ja älykkäitä kavereita. Ei sellaisia samanlaisia susia tai käveleviä traumakimppuja, joita olin nähnyt lapsuuden naapureissani ja entisissä kavereissani. Mutta samalla uusi maailma oli stressaava, koska erot taustassa tulivat vastaan joka tavalla. Aluksi vähemmän, myöhemmin enemmän kun aloin oppia uuden maailman lainalaisuudet Minua ei mitenkään vähätelty, päinvastoin oikeastaan, mutta erot tuli esiin jonkinlaisissa..

'Kukaan ei jaksa lukea!'

Jos et jaksa tällaisessa ketjussa ja tällaisella palstalla lukea, niin ehkä sinun tulisi palata kertaamaan peruskouluopintoja. Mikä aikaansaa näin törkeän kommentin,kun toinen vastaa aloituksen kysymykseen? Kaikenlaisia sairaita täällä pyöriikin..

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä toisin päin, tuntuu että mistään ei saisi valittaa koskaan kun muilla on aina ollut niin paljon rankempaa elämä.

Näin naisilla. 

Tai naisten kanssa asioivalla miehellä. Miehillähän kun on niin helppo elämä naisten mukaan.

Ap, terapiat ja terapeutit on näitä sun tilanteita varten. Ystävien kanssa voi jakaa toki suruja ja murheitakin mutta ei kenenkään hartiat loputtomiin jaksa, ystävät eivät ole likaviemäreitä eikä heitä niin kuulu myöskään kohdella. Ootko miettinyt että ystävilleäsi voi olla ihan yhtä rankkoja asioita käsiteltävinään mutta eivät välttämättä puhu niistä sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan kuitenkin ihan itse tehnyt itsellesi ongelman asiasta? Minusta kuulostaa oudolta miten ouhut ystäviesi kokemuksista. Oletko ihmisten kanssa tekemisissä näiden taustojen perusteella vai mitä tarkoitat sillä että ongelma on että ystävillä on erilaisia kokemuksia kuin sinulla?

Tarkoittanee sitä että nuo erilaiset kokemukset ja elämäntilanteet näkyy lähes koko ajan arjessa. Esim nuorena toiset menevät jouluksi vanhemmilleen, nämä auttavat muutoissa, taloudellisesti, ovat henkisenä tukena. Toinen istuu joulut yksin solukämpässään, muuttaa itse itsensä, ei ketään jolle soittaa jos vaikka jalka murtuu. 

Juuri tämä. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta, että joistain muista asioista on helpompaa valittaa kuin niistä mitkä tuntuu vaikeilta. Siskoni kuoli nuorena huumeiden yliannostukseen ollessani parikymppinen. Isä ei oikein kestänyt sitä kaikkea ja pelkäsin että isä tekee itselleen jotain. Päivää ennen siskon hautajaisia pelkäsin että isä ei kestä siskon hautajaisia tai että itse en kestä olla siellä, samalla olin surullinen siskon pienen lapsen puolesta. Kavereille valitin kuitenkin lähinnä siitä millaiset vaate- ja hiuskriisit minulla on.

No kyllä ne kaverit silti tiesi että siskosi kuoli, moni myös varmaan mihin, ja ajattelivat että onpa kamalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat elää menneisyydessä ja määritellä itsesi vaikeuksien kautta? 

Miksi vieläkin haluat elää tarkkaillen ilmapiiriä ym.  

Miksi otat uhrin roolin? 

Et ole ainoa päihde perheessä kasvanut,  mutta vaikeuksista selviäminen on sitä, että ne jättää taakseen. Ei anna menneen määritellä sinun tulevaisuuttasi.

Voit olla huoleti, kukaan ei selviä elämästään ilman vaikeuksia, vaikkei niitä huutele ympäriinsä. Ja aina on joku, jolla menee huonommin, joku, jolle sinun vaikeutesi on mitättömiä hänen vaikeuksiinsa verrattuna. Älä nosta itseäsi muiden yläpuolelle! 

Mistä oikein keksitte tuon itsensä muiden yläpuolelle nostamisen? Suurin osa ei edes vastaa ap:n kysymykseen ja ketju on täynnä trollausta... Kiitos muutamille asiallisesti vastanneille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein jokainen tavis ajattelee omat traumansa  pahimmiksi...

On olemassa oikeita traumoja, menetyksiä ja sairauksia, kun taas jotkut pumpulissa kasvaneet itkee tyyliin vanhempien eroa tai sitä kun ei päässyt etelänlomille lapsena.

Niinpä. Joittenkin on vaan jostain kumman syystä vaikea myöntää kasvaneensa pumpulissa. 

