Oon entistä enempi kohta sitä mieltä etten halua enää parisuhdetta

Uutta miestä en ole harkinnut, pojan isä oli jättipettymys. Ei kiinnosta enää yksikään hyötyjäpettäjämies. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin naimisissa 18 vuotta (parikymppisestä nelikymppiseksi), mies jätti toisen takia.

Sinkkuna siitä asti (noin 3 vuotta) enkä halua ketään. Niinkuin joku tuossa sanoi: oma tupa, oma lupa. Voin mennä ja tulla eikä ole ongelmia.

Parisuhteethan ovat täynnä ongelmia ja kompromisseja, yleisesti ottaen tosi huono diili naiselle. Ei ne parisuhteet mitään seitsemännessä taivaassa lilllumista, vaan melko p*skaahan ne on. Yksin on ihana ja rauhallinen olla.

Riippuu varmasti ihmisestä, sekä parisuhteen laadusta. Itse olen ehdottomasti ollut kaikkein onnettomin ja yksinäisin sinkkuna, ja kaikkein onnellisin olen hyvässä rakastavassa parisuhteessa.

En koe että lillun p*skassa kun olen aviomieheni kanssa, päinvastoin hän tekee elämästäni paremman joka päivä. 10 vuotta ollaan oltu yhdessä, enkä kadu päivääkään. 

N40

Hyvän parisuhteen löytäminen varmaan olisikin iso onni.

Itse olen päätynyt myös pysymään vain yksin, koska joka kerta suhdetta etsiessäni olen päätynyt huonoon suhteeseen. Ja huono suhde ei nyt tarkoita väkivaltaa tms, vaan sellaista välinpitämättömyyttä, itsestäänselvyytenä pitämistä jne.

Eli asiat olleet hyvin siihen asti, kunnes sovittu olevamme nyt pariskunta. Sitten on alkanut se, ettei kanssani huvita eikä jaksa käydä missään, ei suunnitella treffejä, synttärien muistaminen edes onnittelukortilla ollut mahdotonta koska "mä en vaan oo sellainen ihminen". Muut asiat menneet heittämällä edelleni tärkeysjärjestyksessä. 

Viime suhteessa luovutin henkisesti jo puolen vuoden kohdalla, kun olin jo täysi itsestäänselvyys. Eron jälkeen on ollut ihan mielellään yksin, eipähän tule paha mieli. Sinkkuilun vuosipäivää kohta vietellään.

En tiedä, mistä johtuu tuo kierre noissa suhteissa. En jaksaisi lähteä leikkimään mitään vaikeasti tavoiteltavaa parisuhteessa. Otaksun, ettei yhdessäkään suhteessa ole oltu aidosti minusta kiinnostuneita, vaan olen ollut joku, jonka kanssa nyt vaan olla. Ja ei ole enää kiinnostusta kokeilla, löytyisikö mitään muuta.

En mä halua diagnoosiani laittaa profiiliin. Ihan vakavasti kysyn että laittaisitteko itse?

Ap

Opettele edes kirjoittamaan, ehkäpä sitten jollekin kelpaat. Tekstisi paljastaa tyhmyytesi, kuka tuommoista jaksaa kuunnella? Ei kukaan. 

Vierailija kirjoitti:

En mä halua diagnoosiani laittaa profiiliin. Ihan vakavasti kysyn että laittaisitteko itse?

 

Ap

Kuulkaahan Turun TeeÄssän serkku Susanna ja ite T.S., mitä saatte tästä trollailusta? Ei ihan oikeasti kysyn. Haukutte pitkin somea feministien lisäksi kotirouvia. Koette oikeudeksenne tuhota kaikki sellaiset ketkä eivät edusta teidän mielenmaisemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen kaipuu on mielenhäiriö. Tähän lopputulokseen päädyin kun pää selkeni. En enää ymmärrä miksi olen joskus niin vimmalla sitä halunnut. Kuvittelin että se tekisi elämästä jotenkin parempaa. Itsellä kävi päinvastoin, koin heti nopeasti ne realiteetit.

Se että ihminen kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja kumppanuutta ei ole mikään mielenhäiriö, ja tiedät sen kyllä itsekin. 

 

Miehet tuntuu kaipaavan lähinnä vakiseksiä ja sitä että joku siivoaa niiden jäljet... naiset varmaan joo haluaakin tasaveroista kumppanuutta ja rakkautta mutta kuinka helppo sitä on saada onkin eri juttu.

Eivät kaikki miehet hae tuollaista. Osaan esim. itse siivota omat jälkeni.

