Lue keskustelun säännöt.
Lapset parikymppisenä vai nelikymppisenä. Onko vanhemmuudessa ja kasvatustavoissa eroa?
Olen lueskellut paljon uutisista aiheesta nykyvanhemmat ei vaadi enää lapsilta mitään, eivät osaa kasvattaa, roikkuvat vain puhelimella jne. Suuri osa noista uutisista on varmaan liioittelua, mutta voihan joku äiti ja isä tuollainen ollakin. Eniten kuitenkin kiinnostaisi eroaako vanhemmuuden tyyli ja kasvatustyyli niiden välillä, jotka nyt ovat saaneet lapset parikymppisenä tai nelikymppisenä. Nykyäänhän on varsin tavallista, että nelikymppinen nainen saa lapsen. Onko hän erilainen äiti kuin se joka saa kaksikymppisenä? Kasvattaako erilailla, vaatiiko lapselta erilaisia asioita, suhtautuuko rajoihin ja seuraamuksiin eri tavalla?
En hae nyt kokemuksia aiheesta vuosikymmenien takaa vaan nykyhetkestä. Enkä hae kokemuksia siitä miten jommat kummat on jaksavaisempia. Vaan kiinnostaa eräänlaiset kulttuurierot. Sukupolvierot. Toinen ryhmä näistä on itse lapsena saanut 80-luvun tyylisen kasvatuksen, toinen ryhmä 2000-luvun tyylisen kasvatuksen. Vaikuttaako se siihen miten nyt itse kasvattaa lapsensa? Jos vaikka nyt vertaa saman eskariryhmän lapsia. Onko niiden eskarilaisten kasvatus erilaista, joiden äiti on iältään 25 kuin niiden joiden äiti on iältään 45?
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-vuotiaana tulee myös omat vanhemmat hoidettavaksi.
Sotesta leikataan 500 miljoonaa ja eläkeläisten hoitokoteja lopetetaan.
Miten tämä vaikuttaa siihen millä tyylillä kasvattaa lapsiaan?
Ap
No, vaikuttaa se varmaan, kun lapset on sun mukana, kun hoidat eläkkeellä olevia vanhempiasi tai muuten ne jää hoitamatta.
Olen nelikymppinen ilman pieniä lapsia enkä hoida vanhempiani enkä tiedä ketään ikäistäni, joka hoitaisi. Miten ne pienet lapset saisivat ihmisen yhtäkkiä hoitamaan vanhempiaan?
Ovatpa ihmiset itsekkäitä, jos eivät millään lailla hoida vanhempiaan. Siinä vaiheessa, kun itse lähestyy viisilym
What? Nelikymppinen ei lähesty vielä viittäkymmentä moneen vuoteen. Ja mitä sitä nyt väkisin auttamaan omia vanhempiaan jos ne ei tarvitse apua? Olen 46, oma äitini on vielä työelämässä ja pärjää varsin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taattua aaveeta. Kommentteja satelee, mutta lähes kaikki ohi aloituksen aiheen :D. Ja lisäksi tänne on pesiytynyt joku eläkeläishullu.
Vierailija kirjoitti:
No ehdottomasti 20 ja 30 välillä, jos ikinä vaan mahdollista.
Pitäs olla ihan päivänselvät syyt. Itse myös toiminut noin.
En ymmärrä miksi 28 vuotiaana vanhammaksi tuleminen olisi "ehdottomasti parempi" kuin 32 vuotiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-vuotiaana tulee myös omat vanhemmat hoidettavaksi.
Sotesta leikataan 500 miljoonaa ja eläkeläisten hoitokoteja lopetetaan.
Miten tämä vaikuttaa siihen millä tyylillä kasvattaa lapsiaan?
Ap
No, vaikuttaa se varmaan, kun lapset on sun mukana, kun hoidat eläkkeellä olevia vanhempiasi tai muuten ne jää hoitamatta.
Olen nelikymppinen ilman pieniä lapsia enkä hoida vanhempiani enkä tiedä ketään ikäistäni, joka hoitaisi. Miten ne pienet lapset saisivat ihmisen yhtäkkiä hoitamaan vanhempiaan?
