Lue keskustelun säännöt.
Väkivaltainen suhde, en pääse eroamaan
03.06.2024 |
Liki kymmenen vuotta yhdessä. Mies vuosi vuodelta väkivaltaisempi ja pelkään häntä, en vaan jostain syystä kykene eroamaan. Mulla ei ole muuta perhettä ja työtkin loppui, olen ns miehen armoilla.
Kun mies juo niin muuttuu entistä aggressiivisemmaksi. Eilen näin hänen ostavan olutlaatikon ja aloin pelkäämään ja menin ajoissa nukkumaan.
Noin 2 aikaan yöllä herään siihen kun mies huutaa sylki roiskuen että missä sormukseni on. Olin ottanut sen pari päivää sitten pois kun iho oli hautonut sen alla ja rikki, tästä kerroin miehelle.
Hän alkoi aivan silmittömästi haukkumaan minua mm huoraksi, rumksi lihavaksi läskiksi, syöksyi aggressiivisesti minua päin ja huusi sylki roiskuen.
Olin aivan paniikissa ja shokissa. Pyysin miestä lähtemään veljelleen yöksi. Tästä sekosi vielä pahemmin ja soitti poliisit?? Koska hän ei kotoaan lähde. Meni ulos soitti myös veljelleen ja istui veljen kanssa autossa odottamassa.
Poliisit tuli ja kuulin ikkunasta kun mies puhui täysin asiallisesti poliiseille että minä olen sekopåä, uhkaan että mies ei saa olla kotona, kaikkea ihan sairasta!
No sieltä tuli kaksi isoa miespoliisia josta vanhempi alkoi vihaisena huutamaan mulle että miten häiriköin täällä miestä, koitin selittää miten asia meni ja ei uskonut minua tippaakaan. Samaan aikaan mies toiselle poliisille nauraa pilkkaavana ja pyörittelee silmiään.
Mä itken ja soperran että pelkään miestä ja siksi pyysin lähtemään. Poliisi vaan huutaa mulle että miksi sitten mies joutui soittamaan minulle poliisit ,miksen itse soittanut. Enhän mä olisi uskaltanut koitin sanoa. Poliisi vain huusi ivallisesti että sitten lähden putkaan jos niin miestä pelkäät. Haukkui vielä typeräksi kun tämän takia heitä vaivataan. En mä edes mitään tehnyt tai soittanut. Olin ihan järkyttynyt ja kysyin poliisin nimeä. Kirjoitin sen ylös.
Paniikissa sitten rukoilin että saan jäädä kotiini, he lähtivät ja mies välittömästi otti puhelimeni ja löi sen paskaksi.
Tää teksti on varmaan täynnä kirjoitusvirheitä. Tärisen niin että sormet ei toimi. Pelkään ihan hirveästi, mies lähti aikaisin aamulla. En voi käsittää poliisin käytöstä ja vaikka tiedän että valittaminen on turhaa niin olisin halunnut edes saada tämän tietoon , poliisin nimi katosi kun mies rikkoi puhelimen.
Mitä mä teen :( Kuulostaa varmasti aivan sairaalta, mutta mulla ei ole ketään kelle puhua. Tuntuu etten mä voi mitään tehdä, poliisikaan ei usko
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän täysin, myös perhetilanteen ja sen, miten on vaikea luopua ainoasta ihmisestä elämässään, vaikka jo pelkää häntä.
Olet jo ottanut askeleita oikeaan suuntaan, jaksa vielä! Prosessi on alkanut.
Kiitos. Silloin kun sisko oli vielä enemmän elämässä mukana ja kyläili äidilläni ja teimme asioita yhdessä niin oli jotenkin helpompi "taistella vastaan". Silloin onnistuin miehestä eroamaankin ja sisko oli silloin luona kun miehelle sanoin ja kaikki meni hyvin. Nyt tuntuu totaalisen yksinäiseltä ja nujerrerulta kun en ole hänelle edes sen puhelun arvoinen :(
Ymmärrän siskoasi jollain tasolla. Hän on siis ollut auttamassa ja tsemppaamassa aikaisemmin, mutta olet hankkiutunut täsmälleen samaan jamaan takaisin, mistä sinut autettiin pois. Sisko varmaan vain sai tarpeekseen. Sen lisäksi olet uhriutunut täydellisesti. Tässäkin ketjussa mollaat itseäsi ja hoet, että et ole minkään arvoinen jne. Sellainen puhe on toisten korvissa erittäin luotaantyöntävää. Kukaan ei jaksa marttyyriä ja uhria. Ihmiset auttaa ihmistä, jolla on edes hitusen jotain sisun tapaista. Uhriutujaa ei vaan jaksa kukaan kuunnella. Ikävä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille! Tuntuu paskalta tänne avautua mutta mulla ei ole ketään. Miksi kukaan ei musta välitä? Jo töissä aika kateellisena ihailin kun on sukujuhlia, kaikkea on sukua perhettä kavereita, musta taas perhe ei ole kiinnostunut ja en vaan saa kavereita vaikka kuinka yritän, vaikka mitä harrastuksia olen koittanut keksiä etten olisi ns miehen armoilla.
