Lue keskustelun säännöt.
Tabu: olen pettynyt lapseni kummeihin/kummivalinnat kaduttavat
27.05.2024 |
Valitsimme lapsellemme kummeiksi kaksi ystävääni, koska meillä vanhemmilla ei ole kummeiksi sisaruksia/muita sopivia sukulaisia (pienet suvut kummallakin). Olemme siis olleet näiden ystävien kanssa ystäviä jo useamman vuoden ennen lapsen syntymää. Emme ole toivoneet kummien olevan mitään lahja-automaatteja, vaan olemme toivoneet läsnäoloa kummilapsen elämässä. Olemme kertoneet, että nämä ystävät ovat meille tärkeitä ja toivoimme, että heillä voisi olla hyvät välit kummilapsen kanssa, kun meillä juuri sukulaisia ole eikä lapsella ole serkkujakaan. Nämä asiat kerroimme kummeille myös heitä kummeiksi pyytäessämme.
Aiemmin ystävyytemme on ollut vastavuoroista ja yhteydenpidosta ovat huolehtineet molemmat. Sittemmin tilanne on mennyt siihen, että kummit eivät enää ole meihin päin itse yhteydessä, vaan kaikki yhteydenotot tulevat meiltä heille. Me kysymme kummeilta, mitä heille kuuluu ja muistamme kummien tärkeät päivät. Kysymme kummien lasten kuulumiset. Jouluisin ja synttäreinä muistamme kummeja (tämä on meille myös tapakasvatusta, että opetamme lastamme huomioimaan toisia). Olemme kiinnostuneita kummien elämästä, kuten aikana ennen lastakin. Kummit eivät edes viestiin vastatessa kysy, mitä heidän kummilapselleen kuuluu. Toinen kummi ei ole lapsen ristiäisten jälkeen vaivautunut matkustamaan meille (asutaan kaukana toisistamme ja ristiäisistä on vuosia), vaan näemme ainoastaan silloin, jos me matkustamme kummin asuinpaikkakunnalle. Toisella kummilla voi mennä parikin viikkoa wa-viestiin vastatessa, kun ei muista vastata. Kummit muistavat lasta lahjalla syntymäpäivänä ja jouluna ja toki kiitämme aina näistä lahjoista. Lahjojen sijaan vaan mieluummin toivoisimme yhteistä aikaa. Toinen kummeista kysyi lahjatoivetta ja pyysimme, että voisiko kummi lähteä lapsen ja meidän vanhempien kanssa kummin kotipaikkakunnalla olevaan leikkipuistoon (lapsi olisi ilahtunut tästä kovasti). Tuo leikkipuistokäynti jäi toteuttamatta ja lapsi sai lahjaksi tavaran yhteisen ajan sijaan.
Välit kummien kanssa ovat muuttuneet läheisistä pintapuolisiksi, kummit eivät ole kiinnostuneita kummilapsen/meidän vanhempien kuulumisista ja näemme nykyään paljon aiempaa harvemmin (näemme 2-3 kertaa vuodessa), koska kummit eivät halua/ehdi nähdä useammin. Emme olisi kaivanneet kummeista mitään yli-ihmisiä, vaan sitä, että he olisivat kysyisivät, mitä kummilapselle kuuluu ja nähdessämme viettäneet yhteistä aikaa kummilapsen ja meidän vanhempien kanssa. Nykyisellään on olo, että kummius ei kiinnosta lapsemme kummeja ollenkaan. Ja kun joku kysyy, niin olen itsekin kummi (mm. esimerkiksi toisen kummin lapselle). Itse kummina muistan kummilapsiani, kysyn kummilasten kuulumisia ja otan yhteyttä monta kertaa vuodessa.
Anteeksi avautuminen, mutta surettaa tämä kummiasia, kun sukulaisiakaan ei lapsen elämässä juuri ole.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Jos kummiksi pyytäessä sanoisi suoraan, että tuletko lapseni kummiksi ja samalla sitoudut tapaamaan häntä monta kertaa vuodessa koko lapsuuden ajan, sitoudut kyselemään hänen kuulumisia usein, sitoudut viemään puistoon ja hoploppiin tai vastaavaan monta kertaa joka vuosi. Niin moniko suostuisi kummiksi? Huhhuu, ei kyllä melkein kukaan. Mutta silti olisi reilua esittää tuo kysymys tuolla tavalla, jos kerran tuo on se mitä kummilta kuitenkin odottaa.
