Lue keskustelun säännöt.
Mitä epämiellyttäviä, suorastaan keljuja piirteitä tai tapoja olet huomannut itselläsi?
22.05.2024 |
Minä itse olen ärsyttävä muka-kaikkien ongelmien ratkoja.
Ystävä kertoo minulle huolistaan, niin enkös vain rupea ehdottelemaan hänelle eri ongelman ratkaisuja enkä älyä millään, että hän haluaa vain avautua minulle, ei etsi instant-ratkaisua.
Huomaan toisinaan myös ylimielisyyttä muita kohtaan.
Onneksi se ei näy ulospäin esim. käytöksessäni mutta ei minulla ( kuin ei kenelläkään). olisi muutenkaan syytä olla ylimielinen.
Ehkä elämä on hieman minua opettanut, että ainakin tunnistan nämä piirteet itsessäni ja yritän päästä niistä eroon.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Olen jokseenkin hypomaaninen varsinkin silloin kun on kivoja ihmisiä ympärillä. Sitten jälkeenpäin hävettää ja kaduttaa oma käytös. Olen kova halailemaan ja tunteellinen ja joskus on oma moraalini venynyt niin, että vihaan itseäni sen jälkeen.
Minulla sama, varsinkin tuo halailu. Huomaan, etteivät kaikki todellakaan pidä siitä, että heitä kosketellaan. Yäk minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sano näitä ääneen kenellekään, mikä on tietysti hyvä, mutta ajattelen silloin tällöin vaikkapa autolla kaupan pihaan uudella saksalaisella sähköautolla jonkun vanhemman Peugeotin tms viereen ajaessani usein hieman negatiivisia tai sääliviä ajatuksia siitä, että voi harmi kun tuokin ajaa tuollaisella vanhalla romulla, vaikka oikeasti ei ole mitään väliä. Kaupassa saatan vähän ylimielisesti latoa kaikkea ihan sama minkä hintaista ostoskoriin ja maksaa ne sitten kassalla kaivaen jonkun Louis Vuittonin Lompakon Mulberryn laukusta ja miettiä samalla että onpa kurjaa kun tuo köyhä yh tuossa vieressä joutuu ostamaan punalapputuotteita ja extra ketsuppia. Tämän tyyppisiä ajatuksia on silloin tällöin mielessä. Osittain ne ovat kyllä myös halua auttaa muita ja toivetta siitä että ihmisillä menisi paremmin, mutta osittain vain ylimielistä paremmuuden tunnetta. Onneksi näin vain joskus ja pelkästään omassa päässä ajateltuna.
Saatan joskus vahingossa ja ajattelemattomasti ikään kuin vähätellä vaikkapa kaverin kokemuksia tai kertomuksia tuomalla oman kokemuksen esiin tähän tapaan: kaveri kertoo olleensa matkalla vaikka Pariisissa ja kehuu matkaa onnistuneeksi ja kertoo nähtävyyksistä jne innoissaan. Saatan siihen sitten kommentoida jotain omista Pariisin reissuista ja todeta että olen käynyt myös 10 kertaa siellä ja saan asian kuulostamaan siltä kun Pariisissa käynti olisi itselleni ihan arkipäiväinen juttu ja pilata kaverin kertomuksen tunnelmaa, kun hän kertoo ensimmäisestä upeasta reissustaan. Tai jos kaveri hehkuttaa jotain ravintolaa/konserttia tms. niin siihenkin saatan epähuomiossa todeta, että olen myös kymmenen kertaa käynyt siellä ja jotenkin arkipäiväistää sen kokemuksen tai vähätellä asiaa ikään kuin se olisi itselleni ihan perus juttu käydä vähän väliä kaupungin parhaassa ravintolassa, kun kaveri innoissaan kertoo ensimmäisestä käynnistään ja kokemuksestaan. Näissä pitäisi itse keskittyä siihen kaverin kertomukseen ja myötäelää hänen kokemustaan ja sivulauseessa tai kysyttäessä voi mainita, että on itsekin käynyt siellä Pariisissa tai jossain ravintolassa, mutta käyntikertojen määrä kannattaa jättää sanomatta, jotta ei tule ihan totaalisesti vähätelleeksi kaverin tarinaa eikä anna itsestä ylimielistä kuvaa.
