Miellyttäjä-ihmiset on rasittavia

Kun kerran niin ärsyttää, niin miksi pitää heitä kaveripiirissään...

Olen ihmetellyt pitkään erään tuttuni outoa (epätodellista) tapaa jotenkin yrittää samaistua toisen olotilaan. En toki voi kaikkia yksityiskohtia kertoa, mutta tässä muutama esimerkki:

Sanon pitkän pimeän syksyn jälkeen olevani jotenkin tosi väsynyt, tympääntynyt jne, hän sanoo ihan samat lauseet vaikka viikko sitten tavatessamme oli pirteä kuin peipponen ja kertoi iloisena uusista jutuistaan (mielestäni) täynnä tarmoa. 

Kerron että olen taas lihonut ja suklaa maistuu, en saa makean syöntihimoa poikki, hän alkaa puhua ihan samaa ja kertoo pitkästi miten on tunnesyöjä. Oikeasti hän ei ole lihonut yhtään vaan on jopa hoikka ikäisekseen. 

Ollaan oltu jo tunti yhdessä, hän vaikuttaa ihan täysin terveeltä, minä otan puheeksi oman flunssaisen ja nuutuneen olon, hän alkaa niiskuttamaan ja niistämään ja keittää teetä kun hänelläkin on varmaan sama tauti. 

Sitten on muutama sellainen elämän isompi tunnepuolen juttu missä hän ilmeisesti yrittää joskus samaistua minuun vaikka aiemmin tutustuessamme on sanonut asian olleen ihan toisin. 

Mietin, että valehteleeko hän ylipäätään niin paljon että ei muista mitä roolia kenenkäkin kanssa vetää, vai onko hänellä joku niin sairaanloinen tarve miellyttää että tekee tätä eikä ole pokkaa olla oma itsensä. 

Olen myös lukenut jostain että on olemassa jotain ns piilonarsismia jolloin käyttäytyy ikänkuin päinvastoin kuin oikeasti narsistinen, mutta tekee sen kuitenkin tietoisesti toisia manipuloidakseen ja ajaakseen omaa etua. Tämä ko henkilö on osoittautunut myös välillä oudon ivalliseksi ja piikikkääksi, toki verhoaa sen taitavasti käyttäen tekaistuja esimerkkejä tai puhuen "muka" jostain toisesta henkilöstä, mutta saman lauseen toistamisesta 2 tai 3 x huomaan hänen tarkoittavan minua.

Miellyttämisen halu on usein tarve tulla hyväksytyksi. Joskus hinnalla millä hyvänsä. Kaikessa myötäily ja samikseksi heittäytyminen on ärsyttävää ja herättää myötähäpeää, koska se on yleensä läpinäkyvää. Se on läheistä sukua perceen nuolemiselle ja lipittämiselle. Tuommoisen ihmisen seurassa sitä tuntee olevansa melkolailla yksikseen. No thanks, red flag 🚩.

Niin, olen usein miettinyt että kumpi on ongelmallisempi, miellyttäjä vai se kuka haluaa näitä miellyttäjiä ympärilleen? 



 

Täähän on yksi eloonjäämismekanismi narsistin lapsella (fawn). Muut on fight or flight sekä freeze. Traumaattinen lapsuus pakottaa epäterveeseen suojelumekanismiin, joka jää päälle. Itsekin muutuin miellyttäjäksi. En ole enää, mutta lähes 50v olin 

Jep. Se on epärehellisyyttä eikä sen takia ole miellyttävää seuraa. Ei omaa persoonallisuutta, kaikki mikä irtoaa liittyy käsillä olevaan tilanteeseen ja siihen mikä voisi kussakin tilanteessa miellyttää kuulijaa mahdollisimman paljon. Reaktiot eivät ole aitoja enkä ymmärrä ketä sellainen miellyttää. Pahimmillaan se on sellaista täydellistä passiivisuutta ja jos kysyy jotain suoraan niin eivät osaa vastata mitään jos ei ole mitään ohjenuoraa eli tietoa siitä, mikä olisi miellyttävä vastaus. Ihan sata kertaa raskaampaa seuraa kuin jopa toiset ääripäät. 