Kummin tehtävä on lapsen uskonnollinen kasvatus. Ei nuo aapeen haluamat tiiviit tapaamisen ja puistoilut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kieltämättä vähän hälyttävää tuon yhden voimakas kiinnostus päästä aktiivisesti osallistumaan puolituttujen ihmisten lapsen elämään. Ahdistava ajatus. En uskaltaisi päästää lapseni lähelle.
Ei sun tarvitsekaan päästää mua lapsesi lähelle. Kun suostuin aikoinaan lapsen kummiksi, hänen vanhemmillaan oli toive, että voisin olla mahdollisimman osallistuva kummi. Vaikka olinkin heille tuolloin pelkkä puolituttu, välimme ovat syventyneet vuosien varrella. Se, että olen läheinen mun kummilapsen kanssa, ei tee minusta ihmis*hirviötä, eikä ole lasun aihe, kuten täällä joku jo väläytti. Mun mielestä lapsella ei voi olla koskaan liikaa huolehtivia ja välittäviä aikuisia. Niin, ja olen tosiaan 27-vuotias nainen, enkä mikään lapsia iltapalakseen syövä noita-akka.
Kummeilla on oma elämänsä ja aikaa ja energiaa ei vain riitä välillä tarpeeksi omillekaan lapsille, jotka priorisoin kummilasten edelle. Vietän ennemmin vähäisen vapaa-ajan omien lasteni kanssa. Ei meilläkään ole sukulaisverkostoja auttamassa, mutta en odota että kummienkaan tarvitksi alkaa korvaamaan verkostojen puutetta. Kummitoiminta ei sovi nykypäivään kun työ on stressaavaa ja lisäksi on lasten asioiden hoitamiset ja harrastuskuskaamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kieltämättä vähän hälyttävää tuon yhden voimakas kiinnostus päästä aktiivisesti osallistumaan puolituttujen ihmisten lapsen elämään. Ahdistava ajatus. En uskaltaisi päästää lapseni lähelle.
Ei sun tarvitsekaan päästää mua lapsesi lähelle. Kun suostuin aikoinaan lapsen kummiksi, hänen vanhemmillaan oli toive, että voisin olla mahdollisimman osallistuva kummi. Vaikka olinkin heille tuolloin pelkkä puolituttu, välimme ovat syventyneet vuosien varrella. Se, että olen läheinen mun kummilapsen kanssa, ei tee minusta ihmis*hirviötä, eikä ole lasun aihe, kuten täällä joku jo väläytti. Mun mielestä lapsella ei voi olla koskaan liikaa huolehtivia ja välittäviä aikuisia. Niin, ja olen tosiaan 27-vuotias nainen, enkä mikään lapsia iltapalakseen syövä noita-akka.
Olit läheinen tai et kummipentusi kanssa, koskaan ei näköjään ole hyvä. Jos ihmiset lasuttelevat jo noinkin tyhjästä, niin ei hyvää päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kieltämättä vähän hälyttävää tuon yhden voimakas kiinnostus päästä aktiivisesti osallistumaan puolituttujen ihmisten lapsen elämään. Ahdistava ajatus. En uskaltaisi päästää lapseni lähelle.
Ei sun tarvitsekaan päästää mua lapsesi lähelle. Kun suostuin aikoinaan lapsen kummiksi, hänen vanhemmillaan oli toive, että voisin olla mahdollisimman osallistuva kummi. Vaikka olinkin heille tuolloin pelkkä puolituttu, välimme ovat syventyneet vuosien varrella. Se, että olen läheinen mun kummilapsen kanssa, ei tee minusta ihmis*hirviötä, eikä ole lasun aihe, kuten täällä joku jo väläytti. Mun mielestä lapsella ei voi olla koskaan liikaa huolehtivia ja välittäviä aikuisia. Niin, ja olen tosiaan 27-vuotias nainen, enkä mikään lapsia iltapalakseen syövä noita-akka.