Ovatpa ihmiset itsekkäitä, jos eivät millään lailla hoida vanhempiaan. Siinä vaiheessa, kun itse lähestyy viisilym
Pitääkö mun siis sitoa vanhemmat pyörätuoliin tai sänkyyn ja pakottaa hoivattaviksi, etten ole palstalaisen mielestä itsekäs?
Sori siitä, mutta kun nyt mietin tuttavapiiriäni, ainoa joka jollain tavalla hoitaa iäkästä vanhempaansa on itse seitsemänkymppinen eläkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta ja omaisten vastuuta lisätään. Valtion rahat ei riitä kaikkien eläkeläisten hoitoon.
Ei eläkkeellä olevat muutu holhouksen alaisiksi huollettaviksi. Lähtökohtaisesti heillä on vastuu itse huolehtia omasta hoidostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40-vuotiaana tulee myös omat vanhemmat hoidettavaksi.
Sotesta leikataan 500 miljoonaa ja eläkeläisten hoitokoteja lopetetaan.
Juuri tuon takia en voi muuttaa, täältä helsingistä en kyllä koskaan töitä saa, mutta enää parikymmentä vuotta niin olen nelikymppinen ja oltava vanhempieni tukena.
Nelikymppinen äiti osaa ottaa rennommin, kun ei koe ulkoapäin tulevia paineita (esim neuvolan saarnat) niin kovina vaan on uskaltaa helpommin sanoa ei niille. Parikymppinen ei välttämättä uskalla vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-vuotiaana tulee myös omat vanhemmat hoidettavaksi.
Sotesta leikataan 500 miljoonaa ja eläkeläisten hoitokoteja lopetetaan.
Harvemmin kai vielä 40-vuotiaiden vanhemmat vaativat hoitoa. Ennemminkin tuo vaihe tulee yleensä 50-60-vuotiaana.
Riippuu ihan siitä, minkä ikäisenä on saanut lapsen. Kaikki kun eivät lisäänny samaan aikaan. Ja ikääntyminen on muutenkin yksilöllistä, toiset vaativat hoitoa aiemmin kuin toiset.
Aikalailla samanlailla kasvatin lapset. Osan sain parikymppisenä, osan nelikymppisenä. On luettu paljon ja tutkittu luontoa kaikkien kanssa. Jaksaminen myös samaa tasoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikalailla samanlailla kasvatin lapset. Osan sain parikymppisenä, osan nelikymppisenä. On luettu paljon ja tutkittu luontoa kaikkien kanssa. Jaksaminen myös samaa tasoa.
Tässä aloituksessa haettiin kuitenkin sitä, että miten nyt vuonna 2024 kasvattaa ne, jotka on nyt 40 ja ne jotka on nyt 20. Että onko näiden kahden ikäryhmän välillä eroa kuluvana vuonna. Ei sitä että muuttaako oman iän karttuminen omaa kasvatustyyliä.
Ap
Luin aloituksen ja koko ketjun, ja olen järkyttynyt suomalaisten luetun ymmärtämisen tasosta ja kyvystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä sain omani hieman päälle parikymppisenä ja nyt olen vajaa viisikymppinen. Olen todella tyytyväinen päätökseen hankkia lapset nuorempana kuin vanhempana. Nyt on sitä omaa aikaa ja varallisuutta toteuttaa kaikenlaista kivaa. Kun lapset olivat pieniä, ei toki niin paljon ollut vielä rahaa käytettävissä, mutta pidän sitä aivan hyvänä asiana, eivät oppineet yltäkylläisyyteen silloin. Ruutuja ei 2000-luvun alkuvuosia ollut siihen malliin kuin nykyään, ei meillä ollut edes tietokonetta. Ruutuaika oli hyvin niukkaa, Puuha Peteä ja Teletappeja joskus katselivat VHS:ltä tai televisiosta. Puuhailtiin hirmuisesti yhdessä kaikenlaista, pelailtiin, luettiin, retkeiltiin, ulkoiltiin. Ei oltu kännykkävanhempia, koska käytössä oli sekä lankapuhelin että mummoluurit. Kuri ja rajat lapsilla oli eikä rakkautta puuttunut. Kaiken tuon panostamisen huomaan nyt kun heistä on kasvanut täysipäisiä ja vakaita nuoria aikuisia. Rahaa meillä ei siis ollut ylimääräist
"Nyt on sitä omaa aikaa ja varallisuutta toteuttaa kaikenlaista kivaa."
