Äänikirja ei ole kirja.

Tuulipuisto ei ole puisto. Se on alue, jossa on sähköntuotantoon käytettäviä tuulimyllyjä. Ei mitään yhteyttä puistoon. Sanamagiaa

Tuulipuisto ei ole puisto. Se on alue, jossa on sähköntuotantoon käytettäviä tuulimyllyjä. Ei mitään yhteyttä puistoon. Sanamagiaa 

Kirja on paperille painettua tekstiä. Tekstiviesti tai ääniviesti ei ole kirje.

Vierailija kirjoitti:

Tuulipuisto ei ole puisto. Se on alue, jossa on sähköntuotantoon käytettäviä tuulimyllyjä. Ei mitään yhteyttä puistoon. Sanamagiaa 

Kirja on paperille painettua tekstiä. Tekstiviesti tai ääniviesti ei ole kirje.

Erittäin hyvin sanottu siellä takana. Papukaijamerkki.

Vierailija kirjoitti:

Äänikirja on se perinteisin ja traditionaalisin tapa nauttia tarina. Ennen tarinoita kuunneltiin nuotion äärellä.

Tarinoita alettiin lukea vasta painokoneen yleistyttyä satoja vuosia sitten. Äänikirja on tavallaan se  aidoin tapa nauttia tarina.

 

Vielä 1800-luvulla oli hyvin yleistä että kirjoja luettiin ääneen esim. perheen kesken. Kirjailijatkin ottivat tämän huomioon ja koettivat kirjoittaa sellaista tekstiä joka soveltuu ääneen luettavaksi.

Mä en kyllä ymmärrä tätä äänikirjojen vähättelyä. Jos esimerkiksi kuuntelen äänikirjana lauseen:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Tai lukisin kirjasta:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Mikä ihmeen merkitysero näillä siis on?

Vierailija kirjoitti:

Tuulipuisto ei ole puisto. Se on alue, jossa on sähköntuotantoon käytettäviä tuulimyllyjä. Ei mitään yhteyttä puistoon. Sanamagiaa 

Kirja on paperille painettua tekstiä. Tekstiviesti tai ääniviesti ei ole kirje.

Niin, eikä sähköpostikaan ole postia. Avovaimo ei ole vaimo vaan saman katon alla asuva tyttöystävä. Filmitähti ei ole tähti vaan näyttelijä.

Tuolla logiikalla näkövammaiset eivät voi koskaan sanoa lukeneensa yhtään kirjaa. Ja jos tähän sitten vastataan, että "se ei ole sama asia", niin miten se sama äänikirja voi olla kirja näkövammaisille mutta ei muille?

Itse luen kirjat ihan perinteisesti paperisina, mutta yhtä lailla se teksti pitää sisäistää kuunneltuna kuin luettuna. Tietenkään kirjasta ei saa paljon irti, jos äänikirja pyörii taustameluna eikä siihen edes keskity. Mutta yhtä vähän kirjasta saa irti, jos selaa pikaisesti vain jännittävimpiin kohtiin ja pokkana väittää lukevansa 10 kirjaa viikossa.

Minusta myös tuntuu, että aika harvoin ihmiset kuuntelevat pelkästään äänikirjoja. Usein se näyttäisi menevän niin, että äänikirjojen myötä innostutaan taas uudelleen myös ihan fyysisistä kirjoista.

Mikä tahansa asia, mikä saa ihmiset innostumaan tarinoista, tiedosta ja verbaalisesta ilmaisusta, on minun mielestäni mahtava juttu.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä äänikirjojen vähättelyä. Jos esimerkiksi kuuntelen äänikirjana lauseen:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Tai lukisin kirjasta:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Mikä ihmeen merkitysero näillä siis on?

Jotkut vain haluavat päteä kaikella mahdollisella. Kuten sillä, että lukevat kirjansa paperilta, kun se heidän mielestään on jotenkin työläämpi homma ja siksi arvostettavampaa.

ÄäniKIRJA on nimensä mukaisesti kirja. Ääneen luettu kirja ei ole kuunnelma vaan ääneen luettu kirja. 

Vierailija kirjoitti:

Tuolla logiikalla näkövammaiset eivät voi koskaan sanoa lukeneensa yhtään kirjaa. Ja jos tähän sitten vastataan, että "se ei ole sama asia", niin miten se sama äänikirja voi olla kirja näkövammaisille mutta ei muille?

Itse luen kirjat ihan perinteisesti paperisina, mutta yhtä lailla se teksti pitää sisäistää kuunneltuna kuin luettuna. Tietenkään kirjasta ei saa paljon irti, jos äänikirja pyörii taustameluna eikä siihen edes keskity. Mutta yhtä vähän kirjasta saa irti, jos selaa pikaisesti vain jännittävimpiin kohtiin ja pokkana väittää lukevansa 10 kirjaa viikossa.

Minusta myös tuntuu, että aika harvoin ihmiset kuuntelevat pelkästään äänikirjoja. Usein se näyttäisi menevän niin, että äänikirjojen myötä innostutaan taas uudelleen myös ihan fyysisistä kirjoista.

Mikä tahansa asia, mikä saa ihmiset innostumaan tarinoista, tiedosta ja verbaalisesta ilmaisusta, on minun mielestäni mahtava juttu.

Äänikirja on hyvä keksintö esim. näkövammaisille, enkä dissaa niitä sen vuosi Itse olen lukufriikki ja arvostan aitoja fyysisiä kirjoja.

Kaikki kirjat ovat kirjoja. Kertomus eri median kautta on se ihan sama kirja.

Ihmettelen miksi ihmeessä äänikirja saa toiset ihmiset niin riehumaan kuin Ap:n ...