Ymmärräthän, että juttusi kuulostavat oudoilta. On varsin vaikea uskoa, että jotkut vanhemmat pyytäisi puolituttua (sinua tässä tapauksessa) yhtäkkiä ryhtymään läheiseksi aikuiseksi lapsen elämään. Pyytäisi puolituttua ryhtymään todella osallistuvaksi kummiksi. Sellaista ei vain pyydetä puolitutulta, kukaan ei usko täällä väitettäsi, koska se on niin outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on ihan sama, mitä kukin uskoo, koska eihän mun elämä siitä miksikään muutu. Sitäpaitsi elämässä saattaa tapahtua paljon oudompiakin asioita kuin se, että puolitutut pyytävät lapsensa kummiksi:)
Vierailija kirjoitti:
Mulle on ihan sama, mitä kukin uskoo, koska eihän mun elämä siitä miksikään muutu. Sitäpaitsi elämässä saattaa tapahtua paljon oudompiakin asioita kuin se, että puolitutut pyytävät lapsensa kummiksi:)
Taisit ymmärtää tahallasi väärin, ei täällä kukaan sitä ihmetellyt, että puolitutut pyytää kummiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kummiksi pyytäessä sanoisi suoraan, että tuletko lapseni kummiksi ja samalla sitoudut tapaamaan häntä monta kertaa vuodessa koko lapsuuden ajan, sitoudut kyselemään hänen kuulumisia usein, sitoudut viemään puistoon ja hoploppiin tai vastaavaan monta kertaa joka vuosi. Niin moniko suostuisi kummiksi? Huhhuu, ei kyllä melkein kukaan. Mutta silti olisi reilua esittää tuo kysymys tuolla tavalla, jos kerran tuo on se mitä kummilta kuitenkin odottaa.
Olen samaa mieltä. Odotukset kummeille poikkeavat selvästi normaalista ap:n tapauksessa, joten olisi ollut reilua kertoa niistä.ap:n lapsen kummit ovat osallistuneet paljon enemmän kuin omat kummini ja lasteni kummit, joten ihmettelen todella ap n valittamista. Ja olisin aika loukkaantunut jos olisin itse tuo kummi joka on aikaansa paljon käyttänyt. Ja silti valitetaan ja uhriudutaan.
"Ymmärräthän, että juttusi kuulostavat oudoilta. On varsin vaikea uskoa, että jotkut vanhemmat pyytäisi puolituttua (sinua tässä tapauksessa) yhtäkkiä ryhtymään läheiseksi aikuiseksi lapsen elämään. Pyytäisi puolituttua ryhtymään todella osallistuvaksi kummiksi. Sellaista ei vain pyydetä puolitutulta, kukaan ei usko täällä väitettäsi, koska se on niin outo."
Näköjään sitten ymmärsin väärin yllä olevan viestin, johon kommentoin:) Koska tähän jankkaamiseen tuskin tulee päätepistettä, totean mulla olevan ihanin mahdollinen kummilapsi, jolle tahdon puolestani olla paras mahdollinen kummitäti:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole aika yleistä.
Monilla nyt ystävyyssuhteet vaan viilenee ajan kanssa. Harva on todella läheinen halki elämän. Tiet vie eri suuntiin ja sellaista se joskus on. Lapsen elämään voi etsiä muitakin turvallisia aikuisia. :)
Kummiksi lupautuessaan sitoutuu lapseen, kylmeni ystävyys tai ei.
Vaikeaa se on lapsen elämässä olla jos välit huonot vanhempiin.
Ap valitsi väärät ystävät kummeiksi. Kyselitkö uskon asioista kun kristillistä neuvojaa valitsit?
Minua kyllä on pyydetty puolituttuna kummiksi, koska haluttiin ilmeisesti suhteen syvenevän. Ja minä hullu suostuin... Olivat siis lähes naapurissa asuva tuttavaperhe, jonka lapset samanikäisiä. Kerroin jo mitä tapahtui ketjun alussa eli tästä pariskunnasta tuli varsinainen iilimato, oli pakko lopettaa koko tuttavuus.