Periaatteessa voi ajatella, ettei sinulla ole yhtään sen enemää aikaa tai varallisuutta. Se oma aika on vain eri kohdassa elämää. Ei sitä mitenkään maagisesti sen enempää ole tullut mistään.
Jos jotain niin rahallisesti todennäköisesti kannattaisi tehdä lapset myöhemmällä iällä. Koska silloin ehtii hoitaa opiskelut loppuun saakka ja tehdä hyvän työuran aluille. Ehtii vähän kerätä säästöjä ennen lapsia. Tässä tietysti mustana pilvenä vaanii lapsettomaksi jääminen jos liian pitkään jahkailee asian kanssa. Ihan hirveän paljon yli kolmen kympin ei kannata lapsihaaveita tarkoituksella jättää.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen äiti osaa ottaa rennommin, kun ei koe ulkoapäin tulevia paineita (esim neuvolan saarnat) niin kovina vaan on uskaltaa helpommin sanoa ei niille. Parikymppinen ei välttämättä uskalla vielä.
Mä taas kokisin, että tuo rennommuus liittyy enemmän lasten lukumäärään kuin vanhempien ikään. Oman kokemuksen mukaan ne vähän vanhempana lapsen saaneet on enemmän huolissaan. Taustalla voi tosin vaikuttaa se vuosien yrittäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-vuotiaana tulee myös omat vanhemmat hoidettavaksi.
Sotesta leikataan 500 miljoonaa ja eläkeläisten hoitokoteja lopetetaan.
Harvemmin kai vielä 40-vuotiaiden vanhemmat vaativat hoitoa. Ennemminkin tuo vaihe tulee yleensä 50-60-vuotiaana.
40-vuotiaiden vanhemmat voivat olla ihan minkä ikäisiä tahansa n. ikävälillä 60-85.
Yllätykseni olen lähipiiristä huomannut että yli 35v. pienten lasten vanhemmat turvautuvat todella paljon isovanhempiin. Mummot ja ukit hoitaa sairauspäivinä, kuskaa harrastuksiin jne. Menevät viikonlopuiksi isovanhemmille lataamaan akkuja tai lähtevät reissuun ilman lapsia. Nuoremmat on enemmän sellaisia minä itse-vanhempia.
Ehkä se on sitä että iäkkäämmät vanhemmat ovat eläneet ns.helppoa lapsetonta elämää kauemmin ja lapsien tulo onkin pieni shokki ja jaksaminen tiukassa. Ovat tottuneet tietynlaiseen vapauteen ja menemisiin jotka rajoittuvat lapsien tullessa. Tietty elintaso on tärkeää pitää yllä.
Vierailija kirjoitti:
Yllätykseni olen lähipiiristä huomannut että yli 35v. pienten lasten vanhemmat turvautuvat todella paljon isovanhempiin. Mummot ja ukit hoitaa sairauspäivinä, kuskaa harrastuksiin jne. Menevät viikonlopuiksi isovanhemmille lataamaan akkuja tai lähtevät reissuun ilman lapsia. Nuoremmat on enemmän sellaisia minä itse-vanhempia.
Ehkä se on sitä että iäkkäämmät vanhemmat ovat eläneet ns.helppoa lapsetonta elämää kauemmin ja lapsien tulo onkin pieni shokki ja jaksaminen tiukassa. Ovat tottuneet tietynlaiseen vapauteen ja menemisiin jotka rajoittuvat lapsien tullessa. Tietty elintaso on tärkeää pitää yllä.
Tai ymmärtävät, ettei ole häpeä pyytää apua? Elämän ei tarvitse edes pikkulapsi aikana pyöriä 100 % pelkästään lasten ympärillä.
En jotenkin usko sellaista ajatusta, että varttuneemmat vanhemmat mitenkään välittäisivät vähemmän lapsistaan tai panostaisivat ainakaan vähempää heidän kasvatukseen ja hyvinvointiin.