Loukkaannuin tosi pahasti tästä että sisko on enää perheestä ainut kun on silloin tällöin tekemisissä ja kun laitoin viestiä sanoilla että nyt on tosi paha tilanne, mies väkivaltainen ja tosi paha olla, voitko soittaa huomenna. Niin ei laittanut mitään. Tänään koitin soittaa ja ei vastannut. Laittoi viestiä että huomenna eräpäivä, silloin voin ehkä soittaa.
Mietin miksi olen edes syntynyt. Kaikille pelkkää paskaa
Kiitos viesteistänne. Tekstisi on täysin totta. Mietin vain että turvakoti on liioiteltua kun mies voisi tästä ihan itsekin mahdollisesti häipyä, mutta kun en uskalla itse sanoa että haluan erota :( Muutama vuosi sitten erosimme kun sain tarpeekseni miehen käytöksestä. Hän lähti ihan suosiolla mutta sitten otin takaisin kun olin niin yksinäinen, olisi varmaan jättänyt rauhaan jos en olisi vastannut viesteihin. Mutta mulla ei ole täällä ketään tukena sanomassa tästä erosta :(
Mies on jatkanut ilkeyttä ja minä "kiukuttelen" kun olen ahdistunut enkä kykene olemaan normaalisti. En pysty syömään en nukkumaan, mies pystyy ja tyytyväisenä käy töissä. Viime kesänä kun sekosi ja sylki niin sama juttu, laihduin monta kiloa ja mies Samaan aikaan oli kuin ei mitään, piti mm hauskaa kavereiden kanssa.
Sain nyt laitettua edes äidille viestiä että voinko tulla yöksi sinne ja vastasi että joo. Tuntuu nololta ja mitä sanon kun ei äidin kanssa olla läheisiä? Autoni on katsastamatta niin joutuisin mennä bussilla ja koiria en saisi mukaan:( Eli huomenna pitäisi palata.
Kanat vaihtuikin koiriksi, ja autokin katsastamatta vaikka työttömällä olisi varaa maksaa yksin omakotitalon vuokra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo meni lainaukseksi vahingossa. Mutta uskokoon ken tahtoo, mutta ei tarvitse kommentoida jos ei usko. Oon niin murrettu miehen siskon ja poliisin käytöksestä. Miten olenkin näin turha?
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.
Puuttuu varmaan pilkku: miehen, siskon ja poliisin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo meni lainaukseksi vahingossa. Mutta uskokoon ken tahtoo, mutta ei tarvitse kommentoida jos ei usko. Oon niin murrettu miehen siskon ja poliisin käytöksestä. Miten olenkin näin turha?
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.
Puuttuu varmaan pilkku: miehen, siskon ja poliisin
No siinähän on kolme tekosyytä miksei voi erota, kun mies, sisko ja poliisi kohtelee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on helppo huudella kun itse ei ole tuossa tilanteessa. Sitä on mahdoton ulkopuolisen ymmärtää, miksi suhteeseen jää umpikujaan ja miksi on niin vaikea tehdä itse muutos. Sellaista väkivalta saa aikaan.
Tämä on varmasti totta, oma isäni kohteli naisia kunnioittavasti, mieheni samoin, poikani samoin, pojanpojat samoin. Ehkä tämä kulkee sivuttain. Minä olen oppinut rakastamaan itseäni enkä sallisi kenenkään käyttäytyvän väkivaltaisesti ketään kohtaa. Lähtisin heti pois suhteesta, minua ei mies lyö.
Oma isäni oli ja on edelleen henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olen välttänyt fyysisesti väkivaltaiset suhteet, mutta henkistä väkivaltaa olen sietänyt liikaa. Nyt olen vapaaehtoisesti sinkku, koska en näytä kuin vetävän puoleeni kaltoinkohtelijoita.
