Ulla Appelsin: "Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova" - miksi yli 70-vuotiaat säästettiin??
Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.
Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen.
Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.
Kommentit (757)
Kuolemisen on syytä estää, vaikka joillain olisikin varotoimien vuoksi hieman tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Moderaattori voisi tämän ketjun poistaa, menee jo henkilökohtaisuuksiin asianomaista henkilöä kohtaan.
Jos asianomainen alkaa julistaa ilmiselviä valheita, pitää kestää kritiikkiä. Asiajournalismia ei ole faktojen vääristely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmiston olemus nousi esiin. Vasemmisto uskoo ja pitää totalitaristisesta vallasta, jossa oma aivotyö uhrataan eliitille. Sanna, Maria ja Li pääsivät jo testaamaan sulkua, Helsinkiä ympäröi poliisit ja armeija.
Kovat päätökset kovilta johtajilta, ja niille oli tietysti politbyroon eli asiantuntijoiden siunaus. Ravintoloiden, koulujen, kuntosalien ja lopulta Helsingin sulkeminen olivat päätöksiä, jotka eivät kuuluisi demokraattiseen ja vapaaseen yhteiskuntaan. Toinen arveluttava teko oli pakkorokottaminen, jossa vasemmisto löysi lääkeyhtiöt sielun veljikseen. Testaamatottomia rokotteita on nyt syydetty lukuisia annoksia ihmisiin ja siitä huolimatta koronat on sairastettu useaan kertaan. Rokotteiden seuraukset ja uhrimäärä ei ole tutkimuksen arvoinen, koska se olisi politiikkaa ja salaliittoja. Mihin vasemmisto koskeekaan, se poli
""Helsingin sulkeminen". Olisitpa viettänyt edes kuukauden jossain Kiinan kaupungissa tai vaikkapa Espanjassa, niin et valittaisi pienistä rajoitustoimenpiteistä."
Eli nyt tämä onkin käypänen argumentti vasemmiston mielestä, että kun jotain on suomessa huonosti, niin pitää kääntyä katsomaan sinne missä on vielä huonommin?
Selvä: mitä te itkette asumistukien perään, koittakaapa asua Kiinassa tai vaikka Lontoossa. on vähän eri tason asumiskulut ja mitään tukia et saa.
Meidän olosuhteet olisivat sallineet kevyemmät rajoitukset Ruotsin tapaan (asumistiheys, hygienia ja luontainen taipumus välttää ihmiskontakteja) kuin usein mainitut Espanjan täyssulut. Tätä ei haluttu hyödyntää, nyt maksetaan hintaa.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.
Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen.
Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.
Kiitos Marinin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei turvauduttu mihinkään "äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan"!
Keskieuroopassa oli ihan eri meininki.
Suomella kävi lähinnä tuuri kun tää on iso ja harvaan asuttu maa jossa porukka pääsi mökeilleen eristyksiin toisistaan. Toisenlaisissa olosuhteissa suomen avuton terveydenhoito jolta loppui kapasiteetti jo ennen kuin sitä olisi pitänyt lisätä olisi kaatunut huomattavan lahjakkaasti ja kuolleisuusluvut olisi olleet massiiviset. Nytkin ties mitkä sairaudet jäi hoitamatta kun ei ollut aikaa ja väkeä sen tekemiseen.
Toki politiikan kuvaan sopii että joka-asiassa erityisen kyvytön hallituksemme kiiruhti ottamaan kunnian tuostakin onnenpotkusta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Onks tää Ullan tapa harhauttaa ajattelemasta, että miten nykyhallitus tuhoaa kaiken? Ja jopa ilman koronaa.
Selvästikin politisoitunut kirjoitus. Lisäksi tällä pyritään muokkaamaan mielialoja siihen suuntaan, että pandemioiden tullessa ei pidä piitata kuolleista, ainakaan jos tauti korjaa etupäässä ikäihmisiä ja heikkoja.
Näin se 1930-luku hiipii kaikilla tavoilla takaisin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Israelilaiset ystävät valittivat, koska.eivät saaneet mennä edes ulos korona-aikaan. Sotilaat vartioi. Ja yksiössä.olevat tuijotti sen seiniä, koska vain omaan puutarhaan sai piipahtaa.
Täällä persut vääntävät Boris Johnsonistakin pesunkestävän vassarin. Olivathan Britanniassa sulkutoimet huomattavasti jyrkempiä kuin pienessä Suomessa.
