Naiset, mikä olisi motiivinne jos ottaisitte yhteyttä kymmenien vuosien takaiseen ex-poikaystäväännek

"Sairastuin itse vakavasti muutama vuosi sitten enkä tiennyt selviänkö sairaudesta. Kyllä siinä sairauden aikana tuli kelattua elämää taaksepäin ihan lapsuuteen asti. Sain useita ahaa-elämyksiä ja tajusin useampien ihmisten merkityksen omalle kasvulle. Ensimmäistä kertaa pystyin näkemään myös tuskallisissa merkeissä päättyneen satuttavan teini-iän parisuhteen kauneuden ja merkityksen itselle. Ilman tätä elämän pysäyttävää kokemusta tuskin olisin koskaan lähtenyt kaivelemaan menneitä suhteita, mutta olen iloinen, että tein sen. Joillekin ihmisille laitoin viestin toisille en. "

Tuossa tapauksessa mitä viestini käsitteli ole kyse syövän loppuvaiheista eli henkilö oli muka kuollut pian tapahtuneen jälkeen. Tällaisia kuolemia nähneenä en todellakaan usko tarinaa. Siinä kohtaa ollaan suuntauduttu läheisiin ja heidän jatkoon eikä ole myöskään voimia ottaa yhteyttä kehenkään, tekstaritkin lukee ja vastaa joku toinen, kipuja lääkitään niin että nukutaan paljon jne.

Eiköhän kaikilla tule vanhemmiten halu käydä läpi elämää tavalla tai toisella ilman sairauttakin. Olen itse sairastunut vakavasti jo nuorena, silloin huolena oli miten pienet lapseni selviävät ilman äitiä. Käyn vieläkin tarkastuksissa saman sairauden takia, luulen, että sairaudella on ollut elämääni sellainen seuraus, että ei hirveästi jäisi kaduttavaa, jos tulisi sairastamisaika taas eteen. Siinä mielessä sairaus on ollut siunaus, samaten ymmärrys siitä, että kuolemaa teemme jokainen ihan yksin. Kaikki mitä on sanottu ja tehty on lopullisesti ohi, tärkeimmät vain laitetaan mittasuhteisiin.

Mutta tuollaisella prosessilla ei ole muille samanlaista merkitystä kuin itselle. Siksi en ole tuntenut tarvetta ottaa kehenkään yhteyttä, vaan käynyt nuo asiat läpi vain omassa päässäni. Se on ehkä liikaa muilta vaadittu, että he tulisivat mukaan prosessiin, ellei kyse ole hyvin läheisestä ihmisestä, vaan käytännössä täysin vieraasta jo, kuten vuosikymmenten takainen poikaystävä. Miten nämä vuosikymmenten takaiset ihmiset suhtautuivat yhteydenottoosi? Ketjussa moni kertoo, että laitetaan jopa estolle. Tavallaan sen ymmärrän, koska myös toisen elämä on mennyt eteenpäin eikä hän ole enää sama ihminen kuin nuorena.

Minulla on eräs ystävä, joka myös on ottanut yhteyttä hyvin vanhoihin ystäviinsä, koska hän ilmeisesti on yksinäinen. Hänen tapansa esittää oma elämänsä vähän traagisessa kulmassa on asia, joka herättää hämmennystä, koska hän olettaa, että muiden pitäisi jotenkin sen perusteella olla häntä kohtaan huomaavainen ja pitää yhteyttä. Se on huono pohja rakentaa yhteyttä, koska ystävyys on aina vastavuoroista. Hän on ikään kuin lapsi, joka hakee ystävältä yksipuolista lohdutusta kuten vanhemmalta ja olettaa, että muut ovat hänen tukenaan, jopa vieraatkin ihmiset. Hän ei ole ehkä ikinä ymmärtänyt, että tuollainen tyyli karkottaa ihmisiä ja on varmaan yksi syistä miksi hänen on vaikea löytää ystäviä. Omista ongelmista vieraille avautuminen on erikoista, joten vaikka ihmiset vastaavatkin kohteliaasti, he pyrkivät pitämään etäisyyttä.