Otsikkoon ei kuitenkaan tule pistettä!

Joku tiedemies vois kertoa onko mitään eroa kognitiivisesti lukemisen ja kuuntelemisen välillä.

Kirjoitus on kirjoitettua puhetta (ajattelua), jossa vain muotoon on kiinnitetty enemmän huomiota kuin tavallisessa puhetyylissä, mutta muuten ei juurikaan mitään eroa, joten tässä mielessä äänikirja on ihan ok, mutta kirjailivat ansaitsevat ehdottomasta paremman korvaukset niistä. Äänikirjan voi jatkossa varmasti myös suoraan nauhoittaa ilman kirjoitusta, ainakin lyhyempiä kertomuksia ja runoja, miksi tuottaa yksi välivaihe siihen lisää?

En ymmärrä tätä tarvetta vastakkainasettelun. Mielestäni kirjan kuuntelu ja lukeminen täydentävät oivallisesti toisiaan. Usein teen niin, että sekä kuuntelen että luen samaa kirjaa enkä itselläni havaitse mitään eroa omaksumisessa.

Jos ap lukee niin paljon kuin mainostaa, ei se näytä hänen kielelliseen ilmaisuunsa tai kieliopin tuntemukseensa vaikuttaneen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä äänikirjojen vähättelyä. Jos esimerkiksi kuuntelen äänikirjana lauseen:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Tai lukisin kirjasta:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Mikä ihmeen merkitysero näillä siis on?

Tässä on siis kyseessä kaikkitietävä, ekstradiegeettinen kertoja, joka luettuna on aina luonteeltaan persoonaton ( toki tyylilajilla voidaan leikkiä, epäluotettava, postmodeni etc. ) ja sukupuoleton "se".

Onko lukijan ääni feminiininen vai maskuliininen? Onko tekstin kirjoittaja mies vai nainen ( muu)? Jos tämä tekstin pätkä olisi vaikka Linnan Tuntemattomasta Krista Kososen lukemana, niin miettisitkö Kososen ääntä, uraa, mielipiteitä,  vai osaisitko intertekstuaalisesti miettiä Linnan muuta tuotantoa, kenties  Kososen muita teoksia, joita hän on lukenut? Pitäisikö äänen olla maskuliininen? Onko tässä joku tulkinta?

Vai onko tämä Virginia Woolfia Matti Röngän lukemana? Triggeröidytkö maskuliinisesta äänestä? Vaikuttaako se tulkintaan, entä ura Ylessä?

Mitä teet: istutko tuolissa silmät kiinni tuolissa ja kuuntelet? Tiskaatko, ajat autoa, imuroit, olet lenkillä? Mitä katsot? Katse tuottaa jatkuvasti valtavasti informaatiota ja samaan aikaan pitäisi analysoida juuri kuulemaansa.

Audiovisuaalisuus, katse, ääni - kaikki aistit tuottavat eri todellisuutta ja aktivoivat mitattuna täysin eri osia aivoista, jolloin tulkinta, analyysi ja kokemus on täysin erilainen. 

Kieli. Entä jos taivasta- sanan jälkeen tulisikin pilkku, kaksoispiste, puolipilkku ja tulisikin puolentoista sivun mittainen virke, joka olisi täynnä kirjallista leikittelyä ja ilotulitusta lauseiden, kieliopin ja välimerkkien ja merkitysten kanssa?  Miten tämä toimisi kuunneltuna? Millaisen analyysin ja tulkinnan tekisit teoksesta? Voiko Laszlo Krasnahorkain, Jose Saramagon tai Joycen teoksia kuunnella ja tehdä kirjallista analyysia teoksista.

Tässä ihan muutama nopea hajatelma vain, mutta siis se kirjallinen teos on kirjallisuutta ja kaikki muu on sen adaptaatiota ja tulkintaa/versioita. Ei siis puhuta samasta kulttuurituotteesta edes. Jo pelkkä ääni/kuunteleminen tuhoaa kaiken kirjallisuudellisuuden, jolloin puhutaan ihan eri asioista.

Lukemaan oppineilla ei niin väliä, lukeeko vai kuunteleeko. Lapsilla suuri merkitys. Lukutaito ei kehity kuuntelemalla. 

Lukemaan oppii lukemalla. Kuuntelemalla oppii kuuntelemaan. Muutenkin ihan liikaa nykyään kuvia, videota, ääntä lukemisen sijaan. Lehdetkin voi nykyään kuunnella. 

Jotenkin surullista.

Tietenkään äänikirja ei ole kirja. Joku lukee sen ääneen ja se kuunnellaan - ihan eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasan samaa mieltä. Eniten vituttaa amikset, jotka väittää lukeneensa parin viikon aikana kymmenen kirjaa ja sit selviää että ne onkin vain kuunnelleet äänikirjoja samalla kun on surffanneet netissä, 

Eniten naurattaa mammat, jotka lukee vanhan ajan kioskikirjoja kotona maleksien ja kuvittelevat tekevänsä jotain hyödyllistä ja sivistävää.

Minä luen romantiikkaa (ja paljon!) vain englanniksi, joten kielitaito siinä ainakin karttuu. Pitäisin sitä hyödyllisenä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä äänikirjojen vähättelyä. Jos esimerkiksi kuuntelen äänikirjana lauseen:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Tai lukisin kirjasta:

"Hän tuli vehreälle niitylle ja katsoi sinistä taivasta"

Mikä ihmeen merkitysero näillä siis on?

Ero on siinä, että sanooko kuunnelleensa äänikirjan vai väittääkö lukeneensa kirjan.