Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ulla Appelsin: "Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova" - miksi yli 70-vuotiaat säästettiin??

Vierailija
27.05.2024 |

Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.

Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen. 

Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.

 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010454608.html

Kommentit (757)

Vierailija
341/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Totta kai koska demareiden äänestäjät ovat vanhuksia. Nuoret äänestävät persuja jos äänestävät ollenkaan.

 

 

Öööö Krista kiuru demari = kaikki omat äänestäjät yli 80-vuotiaita = uhrataan nuoret oman äänestäjäkunnan tieltä = klassista osaoptimointia. Mikä on vaikea käsittää? 

 

Vierailija
342/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mandariini taas paisuttelee asiaa. Ensinnäkään Ruotsissa ei todellakaan ollut koko ajan avoimet ovet, vaikkei siellä täyssulkua ollutkaan. Suomessa puolestaan kaikki paikat olivat kiinni hyvin lyhyen aikaa. Jos henkinen hyvinvointi on lätkäharjoituksista tai anniskeluravintoloista kiinni, niin kovin vahvoilla ihminen ei ole.

"Jos henkinen hyvinvointi on lätkäharjoituksista tai anniskeluravintoloista kiinni, niin kovin vahvoilla ihminen ei ole."

Silti juuri Sanna rikkoi rajoituksia koska kyynelehtien kertoi, että hänen olemassaolonsa riippuu siitä että saa iloa ja valoa kännäämisestä ja bilettämisestä.

Että niin. Mitäs sanoitkaan tällaisesta ihmisestä juuri?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki korkeakoulut oli etäopetuksessa yli kaksi vuotta. Siinä katkesi kaikki sosiaaliset suhteet mitä oli koulusta onnistunut saamaan. Ihan lehdissäkin huudettiin ettei saa mennä treffeille nyt jne. Kyllä nään ainakin omassa lähipiirissä sen, että sosiaalisistakin kavereista ja tutuista tuli kovin yksinäisiä. Nyt toki reippaat yrittäneet rakentaa elämäänsä uusiksi, mutta paljon on niitä jotka varmasti vain syrjäytyvät.

 

t: yliopistosta juuri valmistunut

Ei pidä paikkaansa. Labrakurssit ovat esimerkiksi meillä pyörineet tauotta lähiopetuksena. Lisäksi haasteena on pikemminkin, etteivät opiskelijat enää haluaisi tulla lähiluennoille.

Tein itse hommia noihin aikoihin kahdelle eri yliopistolle. Kummassakin oli kampukselle tulo kokonaan kielletty tuon kaksi vuotta.

Vierailija
344/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin että joku jumppaan pääseminen tai baarissa kännäily on tärkeämpää kuin hengissä pysyminen?

Öööhhh.... ok 🙄

Sannalle oli, kuten hyvin muistat. Pakko päästä baariin kännäämään korona-altistuneena. Niin, ööööh ... ok.

Vierailija
345/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä oli kiellettyä kahden vuoden ajan? Ihan vaan piti käydä töissä ja harrastaa mitä jaksoi. Osaan kyllä jumpata ilman jonkun ohjeitakin eikä tuo järvessä uiminen paljoa maksa. Juostakin voi ja vaikka maalata akvarelleja tai lukea kirjoja. Ei ollut suurta kärsimystä lapsillanikaan. Harrastivat keskenään kerääntymistä ja pelasivat lautapelejä. Ihme vinkumista. ja kitinää. Eivät inisijät varmaan ole koskaan sairastaneet muuta vakavampaa sairautta kuin päävika, jota eivät itse huomaa.

Voisi kuvitella että kahden vuoden päivittäinen mustamaalauskampanja rokottamattomia kohtaan jätti joitain jälkiä.

Vierailija
346/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vasemmiston olemus nousi esiin. Vasemmisto uskoo ja pitää totalitaristisesta vallasta, jossa oma aivotyö uhrataan eliitille. Sanna, Maria ja Li pääsivät jo testaamaan sulkua, Helsinkiä ympäröi poliisit ja armeija.

Sanna ja Kristahan kovasti yrittivät saada ulkonaliikkumiskieltoakin läpi. Ja alussa kielsivät iäkkäitä menemästä edes ulos kävelylle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apelsin levittää laitaoikeisto propagandaa:

Se oli juurikin Apelsin ja muut laitaoikeistolaiset jotka vaativat vanhusten laittoa nuorten edelle. Konservatiivit huusivat kurkku suorana: Entäs Vanhukset!