Minä haen tasapainoista ja työssäkäyvää naista, jonka kanssa voisin käydä urheilemassa, leffoissa, teatterissa, konserteissa tai pitkää viikonloppua viettämässä jossakin eurooppalaisessa kaupungissa. Haluaisin joskus hemmotella häntä ja haluaisin, että hän vastavuoroisesti hemmottelee joskus  myös minua.

Pärjään hyvin yksinkin, mutta kaipaan samanhenkisen naisen seuraa. 

 

M42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen kaipuu on mielenhäiriö. Tähän lopputulokseen päädyin kun pää selkeni. En enää ymmärrä miksi olen joskus niin vimmalla sitä halunnut. Kuvittelin että se tekisi elämästä jotenkin parempaa. Itsellä kävi päinvastoin, koin heti nopeasti ne realiteetit.

Se että ihminen kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja kumppanuutta ei ole mikään mielenhäiriö, ja tiedät sen kyllä itsekin. 

 

Miehet tuntuu kaipaavan lähinnä vakiseksiä ja sitä että joku siivoaa niiden jäljet... naiset varmaan joo haluaakin tasaveroista kumppanuutta ja rakkautta mutta kuinka helppo sitä on saada onkin eri juttu.

Eivät kaikki miehet hae tuollaista. Osaan esim. itse siivota omat jälkeni.

Minä haen tasapainoista ja

Minulle kävi hyvin, kun löysin tuollaisen miehen tapailuun.

Yhteistä aikaa on toistaiseksi vähän, mutta olen odottavalla kannalla.

T. Nainen 

Vierailija kirjoitti:

Ap saa naisilta ymmärrystä, koska on itsekin nainen. Jos mies kirjoittaisi aloituksen, jossa valittaisi ettei naiset hänestä kiinnostu, koska he haluavat miehen joka käy töissä, niin vastaanotto olisi satavarmasti hyvinkin toisenlainen. Kyllä silloin naiset sättisivät miestä, että totta kai miehen pitää töissä käydä, että mene töihin ja lakkaa valittamasta, niin ehkä saattaisit joskus jonkun saadakin itsestäsi kiinnostumaan. Nyt ei kukaan tartu ap:n työssäkäymättömyyteen, saati että edes kysyisi siitä, vaan vika on suoraan miehissä.

Minulta ap. ei saanut ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen kaipuu on mielenhäiriö. Tähän lopputulokseen päädyin kun pää selkeni. En enää ymmärrä miksi olen joskus niin vimmalla sitä halunnut. Kuvittelin että se tekisi elämästä jotenkin parempaa. Itsellä kävi päinvastoin, koin heti nopeasti ne realiteetit.

Se että ihminen kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja kumppanuutta ei ole mikään mielenhäiriö, ja tiedät sen kyllä itsekin. 

 

Monesta suhteesta ei kyllä noita saa, ainakaan palstan mukaan. 

On taitolaji osata valita itselleen sopiva puoliso. Jos valitset kumppanin väärin perustein, lopputulos on usein huono. 

Mahtaapi olla niin että osa ihmisistä ei oikein tiedä mitä haluavat jolloin saattaapi ihastua sellaiseen joka ei ole pitkässä juoksussa se optimaalinen vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin parisuhteen, mutta on niin monta pahaa pettymystä, surua ja sitten sitä helvetin ikävää kokenut, että en taida pystyä enää. Tai en ainakaan etsi, jos joku joskus vaan tulis jostain, veis jalat alta ja sitten veis minutkin, niin en vastaan pistäisi, mutta en tee itse aktiivisesti mitään. 

Olen hiukan ihastunut työpaikalla yhteen pitkään komeaan mieheen, hän on nainisissa, joten se siitä....ei minulle taideta tässä elämässä sitä onnea suoda että saisin vielä tuntea rakastumisen tunteen ja ennenkaikkea sen että joku rakastaa minua. En edes enää muista miltä se tunne tuntuu.

Mulla on ollut monta huonoa suhdetta. Löysin kuitenkin hyvän miehen. Luulin jääväni yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin naimisissa 18 vuotta (parikymppisestä nelikymppiseksi), mies jätti toisen takia.

Sinkkuna siitä asti (noin 3 vuotta) enkä halua ketään. Niinkuin joku tuossa sanoi: oma tupa, oma lupa. Voin mennä ja tulla eikä ole ongelmia.

