Lue keskustelun säännöt.
Mitä epämiellyttäviä, suorastaan keljuja piirteitä tai tapoja olet huomannut itselläsi?
22.05.2024 |
Minä itse olen ärsyttävä muka-kaikkien ongelmien ratkoja.
Ystävä kertoo minulle huolistaan, niin enkös vain rupea ehdottelemaan hänelle eri ongelman ratkaisuja enkä älyä millään, että hän haluaa vain avautua minulle, ei etsi instant-ratkaisua.
Huomaan toisinaan myös ylimielisyyttä muita kohtaan.
Onneksi se ei näy ulospäin esim. käytöksessäni mutta ei minulla ( kuin ei kenelläkään). olisi muutenkaan syytä olla ylimielinen.
Ehkä elämä on hieman minua opettanut, että ainakin tunnistan nämä piirteet itsessäni ja yritän päästä niistä eroon.
Kommentit (85)
Olen laiska ja mukavuudenhalunen kotioloissa. Töissä sitten painan töitä kun viimistä päivää.
Ihan kun kaksi eri ihmistä, työminä ja kotiminä.
Olis järkevää lopettaa pingotus töissä niin kotonakin jaksais muuta kun syödä ja nukkua.
Mulla myös ikävä tapa välillä sanoa totuuksia mitä kukaan ei kaipaa kuulla.
Ja tietty herkkänahkanen jos joku sanoo mulle jotain. Loukkaannun helpolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En sano näitä ääneen kenellekään, mikä on tietysti hyvä, mutta ajattelen silloin tällöin vaikkapa autolla kaupan pihaan uudella saksalaisella sähköautolla jonkun vanhemman Peugeotin tms viereen ajaessani usein hieman negatiivisia tai sääliviä ajatuksia siitä, että voi harmi kun tuokin ajaa tuollaisella vanhalla romulla, vaikka oikeasti ei ole mitään väliä. Kaupassa saatan vähän ylimielisesti latoa kaikkea ihan sama minkä hintaista ostoskoriin ja maksaa ne sitten kassalla kaivaen jonkun Louis Vuittonin Lompakon Mulberryn laukusta ja miettiä samalla että onpa kurjaa kun tuo köyhä yh tuossa vieressä joutuu ostamaan punalapputuotteita ja extra ketsuppia. Tämän tyyppisiä ajatuksia on silloin tällöin mielessä. Osittain ne ovat kyllä myös halua auttaa muita ja toivetta siitä että ihmisillä menisi paremmin, mutta osittain vain ylimielistä paremmuuden tunnetta. Onneksi näin vain joskus ja pelkästään omassa päässä ajateltuna.
Halua auttaa muita? Miten autat muita?
Piirteitä: Mukavuudenhaluinen, laiska, ei minkään näköistä suodatinta sen suhteen mitä turvastani päästän, en osaa huomioida muita, odottaa vuoroani, auttaa pikkuasioissa muuta kuin ovea auki pitämällä. Olen hölösuu, enkä osaa pitää suutani kiinni muiden asioista. Välillä yritän väkisin pitää turpani kiinni, mutta jossain vaiheessa väsyn siihen pingottamiseen ja taas mennään.
Tapoja: Ylensyönti, ylenjuonti, tupakointi, lösöttäminen ja yhden äkin tuosta vaan noin hirveästi jostain pillastuminen.
Olen fyysisesti aika nopea ja etuileva, rynnivä jos on kiireen tunne. Huomaan että minä olen töissä usein ekana kopiokoneella tai naulakolla ja muut väistävät. Mutta kun en jaksa sitä jahkailua että kuka tässä nyt menisi ensin.
Minulla jää lauseet helposti kesken tai vastaamatta jos olen ajatuksissani. Joskus olen taas hyvinkin läsnä oleva.
Täällä on jotkut puhuneet tuosta kaavoihin kangistumisesta ja itse taas olen täysin päinvastainen. Mulla ei ole paljon mitään rutiineja ja venytän jatkuvasti sääntöjä esimerkiksi työpaikalla mikä ärsyttää useita. Oikeastaan halveksin kaikkia turhan tuntuisia sääntöjä ja ärsyttää ihmiset jotka niitä jaksaa tunnollisesti noudattaa tai vaatii sitä minulta. Teen joka päivä asiat eri tavalla ja olen hyvin arvaamaton vaikka olenkin ulkoapäin rauhallinen. Aikataulut ovat vaikeita ja olen usein niiden suhteen epäluotettava.
Olen myös huomannut että vaikka olen hiljainen ja rauhallinen enkä yleensä huomion keskipisteenä niin salaa haaveilen ihailusta ja olen joillekin kateellinen. Pieni kateellisuus toisaalta vie eteenpäin joten ei ole pelkästään huono asia. Arvostelen myös välillä mielessäni ylipainoisten työkavereiden syömisiä. "Yllätys että tuokin ottaa keksiä lisää, kyllä sen huomaa mistä nuo läskit tulee". Juurikin tuollaista ohimeneviä ajatuksia jotka yrittää äkkiä karistaa mielestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selittämäni asiat lähtevät sivuraiteelle ja lopulta unohdan, mitä olin alkujaan kertomassa. Jos joku on kysynyt jotain, kysymys jää siis pystyyn. Noloa ja rasittavaa, eikä suinkaan ainoa huono tapani.
