Saako tällainen asia häiritä miehen alkoholinkäytössä?
Mies ei juo humalaan saakka juuri koskaan, ja harvoin ostaa alkoholia, mutta jos sitä kotona on niin hän ei voi olla juomatta sitä. Ja mua ärsyttää.
Jos vaikka vaunureissuun ostetaan illoiksi joku snapsipullo, hän ei voi ottaa siitä vain yhtä napsua. Hän istuu alas, katselee leffaa ja ottaa napsun napsun perään.
Tai jos ostaa laivalta vaikka jotain hyvää viskiä, hänen on pakko juoda sitä joka ilta, useampi annos.
Jos ostan meille kotiin vaikka 3 olutta ja 3 siideriä, ajatukseksi että voi sitten joskus ottaa saunan jälkeen yhdet, niin mies juo kaikki omansa heti ekana iltana, ja alkaa sitten kysellä enkö juo omiani, ja saako hän ne.
Nyt meillä kävi aikuinen poika kylässä ja ostimme sixpackin olutta saunajuomaksi, poika otti yhden vaikka saunoi neljänä päivänä. Mies joi myös ekana iltana yhden ja tyrkytti pojalle lisää, mutta kun poika ei ottanut niin ei kehdannut itsekään ottaa enempää. Kun poika lähti, mies joi loput heti ekana iltana.
Samaan aikaan ostin itselleni yhden siiderin sillä ajatuksella että se on kaapissa sitten kun haluan sen. Ihan sama milloin. Mies on pyytänyt monta kertaa että saisi juoda sen, tölkki häiritsee häntä tosi paljon. En ole antanut lupaa, koska se on nyt oikeasti minun ja haluan että se on siellä silloin, kun sen haluan juoda.
Jos mennään jonnekin juhliin missä on alkotarjoilu, miehellä usein lähtee mopo käsistä. Osallistuu juomakisaan tms, ja vien häntä sitten oksentelevana kotiin. Tai jos menee vaikka työkavereiden kanssa, vetää todella kovat kännit. Näitä kuitenkin on harvoin, vain paristi vuodessa.
Miehen isä oli alkoholisti ja on pyytänyt sanomaan jos hänen juomisensa lähtee käsistä. Mutta kun sanon tästä että hän ei voi olla juomatta jos meillä on alkoholia, ei ota sitä tosissaan. Kun ei sitä alkoholia kuitenkaan ole joka viikko, ei aina edes joka kuukausi.
Mua silti jotenkin ahdistaa tuo että häntä häiritsee aivan tosi paljon se jääkaapissa oleva siideritölkkini. Ei tunnu normaalilta. Olenko väärässä?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan normaalia tuollainen "pakko juoda" ajatus. Toisaalta on hienoa, että ilmeisesti voi olla myös ilman, kunhan sitä ei ole tyrkyllä ja osaa olla sitä ostamatta.
Tämähän on "pakko" vain ap:n mielestä. Miehelle kyseessä voi olla vain halu juoda, ja jos haittoja ei ole, niin en näe ongelmaa. Päihderiippuvuudessa on kyse siitä, että henkilö ei haitoista huolimatta kykene olemaan juomatta, vaikka haluaisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Mun avovaimolla on just tuo sama karkkien ja suklaan kanssa. Söi mun joulukalenteristakin useamman luukun.
Mun mies on kans samanlainen sokerihiiri :D Ihan sama kävi joulukalenterin kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä alkoholeja osteta säilytettäväksi vaan juomista varten. Minä en mitään lupaa edes kysyisi vaan joisin sun siiderin ja ostaisin uuden.
Eli joisit mun siiderin, ostaisit uuden, joisit sen, ostaisit uuden ja taas joisit sen? Ja mulla ei ole omaa siideriäni ikinä, eikä varsinkaan silloin kun haluaisin sen ottaa. Ap
Miksi et osta ja juo sitä hikistä siideriäs silloin kun haluat?
Mikä siinä on että sitä ei voi siinä samalla ostaa kun kaupassa käy vaan pitäis erikseen lähteä hakemaan?
On ihmisillä yleensä kaapeissa ruokaakin vaikka ne ei juuri nyt sitä kaikkea syö.