No, meni kyllä vähän asian vierestä koko kommentti, mutta tulipahan pohdittua. En siis itse ottaisi yhteyttä vanhoihin poikaystäviin enkä muihinkaan. Hyvät muistot säilyvät omassa mielessäni ja myös huonot asiat on prosessoitava omassa päässäni maaliin. Toivon myös, ettei minuunkaan oteta yhteyttä noissa merkeissä, en haluaisi palata enää mihinkään asiaan, joka on menneisyydessäni, oli se hyvää tai huonoa. Vastaisin toki kohteliaan ympäripyöreästi jotain, jos joku ottaisi yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Olisin utelias ja minua kiinnostaisi tietää etenkin, että mitä hänen äidilleen tapahtui. Koko perhe suorastaan inhosi äitiä, joka oli kyllä jollain tapaa ehkä vähän yksinkertainen. Isä ja teinipojat eivät arvostaneet huolenpitoa ja kodinhoitoa, isä ei ottanut eroa kun olisi joutunut antamaan puolet omaisuudesta (maatila). Äiti oli kotiäitinä ja ei tainnut saada isältä rahaa mihinkään muuhun kuin ruokaan. Sen verran tiedän somen perusteella, että eivät enää ole naimisissa, mutta en tiedä onko äiti enää elossa.

Täytyy sanoa, että väistit varmaan luodin, jos olisit tuollaisesta kuviosta ottanut miehen itsellesi. Kiusaamistahan tuo on.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa minua kiinnostaisi tietää, mitä ihan ekalle poikaystävälleni kuuluu nykyään, mutta koen asian mahdottomaksi toteuttaa. On kulunut jo liikaa vuosia ja epäilen, ettei häntä kiinnostaisi kuulla minusta. Mitään romanttisia taka-ajatuksia minulla ei ole. Mutta kun tästä henkilöstä en ole kuullut yhtikäs mitään, niin olisi kiva tietää miten hänen elämänsä on sujunut.

Samoin minuakin kiinnostaisi tietää miten ensimmäisellä poikaystävällä on mennyt, miltä hän näyttää, onko perhettä jne. Mutta en kyllä häneen yhteyttä haluaisi ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsin muuttoapua ja jotain auton kanssa oli ongelmaa. Ei muuta syytä eikä kiinnostusta

vitunlokki

Yhteiset lapset ja heidän asiat. Samalla voi muutkin kuulumiset ystävällisissä merkeissä vaihtaa, ehkä myös mitä yhteisille tutuille kuuluu.

Nuoruuden poikaystäviin en koe tarvetta pitää yhteyttä, nämä suhteet päättyneet pettymykseen mikä ei suorastaan houkuttele yhteydenpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Näin kuvan ja jutun paikallislehdessä, siis sen paikan jossa silloin asuttiin. Heitin viestin, että en olisi tunnistanut jos ei nimeä olisi mainittu ja olipa kiva juttu Peräkylän Sanomissa. Ei vastannut mitään, kuvitteli varmaan just jotain, että vonkasin tai vanha suola janottaa. Ei mitään sellaista, vaan ihan aidosti ilahduin luettuani sen jutun. Että kiva kun menee hyvin ja oli kiva nähdä naama. 

Selvitit siis yhteystiedot ja laitoit viestiä ihan noin vain. 

Kyllähän jotkut ihmiset toimivat noin, olen huomannut, koska olen työni takia ollut julkisuudessa. Siksi olen salannut yhteystietoni. En ole ajatellut, että olisi kyse mistään vonkauksesta, mutta ystävä- ja tuttavapiirini on jo täynnä, en halua sinne ketään ventovierasta. Ei tarvitse vastailla turhiin yhteydenottoihin, kun niitä yhteystietoja ei mistään saa.

