Ystäväperheen täydellinen elämä, ei jaksa kuunnella hehkutusta

Ystävyys on testattu, jos hyvinä aikoina osaa olla iloinen toisen puolesta ja huonoina aikoina osaa olla tukena. 

No minä kanssa mietin, että mitä näiden ihmisten pitäisi sitten sanoa? No ei tehty lomalla mitään erikoista (kun Roomassa käynti on leveilyä) ja lapsilla menee miten sattuu, teinit on aina tosi vaikeita (vaikka menisi hyvin). Oikeasti joidenkin ihmisten elämässä ON hyviä asioita, joiden eteen on ehkä tehty paljon työtäkin, ja on jotenkin niin perisuomalaista, että tätä ei saa sitten sanoa. Nämä kivat asiat ovat heidän kuulumisiaan. Toki on mahdollista, että kyseessä on romahtava kulissi, puhutaan oikeasti leveilevään sävyyn, ei olla kiinnostuneita muista lainkaan jne. Se on sitten eri asia. Olen itse duunariperheestä kotoisin ja muistan selvästi aistineeni kotona sen happamuuden millä kaverini perheeseen suhtauduttiin. Heillä oli rahaa, kielitaitoa jne. ja kävivät esim. laskettelemassa Keski-Euroopassa ja minusta oli vain kiva kuunnella niitä juttuja. Mutta tuli jotenkin hämmentynyt olo, kun esim. äitini ei halunnut moisesta kuullakaan, olivat vaan jotenkin kieroilemalla saavuttaneet asemansa ja rikkaat ovat aina sisältä kylmiä ihmisiä.





Tottahan äitisi vain puhui. Toisten selkänahasta ja monia ihmissuhteita hyödyntämällä monien monet miljoonat ovat saatu. Lisäksi pelkästään tätä palstaa lukemalla, voi päätellä miten tietty kansanosa suhtautuu varsinkin heikompi osaisiin. Ihan faktoja, jotka eivät valkopesu yrityksestäsi huolimatta muuta väriään.

Ei kannattaisi olla kateellinen

Jos he kertovat lomastaan Roomassa, voit itse kertoa omasta lomastasi, vaikkei se olisikaan ulkomailla. Se, että he käyvät Roomassa ei tee sinun lomista yhtään huonompia, voitte yhdessä jakaa miten hauskaa molempien kohteissa oli. 

Miten ihmeessä baletin harrastaminen tai pianonsoittaminen ovat "pintaliitoa"? Ne voivat olla todella syvällisiä ja kehittäviä harrastuksia. Esim. jos pääsee tulkitsemaan jotain Tshaikovskin balettia, niin se kehittää emotionaalisia taitoja, ryhmätyötaitoja, liikunnallisuutta ja herkkyyttä. Pianonsoitto esim. Bach tai Beethoven haastaa pitkäjänteisyyteen ja opettelemaan moniäänistä tekstuuria. 

Ei tarvitse kulttuuria mennä Roomaan asti katsomaan, mutta Rooma on mielestäni niin keskeinen paikka länsimaisen sivilisaation kannalta, että sinne on paljon parempi mennä kuin vaikkapa Thaimaahan. Ei se tee ihmisestä huonompaa, jos esim. harrastaa kulttuuria vain Suomessa, mutta epäreilua leimata Roomassa kävijät joksikin pintaliitäjiksi.

Tämä on jotain kummallista Suomeen juurtunutta anti-intellektuaalisuutta, jossa kaikki kulttuurin harrastaminen nähdään elitistisenä konstailuna. Jotkut sitä ehkä tekevätkin, mutta suurin osa nauttii sitä, usko tai älä. 







Minun mielestäni Thaimaa on varsinkin hindulaisen kulttuurin keskeinen paikka, siksi sinne kannattaa matkustaa. Ei se tee ihmisestä huonompaa jos esim. harrastaa kulttuuria vain Roomassa, mutta epäreilua leimata Thaimaan kävijät joksikin, länsimaisen sivilisaation tuhoajiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä baletin harrastaminen tai pianonsoittaminen ovat "pintaliitoa"? Ne voivat olla todella syvällisiä ja kehittäviä harrastuksia. Esim. jos pääsee tulkitsemaan jotain Tshaikovskin balettia, niin se kehittää emotionaalisia taitoja, ryhmätyötaitoja, liikunnallisuutta ja herkkyyttä. Pianonsoitto esim. Bach tai Beethoven haastaa pitkäjänteisyyteen ja opettelemaan moniäänistä tekstuuria.