Tämä just. Musta on mukavaa että jos mulle tulee fiilis että haluan jätskiä, niin sitä on pakastimessa. Tai että haluan paistaa kananmunaa iltapalaksi, niin kananmunia on. Tai että jos mun tekee vapaapäivänä pihatöiden päälle mieli ottaa yksi kylmä siideri keinussa istuskellen, niin voin sen tehdä. Mutta en tämän miehen kanssa, kun meillä ei voi olla alkoholia kaapissa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan normaalia tuollainen "pakko juoda" ajatus. Toisaalta on hienoa, että ilmeisesti voi olla myös ilman, kunhan sitä ei ole tyrkyllä ja osaa olla sitä ostamatta.
Tämähän on "pakko" vain ap:n mielestä. Miehelle kyseessä voi olla vain halu juoda, ja jos haittoja ei ole, niin en näe ongelmaa. Päihderiippuvuudessa on kyse siitä, että henkilö ei haitoista huolimatta kykene olemaan juomatta, vaikka haluaisi olla.
Ai mitä haittoja? Meinaatko että ihminen on päihderiippuvainen vasta jos tietää joutuvansa autoilemaan parin tunnin päästä ja silti juo? Kyllä se kuullostaa pakonomaiselta juomiselta jos on saatava puolisonkin juomat juoda tai ne huutelee kaapissa sietämättömästi...

No susta voi mikä vaan kuulostaa miltä vaan, mutta sillä ole halvatunkaan merkitystä. Tarkoitin tietysti haittoja ylipäätään. Miksi olla juomatta, jos haittoja ei ole, ja henkilö haluaa juoda?
Alkoholi juodaan heti jotta voi ostaa lisää seuraavana päivänä. Ei alkoholia nyt säästämään osteta.
Alkoholipositiivisuus on tän vuoden juttu. Ei saa arvostella tai juo vielä enempi .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan normaalia tuollainen "pakko juoda" ajatus. Toisaalta on hienoa, että ilmeisesti voi olla myös ilman, kunhan sitä ei ole tyrkyllä ja osaa olla sitä ostamatta.
Tämähän on "pakko" vain ap:n mielestä. Miehelle kyseessä voi olla vain halu juoda, ja jos haittoja ei ole, niin en näe ongelmaa. Päihderiippuvuudessa on kyse siitä, että henkilö ei haitoista huolimatta kykene olemaan juomatta, vaikka haluaisi olla.
Ai mitä haittoja? Meinaatko että ihminen on päihderiippuvainen vasta jos tietää joutuvansa autoilemaan parin tunnin päästä ja silti juo? Kyllä se kuullostaa pakonomaiselta juomiselta jos on saatava puolisonkin juomat juoda tai ne huutelee kaapissa sietämättömästi...
No susta voi mikä vaan kuulostaa miltä vaan, mutta sillä ole halvatunkaan merkitystä. Tarkoitin tietysti haittoja ylipäätään. Miksi olla juomatta, jos haittoja ei ole, ja henkilö haluaa juoda?
Kerrotko vielä että mitä haittoja?? Unohdit vastata. Enkä ole ap vaan kummastuttaa tuo asenne että voihan sitä vaikka aina juoda jos vaan haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Ap, miksi sitten teet asiasta ongelman. Älä osta kotiin alkoholia, niin mies ei juo.
"Kerrotko vielä että mitä haittoja?? Unohdit vastata. Enkä ole ap vaan kummastuttaa tuo asenne että voihan sitä vaikka aina juoda jos vaan haluaa"
Miksi ei voisi juoda silloin kun huvittaa? Lähdetäänpä siitä. Saan selitettyä sulle mahdollisista haitoista niin, että ehkä ymmärrätkin.
Minä jäti tuommoseen. Nyt olen lasten kanssa onnellinen. Ei jatkuvaa pahaa mieltä. Niin se oksettava etten jaksa enempää.
Onhan se nyt kiusallinen tilanne että kotona on juomatonta alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
"Kerrotko vielä että mitä haittoja?? Unohdit vastata. Enkä ole ap vaan kummastuttaa tuo asenne että voihan sitä vaikka aina juoda jos vaan haluaa"
Miksi ei voisi juoda silloin kun huvittaa? Lähdetäänpä siitä. Saan selitettyä sulle mahdollisista haitoista niin, että ehkä ymmärrätkin.