Siis ymmärrän kyllä mistä tällainen käytös ja oman itsen puute tai häivyttäminen tulee, ja uskon että elämä on aika rankkaa sosiaalisesti tuolla tavalla ja varsinkin kun minulle se näyttäytyy vain sellaisena totaalisena sisäisenä tyhjyytenä, että eikö siellä ole ketään kotona ilman ulkoista kimmoketta jota vasten olla ja elää.

Enemmän kyllä rasittaa ihmiset, jotka haastaa riitaa joka asiasta. Monesti tulee vain nyökkäiltyä niille, että pääsisi äkkiä eroon.

Jotkut on taas ulosanniltaan niin hyökkääviä besserwissereitä ettei niiden kanssa edes viitsi muuta kuin nyökkäillä. Ei jaksa aina väitellä ja perustella mielipiteitään että toinen saa polttoainetta pätemiselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Sun kaltasille  ap ei uskalla sanoa mielipidettään, kun siitä seuraa pa'ska,myrsky :D :D :D 

Totta. Jos itse haluaa elää rauhallista elämää niin pitää vältellä tuollaisia ihmisiä). He voivat olla ok mutta paskamyrsky voi olla edessä.

Olen tässä muutoksen edessä ja mietin että karsinko kaikki tällaiset ns. suoraan puhujat elämästäni. Heiltä puuttuu itsekritiikki ja kyky asettua muiden asemaan. Tuollaiset ihmiset vievät myös muilta energian.  

 

Just yksi kaveri ihmettelee asioita suureen ääneen negatiivisesti. Mietin että laitan välit poikki kun mitään vuorovaikutusta ei hänen kanssaan saa. 

Ymmärrän Ap:ta mutta hankkiudu niiden isojen persoonien joukkoon. 

 

Moni suomalainen on introvertti ja hämäläiset ainakin hiljaisia. Joten esim Savo ja Pohjanmaa voi olla suurille persoonille hyvä paikka asua ja elää.

Vierailija kirjoitti:

Täähän on yksi eloonjäämismekanismi narsistin lapsella (fawn). Muut on fight or flight sekä freeze. Traumaattinen lapsuus pakottaa epäterveeseen suojelumekanismiin, joka jää päälle. Itsekin muutuin miellyttäjäksi. En ole enää, mutta lähes 50v olin 

Hyvin suurelta osin totta omallakin kohdallani, tosin tuo miellyttäminen omalla kohdalla ilmeni niin että yritin ostaa hyväksyntää.

Saatoin antaa lahjoja ja maksaa toisen puolesta jne.  vain jotta minua ei hylättäisi.  Toisaalta  olen aina ollut valtavan sisukas  luonne enkä taivu kovinkaan helpolla. Ristiriitaista. Tuo itsepäisyys ja taipumattomuus sai narsistivanhemman sitten vihaamaan minua koska ei osannut käsitellä minua eikä taipumaan siihen mitä kulloinkin tahtoi.

Toisaalta saatoin myös valehdella tehneeni jotain ilkeää jollekin koska se aiheutti hänessä mielihyvää ja sain hetken hyväksynnän.  Toisaalta se rehellinen ja oikeudenmukainen puoli minussa soti voimakkaasti vastaan. Jos olisin vain mukautunut olisin ehkä selviytynyt vähemmä  mutta yhtä lailla rikki ja revitty olisin ollut ja olisinko saanut voimaa irrottautua siitä myöhemmin?

Oli vaikeaa tasapinoilla kahden välillä, oikein tekeminen veti yhteen suuntaan, taas lapsena ollessa se kuviteltu turvallisuus mitä hetken sai kun sitä osti,  veti toiseen.  Teini-iässä aloin kunnolla kapinoida ja siitä sitten alkoikin pitkän pitkä tieni seilviytymiseen mikä onkin oma tarinansa.