En oikein usko, että sillä on juurikaan eroa, kun sama henkilö saa lapset parikymppisenä ja nelikymppisenä. Elämäntilanteessa ja kypsyydessä toki on jonkin verran eroa, mutta perusarvot yleensä pysyy aika samoina. Oman kokemukseni mukaan isoin ero on juurikin raha, yleensä sitä on nelikymppisenä enemmän ja voi sitten mahdollistaa asioita eri tavalla kuin parikymppisenä.
Ei se parikymmentä vuotta vielä niin massiivinen ikäero ole, ettäkö siinä kasvatuksessa ihan sukupolvierot vielä näkyisivät kovin vahvasti. En ainakaan itse ole näin kokenut, kun oman eskarilaisen ryhmän lasten vanhemmissa on kaikkea siitä vähän alle kolmekymppisistä lähes viisikymppisiin, isäpuolella taitaa olla 1 tai 2 kuuttakymppiäkin lähenevä. Tässä tapauksessa itseasiassa näiden (olettamiani) nuorimpien vanhempien lapsi on kaikista hyväkäytöksisin ja rauhallisin koko poikajoukosta, mitä nyt olen näitä synttärikemuilla nähnyt.
Väittäisin, että kasvatuksen osalta eroavaisuudet riippuu ihan muusta kuin vanhempien iästä.
Sehän riippuu ihan siitä milloin tapaat elämäsi rakkauden. Joku löytää jo 15-vuotiaana ja joku vasta 30-vuotiaana. Ei etukäteen voi lasten hank7ntaa päättää, jos se ensimmäinen poikaystävä onkin kelvoton isäksi ja aviomieheksi. Kannattaa olla tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain omani hieman päälle parikymppisenä ja nyt olen vajaa viisikymppinen. Olen todella tyytyväinen päätökseen hankkia lapset nuorempana kuin vanhempana. Nyt on sitä omaa aikaa ja varallisuutta toteuttaa kaikenlaista kivaa. Kun lapset olivat pieniä, ei toki niin paljon ollut vielä rahaa käytettävissä, mutta pidän sitä aivan hyvänä asiana, eivät oppineet yltäkylläisyyteen silloin. Ruutuja ei 2000-luvun alkuvuosia ollut siihen malliin kuin nykyään, ei meillä ollut edes tietokonetta. Ruutuaika oli hyvin niukkaa, Puuha Peteä ja Teletappeja joskus katselivat VHS:ltä tai televisiosta. Puuhailtiin hirmuisesti yhdessä kaikenlaista, pelailtiin, luettiin, retkeiltiin, ulkoiltiin. Ei oltu kännykkävanhempia, koska käytössä oli sekä lankapuhelin että mummoluurit. Kuri ja rajat lapsilla oli eikä rakkautta puuttunut. Kaiken tuon panostamisen huomaan nyt kun heistä on kasvanut täysipäisiä ja vakaita nuoria
No MUN mielestä hyvä näin, ei väitellä. Mulla on nyt OMAA AIKAA esim. matkustella, käydä teatterissa, tavata ystäviä, ihan mitä nyt mieleen juolahtaa ja tehdä mitä silloin nuorempana en tehnyt kun kasvatin lapsia ja touhusin heidän kanssa vapaa-aikani. Kyllä mä koen että mulla on enemmän sitä omaa aikaa ja varallisuutta kun vertaa siihen että 20 v. sitten annoin aikani lapsille. Toki opiskelin siinä ohessa ja olen ollut vakityössäkin 20 vuotta, mutta eipä sitä varallisuutta siihen aikaan vielä ollut kertynyt, luonnollisestikaan. Lapsilta ei kuitenkaan mitään puuttunut ja reissailtiin heidän kanssa minkä pystyttiin.
Kyllä mä koen, toisin kuin sinä ajattelet, että mulla on enemmän OMAA aikaa ja varallisuutta kuin silloin, tietysti on kun olen tehnyt 20 vuotta putkeen töitä eivätkä lapset enää asu kotona.
-sama
Harvemmin kai vielä 40-vuotiaiden vanhemmat vaativat hoitoa. Ennemminkin tuo vaihe tulee yleensä 50-60-vuotiaana.