On tylyä olla vastaamatta, mutta selkeää.

Minäkin olen ensisijaisesti lämmöllä elämässäni mukana olleisiin ihmisiin suhtautuva. Syyni ottaa yhteyttä menneisyyden ihmisiin:

1. Kiinnostaa mitä heille kuuluu 

2. Kohtasin jossain jotain mikä laukaisi muistoja heihin liittyen (esim lehtiartikkeli jossa heidät mainitaan, tai jos käyn jossain perähikiällä mistä muistan jonkun tuttuni olleen kotoisin, törmään heidän sukulaiseensa/naapuriinsa jne)

3. Haluaisin käydä läpi jotain mennyttä tapahtumaa, joka on jäänyt vaivaamaan ja jota ei aikoinaan käsitelty tarpeeksi

4. Haluan kysyä jotain asiaa, jonka tiedän heidän tietävän (koskee vain kollegoita tai muita ihmisiä, joille voin toteuttaa ja toteutan vastavuoroisia palveluksia)

Itse en koskaan ota yhteyttä menneisyyden ihmisiin saadakseni heistä hyötyä. Minuun on otettu yhteyttä sekä hyötymismielessä, että kuulumisten kysymistarkoituksessa, mutta osaan kyllä erottaa kummasta on kyse.

Haluaisin periaatteessa käydä läpi yhden teiniajan kaverisuhteen läpi, miten koin todella ikäväksi miten hän feidasi läheiseksi kokemani kaverisuhteemme, etenkin kun itselläni oli vaikeat ajat käsillä vanhempien eron takia. Siitä on vain kulunut niin kauan ettei asia minua enää kaivele, aikoinaan stressasin tilannetta paljonkin ja koin ison hylätyksi tulemisen tunteen. Mitäpä sitä turhaan häntä kuormittaa tällä tiedolla, meillä on ollut eri kuviot jo yli 20v ajan. 

En kyllä keksi yhtäkään syytä, miksi ottaisin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ensisijaisesti lämmöllä elämässäni mukana olleisiin ihmisiin suhtautuva. Syyni ottaa yhteyttä menneisyyden ihmisiin:

1. Kiinnostaa mitä heille kuuluu 

2. Kohtasin jossain jotain mikä laukaisi muistoja heihin liittyen (esim lehtiartikkeli jossa heidät mainitaan, tai jos käyn jossain perähikiällä mistä muistan jonkun tuttuni olleen kotoisin, törmään heidän sukulaiseensa/naapuriinsa jne)

3. Haluaisin käydä läpi jotain mennyttä tapahtumaa, joka on jäänyt vaivaamaan ja jota ei aikoinaan käsitelty tarpeeksi

4. Haluan kysyä jotain asiaa, jonka tiedän heidän tietävän (koskee vain kollegoita tai muita ihmisiä, joille voin toteuttaa ja toteutan vastavuoroisia palveluksia)

Itse en koskaan ota yhteyttä menneisyyden ihmisiin saadakseni heistä hyötyä. Minuun on otettu yhteyttä sekä hyötymismielessä, että kuulumisten kysymistarkoituksessa, mutta osaan kyllä erottaa kummasta on kyse.

En todellakaan tarkoita tätä mitenkään pahalla, mutta haluan kysyä, kun se näin anonyymina on mahdollista, että huomaatko, että nuo syyt ottaa yhteyttä ovat hyvin itsekeskeisiä? 

En itse ainakaan ole olettanut, että syy ottaa yhteyttä olisi hyötyminen, vaan juurikin sellainen, että henkilö ei yhtään huomioi sitä, että ne ovat hänen omia kiinnostuksiaan ja ongelmiaan, joihin hän hakee vastausta menneisyyden ihmisiltä. Minusta oikea osoite on terapeutti, ei lähes vieras ihminen, jonka joskus on tuntenut. Jokaisella on oma elämänsä ja asiansa selvitettävänään.