Tällä taustalla en siedä mielistelijöitä ja nyökkynykkeja, sen jäljen se jätti.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen, koska minulla on huono itsetunto. En tykkää väitellä asioista, sitä on kivempi seurata sivusta. Niin paljon huonoja kokemuksia siitä kuinka minun mielipiteeni vain sivuutetaan/sitä väheksytään tai jopa lytätään tylysti. Sellainen rauhallinen, toista kuunteleva ja kunnioittava väittely voisi kyllä olla ihan mukavaa.

Jotkut pitävät väittelystä, itse pidän enemmän keskustelusta. Hyvin harva vaan osaa keskustella. Monien käsitys keskustelusta on tuoda esille oma mielipiteensä ja saada muut olemaan samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, olen usein miettinyt että kumpi on ongelmallisempi, miellyttäjä vai se kuka haluaa näitä miellyttäjiä ympärilleen? 

Niimpä. On varmasti se ihmisjoukko jotka tarvitsevat näitä miellyttäjiä ja hännystelijöitä ympärilleen, he nauttivat siitä että heille ollaan jopa poikkeuksellisella tavalla mieliksi.

Mutta suurimmalla osalla ns normasliporukasta nämä miellyttäjät vaan tulee jostain eteen, lähipiiriin, työ- tai harrastuspaikalle ja heidän kanssaan on vaan kyettävä olemaan. Lisäksi jos tuo piirre ei ole sairaanloinen, niin nämä ihmiset boi olla myös ihan kivoja, fiksuja, älykkäitä, jopa hurjan hauskoja. 

Täytyy aina muistaa että meissä kaikissa on positiivisia mutta myös ärsyttäviä piirteitä ja joka ripsauksen takia ei ihmisiä heivsta elämästä menemään tai me kaikki olisimme pian todella yksin. Aikuisena sitä oppii hiukan suodattamaan ja ymmärtämäänkin toisten erikoisia piirteitä.



 

Minun ongelmani on taas toisesta päästä. Olen lapsesta saakka ollut melko tempperamentikas, itsenäinen, omatoiminen, rohkea ja kovapäinen. Töissä ja harrastuksissa sanon mielipiteeni, esitän eriäviä näkemyksiä, teen uusia / korjaavia ehdotuksia ja  (aikuistuttuani toki teen tätä toisia loukkaamatta, asialinjalla). Minun ei ole koskaan ollut vaikea sanoa napakastikin EI. Minun on hirvittävän vaikea, lähes mahdotonta koittaa olla mieliksi jollekin. Tarkoita  siis sellaista oikeaa mielistelyyn tai miellyttämiseen asti menevää. Edim jos en pifä pomoani kovinkaan älykkäänä ja ammattitaitoisena, vaan pidän häntä hiukan typeränä, en vaan pysty olemaan hänelle mielin kielin. Pikemminkin epäilen että minusta huokuu ulospäin se etten pidä hänestä. Sain kokea tämän aikoinaan karvaasti ex työpaikallani, kun en osannut/kyennyt/halunnut liittyä esihenkilöni (naisjohtaja) mielistelijäkaargiin. Toksiaen narsistinen persoona  joka tämä johtaja oli, kaipadi epävarmana johtajana tukea, hyväksyntää, nostatusta ja sitä tunnetta että hänestä pidetään ja kun en sitä hänelle antanut, oli kyyti kylmää niin minulla kun muutamilla kollegoillanikin. Olisi pitänyt osata vetää se teatterirooli niskaan ja pakottaa itsensä kumartamaan häntä jotta pääsee hänen hoviin ja saa olla rauhassa tai olisi saanut edes normaalin kohtelun. Hänen kaltaisille hul...ill..e on kaikki mustavalkoista, olet joko puolellani tai minua vastaan. Minä olin sitten ilmeisesti tuo viimeiksimainittu kun en suostunut hänen hännystelijäksi

Äidit ja koti kasvattaa kovalla kurilla näitä miellyttäjiä koko ajan. Ikävää.