Boris teki vuosikymmenet aika selvää putlerin politiikkaa irroittamalla britit eu:sta. Hyödyllinen hölmö vai yksi monista brittien yläluokan neuvostomielisistä. Noitahan on ollut enemmänkin (esim cambridgen vitoset), ei tosin noin korkeassa asemassa.
Putler on äärikoikeistoa, ei vasemmistoa. Kuten on myös toinen Booriksen kaveri, Donald Trumpl
Kait sinä tajuat ettei tuo leimasanojesi hokeminen merkitse yhtään mitään eikä ole argumentti?
Niitä harvoja asioita joissa hallitus reagoi oikein ja joku appelsiini kehtaa valittaa siitäkin. Appelsiini voisi uhrata itsensä yhteiskunnan hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei turvauduttu mihinkään "äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan"!
Keskieuroopassa oli ihan eri meininki.
Suomella kävi lähinnä tuuri kun tää on iso ja harvaan asuttu maa jossa porukka pääsi mökeilleen eristyksiin toisistaan. Toisenlaisissa olosuhteissa suomen avuton terveydenhoito jolta loppui kapasiteetti jo ennen kuin sitä olisi pitänyt lisätä olisi kaatunut huomattavan lahjakkaasti ja kuolleisuusluvut olisi olleet massiiviset. Nytkin ties mitkä sairaudet jäi hoitamatta kun ei ollut aikaa ja väkeä sen tekemiseen.
Toki politiikan kuvaan sopii että joka-asiassa erityisen kyvytön hallituksemme kiiruhti ottamaan kunnian tuostakin onnenpotkusta itselleen.
Suomalaiset ovat myös kovin kuuliaisia. Maski pidettiin kiitettävällä prosentilla (kun siihen riittävästi uhkailtiin) ja yskittiin hihaan. Mutta yhtä nopeasti fiksut säännöt unohtuivatkin eli nykyisin pärskitään estottomasti ja pari prosenttia hihaan.
Vierailija kirjoitti:
NAURETTAVAA väittää, että se kahden kuukauden etäkoulu voisi olla selitys nyt aivan kaikkeen. Paljon ahdistavampaa oli se veivausvaihe ja se vaihe, kun pakotettiin kouluun, sairauden keskelle.
Ja se joustamattomuus, jolla nuoriin siinä paineessa suhtauduttiin. Mun lapseni sairastui lukion tokan syksyllä - sai koronan koulusta - ja ihan hirveä veivaus oli, että niitä suorituksia sai kuitenkin poikkeusjärjestelyin edes osan suoritettua.
Lukio venyi puolella vuodella tuon takia. Sitä ei olisi tpaahtunut, jos etäopetuksen mahdollisuus olisi ollut.
"NAURETTAVAA väittää, että se kahden kuukauden etäkoulu voisi olla selitys nyt aivan kaikkeen."
Höpöhöpö!
"Opettajat ammatti-oppilaitoksissa ja korkeakouluissa kertovat nuorista, jotka katosivat ja joita ei enää ole saatu takaisin."
Kommentti: Sanna Marinin hallitusta ylistettiin asiasta, joka oli hirvittävä virhe
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010454608.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei turvauduttu mihinkään "äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan"!
Keskieuroopassa oli ihan eri meininki.
Suomella kävi lähinnä tuuri kun tää on iso ja harvaan asuttu maa jossa porukka pääsi mökeilleen eristyksiin toisistaan. Toisenlaisissa olosuhteissa suomen avuton terveydenhoito jolta loppui kapasiteetti jo ennen kuin sitä olisi pitänyt lisätä olisi kaatunut huomattavan lahjakkaasti ja kuolleisuusluvut olisi olleet massiiviset. Nytkin ties mitkä sairaudet jäi hoitamatta kun ei ollut aikaa ja väkeä sen tekemiseen.
Toki politiikan kuvaan sopii että joka-asiassa erityisen kyvytön hallituksemme kiiruhti ottamaan kunnian tuostakin onnenpotkusta itselleen.
Hallitushan pyrki estämään ihmisten mökeille menon, vaikka nimenomaan mökille meno oli järkevä ratkaisu. Ja minkälaista vastakkainasettelua se lietsoikaan, kun väitettiin, että mökkiläiset tulisivat kuormittamaan paikallista terveydenhoitoa.
Miten tämä maa selviäisi sodasta? Siis oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aatelkaas kun ois ollu kokpersuhallitus silloin. Petteri olis menny paniikkin ja piiloon. Mitään ei olisi tehty. Vanhukset ois kuollut sänkyynsä ja sairaalat olisi olleet ihan tukossa.