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo meni lainaukseksi vahingossa. Mutta uskokoon ken tahtoo, mutta ei tarvitse kommentoida jos ei usko. Oon niin murrettu miehen siskon ja poliisin käytöksestä. Miten olenkin näin turha?
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.
Pilkku jäi välistä, ei minua miehen veli kiinnosta. Tämä puhelin on rikki ja tulee olemaan kirjoitusvirheitä jatkossakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän täysin, myös perhetilanteen ja sen, miten on vaikea luopua ainoasta ihmisestä elämässään, vaikka jo pelkää häntä.
Olet jo ottanut askeleita oikeaan suuntaan, jaksa vielä! Prosessi on alkanut.
Kiitos. Silloin kun sisko oli vielä enemmän elämässä mukana ja kyläili äidilläni ja teimme asioita yhdessä niin oli jotenkin helpompi "taistella vastaan". Silloin onnistuin miehestä eroamaankin ja sisko oli silloin luona kun miehelle sanoin ja kaikki meni hyvin. Nyt tuntuu totaalisen yksinäiseltä ja nujerrerulta kun en ole hänelle edes sen puhelun arvoinen :(
Ymmärrän siskoasi jollain tasolla. Hän on siis ollut auttamassa ja tsemppaamassa aikaisemmin, mutta olet hankkiutunut täsmälleen samaan jamaan takaisin, mistä sinut autettiin pois. Sisko varmaan vain sai tarpeekseen.
Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta tällöin Olin vahvempi, en pahemmin puhunut edes eron syistä, pyysin vain siskon tueksi kun siitä miehelle sanoin. Tämän jälkeen olen kerran miehen käytöksestä siskolle puhunut ja silloin ei tuumannut oikein mitään/kysyi mitä minä olen tehnyt miehelle? Mies on korjannut siskon autoa taannoin ja vanhempiani auttanut puiden teossa niin kaikki ovat hänen puolellaan :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on helppo huudella kun itse ei ole tuossa tilanteessa. Sitä on mahdoton ulkopuolisen ymmärtää, miksi suhteeseen jää umpikujaan ja miksi on niin vaikea tehdä itse muutos. Sellaista väkivalta saa aikaan.
Tämä on varmasti totta, oma isäni kohteli naisia kunnioittavasti, mieheni samoin, poikani samoin, pojanpojat samoin. Ehkä tämä kulkee sivuttain. Minä olen oppinut rakastamaan itseäni enkä sallisi kenenkään käyttäytyvän väkivaltaisesti ketään kohtaa. Lähtisin heti pois suhteesta, minua ei mies lyö.
Oma isäni oli ja on edelleen henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olen välttänyt fyysisesti väkivaltaiset suhteet, mutta henkistä väkivaltaa olen sietänyt liikaa. Nyt olen vapaaehtoisesti sinkku, koska en näytä kuin vetävän puoleeni kaltoi
Niinpä. Yksinäisyys on tympeää, mutta henkisen kaltoinkohtelun ja haukkumisen kohteena olo ei ole yhtään mistään kotoisin.
Vierailija kirjoitti:
On helppoa omahyväisenä ylpeillä sillä ettei itse ikinä joutuisi väkivaltaiseen suhteeseen ja että kaikki on omia valintoja, jos omaa itsetuntoa ei ole jo murrettu aiemmissa elämäntapahtumissa. Terveesti omanarvontuntoinen ihminen jolla on hyvät turvaverkot pystyy yleensä helpommin sekä näkemään vaaran merkit että lähtemään suhteesta. Mutta yksikään väkivaltaisessa alkoholistiperheessä kasvanut lapsi ei ole VALINNUT omaa osaansa ja nämä jäljet ja kokemukset vaikuttavat myös myöhempään käytökseen.
Tämä. Mulla on itsetunto nujerrettu elämän aikana moneen otteeseen. En nyt erittele mistä alkoi ja mitä on tapahtunut. Kuitenkin sen huomaa jo siinä, että saan joka päivä yhä edelleen tehdä töitä omanarvontuntoni kanssa, siis että jaksan pitää puoliani eri asioissa ja eri ihmisten kanssa.
Jos on kasvanut terveen itsetunnon kanssa tulee tällainen itsesuojelu luonnostaan. Mulla ensimmäinen impulssi (ajatus) on luovuttaa ja mennä kiven alle asumaan. Tällainen on todella työlästä ja vaikuttaa ihan kaikkeen, aiheuttaa mm. stressiä ja päänvaivaa jokapäiväisessä arjessa. Se myös aiheuttaa ahdistusta, vihaa ja jopa masennusta jos siihen ei pääse käsiksi.