Itse olen narsistiäidin kasvattama "fawn" reagoiva, jo keski-ikäinen nainen. Vasta viime vuosina ymmärsin mistä on kyse kun luin kirjallisuutta, eli se on tosiaan traumareaktio. Meidät on biologisesti rakennettu niin, ettemme pysy poikasina hengissä jos emo hylkää. Osa reagoi väkivaltaan miellyttämällä tekijää, koska silloin hän jättää todennäköisemmin rauhaa. Vaatii tietoista opettelua pois tästä tavata, jos edes hoksaa mistä on kyse.

Fawn-reagoivaa voi auttaa kehumalla oman mielipiteen julkituomisesta, kertomalla että hänen asiansa on tärkeä ja mielentkiintoinen. ja että haluaisi mielellään kuulla lisää. Vaikkei nyt niin kauheasti haluaisikaan, mutta jos haluaa auttaa sitä kaveria/ystävää.

Jos lapsuudess vanhemmilla on mt-ongelmia tai päihdeongelmia tai jopa molempia niin lapsi saattaa valita selviytymismekanismiksiseen valheellisen ja epärehellisyyteen ajavan ylimiellyttämisen.

Sitten kun aikuisena meneekin terapiaan niin siellä kaivetaan tällaisesta vuosia tai vuosikymmeniä muhinut sadistinen kostonhimo esiin. Tulokset tästä voivat olla asiaan täysin syyttömille läheisille todella kammottavia.

Vierailija kirjoitti:

Koska en ole miellyttäjätyyppiä erotan miellyttäjät helposti. Elämänkokemuksen myötä olen oppinut sen, että helpommalla olisin päässyt oppimalla miellyttämään. Mitä vanhemmaksi elän sitä enemmän joudun olemaan yksin, koska maineeni suorapuheisena on rajannut kuka haluaa olla tekemisissä kanssani. Käytöstavat osaan, jopa paremmin kuin keskiverto miellyttäjä, mutta ihmiset eivät halua rehellisyyttä ja aitoutta. Enemmistö haluaa keskittyä pohtimaan tunteitaan ja reaktioitaan ja jos sanani eivät jotakin miellytä olen silloin ikävä hirviö. Mielensä pahoittaminen asiasta kuin asiasta tietää keskustelua , valittamista pomolle , sairaslomia, lääkitystä, kriisejä, masennusta, ahdistusta, kaikenlaisia haastavia tunteita, joihin on aina helppo etsiä syyllinen rehellisestä tyypistä. Ihmiset ovat tottuneet luottamaan siihen, että aina voi valittaa ja miten sokeaksi se silloin tekeekään heidät erilaisten persoonien suhteen.

Rehellisyys ei sulj

Onkohan se terapeutti ihan noin sanonut? Aikamoista tulkintaa.

Mun mielestä työpaikalla on hyvä olla aika neutraali että välit pysyy kaikkiin asiallisina. Vapaa-ajalla voivat sitten ihmiset tehdä ja puhua mitä haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Kokonaan oman stoorinsa voisi sitten kirjoittaa entisistä miellyttäjistä, jotka nelikymppisinä emansipoituu "vetämään rajojaan" tyylillä joka on lähinnä itsekeskeinen. Eli mennään toiseen äärilaitaan, käyttäydytään itsekkäästi ja perustellaan se sillä että "elin aiemmin muille" ja "en kuunnellut itseäni". Argh.

No onhan se lähipiirille ikävää, jos ei enää saakaan samoja palveluksia ja muita etuuksia miellyttäjän kustannuksella kuin aiemmin. Toipuva miellyttäjä lähinnä miettii, että miksi kaikki muut ovat saaneet olla koko elämänsä itsekkäitä ja hän ei edes nelikymppisestä alkaen... Siinä pitää laittaa kovaa kovaa vastaan, ja ehkä jopa vaihtaa tuttapiiriä, ennen kuin voi taas pehmentyä ja todeta, että ei tarvitse niin hullun tarkasti pitää rajoistaan kiinni, kun ympärillä olevat ihmiset hyväksyvät ne vähemmälläkin muistuttelulla.