Eli sun mielestä täysin hyväksyttävää juoda vaikka kaikkien muiden oluet ja viinat jos vaan huvittaa 😂 Selvisi millainen olet.

Missä kohtaa kirjoitin muiden kaljoista? En muista tuollaista.
Riippuvuuden merkki. Ei pysty lopettamaan ennen kuin kaikki on juotu. Eli kotona ei kannattaisi alkoholia pitää, ja ukko avun piiriin. En tiedä oisko jostain lukittavasta laatikosta tms. olla apua sinun juomien säilyttämiseen? Vai kannattaisko jättää juomien ostamiset kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ihan normaalia tuollainen "pakko juoda" ajatus. Toisaalta on hienoa, että ilmeisesti voi olla myös ilman, kunhan sitä ei ole tyrkyllä ja osaa olla sitä ostamatta.
Tämähän on "pakko" vain ap:n mielestä. Miehelle kyseessä voi olla vain halu juoda, ja jos haittoja ei ole, niin en näe ongelmaa. Päihderiippuvuudessa on kyse siitä, että henkilö ei haitoista huolimatta kykene olemaan juomatta, vaikka haluaisi olla.
Kyllä se miehelleni on nimenomaan pakko. Vapaailta ja alkoholia kaapissa, niin se on juotava. Ihan oikeasti joskus vääntelehtii hermostuneena sohvalla, ja ihmettelen että sattuuko sua jostain? Sitten saa kysyttyä että saako juoda mun siiderit. Tai jos on vaikka se reissuun ostettu pullo siellä, niin sanoo haluavansa maistaa, ja jos pyydän että säästettäisiin se nyt sinne reissuun, niin avaa pullon kun olen nukkumassa. Nyt en vaan enää aio siihen suostua että juo mun juomani, tosin joskus on juonut ne mitään kysymättä. Kerran totesi että hän ostaa mulle uudet, jolloin sanoin nimenomaan että niin, ja sitten juot ne. Kyllä mua tämä ärsyttää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kerrotko vielä että mitä haittoja?? Unohdit vastata. Enkä ole ap vaan kummastuttaa tuo asenne että voihan sitä vaikka aina juoda jos vaan haluaa"
Miksi ei voisi juoda silloin kun huvittaa? Lähdetäänpä siitä. Saan selitettyä sulle mahdollisista haitoista niin, että ehkä ymmärrätkin.
Eli sun mielestä täysin hyväksyttävää juoda vaikka kaikkien muiden oluet ja viinat jos vaan huvittaa 😂 Selvisi millainen olet.
Missä kohtaa kirjoitin muiden kaljoista? En muista tuollaista.
Etkä edelleenkään vastaa mihinkään. Tuuli huulia heiluttaa. Älyvapaa olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Eli jostakin päähänpinttymisestä kysymys. Sulla on pakkomielle pitää se yksi sidukka jääkaappissa, jos ehkä joskus ja jouluna haluat sen juoda. Silti sulle ei tuota kuukausiin ongelmaa, vaikka sitä ei siellä kaapissa silloin ole, kun mieli tekisi. Mainiosti tulet toimeen ilmankin.
Yksi siideri edes päähän mene, joten alkoholiongelmasta miehesi kohdalla ei ole kyse, vaikka sen yhden haluaisikin juoda.
Vierailija kirjoitti:
Riippuvuuden merkki. Ei pysty lopettamaan ennen kuin kaikki on juotu. Eli kotona ei kannattaisi alkoholia pitää, ja ukko avun piiriin. En tiedä oisko jostain lukittavasta laatikosta tms. olla apua sinun juomien säilyttämiseen? Vai kannattaisko jättää juomien ostamiset kokonaan?
Kiitos sanomattomasta vinkistäsi, ostanpa omat siiderini niin että mies ei ole mukana, ja vien ne maakellariin. Siellä ne pysyy tallella ainakin jonkun aikaa, ennen kuin mies tajuaa. En kyllä silti ymmärrä tällaista, kun tietääkseni ihan aikuisen ihmisen kanssa elän. Ap