Parisuhteethan ovat täynnä ongelmia ja kompromisseja, yleisesti ottaen tosi huono diili naiselle. Ei ne parisuhteet mitään seitsemännessä taivaassa lilllumista, vaan melko p*skaahan ne on. Yksin on ihana ja rauhallinen olla.

Riippuu varmasti ihmisestä, sekä parisuhteen laadusta. Itse olen ehdottomasti ollut kaikkein onnettomin ja yksinäisin sinkkuna, ja kaikkein onnellisin olen hyvässä rakastavassa parisuhteessa.

En koe että lillun p*skassa kun olen aviomieheni kanssa, päinvastoin hän tekee elämästäni paremman joka päivä. 10 vuotta ollaan oltu yhdessä, enkä kadu päivääkään. 

N40

Hienoa, että olet tyytyväinen parisuhteeseesi ja onnellinen. Mukava kuulla. 

Täytyy kuitenkin muistaa, kuinka erilaisia kriteereitä on onnistuneelle parisuhteelle. Joku voi mielellään tyytyä bare minimumiin kunhan ei tarvitse olla yksin kun taas joku toinen haluaa fyysisesti, psyykkisesti, henkisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti tyydyttävän suhteen eli helahoidon.

Naiset on myös pienestä tytöstä saakka sosiaalistettu miellyttämään, palvelemaan ja tyydyttämään toisen tarpeet, eivätkä he välttämättä edes tiedosta tätä. Miehet puolestaan on sosiaalistettu pienestä pojasta saakka siihen kuinka joku huolehtii heidän tarpeistaan. Tämä on onneksi muuttumassa. 

Tämän vuoksi toisten suhteisiin ei voi juurikaan ottaa kantaa, niihin ns. onnellisiinkaan. Kulisseihin ei näe eikä voi olla varmuutta, olisiko se itselle tyydyttävä ja onnellinen suhde. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen kaipuu on mielenhäiriö. Tähän lopputulokseen päädyin kun pää selkeni. En enää ymmärrä miksi olen joskus niin vimmalla sitä halunnut. Kuvittelin että se tekisi elämästä jotenkin parempaa. Itsellä kävi päinvastoin, koin heti nopeasti ne realiteetit.

Se että ihminen kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja kumppanuutta ei ole mikään mielenhäiriö, ja tiedät sen kyllä itsekin. 

 

Miehet tuntuu kaipaavan lähinnä vakiseksiä ja sitä että joku siivoaa niiden jäljet... naiset varmaan joo haluaakin tasaveroista kumppanuutta ja rakkautta mutta kuinka helppo sitä on saada onkin eri juttu.

Eivät kaikki miehet hae tuollaista. Osaan esim. itse siivota

Jaksaa feikata max 2 vuotta. Jos yhteen muutto, voi olla lyhempi aika. Ole valppaana. Jokainen jaksaa feikata muutaman tunnin kerrallaan. 

Hyvä kirjoitus. Luulen, että moni nainen tyytyy mitäänsanomattomaan, kädenlämpöiseen suhteeseen ja muuttuu itse pikkuhiljaa itsestäänselvyydeksi jonka kanssa käydään korkeintaan kaupassa ja sukuloimassa ja vain olla möllötellään ilman sen suurempaa kiihkoa.

Olin itse tällaisessa suhteessa ja kun repäisin itseni irti, päätin etten koskaan enää tyydy moiseen.

Yksin on vaikea pitää mielenkiintoa yllä jos toinen vain passiivisena katselee tvtä ja kännykkää illat. Keskusteluyhteyttä ei ole, kun yrität puhua saat kännykän takaa vastaukseksi lyhyen mutinan. Jos yrität tehdä aloitteen lempeen, vastaukseksi saat katsotaan huomenna/ viikonloppuna/ joku syy miksi ei nyt voi lempiä. Tähän tilanteeseen päädytään ajan kanssa. Sitten miettii, tällaista välinpitämättömyyttä, turhautumista ja epätyydyttyneisyyttä se on varmaan monilla parisuhteissa. Kun on yhteiset lapset ja laina niin sinnitellään. Tai kun ei haluta/ uskalleta olla yksin niin tyydytään siihen mitä sattui suhteeseen saamaan. Lopulta samassa asunnossa elää omaa erillistä elämäänsä kaksi toisilleen ventovierasta ihmistä, jotka pahimmillaan eivät edes pidä toisistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen kaipuu on mielenhäiriö. Tähän lopputulokseen päädyin kun pää selkeni. En enää ymmärrä miksi olen joskus niin vimmalla sitä halunnut. Kuvittelin että se tekisi elämästä jotenkin parempaa. Itsellä kävi päinvastoin, koin heti nopeasti ne realiteetit.