Halveksun muiden, etenkin työkavereiden, sosiaalisia laumailutapoja. Tarkkailen niitä tietyissä tilanteissa asioikseni oikein ivallisesti - olen huomannut esimerkiksi, etteivät he osaa liikkua kävellen paikasta toiseen kuin yhtenä pitkänä rivinä, koska kukaan ei halua olla hetkeäkään yksin. Joskus olimme menossa seurueena lounaalle, ja kaikki muut viisi henkilöä menivät kapealla kadulla väkisin samaan riviin niin että vastaantulijoiden oli hankalaa ohittaa heidät. Toisella kerralla työseurue kulki torin halki, ja he menivät yksitellen tuollaiseen riviin jossa oli lopulta noin KYMMENEN henkilöä. Minä sitten kuljen itsekseni lauman jäljessä heitä syvästi halveksuen :D Mutta en vain tajua, miten he voivat olla niin norminmukaisia laumaeläimiä etteivät voi olla vaikka muutamassa 2-4 henkilön rivissä tuollaisten itsekkäiden megarivien sijasta. Tulen oikein kivasti toimeen noiden työkavereiden kanssa ja he ovat mukavia, mutta isommissa porukoissa ollessamme vihaan ja halveksun heidän toimintaansa.
Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten katson monia ihmisiä alaspäin. Onneksi minullakin sentään on omat läheiset ystäväpiirini töiden ulkopuolella, mutta en yhtään ihmettele miksen lähenny useimpien kanssa kun olen tällainen ylimielinen p*ska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kateellinen läheisille ja nautin heidän salaisuuksien juoruamisesta. Lisäksi olen mieheni kanssa vain taloudellisista syistä.
En malta kuunnella loppuun, mitä minulle ollaan kertomassa, vaan teen pikaisesti yhteenvedon aiheesta mistä ollaan puhumassa. Sitten puhun päälle ja vielä yleensä aiheen vierestä. Ärsyttävää ja noloa.
Tähän ehkä liittyen luulen tietäväni "kaikesta kaiken". Tämä on sentään vähän helpottanut, enkä besserwisseröi enää niin paljon.
Tunnen olevani väärinymmärretty ja uhriudun helposti siitä. Lisäksi olen melko laiska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saatan joskus vahingossa ja ajattelemattomasti ikään kuin vähätellä vaikkapa kaverin kokemuksia tai kertomuksia tuomalla oman kokemuksen esiin tähän tapaan: kaveri kertoo olleensa matkalla vaikka Pariisissa ja kehuu matkaa onnistuneeksi ja kertoo nähtävyyksistä jne innoissaan. Saatan siihen sitten kommentoida jotain omista Pariisin reissuista ja todeta että olen käynyt myös 10 kertaa siellä ja saan asian kuulostamaan siltä kun Pariisissa käynti olisi itselleni ihan arkipäiväinen juttu ja pilata kaverin kertomuksen tunnelmaa, kun hän kertoo ensimmäisestä upeasta reissustaan. Tai jos kaveri hehkuttaa jotain ravintolaa/konserttia tms. niin siihenkin saatan epähuomiossa todeta, että olen myös kymmenen kertaa käynyt siellä ja jotenkin arkipäiväistää sen kokemuksen tai vähätellä asiaa ikään kuin se olisi itselleni ihan perus juttu käydä vähän väliä kaupungin parhaassa ravintolassa, kun kaveri innoissaan kertoo ensimmäisestä käynnistään ja koke
Mulla on tuollainen tuttu, joka aina "pistää vähän paremmaksi" tai lyttää jonkun itselle tapahtuneen iloa tuottavan asian täysin. Ajattelen sen johtuvan siitä, että jotkut ihmiset eivät vaan oikein selviä hengissä siitä, että jollekin toiselle tapahtuu jotain kivaa, olkoon taustalla sitten kypsymättömyys, kateus, patologinen persoonallisuus, tms., ihan sama vaikka ne kaikki.
Olen lopettanut kertomasta kivoista asioista, sen sijaan heitän oikein mehukkaan makuluun järsittäväksi jostain vähän kurjemmasta sattumuksesta joka ei välttämättä ole edes totta. Silloin tuttu muuttuu silmin nähden onnelliseksi ja hyvän tuuliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että vastasin normaaleihin kommentteihin ärtyisästi ilman syytä. Huomasin vuosia sitten ja olen onnistunut vähentämään tätä.
Mistä se mielestäsi johtuu? Tunnen paljon samanlaisia ihmisiä, ja tuo piirre hämmentää
Itsellä tulee lapsuudenkodista. Vähän kuin vittuileva aksentti. Välillä oikeasti ärsyynnyn pienistä ja tiuskin, välillä vain kuulostan siltä. Ääniviestien yleistymisen myötä huomasin ko. asian, olen yrittänyt siitä lähtien puhua pehmeämmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa olla onnellinen muiden puolesta. Kaipa se on se suomalainen kotikasvatus, että olet jonkin arvoinen sitten kun itselläsi menee hyvin, ja kun muilla menee ja itsellä ei, niin pahaltahan se tuntuu
Olen tosi huono ottamaan pientäkään kritiikkiä vastaan etenkin, jos en mielestäni ansaitse sitä. Harvoin näytän loukkaantumista ulospäin, mutta mielessäni loukkaannun sydänjuuriani myöten.