Tarkennuksena vielä edelliseen, jos oli epäselvä, että minusta on vähän röyhkeääkin olettaa, että haluaisin kertoa mitä minulle kuuluu jollekin ihmiselle, jota enää tuskin tunnen. Tai miksi minua pitäisi kiinnostaa heidän reaktionsa, jos he ovat nähneet minusta lehtijutun? Edelleen kohta kolmesta se, että tuollainen on kaikkein rasittavinta yhteydenottoa, sillä minua ei kiinnosta selvitellä menneisyyden asioita jonkun puolitutun kanssa yhtään.

Ainoastaan kohta neljä on ymmärrettävä, siinä ei odoteta vastapuolelta liikaa.

En tarkoita olla töykeä, mutta asia on askarruttanut minua, joten siksi kysyn.

Yksi näkökulma tähän asiaan ovat kyllä käytöstavatkin. Niiden ideahan on tehdä kanssakäymisestä muiden kanssa mukavaa niin, että kaikkia huomioidaan. 

Mutta joidenkin mielestä käytöstavat tarkoittavat sitä, että he itse ovat pääosassa ja määrittelevät säännöt, joiden mukaan mennään. Esimerkiksi jos minusta on kiva kuulla, että olen laihtunut, menen sanomaan sen tuttavallekin, joka on laihtunut. Vaikka hyviin käytöstapoihin kuuluu, ettei muiden painoon puututa.

Hyvät käytöstavat tarkoittavat, että pyrkii asettumaan toisen asemaan eikä rymistele menemään omilla ehdoilla sen varjolla, että enhän minä pahaa tarkoita. Esimerkiksi vanhalla poikaystävä:  mikä ihme oikeuttaisi selvittelemään omia asioita vuosikymmenten takaiselle tyttöystävälle? Uteliaisuutta ja utelua ei pidetä hyviin käytöstapoihin kuuluvana.

Vierailija kirjoitti:

Tarkennuksena vielä edelliseen, jos oli epäselvä, että minusta on vähän röyhkeääkin olettaa, että haluaisin kertoa mitä minulle kuuluu jollekin ihmiselle, jota enää tuskin tunnen. Tai miksi minua pitäisi kiinnostaa heidän reaktionsa, jos he ovat nähneet minusta lehtijutun? Edelleen kohta kolmesta se, että tuollainen on kaikkein rasittavinta yhteydenottoa, sillä minua ei kiinnosta selvitellä menneisyyden asioita jonkun puolitutun kanssa yhtään.

Ainoastaan kohta neljä on ymmärrettävä, siinä ei odoteta vastapuolelta liikaa.

En tarkoita olla töykeä, mutta asia on askarruttanut minua, joten siksi kysyn.

Tässä on varmaan näkemyseromme - minä koen edelleen tuntevani ihmisen, jonka kanssa olen ollut tiiviissä tekemisissä joskus (aikuisiällä). Ihmisten elämäntilanteet muuttuu, mutta ihmiset eivät lopulta kovinkaan paljon tietyn iän jälkeen. Esimerkiksi jos joku opiskeluajan (valmistuin yli 5v sitten) hyvä tuttu ottaa yhteyttä ja kysyy kahville tai yökylään, suostun muitta mutkitta. En ole kovin aktiivinen sosiaalisesti, minulla ei ole kalenteri ääriään myöten täynnä sosiaalisia kontakteja joten en koe satunnaisia tuttujen yhteydenottoja taakaksi tai itsekkääksi toiminnaksi vaan mukavaksi. Ihmiselämä on kuitenkin lyhyt, voin kuolla vaikka huomenna (tai tämä tuttuni) ja koen kaikki edes jonkin aikaa tiiviit suhteet merkittäviksi. Sille en voi mitään, jos muut eivät tunne niin enkä voi ennakkoon tietää keiden mielestä yhteydenotto on kivaa ja keiden mielestä ahdistavaa. On aina yhtä mukavaa kun molemmat osapuolet ilahtuvat satunnaisesta kohtaamisesta pitkän tauon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkennuksena vielä edelliseen, jos oli epäselvä, että minusta on vähän röyhkeääkin olettaa, että haluaisin kertoa mitä minulle kuuluu jollekin ihmiselle, jota enää tuskin tunnen. Tai miksi minua pitäisi kiinnostaa heidän reaktionsa, jos he ovat nähneet minusta lehtijutun? Edelleen kohta kolmesta se, että tuollainen on kaikkein rasittavinta yhteydenottoa, sillä minua ei kiinnosta selvitellä menneisyyden asioita jonkun puolitutun kanssa yhtään.