Se että ihminen kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja kumppanuutta ei ole mikään mielenhäiriö, ja tiedät sen kyllä itsekin. 

 

Miehet tuntuu kaipaavan lähinnä vakiseksiä ja sitä että joku siivoaa niiden jäljet... naiset varmaan joo haluaakin tasaveroista kumppanuutta ja rakkautta mutta kuinka helppo sitä on saada onkin eri juttu.

Eivät kaikki miehet hae tuollaista. Osaan esim. itse siivota omat jälkeni.

Minä haen tasapainoista ja

Jep, sama täällä mut reissuihun ulkomaille en pääse koska rahaa ei jää. Joten en edes yritä tavoitella. Itsellekin pitkä viikonloppu edes kerran vuodessa Euroopassa enemmän kuin mieluista ja on turha jakaa tätä haavetta koska tiedän etten siihen pysty.

N52

Minulle ei olisi ongelma maksaa lentolippuja ja hotelliöitä johonkin kivaan eurooppalaiseen kaupunkiin molemmille sekä kustannuksia reissussa. Tai vaikka lentolippuja ja mökkivuokraa Lapissa, jos oltaisiin siellä esim. 3-4 yötä.

Kunhan sitten vastavuoroisesti nainen joskus hemmottelisi minua, tekisi esim. ruokaa minulle tai veisi minut ulos ja ostaisi esim. elokuvaliput ja elokuvasyömiset jne.

Eli puolin ja toisin näytettäisiin vaikka niillä (pienillä) teoilla, että toisesta välitetään ja toista arvostetaan. Toki arjessa myös sama asia, eihän elämä pelkkää lomaa ole.

M42

Parisuhteen ei tarvitse olla mikään vankila. 

Meillä ainakin on omat elämät, harrastukset ja omat perheet ja ystävät. Meitä yhdistää se, että pidetään toisistamme ja on aina hauskaa yhdessä, kun ollaan. Vaalimme suhdetta.

Joka päivä ei tarvitse olla mitään rakkauskuplaa. Tehdään omia juttuja ja kun yhdessä ollaan, se on kivaa. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhteiset tekemiset on ihania. 

Ei sen ihmeempää. 

Arki on ihanampaa jakaa, kun on kiva tyyppi sitä kokemassa kanssa. Olen ollut myös 15 vuotta sinkku aikuisuudessa ja asunut yksin. Se oli ihanaa aikaa myös, en kokenut koskaan yksinäisyyttä. Kuitenkin kun tapasin oikeanlaisen tyypin, huomasin, miten paljon se myös lisämaustetta tuo elämään. Miten jotkut arjen asiat tuntuvatkin ihan eriltä, kun on oikeanlainen ihminen vieressä.

Ajattelin myös kolmekymppiseksi asti, etten ikinä halua, saati löydä ketään. Oli aina vain joku lyhyen läntä suhde, josta vaan surua seurasi. 

M42: pakko kysyä, missä päin asut? Vaikutat sellaiselta mieheltä, mitä etsin. Olen siis ihan itseni elättävä ja töissä käyvä nainen.

On se kumma kun syrjäytynyt työelämän ulkopuolella oleva mt-ongelmainen nainen ei saa hyviä ja fiksuja työssäkäyviä miehiä. Ei tästä kyllä muuta voi päätellä kuin että miehet on sikoja. Naisille kelpaisi vastaava mies heti.

Vierailija kirjoitti:

M42: pakko kysyä, missä päin asut? Vaikutat sellaiselta mieheltä, mitä etsin. Olen siis ihan itseni elättävä ja töissä käyvä nainen.

Asun Helsingissä.

M42

Vierailija kirjoitti:

On se kumma kun syrjäytynyt työelämän ulkopuolella oleva mt-ongelmainen nainen ei saa hyviä ja fiksuja työssäkäyviä miehiä. Ei tästä kyllä muuta voi päätellä kuin että miehet on sikoja. Naisille kelpaisi vastaava mies heti.

Minkälainen ihminen käy haukkumassa jotain ihmistä, jolla on siipi maassa ja hakee tukea muilta? En ole ap, mutta ihmetyttää, miksi jonkun tuntemattoman ihmisen elämänpolun etsiminen saa sut käyttämään sanoja, jotka viiltää kuin lasi? Osuiko omaan arkaan kohtaan, jota suojaat veetuilulla?