Lisäksi olen ajoittain hieman ristiriitainen. Suutun äärettömän harvoin, mutta sitten harvoin räjähtävästi ja saatan olla riitatilanteissa erittäin paha suustani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen snobi ja halveksun alaluokkaa, juntiutta ja huonoa käytöstä.
Pelkään aina pahinta = olen negatiivinen, lisäksi olen varmaan tylsä muiden mielestä.
Voisha täs haukkua ihteään vaik kuink kauan, mut riittäköön tuo.
Tiivistetysti sietokykyni on lähes olematon monien asioiden kohdalla ja turhaudun ja ärsyynnyn jatkuvasti. Olen ollut tällainen aika lailla aina, mutta jossain vaiheessa opin sentään pitämään suuni kiinni ja hiljenemään muutenkin.
Ei ole ihan muutama kerta, kun opiskelujen tai töiden yhteydessä olen antanut kuulua anonyymin palautekyselyn yhteydessä kaiken mikä on pielessä. Toisaalta koen, että se on ollut hyväksi, koska moni asia on jollain aikavälillä muuttunut sen seurauksena suurestikin parempaan suuntaan. Toisaalta olen myös huomannut, että armoton rehellisyyteni ja varsinkaan tapani ilmaista sitä ei miellytä monia ja kaikista vähiten niitä, jotka voisivat asioihin vaikuttaa vaan vinkuvat, miten pitäisi sanoa suoraan ja plaa plaa plaa. Haluttiinko sitä palautetta vai ei? Ilmeisesti ei oikeasti ainakaan siitä päätellen, miten menee tunteisiin, joten en enää anna palautetta.
Mitä vanhemmaksi ja osaavammaksi tulen sitä enemmän myös olen alkanut nauttia välillä niistä asioista, jotka turhauttavat ja ärsyttävät. Sisälläni oleva kihinä ei ole kadonnut mihinkään, mutta onnistun välillä kanavoimaan sitä hieman eri tavalla. Esimerkiksi töissä on joidenkin idioottien kohdalla aivan turha yrittää selittää, miten jokin ongelma tai virhe korjataan, koska eivät ikinä opi, vaan hoidan homman kaikessa hiljaisuudessa heidän selän takanaan ja kun tajuavat, että toimii taas tai virhe hävisi, en koskaan myönnä tehneeni mitään, jos kysytään, vaan saatan jopa naurahtaa pääni sisällä tämän kaiken typeryyden edessä.
Ongelmatonta tämä nykyinen näennäinen tyyneyteni ei ole, koska on ihmisiä, jotka näkevät suoraan kuoreni läpi. Vähemmän yllättävästi en tule tällaisten ihmisten kanssa toimeen ollenkaan, koska kun tivaavat tarpeeksi kauan tyylillä mitä mieltä oot oikeasti tms., annan jossain vaiheessa tulla, ja sitten menee kuulijalla sormi suuhun, kun ei oltukaan valmiita kuulemaan sitä, mitä on sanottavana. Osa tekee vielä sen virheen, että sanoo, että liioittelen tai pelleilen, mikä poistaa sitten kaikki viimeisetkin pidäkkeet. Tuosta ei sitten ole enää paluuta kummallakaan osapuolella vaan on parempi lähteä eri suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä aavistuksen verran liian lipevä.
Taitaa olla aika harvinainen piirre meissä suomalaisissa.
Vierailija kirjoitti:
Selittämäni asiat lähtevät sivuraiteelle ja lopulta unohdan, mitä olin alkujaan kertomassa. Jos joku on kysynyt jotain, kysymys jää siis pystyyn. Noloa ja rasittavaa, eikä suinkaan ainoa huono tapani.
Sama ongelma mulla, mutta kun tulee mieleen, että asiaa pitää vähän taustoittaa, ja kun sen on tehnyt huomaa unohtaneensa, mikä se varsinainen asia olikaan. Kiusallista. SIlle usein miehen kanssa nauretaan, tai siis minä nauran.
Vierailija kirjoitti:
Itse aina toivon muilta ratkaisuehdotuksia ongelmiini enkä pelkkää selkään taputtelua, josta ei ole vitunkaan vertaa hyötyä.
Tuo ei ole vika, olet vain nykyajan empatiakulttuurin uhri jossa ihmisiltä sallitaan loputon vätystely saman ongelman parissa ja suututaan kun joku ehdottaa ratkaisua. Tämän takia osa ihmisistä on opetellut eroon tavasta ratkaista ongelmia ja on siirtynyt jeesusteluun, ainakin muiden ihmisten suhteen. Itseään kohtaan he ei suorita samaa itsetuhoisuutta.
Olen ehkä aavistuksen verran liian lipevä.