Olen raskaana ja on tekeminen siinä etten opeta tulevalle lapselleni esimerkin kautta huonoja käytös- tai ajattelumalleja. Yksi negatiivinen malli on hakea ulkopuolelta oikeutusta omalle olemassaololleen ja tällaistenkin tunteiden kanssa taistelen.
Kun on vaikka häpeää jostain niin lillin siinä häpeän tunteessa. Ei se kuitenkaan liity nyt tähän hetkeen tai tulevaan äitiyteen mitenkään eikä terveellä itsetunnolla varustettu ihminen varmaan edes miettisi tällaisia. Ei hän varmaan miettisi edes koko asiaa vaan suhteuttaisi, että menneet on menneitä.
Siis tällaisia ajatusprosesseja joudun käymään läpi kun olen alkanut purkaa tätä vyyhtiä. Monta vuotta reuhdoin vain menemään kaiken tekemisen voimalla enkä kohdannut näitä asioita.
Ensimmäinen asia aloittajalla on normalisoida tilanne eli päästä sinne turvakotiin ja käydä siellä asiat läpi. Siitä hänen vyyhtinsä voi alkaa purkautua. Siitä lähtee pitkä tie joka voi olla vaikea. Ikävä kyllä tilanne menee nykyisen kanssa aina vain huonompaan suuntaan ja se ei muutu muuksi. Tsemppiä!
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On helppoa omahyväisenä ylpeillä sillä ettei itse ikinä joutuisi väkivaltaiseen suhteeseen ja että kaikki on omia valintoja, jos omaa itsetuntoa ei ole jo murrettu aiemmissa elämäntapahtumissa. Terveesti omanarvontuntoinen ihminen jolla on hyvät turvaverkot pystyy yleensä helpommin sekä näkemään vaaran merkit että lähtemään suhteesta. Mutta yksikään väkivaltaisessa alkoholistiperheessä kasvanut lapsi ei ole VALINNUT omaa osaansa ja nämä jäljet ja kokemukset vaikuttavat myös myöhempään käytökseen.
Tämä. Mulla on itsetunto nujerrettu elämän aikana moneen otteeseen. En nyt erittele mistä alkoi ja mitä on tapahtunut. Kuitenkin sen huomaa jo siinä, että saan joka päivä yhä edelleen tehdä töitä omanarvontuntoni kanssa, siis että jaksan pitää puoliani eri asioissa ja eri ihmisten kanssa.
Jos on kasvanut terveen itsetunnon kanssa tulee tällainen itsesuojel
Uskon että minulle on ollut tosi pahasta se ettei ole välittäviä ihmisiä ympärillä. En millään ole löytänyt ystäviä vaikka olen keksinyt erilaisia harrastuksia. Syntymäpäivänä mua ei kukaan muu muista kun mies. Jo sekin vaikka hullulta kuulostaa, että jos nyt eroan niin kun mulla on synttärit ihan juuri, niin keneltäkään en saa edes sitä korttia:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo meni lainaukseksi vahingossa. Mutta uskokoon ken tahtoo, mutta ei tarvitse kommentoida jos ei usko. Oon niin murrettu miehen siskon ja poliisin käytöksestä. Miten olenkin näin turha?
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.
Tässä vedätyksessä on jo kovin moni asia muuttunut, mm. mies sai työttömyyskorvauksia ja nyt onkin töissä.
Kuinka huomionkipeä ihminen voikaan olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tuo meni lainaukseksi vahingossa. Mutta uskokoon ken tahtoo, mutta ei tarvitse kommentoida jos ei usko. Oon niin murrettu miehen siskon ja poliisin käytöksestä. Miten olenkin näin turha?
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.
Tässä vedätyksessä on jo kovin moni asia muuttunut, mm. mies sai työttömyyskorvauksia ja nyt onkin töissä.
Kuinka huomionkipeä ihminen voikaan olla?
Missä kohtaa olen väittänyt miehen saavan työttömyyskorvausta? Tätä ei ole pakko lukea tai uskoa, en ymmärrä miksi pitää kommentoida jos ei usko.