Ainoastaan kohta neljä on ymmärrettävä, siinä ei odoteta vastapuolelta liikaa.

En tarkoita olla töykeä, mutta asia on askarruttanut minua, joten siksi kysyn.

Tässä on varmaan näkemyseromme - minä koen edelleen tuntevani ihmisen, jonka kanssa olen ollut tiiviissä tekemisissä joskus (aikuisiällä). Ihmisten elämäntilanteet muuttuu, mutta ihmiset eivät lopulta kovinkaan paljon tietyn iän jälkeen. Esimerkiksi jos

Kiitos vastauksesta, on mielenkiintoista keskustella ihmisen kanssa, joka avaa erilaista näkökulmaansa.

Minusta näkemyseromme liittyy siihen, että koet toimintasi olevan ok sen takia, että oletat muiden olevan samanlaisia kuin itse olet, mutta osa ihmisistä tosiaan kokee tuollaisen käyttäytymisen tunkeiluna. Tietenkin sitä noissa tilanteissa vastaa jotain ympäripyöreää, joten mitään vahinkoa ei sinänsä tapahdu, kun ei niitä omia kuulumisiaan ryhdy kertoilemaan. Mutta koen tällaiset ihmiset aika raskaina, vaikka tiedostankin, että he eivät pahaa tarkoita, he ovat vain sosiaalisempia kuin itse olen tai sitten he ovat yksinäisiä ja tahtovat jutella tai tavata. 

 "On aina yhtä mukavaa kun molemmat osapuolet ilahtuvat satunnaisesta kohtaamisesta pitkän tauon jälkeen."

Kohtaaminen ei ole satunnainen, jos toinen osapuoli ottaa yhteyttä, kyllä minustakin on ihan kiva vaihtaa kuulumisia sattumalta tavatessa. Mutta se, että varta vasten soitetaan ja kysellään kuulumisia on eri asia. En silti halua väittää, etteikö noin voisi tehdä ja se olisi ok, sillä onhan sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Yhden tällaisen tietäisin menneisyydestä, mutta en varmaan siltikään hänen kanssaan enää ryhtyisi tekemisiin sen kummemmin. 

Mutta jotenkin toivoisin, että tällaiset ihmiset hetken pohtisivat toisenkin näkökulmaa ja sitä, että jos tulee ympäripyöreää ja peruskohteliasta vastausta, niin siitä ei loukkaannuttaisi tai otettaisi yhteyttä uudestaan.

Ystäviä tulee ja menee elämässä, useimmiten se yhteydenpito jää sen takia, ettei ole riittävästi yhteistä, vaikka toista pitäisikin ihan ok:na tuttavana.

Onkohan tässä erona jaottelu extrovertteihin ja introvertteihin? Oletteko te, joilla kaverikiintiö täynnä tai yhteydenotto vaivaannuttaa muuten introverttejä?

En keksi ketään ihmistä 45v elämäni varrelta, jonka hyväntahtoisesta yhteydenotosta pahastuisin tai, jolle en vastaisi. En myöskään voi ymmärtää ajatusta, että sosiaalinen kiintiö olisi täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tässä erona jaottelu extrovertteihin ja introvertteihin? Oletteko te, joilla kaverikiintiö täynnä tai yhteydenotto vaivaannuttaa muuten introverttejä?