Eihän tämä hallitus tosiaan reagoinut mitenkään viime syksynä, kun kuolleisuus nousi maanosa korkeimmaksi. Oikeasti tuli Kiurua ikävä.
Rokotettujen kuolleisuus. Taitaa olla niin.
Rokotteiden jakaminen viivästyi. Tänä vuonna sitä aikaistetaan
Valitettavasti tämä ei nyt oikein natsaa folioteorian kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Israelilaiset ystävät valittivat, koska.eivät saaneet mennä edes ulos korona-aikaan. Sotilaat vartioi. Ja yksiössä.olevat tuijotti sen seiniä, koska vain omaan puutarhaan sai piipahtaa.
Täällä persut vääntävät Boris Johnsonistakin pesunkestävän vassarin. Olivathan Britanniassa sulkutoimet huomattavasti jyrkempiä kuin pienessä Suomessa.
Boris teki vuosikymmenet aika selvää putlerin politiikkaa irroittamalla britit eu:sta. Hyödyllinen hölmö vai yksi monista brittien yläluokan neuvostomielisistä. Noitahan on ollut enemmänkin (esim cambridgen vitoset), ei tosin noin korkeassa asemassa.
Putler on äärikoikeistoa, ei vasemmistoa. Kuten on myös toinen Booriksen kaveri, Donald Trumpl
Putin kyllä hyödyntää kommunistista ideologiaa, on entinen kgbn mieskin vieläpä. Vassari tuo on. Pesunkestävä
Olin koronan alkaessa yli 70-v. Minut teljettiin kotiin, ei harrastuksia, ei tapaamisia, ei miehen hoitokodissa vierailuja jne. Rupesin siivoamaan kotiani oikein perusteellisesti. Paljon löytyi tarpeetonta tavaraa kiertoon tai roskiin tai lapsille. Käytin ajan oikein mielenkiintoisesti ja hyödyllisesti. Nyt olen tyytyväinen siistissä kodissani. Ilman koronakieltoja olisin edelleen juossut tukka putkella, nyt oli pakko pysähtyä ja käyttää aika hyödyksi.
Ruotsin talous kärsi silti enemmän kuin Suomen tuona sulkuaikana.
Rajoitukset suojelivat kaikkia. Suomalainen sairaanhoitaja raportoi Ruotsista, millainen kaaos oli siellä vanhushoidossa, kun ei mahtunut saamaan mitään lievittävää.
Kyllä nuori kärsi varman enemmän läheistensä kärsimyslopusta Ruotsissa kuin siitä, että ei päässyt Suomessa treeneihin. Kuolema on lopullinen.
Tuo kolumni on kamala, kurja, inhottava.
"Meidän olosuhteet olisivat sallineet kevyemmät rajoitukset Ruotsin tapaan (asumistiheys, hygienia ja luontainen taipumus välttää ihmiskontakteja) kuin usein mainitut Espanjan täyssulut. Tätä ei haluttu hyödyntää, nyt maksetaan hintaa."
Suomessa ei ollut täyssulkuja. Myös Ruotsissa alettiin panna toimeen rajoituksia. Rokotteita tarjottiin useammin kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Suomen koronakuolleisuus nousi 2023 loppuvuodesta. Meillä oli silloin Orpon hallitus, vai oliko?
Taidat olla vähän yksinkertainen. Miten Orpon hallitus mitenkään liittyy koronakuolemiin? Ei se tehnyt mitään koronarajoituksia, sen sijaan joutui ja joutuu vielä monta korjaamaan Marinin hallituksen mokia.
Olet tyypillinen solisaliratti, jonka mukaan syy on AINA, jonkun muun.
Vierailija kirjoitti:
Suomi suojeli kaikkien elämää. Ruotsi uhrasi vanhukset.
Lopputulos ei vaan valitettavasti ollut tuo, vaan jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen koronakuolleisuus nousi 2023 loppuvuodesta. Meillä oli silloin Orpon hallitus, vai oliko?
Taidat olla vähän yksinkertainen. Miten Orpon hallitus mitenkään liittyy koronakuolemiin? Ei se tehnyt mitään koronarajoituksia, sen sijaan joutui ja joutuu vielä monta korjaamaan Marinin hallituksen mokia.
Olet tyypillinen solisaliratti, jonka mukaan syy on AINA, jonkun muun.
😁😂😁😁. Uskomaton projisointi.
Putler on äärikoikeistoa, ei vasemmistoa. Kuten on myös toinen Booriksen kaveri, Donald Trumpl