Sitten on niin pumpulissa kasvaneita, ettei ne tajua, että asiat joita ihmiset ääneen itkee, ei ole välttämättä niitä jotka heille on rankimpia kokemuksia. Niin pumpulissa kasvaneita, ettei tällaista perusasiaa ihmismielestä ymmärrä. Että se mitä sanotaan ääneen, ei ole se, mikä oikeasti vaikeaa.

Minulla on ystävä, joka on itse sanonut että hänelle elämässä on kaikki tapahtunut itsestään, ilman ponnisteluja.  On varakkuutta, ura, menestyneet lapset jne. Sanoo elävänsä helppoa elämää, mutta valittaa tyhjänpäiväisistä asioista. Ei tee mieli kertoa hänelle omista kokemuksistani, joista osa on niin rankkoja etten kerro niistä kenellekään. En ikinä. On alkanut rasittaa hänen kiukuttelunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein jokainen tavis ajattelee omat traumansa  pahimmiksi...

On olemassa oikeita traumoja, menetyksiä ja sairauksia, kun taas jotkut pumpulissa kasvaneet itkee tyyliin vanhempien eroa tai sitä kun ei päässyt etelänlomille lapsena.

Niinpä. Joittenkin on vaan jostain kumman syystä vaikea myöntää kasvaneensa pumpulissa. 

Sitten on niin pumpulissa kasvaneita, ettei ne tajua, että asiat joita ihmiset ääneen itkee, ei ole välttämättä niitä jotka heille on rankimpia kokemuksia. Niin pumpulissa kasvaneita, ettei tällaista perusasiaa ihmismielestä ymmärrä. Että se mitä sanotaan ääneen, ei ole se, mikä oikeasti vaikeaa.

No kyllä täysjärkinen ihminen tietää että toisten elämä on oikeasti helpompaa kuin toiste ja useimmilla ei ole useita suuria traumaattisia kokemuksia lapsuudessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kokemusta. Se on hankalaa, mutta kannattaa vaan yrittää silti olla tekemisissä ihmisten kanssa ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Itselläni tän asian hyväksyminen on tullut helpommaksi iän myötä, mutta vieläkin hetkittäin kirpaisee, kun vertaa omaa elämää moneen muuhun.



Ihan uskomatonta sontaa täällä jotkut kirjoittaa. Tajuatteko, että on ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista ns. normaalia elämää esimerkiksi vaikean traumataustan takia??? Ihmisiä, jotka on fyysisten tai henkisten syiden takia vankina omassa kodissaan?? Miettikää vähän oman kuplanne ulkopuolelle.

Tämä. Osa tänne kirjoittavista ei tunnu yhtään tajuavan koko aloituksen pointtia. Vastauksena on haukkumista ja keljuilua, ihmislle jotka ovat mahdollisesti kokeneet äärimmäisen kovan lapsuuden. Ilmeisesti osa käsittää homma brassailuna, vaikka kysehän oli siitä miten sijoittuu elämä

Ehkä voisit itse harjaannuttaa luetun ymmärrystä. Kun nimenomaan se, että luulee tietävänsä, mitä vaikeuksia muilla on, kertoo siitä ettei tiedä. Ihan oikeasti sellaisilla ihmisillä voi olla erittäin vaikeita kokemuksia, jotka ei niitä tuo esille. Se ei ole naljailua vaan tosiasia. Päällepäin sitä ei tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, ettei ole kunnollista turvaverkkoa. Juuri tuo, että jos tulee jotain vakavampia ongelmia tai huolia, niin kavereilla riittää auttajia ja tukijoita. Itse vastaavissa tilanteissa joutuu selviytymään yksin. Se tekee mielestäni elämästä rankempaa.

Sossuhan ottaa kopin orvoksi jääneistä. Usien vanhempansa menettäneitä on myös sukulaisia tukena.

No ei ne vaihtuvat sijaisperheet, tai lastenkoti, joissa usein on myös kaltoinkohtelun, ole ihan sama asia kuin rakastavat vanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä kaverit ei jaksa olla kanssasi kun nostat omat ongelmasi heidän vaikeuksien yläpuolelle.

Ehkäpä kavereilla vain on ollut vähemmän vaikeuksia. 

Heillä on ehkä ollut erilaisia vaikeuksia, mutta ei välttämättä vähempää.

No ottaisitko itse mieluummin vaikeudeksi pahoinpitelevät alkoholisti vanhemmat vai sen ettet saanut omaa ponia? Tai omalle lapsellesi sen että sinä ja miehesi kuolette kun hän on 5 v, vai ettei hän saa omaa ponia? 