En keksi ketään ihmistä 45v elämäni varrelta, jonka hyväntahtoisesta yhteydenotosta pahastuisin tai, jolle en vastaisi. En myöskään voi ymmärtää ajatusta, että sosiaalinen kiintiö olisi täynnä.

En ole kumpaakaan, vaan jotain siltä väliltä eli ambivertti. 

Olen sillä tavalla sosiaalinen ja helposti lähestyttävä, että elämäni varrella (olen 55+) on usein tullut tilanteita, missä minuun tahdottaisiin tutustua, mutta itse en halua tutustua lähemmin, koska minulla on jo omat ystäväni. Tuttavia mahtuu vaikka kuinka, mutta ei sellaisia, joiden kanssa soitellaan ja pidetään yhteyttä, vaan sellaisia, joiden kanssa voi pysähtyä juttelemaan jos näkee jossain. Aika eikä kiinnostus ei vain riitä kovin monelle ihmiselle. 

Menneisyyden ihmisten suhteen kirjoitinkin jo näkemykseni.

Kysyisin kuulumisia ja haluaisin sopia asiat. Toisaalta tätä ei varmaan koskaan tule tapahtumaan, kun erosimme todella riitaisesti.

Haluaisin kohdata sen ihmisen, tietää mitä hänelle kuuluu, keskustella, pyytää anteeksi ja selvittää joitakin asioita. Mukana olisi sitä vanha suola janottaa -tunnetta, mutta en silti haluaisi tavata kuin yhden kerran. Näistä syistä en pidä sopivana ajatuksena ottaa yhteyttä. Tällaisia ihmisiä on muutama ja hekään eivät ole ottaneet minuun yhteyttä.

Sen sijaan minuun on ottanut vuosienkin takaa yhteyttä jotkut sellaiset vanhat ystävät tai minuun ihastuneet miehet, jotka ovat jo aikoinaan tutustuessamme olleet aikamoisia rajattomia maanvaivoja tai muuten sellaisia, joista en ole ollut itse kiinnostunut. Minulle syvästi merkityksellisten ihmisten kanssa emme ole kumpikaan enää ottaneet toisiimme yhteyttä yhteydenpidon jatkettua. Ne olivat molemminpuolista tärkeitä ja kauniita kokemuksia ja suhteita. Kumpikaan osapuoli ei ole ilmeisesti halunnut myöhemmin häiritä toistensa nykyistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kohdata sen ihmisen, tietää mitä hänelle kuuluu, keskustella, pyytää anteeksi ja selvittää joitakin asioita. Mukana olisi sitä vanha suola janottaa -tunnetta, mutta en silti haluaisi tavata kuin yhden kerran. Näistä syistä en pidä sopivana ajatuksena ottaa yhteyttä. Tällaisia ihmisiä on muutama ja hekään eivät ole ottaneet minuun yhteyttä.

Sen sijaan minuun on ottanut vuosienkin takaa yhteyttä jotkut sellaiset vanhat ystävät tai minuun ihastuneet miehet, jotka ovat jo aikoinaan tutustuessamme olleet aikamoisia rajattomia maanvaivoja tai muuten sellaisia, joista en ole ollut itse kiinnostunut. Minulle syvästi merkityksellisten ihmisten kanssa emme ole kumpikaan enää ottaneet toisiimme yhteyttä yhteydenpidon jatkettua. Ne olivat molemminpuolista tärkeitä ja kauniita kokemuksia ja suhteita. Kumpikaan osapuoli ei ole ilmeisesti halunnut myöhemmin häiritä toistensa nykyistä elämää.

*yhteydenpidon jatkettua = yhteydenpidon katkettua

Musta on erikoinen piirre että jotkut pitävät kuulumisten kyselyä jopa törkeänä tunkeiluna. Miten tärkeinä te oikein itseänne pidätte. Miksi koette olevanne niin paljon muiden yläpuolella ettei edes kuulumisianne mielestänne tavallinen rahvas saisi kysyä.