En suutu helposti, mutta sitten kun raja on ylitetty, en halua nähdä sitä ihmistä enää ikinä.
Ei ole nättiä olla pitkävihainen, mutta kun ei pysty muuhun.
Olen nopeatempoinen luonteeltani, en aina jaksa odottaa, jatkaako toinen vielä lausettaan. Puhun siis usein toisen puheen päälle, se on paha tapa. Yritän jatkuvasti parantua tästä, mutta usein vieläkin kompastelen. Anteeksi ystävät ja tutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että (varsinkin muutaman viinilasillisen jälkeen) alan kehuskelemaan tyttäreni saavutuksilla. Hän on omassa lajissaan menestynyt kilpaurheilija. Itse olen aina ollut aikamoinen sohvaperuna ja ihaillut urheilijoita, heidän saavutuksiaan ja itsekuriaan, ja nyt tyttäreni onkin sellainen. Hävettää se oma leveily ja olen ajatellut, että nyt kun olen tunnistanut, että teen niin, niin voisin ainakin yrittää vaan olla hiljaa.
Kehumiten sijasta (omakehu) voisit sopivassa tilanteessa kertoa ystävillesi tuon, minkä kerroit juuri tuossa yllä. Se lähentää teitä, kun he ymmärtävät syysi käyttäytymiseen niin voit välillä aiheesta sitten ylpeänä äitinä tyttären onnistumisista pirskahdellakin :)
Ja sitten päästään tähän, eli ärsyttävin piirteenä on löytää kaikesta jotain positiivista. Tiedän, että joskus ihmiset haluavat vain kertoa asioita ja avautua ilman neuvoja. Ominaisuuteni menee yksiin vähän tuon ap:n ratkaisukeskeisyydestä kautta, mutta posiedellä, ja se saattaa ihmisiä ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen besserwisser. Pitkään asiaa mietittyään, eräs läheinen ihminen avautui asiasta minulle. Kiitos rehellisyydestä.
Omasta mielestäni minulla on harmillinen mielihalu: Palotella kaikki mopoilijat ja moottoripyöräilijät moottorisahalla kilon paloiksi. Tiedän, ettei niin saisi tehdä. Mutta ei saisi myöskään ampua käsiaseella tuhannen kännissä kapakan ulkopuolella.
Että kuka tässä on parempi muita neuvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aina toivon muilta ratkaisuehdotuksia ongelmiini enkä pelkkää selkään taputtelua, josta ei ole vitunkaan vertaa hyötyä.
Olen ap, ehkä luitkin jo aloitukseni. Usko minua, me "ongelmanratkaisijat" olemme erittäin rasittavia.....Niin tulikin mieleen, mitäs ongelmia sinulla olikaan, ehkä voin auttaa sinua....
kuulepas, kun kerron miten siskon miehen serkulle kävi kun koetin ratkaista hänen pulmansa näppärästi...
Heh, no kuulepas vaan, selkääntaputtajat ne vasta paskamaista sakkia ovatkin - ongelmanratkaisijat sentään ovat sen verran ja aidosti kiinnostuneita sinun ongelmistasi, että edes koettavat keksiä niihin jonkinlaisen ratkaisun. Ja onhan huonommastakin ehdotuksesta aina helpompi suunnistaa jonnekin muualle kuin ei-mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen että olen oikeastaan aika pikkumainen ihminen jolla on tapana ärsyyntyä aika pienistä asioista, siis yleensä siitä mitä muut ihmiset tekee, vaikka voisin vaan suhtautua eri tavalla. Olla siis välittämättä. Joskus tuntuu että ärsytys on voimakkain tunne mitä mulla on. Raskasta.
Esimerkiksi tänään alkoi ärsyttää kun opinahjossani muut kuuntelevat aivottomia tiktok videoita tai hirvittävää musiikkia niin että kaikkien on pakko kuunnella. Miksi ei voisi vain käyttää kuulokkeita?