Mistä sä nämä ponit tähän revit. Et voi tietää millaisia vaikeuksia ja taustoja ihmisillä on. On hyvin ylimielistä ja itsekeskeistä pitää omia ongelmiaan pahimpina ja väheksyä muiden ongelmia mitättöminä, joista ei saisi edes mainita sinun suurten ongelmiesi rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta, että joistain muista asioista on helpompaa valittaa kuin niistä mitkä tuntuu vaikeilta. Siskoni kuoli nuorena huumeiden yliannostukseen ollessani parikymppinen. Isä ei oikein kestänyt sitä kaikkea ja pelkäsin että isä tekee itselleen jotain. Päivää ennen siskon hautajaisia pelkäsin että isä ei kestä siskon hautajaisia tai että itse en kestä olla siellä, samalla olin surullinen siskon pienen lapsen puolesta. Kavereille valitin kuitenkin lähinnä siitä millaiset vaate- ja hiuskriisit minulla on.

No kyllä ne kaverit silti tiesi että siskosi kuoli, moni myös varmaan mihin, ja ajattelivat että onpa kamalaa. 

Eivät tienneet kun en kertonut. Vain läheisimpien ystävien kanssa puhuin asiasta, enkä varmaan heidänkään kanssa ainakaan heti kaikista yksityiskohdista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kokemusta. Se on hankalaa, mutta kannattaa vaan yrittää silti olla tekemisissä ihmisten kanssa ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Itselläni tän asian hyväksyminen on tullut helpommaksi iän myötä, mutta vieläkin hetkittäin kirpaisee, kun vertaa omaa elämää moneen muuhun.



Ihan uskomatonta sontaa täällä jotkut kirjoittaa. Tajuatteko, että on ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista ns. normaalia elämää esimerkiksi vaikean traumataustan takia??? Ihmisiä, jotka on fyysisten tai henkisten syiden takia vankina omassa kodissaan?? Miettikää vähän oman kuplanne ulkopuolelle.

Tämä. Osa tänne kirjoittavista ei tunnu yhtään tajuavan koko aloituksen pointtia. Vastauksena on haukkumista ja keljuilua, ihmislle jotka ovat mahdollisesti kokeneet äärimmäisen kovan lapsuuden. Ilmeisesti osa käsittää homma brassailuna

Joo mutta nyt puhutaan siitä kun kaverit itse sanoo että kauheeta onpa sulla kauheita kokemuksia, miten kestät tms, ja/tai että heillä on ollut hyvä lapsuus/elämä. Ei nyt mistään sinun jankutus vaihtoehtotodellisuuksistasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein jokainen tavis ajattelee omat traumansa  pahimmiksi...

On olemassa oikeita traumoja, menetyksiä ja sairauksia, kun taas jotkut pumpulissa kasvaneet itkee tyyliin vanhempien eroa tai sitä kun ei päässyt etelänlomille lapsena.

Niinpä. Joittenkin on vaan jostain kumman syystä vaikea myöntää kasvaneensa pumpulissa. 

Sitten on niin pumpulissa kasvaneita, ettei ne tajua, että asiat joita ihmiset ääneen itkee, ei ole välttämättä niitä jotka heille on rankimpia kokemuksia. Niin pumpulissa kasvaneita, ettei tällaista perusasiaa ihmismielestä ymmärrä. Että se mitä sanotaan ääneen, ei ole se, mikä oikeasti vaikeaa.

No kyllä täysjärkinen ihminen tietää että toisten elämä on oikeasti helpompaa kuin toiste j

Ulkopuoliset ei tiedä, kenellä on. Jos on elänyt vaikkapa psyykkisesti sairaiden tai narkomaanivanhempien riippuvuuksien leimaaman lapsuuden, se ei siitä poistu sillä, että joku sanoo ettei suurin osa ole.

Ei poista näitä kokemuksia eikä oikeuta ulkopuolista sanomaan pumpulissa kasvaneeksi, vaikka ei kerro niistä asioista. Ei edes se, että keskustelee mielellään niinkin polttavista asioista kuin väärän värinen auto tai revennyt kesämekko.

Minulla on ollut elämässäni vaikeita elämänkokemuksia, mutta en avaudu niistä monellekkaan. Ei kannata. Vaikutan kultalusikka syntyneeltä ulospäin, ja hyvä niin. En anna sosiaalipornoa muiden elämään, katsokoon elokuvia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta, että joistain muista asioista on helpompaa valittaa kuin niistä mitkä tuntuu vaikeilta. Siskoni kuoli nuorena huumeiden yliannostukseen ollessani parikymppinen. Isä ei oikein kestänyt sitä kaikkea ja pelkäsin että isä tekee itselleen jotain. Päivää ennen siskon hautajaisia pelkäsin että isä ei kestä siskon hautajaisia tai että itse en kestä olla siellä, samalla olin surullinen siskon pienen lapsen puolesta. Kavereille valitin kuitenkin lähinnä siitä millaiset vaate- ja hiuskriisit minulla on.

