Minulle tarjottiin töitä, mutta työsopimuksesta neuvoteltaessa työnantaja ilmoitti palkan olevan aiemmin ilmoitettua matalampi
Ilmoitettiin myös ettei töiden aloittaminen sovittuna päivänä olekaan mahdollista, vaikka siitä oli vaihdettu viestejä, samoin kuin palkkauksesta. Työnantaja vetoaa aiemman laskelman olleen virheellinen perustellessaan matalampaa palkkausta. Näiden ilmoitusten jälkeen työnantaja ei ole vielä ollut uudelleen yhteydessä.
Mietin miten pitäisi toimia yllättävästä tilanteessa. Pitäisikö vain antaa olla ja todeta ettei enää ole paikasta kiinnostunut? Huolestuttaa tämän säätämisen takia mitä muita yllätyksiä voi tulla siinä vaiheessa, kun työt vihdoin alkaisivat.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Se työnantaja sekoilee nyt aivan liikaa. Jättäisin sikseen tuon työpaikan.
Tilanne on todella yllättävä. Minulta on pyydetty kaikenlaisia asiakirjoja töiden aloittamiseen liittyen, mutta työsopimusta ei ole silti vieläkään saatu tehtyä.
Muista, että et aloita työtä ennen kuin kirjallinen sopimus on allekirjoitettu.
Työnantaja sai sut koukkuun lupaamalla enemmän palkkaa kuin on aikomuskaan maksaa.
Tuo on sitten vasta jäävuoren huippu.

Nuorena oli tilanne, ettei jäätelönmyyjän töihin suostuttu allekirjoittamaan työsopimusta ennen töiden aloittamista. Muuten työnantajat ovat yleensä halunneet valintapäätöksen jälkeen edetä rekrytoinnissa nopeasti. Mietityttää mitä tämä kertoo työpaikan toimivuudesta, jos jo rekrtointivaihe on pelkkää epämääräistä säätämistä.
Kohta sua vietäisiin kuin litran mittaa tuollaisessa paikassa. Katso joku muu paikka.
Vierailija kirjoitti:
Muista, että et aloita työtä ennen kuin kirjallinen sopimus on allekirjoitettu.
Työnantaja sai sut koukkuun lupaamalla enemmän palkkaa kuin on aikomuskaan maksaa.
Tuo on sitten vasta jäävuoren huippu.
Yleensä työnantajalla on tarkkaan tiedossa mitä tehtävästä voidaan maksaa. Sovitun aloituspäivän siirtyminen epämääräiseen tulevaisuuteen ja palkan pieneneminen aiemmin tarjotusta vaikuttaa huolestuttavalta. Miten voin luottaa työnantajaan, jos sovitut asiat muuttuvat kesken kaiken?
Onko ravintola kyseinen työpaikka?
Vierailija kirjoitti:
Onko ravintola kyseinen työpaikka?
Ei ole. Kyse on julkisen sektorin työpaikasta.
Se on sitä ek:n ja petterin mainostamaa paikallista sopimista..
Seuraavaksi teet kuukauden hommia ja kun sopimus tulee, siellä onkin läjä uusia yllätyksiä. Älä nyt jmkvt suostu kun vielä on mahdollista puolustaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista, että et aloita työtä ennen kuin kirjallinen sopimus on allekirjoitettu.
Työnantaja sai sut koukkuun lupaamalla enemmän palkkaa kuin on aikomuskaan maksaa.
Tuo on sitten vasta jäävuoren huippu.
Yleensä työnantajalla on tarkkaan tiedossa mitä tehtävästä voidaan maksaa. Sovitun aloituspäivän siirtyminen epämääräiseen tulevaisuuteen ja palkan pieneneminen aiemmin tarjotusta vaikuttaa huolestuttavalta. Miten voin luottaa työnantajaan, jos sovitut asiat muuttuvat kesken kaiken?
Ei se ole luotettava työnantaja ollenkaan.
Olin aikoinaan viikon yhdessä ravintolassa. Ilmoitin johtajalle, että en tule enää, koska se tyyppi, jonka piti tehdä työsopimus kirjallisena kanssani siirsi sitä sopparin tekoa. Tyyppi alkoi nikottelemaan sitä, että olin sopinut isommasta palkasta johtajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ravintola kyseinen työpaikka?
Ei ole. Kyse on julkisen sektorin työpaikasta.
Hoivakoti?
Tämä on hauska, löysin sen tänään. Ihan aiheeseen sopivana vain ja kuvaa nykytoimintaa hyvin :D
Mua kusetti aikoinaan eräs sairaanhoitopiiri. Olin valmistunut ammattiin, mutta shp vaati, että teen perehdytysviikon kelan rahoilla ja sen jälkeen alkaa vakkarityö, ilmaisviikon jälkeen luvattiin vielä palkallinen toinen perehdytysviikko ja sen jälkeen alkaa varsinainen työ. Perehdytyksen piti olla siksi 2 vko, koska sijaistettavia paikkoja oli useampi. No, tein tämän ilmaisviikon yhdessä paikassa ja tämän viikon jälkeen osastonhoitaja ilmoitti, että tämä viikko menikin sinulta niin hyvin, ettei toista perehdytysviikkoa tarvitakkaan. Jouduin sitten ihan kylmiltään sijaistamaan muissa paikoissa ja muun henkilöknnan vit*uilu oli sitten aika mahtavaa kun en joka nippelitietoa osannut ajatuslukea. Kusettivat minulta viikon palkan.
Jos olet työtön, niin ilmeisesti velvollisuus on ottaa ties mitä paskaa niskaan. Työllisenä työpaikanvaihtajana paremmassa asemassa.
Minulle kerran ilmoitettiin että sain paikan. Sovittua tuntipalkkaa oltiin pyöristetty alempaan kymmeneen senttiin ilman lupaa. Sanoin että on muita menoja. Soittelivat perään, en vastannut. Nämä duunaripaikat yrittää kusettaa. Aina. Ja kun pääset sisään, ne olettavan että sinä olet kusettaja ja sitten sinua vahditaan ja valvotaan. Tämänlainen työnantaja on vainoharhainen enkä halua saastuttaa mieltäni sellaisella. Työttömänäkin on armollisempaa itselle olla.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet työtön, niin ilmeisesti velvollisuus on ottaa ties mitä paskaa niskaan. Työllisenä työpaikanvaihtajana paremmassa asemassa.
En ole työtön. Siksi mietinkin pitäisikö viheltää suosiolla peli poikki, kun prosessi etenee niin omituisesti. Työpaikka kuulosti alkuun tosi hyvältä, mutta nämä yllätykset ovat saaneet minut varpailleen.
Olisi toki kiva kuulla, jos muilla on vastaavia kokemuksia tuosta työpaikasta, mutten halua tulla tunnistetuksi.
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä ek:n ja petterin mainostamaa paikallista sopimista..
Kyllä vain. Aina voi saada entistä huonomman diilin.
Se työnantaja sekoilee nyt aivan liikaa. Jättäisin sikseen tuon työpaikan.