Tulin äidilleni mutta ei tämä oloa paranna. Entistä enemmän tuli muistot teiniajalta kun ensimmäisessä suhteessa kävi huonosti ja lojuin ahdistuksessani täällä monta kuukautta kunnes löysin nykyisen mieheni. Eihän äitikään edes kysynyt kuulumisia ja nyt lähinnä ahdistaa enemmän, silloin kun täällä Olin sen pari kuukautta niin jälkeen päin oli valittanut siskolleni että olin täällä "passattavana" vaikka olin pahoinpidelty, huonossa kunnossa ja shokissa.
Kunpa mulla olisi edes se yksi välittävä ihminen, vaikka joku kun edes muistaisi mun synttärit tai soittsisi takaisin kun viesittäisin että on paha tilanne. Varmasti monen on vaikea ymmärtää, enkä edes tiedä mitä tänne kirjoitan. Tuntuu kivalta että edes voin jollekin tätä tarinaa kertoa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeudu nyt lääkärin vastaanotolle. Pyydä lähetettä mielentilatutkimuksiin/psykiatrille tjn. Olet sekaisin kuin seinäkello, johtuu se sitten tästä tarinasta tai tarinan keksimisestä. Tarvitset psykiatrista apua molemmissa tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Tulin äidilleni mutta ei tämä oloa paranna. Entistä enemmän tuli muistot teiniajalta kun ensimmäisessä suhteessa kävi huonosti ja lojuin ahdistuksessani täällä monta kuukautta kunnes löysin nykyisen mieheni. Eihän äitikään edes kysynyt kuulumisia ja nyt lähinnä ahdistaa enemmän, silloin kun täällä Olin sen pari kuukautta niin jälkeen päin oli valittanut siskolleni että olin täällä "passattavana" vaikka olin pahoinpidelty, huonossa kunnossa ja shokissa.
Kunpa mulla olisi edes se yksi välittävä ihminen, vaikka joku kun edes muistaisi mun synttärit tai soittsisi takaisin kun viesittäisin että on paha tilanne. Varmasti monen on vaikea ymmärtää, enkä edes tiedä mitä tänne kirjoitan. Tuntuu kivalta että edes voin jollekin tätä tarinaa kertoa :(
Sinulla on nyt fokus väärissä asioissa. Menneisyyden traumoja voit alkaa purkamaan sitten jossain vaiheessa. Nyt vaan teet konkreettisia asioita, kuten etsit itsellesi oman kämpän.
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu nyt lääkärin vastaanotolle. Pyydä lähetettä mielentilatutkimuksiin/psykiatrille tjn. Olet sekaisin kuin seinäkello, johtuu se sitten tästä tarinasta tai tarinan keksimisestä. Tarvitset psykiatrista apua molemmissa tapauksissa.
Viimeksi kun hakeuduin kun olin itsemurhan partaalla sen jäleen kun mies sylki naamaani ja onnistuin jotenkin mennää tk ja olisin halunnut saada jotain terapiaa niin en meinannut saada mitään apua ja kun itkeä vollotin keskellä käytävää monen tunnin jonotuksen jäkeen, niin sain rauhottavia jotka vedin sitten kaikki kerralla kun mies sai taas kilarit. Mistä voisi saada varmuudella keskusteluapua? Oon työtön ja korvaus on reilu 1000 niin ei lemmikkien kulujen jälkeen jää yksityiselle rahaa mennä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin äidilleni mutta ei tämä oloa paranna. Entistä enemmän tuli muistot teiniajalta kun ensimmäisessä suhteessa kävi huonosti ja lojuin ahdistuksessani täällä monta kuukautta kunnes löysin nykyisen mieheni. Eihän äitikään edes kysynyt kuulumisia ja nyt lähinnä ahdistaa enemmän, silloin kun täällä Olin sen pari kuukautta niin jälkeen päin oli valittanut siskolleni että olin täällä "passattavana" vaikka olin pahoinpidelty, huonossa kunnossa ja shokissa.