Ehkäpä ap:n tapauksessa kummiuden motiivina oli myös pitää nämä kummeiksi pyydetyt kavereina vaikka sitten väkisin, lapsen varjolla? Meiltäkin odotettiin ihan jatkuvaa tapaamista ja kanssakäymistä, ei normaalia ollenkaan. Muiden kummilapsien kanssa olemme käyneet synttäreillä ja osallistuneet rippijuhliin ja ylppäreihin, eikä enempää ole odotettukaan. Onhan meillä omatkin lapset ja elämä elettävänä ja normaalit ihmiset sen ymmärtävätkin. Harvassa ehkä kuitenkin nuo ihmiset, jotka odottavat kummin olevan jokin alituisesti taustalla häärivä hyvä haltiatar.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole aika yleistä.
Monilla nyt ystävyyssuhteet vaan viilenee ajan kanssa. Harva on todella läheinen halki elämän. Tiet vie eri suuntiin ja sellaista se joskus on. Lapsen elämään voi etsiä muitakin turvallisia aikuisia. :)
Kummiksi lupautuessaan sitoutuu lapseen, kylmeni ystävyys tai ei.
Vaikeaa se on lapsen elämässä olla jos välit huonot vanhempiin.
Ap valitsi väärät ystävät kummeiksi. Kyselitkö uskon asioista kun kristillistä neuvojaa valitsit?
Millä tavalla vaikeaa? "Hei, voinko viettää lapsen kanssa aikaa päivänä X." Ja kun on tarpeeksi ikää, voi sopia suoraan lapsen kanssa.
Mun vanhempien kummityttö käy heillä kylässä vaikka ovat riidoissa vanhempiensa kanssa. On ollut tytölle tärkeää erityisesti kun on riitaa haastavat ja muutenkin vaikeat vanhemmat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä erehdyin pyytämään lapsemme kummeiksi kahta naispuolista ystävääni, jotka olivat sinkkuja. Noh, kumpikin on sittemmin löytänyt miehen. Toinen ryhtyi uusperheen äidiksi miehensä lapsille, eikä hänestä kuulu enää koskaan. Toisella on yhä vuosien yhdessäolon jälkeen niin kova tarve viettää kaikki liikenevä aika miehensä kanssa, ettei näkeminen onnistu kuin noin puolen vuoden välein. Tämä jälkimmäinen kummi nyt vielä suunnittelee muuttoa tuon miehen kanssa toiselle puolelle Suomea. Hieman veikkaan, että jää näkemiset siihen.
Ai että valitsemasi kummit erehtyivät elämään omaa elämäänsä ja löytämään itselleen miehet? Ja vielä muuttamaan toiselle puolen Suomea? Eiköhän sulla ole aika ylimitoitettu odotukset kummeille - tai ystävillekin. Eiköhän jokainen käytä aikansa tällä maapallolla miten itse haluaa - eikä mitä ystävä haluaa.
Nyky
Tuo lainaamasi viesti oli tosiaan huvittava, että löytyykin ihmisiä, joiden mielestä kummin pitää sitoutua asumaan lähellä ja olla menemättä naimisiin, jotta kummilasta voi tavata riittävän usein :D En uskoisi, jos en olisi omin silmin tuota viestiä lukenut eikä se edes vaikuttanut trollilta :D
Ovatko nämä samoja ihmisiä, joiden mielestä kerran ystävä, aina ystävä, ja ystävän pitää olla sellainen kuin minä haluan. Tuollaisia on kyllä tullut tavattua useampi, mutta kummipakottajia vain yksi. Tosin heidän syynsä pyytää kummiksi oli vain se, että he itse halusivat luikerrella meidän elämäämme lapsen varjolla eikä lapsen hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole aika yleistä.
Monilla nyt ystävyyssuhteet vaan viilenee ajan kanssa. Harva on todella läheinen halki elämän. Tiet vie eri suuntiin ja sellaista se joskus on. Lapsen elämään voi etsiä muitakin turvallisia aikuisia. :)
Kummiksi lupautuessaan sitoutuu lapseen, kylmeni ystävyys tai ei.
Vaikeaa se on lapsen elämässä olla jos välit huonot vanhempiin.
Ap valitsi väärät ystävät kummeiksi. Kyselitkö uskon asioista kun kristillistä neuvojaa valitsit?
Millä tavalla vaikeaa? "Hei, voinko viettää lapsen kanssa aikaa päivänä X." Ja kun on tarpeeksi ikää, voi sopia suoraan lapsen kanssa.