Turha yrittää nyt esittää ettei Apelsin olisi itse ollut osa ongelmaa.  

Vierailija
348/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä oli kiellettyä kahden vuoden ajan? Ihan vaan piti käydä töissä ja harrastaa mitä jaksoi. Osaan kyllä jumpata ilman jonkun ohjeitakin eikä tuo järvessä uiminen paljoa maksa. Juostakin voi ja vaikka maalata akvarelleja tai lukea kirjoja. Ei ollut suurta kärsimystä lapsillanikaan. Harrastivat keskenään kerääntymistä ja pelasivat lautapelejä. Ihme vinkumista. ja kitinää. Eivät inisijät varmaan ole koskaan sairastaneet muuta vakavampaa sairautta kuin päävika, jota eivät itse huomaa.

Voisi kuvitella että kahden vuoden päivittäinen mustamaalauskampanja rokottamattomia kohtaan jätti joitain jälkiä.

 

Jättihän se. Mutta tippaakan en ole katunut sitä, että jätin rokotukset ottamatta. Päin vastoin! 

Mutta luottamus tähän yhteiskuntaan koko kovan kolauksen ja vasemmistoa en äänestä enää ikinä. Enkä muuten vastaisuudessakaan ota mitään tuommosia rokotuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä harrastaminen kiellettiin. Kuntosalit oli kiinni, kirjastot oli kiinni, kirkoissakin papit saarnasivat pahvi-ihmisille Huopalahdessa.

Se oli ihan järkyttävää. Ei ihme, että mt-ongelmat lisääntyivät räjähdysmäisesti.

Onko ihmiset tosiaan nykyään noin mielikuvituksettomia, että harrastaa voi vain tietyissä halleissa ja mahdollisimman isoissa porukoissa? Mitään ei voi tehdä muutaman hengen porukoissa? Lihaskuntoakaan ei voi ylläpitää ulkoilmassa, ainoastaan siellä tutulla 24/7 salilla? Edes hauskaa ei voi pitää muutaman hengen kesken, ja kun baarit ei ole auki niin elämä on ohi?

Kirjastoista sai kyllä lainattua kirjoja, siellä vaan ei voinut hengailla. (Hassua kyllä moni nimenomaan löysi lukemisen harrastuksena koronan aikaan.)

Kirkoissa nämä nuoret, joita tässä nyt säälitään, eivät ole edes käyneet, joten huvittavaa että sekin vedetään mukaan keskusteluun.

Vierailija
350/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mandariini taas paisuttelee asiaa. Ensinnäkään Ruotsissa ei todellakaan ollut koko ajan avoimet ovet, vaikkei siellä täyssulkua ollutkaan. Suomessa puolestaan kaikki paikat olivat kiinni hyvin lyhyen aikaa. Jos henkinen hyvinvointi on lätkäharjoituksista tai anniskeluravintoloista kiinni, niin kovin vahvoilla ihminen ei ole.

"Jos henkinen hyvinvointi on lätkäharjoituksista tai anniskeluravintoloista kiinni, niin kovin vahvoilla ihminen ei ole."

Silti juuri Sanna rikkoi rajoituksia koska kyynelehtien kertoi, että hänen olemassaolonsa riippuu siitä että saa iloa ja valoa kännäämisestä ja bilettämisestä.

Että niin. Mitäs sanoitkaan tällaisesta ihmisestä juuri?

Se että ymmärsi pahimman pandemian aikaiset rajoitukset ei tarkoita, että olisi mikään Sanna-fani. Tunsin suurta myötähäpeää noista "iloa ja valoa" -jutuista.

Minä olen jopa samanaikaisesti sitä mieltä, että a) ihan alussa rajoitukset eivät olleet tarpeeksi kovia (on käsittämätöntä, että aasialaiset turistit eivät tuoneet Suomeen koronaa, mutta ilman minkäänlaista seurantaa Italiasta tulleet suomalaisturistit toivat) JA että b) rokotuspakot olivat yksinkertaisesti väärin, ja rokotteiden tehosta valehdeltiin vielä silloinkin, kun tiedossa oli jo, että ne eivät estä tartuntoja.