Kunpa mulla olisi edes se yksi välittävä ihminen, vaikka joku kun edes muistaisi mun synttärit tai soittsisi takaisin kun viesittäisin että on paha tilanne. Varmasti monen on vaikea ymmärtää, enkä edes tiedä mitä tänne kirjoitan. Tuntuu kivalta että edes voin jollekin tätä tarinaa kertoa :(
Sinulla on nyt fokus väärissä asioissa. Menneisyyden traumoja voit alkaa purkamaan sitten jossain vaiheessa. Nyt v
No itseasiassa etsin jo itselleni tämän kämpän, kun olin taas valmis eroamaan ja sain viestin asuntotarjouksesta. Jostain hullun syystä sitten otin miehen mukaanni tänne ja yhdessä muutettiin. Mies ei tänne edes jäisi kun ei halua maksaa isosta asunnosta pihalla. Mutta en uskalla pyytää lähtemään :(
Äiti ja sisko eivät selvästikään ole nyt parhaat mahdolliset lähteet avulle ja empatialle. Hyvä juttu että voit kuitenkin mennä äidille vaikka hän olisikin ollut aiemmin ymmärtämätön olosuhteistasi, mutta kuitenkin hän silloinkin antoi sinun olla luonaan. Tilanne ei ole paras mahdollinen jos et saa häneltä täyttä tukea ja ymmärrystä, mutta on silti arvokasta että pääset sinne turvaan. Voisiko äitisi tulla kanssasi hakemaan kotoasi tavaroita?
Siskolle voi olla kiitollinen siitä, että hän auttoi eroon edellisestä vaarallisesta suhteesta. Mutta on hyvä ymmärtää myös se, että siinä missä itse koet lapsuutenne vaikuttaneen voimakkaasti omiin sosiaalisiin taitoihisi ja olemiseesi, myös siskosi on lähtöisin samasta kodista ja myös häneen on vaikuttanut nämä samat ongelmat.
Siskosi voi koko ajan painia omien ongelmiensa kanssa eikä hän ehkä jaksa tai kykene auttamaan tämän enempää tässä tilanteessa. Myös jos siskolla on aiempia kokemuksia miehestäsi että hän on ollut kiva ja avulias, hänen voi olla vaikea uskoa totuutta miehestäsi.
Monet ihmiset kokevat hyvin raskaaksi olla tukena näin vaikeiden ongelmien keskellä. Monilla ns taviksilla ei ole omaa kokemusta, tietoa tai koulutusta siitä miten näissä tilanteissa kuuluisi toimia, he väsyvät ja ahdistuvat jos heistä tuntuu että joutuvat liian vaikeaan tilanteeseen.
Tämä voi olla yksi syy myös siihen miksi sinun on ollut vaikea löytää ystäviä. Ihmiset ehkä vaistoavat tai huomaavat, että et ole ihan tasapainossa ja miehesi käytös ja koettu väkivalta ja sitä seuraava alistuneisuus voi tehdä sinut ahdistuneeksi ja negatiiviseksi myös muiden seurassa, ja huono mieliala tarttuu. Tämänkin takia sinun olisi päästävä irti tästä suhteesta. Kun olosi paranee, voi olla että löydät helpommin ystäviäkin.
Koita olla miettimättä sitä, että miehestä ei voi erota, joska hän sentään ainoana onnittelee syntymäpäivänäsi. Tiedät itsekin, ettei se ole oikea syy pysyä suhteessa. On vielä sitten loppuelämä aikaa päästä jaloilleen ja löytää ystäviä, kunhan pääset miehestä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä välitä siitä poliisista, ei he tienneet yhtään mikä on sun tilanne koska mies ehti kertoa heille sepityksensä ensin ja he saattoivat olla vaikka miten turhautuneita yön muiden turhien hälytysten takia.
Ensi kerralla jos noin käy sano suoraan poliisille että lähdet mielelläsi putkaan turvaan ja kerrot jo matkalla rauhallisesti ja selkeästi mitä teillä oikeasti tapahtuu ja pyydä poliisilta apua tai viemään sinut turvakotiin.
Aina parempi jos ihan heti tänään pystyt viestimään tai soittamaan naisten linjalle tai johonkin turvakotiin ja alatte yhdessä ratkoa tuota umpisolmua. Pääset kyllä pois kun haet apua.
Kiitos :( Noin mun olisi pitänyt tehdä mutta tämä Poliisi oli niin pelottava ja ei uskonut tippaakaan minua ei olisi minnekään turvakotiin vienyt vaan putkaan. En todellakaan olisi uskaltanut mennä minnekään putkaan, se paniikki
Niinpä niin. Ei ole kissoja, koiria tai marsuja vaan kanoja. Ja jos joku täällä kertoo mihin kanat saa turvaan niin sitten seuraavaksi ilmoitat että sulla on myös lemmikkidelfiini että sitä ei nyt ainakaan saa mihinkään.
Lopeta trollaaminen vakavalla asialla.
Alunperin se oli miehen veli, nyt vaihtui siskoksi.