Kiukkuani toki tyynnytti kun mehustelin mielikuvalla että laitan täysiä metallicaa soimaan puhelimestani, vaikka master on puppets tai disposable heroes. ;)
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa alhaisen äo:n ihmisten hölinä seurassa ja valitettavasti myös näytän sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen täydellinen.
Itsellä sama vika. Välillä on oikein teeskenneltävä virheitä ja vikoja, etteivät ystävät olisi niin kateellisia.
Ajattelen usein ikäviä ajatuksia muista ihmisistä, mutta sätin itseäni niistä pääni sisällä. Enkä tietenkään sano ääneen ko. ajatuksiani. Usein yksin ollessani käyn myös mielessäni keskusteluita, eli siis kuvittelen käyväni jotakin hypoteettista, topikkiin ja tilanteeseen X liittyvää keskustelua jonkun tuntemani henkilön kanssa. Tällöinkin saatan sortua katkeriin ja lapsellisiin, päänsisäisiin repliikkeihin ja menettelytapoihin. Onneksi keskustelut jäävät pään sisälle ja opin samalla, millä tavoin en halua käyttäytyä mielikuvitustilanteiden ulkopuolella..
Muitakin olisi, mutta täytyy palata opiskelemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon aika kateellinen ihminen ja välillä ihan vain se kateus vaikuttaa siihen, että ajattelen negatiivisesti oikeasti mukavaa ihmistä.
Itseäni ärsyttää se, että en osaa englantia.
Ja tällä osaamattamuudella tarkoitan sitä, että kielioppi ei vain iskostu, vaikka osaisinkin useita sanoja; mutta, kun se perkeleen kielioppi...
Onneksi olen selviytynyt toistaiseksi alkeellisella englannilla, mutta silti ahdistaa saatanasti tämä "kaikki osaa englantia" minkä vuoksi ainut positiivinen pakko-englanti kokemus oli se, kun minulta kysyttiin, että osaanko englantia. Vaikka mua ahdisti vastata, tilanteesta teki kuitenkin positiivisen se, että kysyjä ei tehnyt kielitaidosta ei automaatio oletusta vaan se kysyi. Vastasin sille, että huonosti, mutta onneksi hänen varsinainen pääkysymys oli sen verran helppo, että osasin vastata siihen
Vierailija kirjoitti:
Olen taipuvainen katkeroitumaan siitä, että minusta ei tullut juopohkoa erakkoa vaan edelleen esitän "ihmistä"
Minä olen taas katkeroitunut siitä, että en jaksanut esittää "ihmistä" vaan heittäydyin juopohkoksi erakoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on liian nopea, ja liian kärkäs, kieli. Sanoa pamautan turhan terävästi, enkä muista loiventaa ulosantiani. Elinikäinen vaiva, josta olen saanut kärsiä ja joutunut sen vuoksi usein ikäviin tilanteisiin 🥺
Pääset eroon vaivasta, jos teet tarpeeksi työtä sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä liittykö tämä nyt ihan kysymykseen mutta...minulla on vaikeus sietää ihmistä jolla on iso rako yläetuhampaiden välissä. Sillai niinkuin Madonnalla on.
En tajua mistä tällainen vastenmielisyys on tullut varsinkin kuin omat hampaani ovat alaleuassa kuin hullun halot liiterissä.
Mulla on taas hirveä inho ja foobinen kammo kaikkia lyhytkasvuisia ja hyvin pieniä ihmisiä kohtaan. Että ottaa pannuun sellaiset. Ja aina kun kuulen saamenkieliset uutiset, niin kiukustun siitä typerän kuuloisesta tonttujen kielestä. Auta armias jos jollain lyhyellä ihmisellä on saamelaisten se asu päällä. Triggeröidyn siitä ihan liikaa.
En tiedä mistä tämä johtaa juurensa. Ei tälle ole mitään järjellistä selitystä, ei mitään.
Puhun päälle, kun innostun. Loukkaannun helposti ja sitten mykkäkoulua. Olen lapsellinen ikä 40 v
Mistä se mielestäsi johtuu? Tunnen paljon samanlaisia ihmisiä, ja tuo piirre hämmentää