Suomi on väestöltään niin pieni maa, että täällä olisi voinut korona-ajan elää täysin vapaasti, jos meillä olisi ollut käytössä ulkomailta tulleille edes alkeelliset karanteenit.

Huhhuh! Yhdellä ihmisellä voi olla erilaisia mielipiteitä ilman että ne ovat sidotut mihinkään tiettyyn poliittiseen näkökantaan! Ajatella! Hurjaa!

-eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä harrastaminen kiellettiin. Kuntosalit oli kiinni, kirjastot oli kiinni, kirkoissakin papit saarnasivat pahvi-ihmisille Huopalahdessa.

Se oli ihan järkyttävää. Ei ihme, että mt-ongelmat lisääntyivät räjähdysmäisesti.

Onko ihmiset tosiaan nykyään noin mielikuvituksettomia, että harrastaa voi vain tietyissä halleissa ja mahdollisimman isoissa porukoissa? Mitään ei voi tehdä muutaman hengen porukoissa? Lihaskuntoakaan ei voi ylläpitää ulkoilmassa, ainoastaan siellä tutulla 24/7 salilla? Edes hauskaa ei voi pitää muutaman hengen kesken, ja kun baarit ei ole auki niin elämä on ohi?

Kirjastoista sai kyllä lainattua kirjoja, siellä vaan ei voinut hengailla. (Hassua kyllä moni nimenomaan löysi lukemisen harrastuksena koronan aikaan.)

Kirkoissa nämä nuoret, joita tässä nyt säälitään, eivät ole edes käyneet, joten huvittavaa että sekin

Kirkko sulki ovensa rokottamattomilta ja piispa Laajasalo solvasi heitä m urhaajiksi. Kertoo kirkon tilasta kaiken.

Vierailija
352/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä harrastaminen kiellettiin. Kuntosalit oli kiinni, kirjastot oli kiinni, kirkoissakin papit saarnasivat pahvi-ihmisille Huopalahdessa.

Se oli ihan järkyttävää. Ei ihme, että mt-ongelmat lisääntyivät räjähdysmäisesti.

Onko ihmiset tosiaan nykyään noin mielikuvituksettomia, että harrastaa voi vain tietyissä halleissa ja mahdollisimman isoissa porukoissa? Mitään ei voi tehdä muutaman hengen porukoissa? Lihaskuntoakaan ei voi ylläpitää ulkoilmassa, ainoastaan siellä tutulla 24/7 salilla? Edes hauskaa ei voi pitää muutaman hengen kesken, ja kun baarit ei ole auki niin elämä on ohi?

Kirjastoista sai kyllä lainattua kirjoja, siellä vaan ei voinut hengailla. (Hassua kyllä moni nimenomaan löysi lukemisen harrastuksena koronan aikaan.)

Kirkoissa nämä nuoret, joita tässä nyt säälitään, eiv

 

En unohda sitä koskaan kuin järkyttyneenä luin piipan kirjoitusta hesarista. Kirkkohan ei instituutiona tullut tukemaan ihmisiä ollenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vasemmiston olemus nousi esiin. Vasemmisto uskoo ja pitää totalitaristisesta vallasta, jossa oma aivotyö uhrataan eliitille. Sanna, Maria ja Li pääsivät jo testaamaan sulkua, Helsinkiä ympäröi poliisit ja armeija.

Oletko satukirjailija? Jos et, niin sinulla olisi hieno ura edessä sillä rintamalla!

Vierailija
354/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä harrastaminen kiellettiin. Kuntosalit oli kiinni, kirjastot oli kiinni, kirkoissakin papit saarnasivat pahvi-ihmisille Huopalahdessa.

Se oli ihan järkyttävää. Ei ihme, että mt-ongelmat lisääntyivät räjähdysmäisesti.

Onko ihmiset tosiaan nykyään noin mielikuvituksettomia, että harrastaa voi vain tietyissä halleissa ja mahdollisimman isoissa porukoissa? Mitään ei voi tehdä muutaman hengen porukoissa? Lihaskuntoakaan ei voi ylläpitää ulkoilmassa, ainoastaan siellä tutulla 24/7 salilla? Edes hauskaa ei voi pitää muutaman hengen kesken, ja kun baarit ei ole auki niin elämä on ohi?

Kirjastoista sai kyllä lainattua kirjoja, siellä vaan ei voinut hengailla. (Hassua kyllä moni nimenomaan löysi lukemisen harrastuksena koronan aikaan.)