Mun vanhempien kummityttö käy heillä kylässä vaikka ovat riidoissa vanhempiensa kanssa. On o
Olen eri, mutta aika ikäväähän tuo on, että kummivanhemmat menevät sekaantumaan toisten perhe-elämään vielä välien katkeamisenkin jälkeen. Näen tilanteen ihan toisin, että tungetaan olemaan kummitytön tukena "pahoja" vanhempia vastaan. Sairasta manipulointia, ellei sitten kummityttö jo ole kunnolla aikuinen.
Ei tuo mikään tabu ole, suurin osa kummivalinnoista menee vihkoon sikäli, ettei kummeja välttämättä näe kuin ristiäisissä. Itsellänikin oli tuollaiset kummit.
Koetapa hankkia lapselle muita läheisiä, kun nämä kummit, joilla on omat kiireensä ja kaukanakin asuvat. Ei se kummiuden tuputus ainakaan innostusta lisää.
Vierailija kirjoitti:
En ole suostunut kenenkään kummiksi pyynnöistä huolimatta. Yksi syy on aloittajan kaltaiset valittajat ja ulisijat.
Fiksua. Olisipa itselläni ollut sitä kristallipalloa aikanaan niin en olisi yhdenkään kummiksi suostunut. Nimittäin ap:n kaltaisten vanhempien takia ja heitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kummiksi pyytäessä sanoisi suoraan, että tuletko lapseni kummiksi ja samalla sitoudut tapaamaan häntä monta kertaa vuodessa koko lapsuuden ajan, sitoudut kyselemään hänen kuulumisia usein, sitoudut viemään puistoon ja hoploppiin tai vastaavaan monta kertaa joka vuosi. Niin moniko suostuisi kummiksi? Huhhuu, ei kyllä melkein kukaan. Mutta silti olisi reilua esittää tuo kysymys tuolla tavalla, jos kerran tuo on se mitä kummilta kuitenkin odottaa.
Kummin tehtävä on lapsen uskonnollinen kasvatus. Ei nuo aapeen haluamat tiiviit tapaamisen ja puistoilut.
Jännä juttu kuinka monelta vanhemmalta tuuppaa unohtumaan tämä.
Minulla taas oli niin päin, että kummina toimimistani ei pidetty yhtään minkäänlaisessa arvossa. Pyrin toimimaan hyvänä kummina, järjestämään hauskoja juttuja ja muistin muulloinkin kuin juhlapäivinä, mutta millään ei tainnut olla mitään merkitystä. En koskaan saanut mistään kiitosta edes tekstarilla enkä itse asiassa saanut edes kiitoskorttia hänen päästyään ripiltä tai vietettyään ylioppilasjuhlia. Tiedän, että noita kuvia läheteltiin ainakin mummoille, mutta minulle ei posti tuonut kuvaa, vaikka olin juhlissa ja tietenkin muistin kummilasta niin kuin kuuluikin. No, sellaista se on. Jos olisin arvannut, että kummiudesta jää lähinnä paskan maku suuhun, olisin ehdottomasti kieltäytynyt tuosta kunniasta aikanaan.
Kuulostaa ihan tavanomaiselta. Asutaan kauempana ja on se omakin perhe ja elämä, eikä vaan ehdi.
Minulla on sama ongelma vaikka meillä on hyvin läheisen ystäväparin kanssa kummilapset ristiin ja asutaan naapurikunnissa. Ihan työn ja tuskan takana järjestää sitä yhteistä tekemistä joka sopii kaikkien aikatauluun. Joskus saattaa mennä puolikin vuotta (eli joulusta vuoden ensimmäisiin synttäreihin), ettei olla missään tekemisissä. Sellaista se vain on.
Jos kummiksi pyytäessä sanoisi suoraan, että tuletko lapseni kummiksi ja samalla sitoudut tapaamaan häntä monta kertaa vuodessa koko lapsuuden ajan, sitoudut kyselemään hänen kuulumisia usein, sitoudut viemään puistoon ja hoploppiin tai vastaavaan monta kertaa joka vuosi. Niin moniko suostuisi kummiksi? Huhhuu, ei kyllä melkein kukaan. Mutta silti olisi reilua esittää tuo kysymys tuolla tavalla, jos kerran tuo on se mitä kummilta kuitenkin odottaa.