No kyllä ne kaverit silti tiesi että siskosi kuoli, moni myös varmaan mihin, ja ajattelivat että onpa kamalaa. 

Eivät tienneet kun en kertonut. Vain läheisimpien ystävien kanssa puhuin asiasta, enkä varmaan heidänkään kanssa ainakaan heti kaikista yksityiskohdista.

Niin eli ystäväsi tiesivät. Ei tässä nyt siitä puhuta että joku random vastaantulija tietää tai ei tiedä. Opetelkaa lukemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, ettei ole kunnollista turvaverkkoa. Juuri tuo, että jos tulee jotain vakavampia ongelmia tai huolia, niin kavereilla riittää auttajia ja tukijoita. Itse vastaavissa tilanteissa joutuu selviytymään yksin. Se tekee mielestäni elämästä rankempaa.

Sossuhan ottaa kopin orvoksi jääneistä. Usien vanhempansa menettäneitä on myös sukulaisia tukena.

No ei ne vaihtuvat sijaisperheet, tai lastenkoti, joissa usein on myös kaltoinkohtelun, ole ihan sama asia kuin rakastavat vanhemmat. 

Erittäin harvoin orvoksi jääneitä sijoitetaan sijaisperheisiin tai lastenkotiin. Lsstenkoti- ja sijaisperhepaikoista on ollut jo kauan huutava pula, joten orvoksi jääneitä ei todellakaan laiteta niihin ilman erityistä syytä. Yleensä orvoksi jääneet muuttaa jonkun sukulaisen luo.

Vierailija kirjoitti:

Ystäviltä saa vertaistukea, terapeuteilta ammattiapua.

Ongelmahan siis on se, ettei ystäviltä saa sitä vertaistukea, koska kokemuspohja on liian erilainen. Se ei tarkoita etteikö ystävät haluaisi sitä antaa, mutta he eivät välttämättä osaa koska se toinen on tullut ihan erilaisesta maailmasta.

Voit verrata sitä tähän: on tyyppi, joka on elänyt sodassa viimeiset viisi vuotta ja on tyyppi, joka on elänyt kotona joutumatta sotaan ja elänyt täysin normaalisti.

Paljonko arvelet näillä olevan yhteistä? Paljonko arvelet, että se sodassa ollut saa vertaistukea siltä toiselta. No ei yhtään. Siksi vaikeneminen, eristäytyminen kaikista. Vertaistukea voi saada lähinnä saman kokemuksen saaneista, mutta minun kokemuksieni mukaan esim pahan lapsuuden kokeneet on henkisesti aika sekaisin, joten sellainen vertaistuki ei ole hyvästä, jos itse haluaa ponnistella toiseen suuntaan.

Tämä on tietysti karrikoitu esimerkki, mutta silti. 

Ei ole kokemusta noin päin. Mä olen se, jolla on perheessä ollut alkoholismia, päihderiippuvuutta, rikoksia, vankilareissuja, sairauksia, itsemurhia...

Mä voin kertoa asioistani se ei ole ongelma. Olen sujut itseni ja taustani kanssa. En vaan halua hämmästelyä osakseni, sääliä tai enkä etenkään kenenkään projektiksi joutumista. Eräs neito luulotteli mun olevan traumaattinen ja kuvitteli pelastavansa mut. Meinas mennä rumaksi, kun ei kuunnellut mua sitten oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä kaverit ei jaksa olla kanssasi kun nostat omat ongelmasi heidän vaikeuksien yläpuolelle.

Ehkäpä kavereilla vain on ollut vähemmän vaikeuksia. 

Heillä on ehkä ollut erilaisia vaikeuksia, mutta ei välttämättä vähempää.

No ottaisitko itse mieluummin vaikeudeksi pahoinpitelevät alkoholisti vanhemmat vai sen ettet saanut omaa ponia? Tai omalle lapsellesi sen että sinä ja miehesi kuolette kun hän on 5 v, vai ettei hän saa omaa ponia? 

Mistä sä nämä ponit tähän revit. Et voi tietää millaisia vaikeuksia ja taustoja ihmisillä on. On hyvin ylimielistä ja itsekeskeistä pitää omia ongelmiaan pahimpina ja väheksyä muiden ongelmia mitättöm

Kyllä voin tietää kun ihmiset itse kertovat. Etenkin jos toisen on tuntenut lapsesta saakka. Yksi ystäväni sanoi lapsena että hänellä on maailman paras äiti. Tiesi myös ilman minun erikseen sanomistakin, että minun äitini taas ei ollut.