Kirkoissa nämä nuoret, joita tässä nyt säälitään, eiv

"Kirkko sulki ovensa rokottamattomilta ja piispa Laajasalo solvasi heitä m urhaajiksi. Kertoo kirkon tilasta kaiken."

No tuo on ihan eri aihe, vaikka käsittämättömän typerää olikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsittämätön lause kirjastoista. Ei sieltä ketään ilman syytä ole ulos ajettu.

Vierailija
356/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi suojeli kaikkien elämää. Ruotsi uhrasi vanhukset.

 

Mutta eikö silloin tiedetty ettei korona ole niin vaarallinen nuorille? 

Vierailija
357/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä oli kiellettyä kahden vuoden ajan? Ihan vaan piti käydä töissä ja harrastaa mitä jaksoi. Osaan kyllä jumpata ilman jonkun ohjeitakin eikä tuo järvessä uiminen paljoa maksa. Juostakin voi ja vaikka maalata akvarelleja tai lukea kirjoja. Ei ollut suurta kärsimystä lapsillanikaan. Harrastivat keskenään kerääntymistä ja pelasivat lautapelejä. Ihme vinkumista. ja kitinää. Eivät inisijät varmaan ole koskaan sairastaneet muuta vakavampaa sairautta kuin päävika, jota eivät itse huomaa.

Voisi kuvitella että kahden vuoden päivittäinen mustamaalauskampanja rokottamattomia kohtaan jätti joitain jälkiä.

"Öyh öyh, Putin, Ukraina, rokotteet, wef, Klaus, miksi media EI KERRO!!!"

Tämäkin oli siis VKK:n ketju. VKK ja oikeiston toimittajat on ihan saman ideologian porukkaa.

Vierailija
358/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On väärin syyttää koronaa ahdistuksesta. Ahdistuksen syyt ovat todellisuudessa aivan muualla.

Ai ihanko ketään ei voi ahdistaa jos on esim läheinen jossain eri maassa,ja ei tiedä koska häntä saa nähdä. Tai ei voi ahdistaa miten yksin on vaikka uudella paikkakunnalla ja koulu vain etäkoulua. Tutusminen muihin on vaikeaa. Tämä oli monille todellisuutta.   Ei voi ahdistaa jos missään ei saisi olla ja kaiken aikaa olla tietoinen basilleista ja viruksista. Hah. 

Vierailija
359/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, itselle korona-aika ei aiheuttanut mitään kriisiä. Ihmettelen kovasti, jos tuo korona on "tuhonnut koko elämän". Pois lukie tietysti ne, jotka sairastivat vaikeiman mahdollisen koronan.

Kyllähän nyt normaali ihminen tällaisen krisin kestää. Eikä täysin eristyksissä tarvinnut olla jos ei itse halunnut; esim. ulkoliikuntaa sai harrastaa vapaasti, kaupat oli auki jne.

Mites ne nuoret soda-ajan lapset selvisi? Hyvin, kuten omat vanhempani. Koronasta on tullut liian helppo selitys ties mihin ongelmiin.

Vierailija
360/757 |
27.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali elämä oli kiellettyä kahden vuoden ajan? Ihan vaan piti käydä töissä ja harrastaa mitä jaksoi. Osaan kyllä jumpata ilman jonkun ohjeitakin eikä tuo järvessä uiminen paljoa maksa. Juostakin voi ja vaikka maalata akvarelleja tai lukea kirjoja. Ei ollut suurta kärsimystä lapsillanikaan. Harrastivat keskenään kerääntymistä ja pelasivat lautapelejä. Ihme vinkumista. ja kitinää. Eivät inisijät varmaan ole koskaan sairastaneet muuta vakavampaa sairautta kuin päävika, jota eivät itse huomaa.

Voisi kuvitella että kahden vuoden päivittäinen mustamaalauskampanja rokottamattomia kohtaan jätti joitain jälkiä.

"Öyh öyh, Putin, Ukraina, rokotteet, wef, Klaus, miksi media EI KERRO!!!"

Tämäkin oli siis VKK:n ketju. VKK ja oikeiston toimittajat on ihan saman ideologian porukkaa.

Kyllä media kertoo,  taikka vihjaa:

 

Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän nollausta professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa

https://yle.fi/a/3-11902107

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi viisi