Tiedän perheen, jossa on näitä intellektuelleja harrastuksia. Siellä poika lähtee itku kurkussa pianotunneille, kun kaverit lähtevät potkimaan palloa kentälle tai talvella pelaamaan lätkää. Lapsilta ei kysytä, että mitä he itse haluaisivat harrastaa, vaan perheen äiti päättää harrastukset oman kiinnostuksensa mukaan. Ei ole ihan tervettä sekään, jos vanhemmat elävät omia haaveitaan lastensa kautta ja lapset joutuvat sitä vastentahtoisesti tekemään.

N47

Meillä on ihana perhe, ihana itse rakennettu koti, hyvät ammatit, kesämökki ja vene ja matkustellaan.

Lapsilla kaikki hyvin, opiskelevat ja onnistuvat siinä hyvin.

Puusauna ja oma piha, kaksi koiraa ja ihanat keittiönkaapit.

Juuri täydellistä! <3

Mutta minulla, äitinä ja vaimona, vaikeita mielenterveysongelmia jotka ei näy ulospäin.

Se siitä täydellisyydestä sitten, huvittaa oikein...

Tässä ketjussa on mennyt monelta ohi mitä ap tarkoittaa.

Minulla on yksi tällainen sukulaisperhe, jonka elämä somessa näyttää liiankin täydelliseltä.  Ehkä joskus kertovat siitä turhankin näyttävästi. Kuitenkin ovat mitä sydämellisintä seuraa ja osaavat nauraa itselleen ja ovat tosi empaattisia ja muista välittäviä. 

Perheen isällä on ollut rankka ja traumaattinen tausta, mutta sitkeällä yrittämisellä ja määrätietoisella koulutuksella ja positiivisella asenteella on menestynyt ja saavuttanut asemansa. Ehkä noita lapsuuden kokemuksia on alitajuinen tarve kompensoida näyttävillä asioilla nyt, kun siihen on mahdollisuus.  Mutta se on heidän elämäänsä, ei mitään kulissia. Eivät mielestäni tee hienoja asoita näyttääkseen muille, eivätkä todellakaan leveilläkseen tai esittääkseen.  Miksi Suomessa ei saisi menestys yhtään näkyä? Sanotaan, että suomalainen on kateellinen sellaisistakin asioista, mitä ei edes itse halua.  

Eli onko jengistä ok, että omilla jutuilla flexataan koko ajan ja toisten juttuja vähätellään? Jos on todellinen frendi, ni on kiinnostunu myös niistä frendien jutuista, eikä flexaa koko ajan omilla jutuillaan.

Ole seuraavan kerran oikein innokas kuuntelemaan ja kehu kovasti. Sitten saat itseksesi nauraa niille. 

Eikö ole vain mukavaa, että tutuilla menee hyvin, enkä ole tekemissä sellaisten ihmisten kanssa joille toivon huonoa tai jos jaetaan täysin eri arvot.

Itse esimerkiki jakasin ainakin puolet lottovoitosta tutuille ja sukulaisille, sitten heilläkin olisi varaa ja aikaa tehdä minun kanssani kaikenlaista, ettei tarvitse yksin mennä ja tulla.

Ei kuulosta ystävyydeltä tuollainen, ystävyys on vastavuoroista kuuntelemista.   Kuulostaa aivan Solsidanin Mickanilta tuo rouva.   Tarvitseeko hän tavisperhettä vain  tunteakseen itsensä niin paremmaksi ainakin materiaalisessa mielessä.   Onko tämä perhe valinnut aidosti tällaisen "kulissin" vai sen takia, että sitä pidetään hienona ja menestyneen ihmisen merkkinä.  Ohjaudutaanko sisältä- vai ulkoapäin.

Partio ja yleisurheilu ovat hienoja harrastuksia,  baletti ja pianonsoitto myös.  Tietenkin ehkä viimeksi mainitut ovat jotenkin "eliittiharrastuksia" mutta voivathan nekin olla lasten taipumusten mukaisia valintoja eikä vain valittu siksi, että ne ovat hienoja ja kenties kalliita. 

Kyllähän ko perheessä  toteutuu monia menestyneen ylemmän keskiluokan perheen tunnusmerkistöjä, se liener tarkoituskin. Vähän "kerää koko sarja - tyyliin". 

Itsekin tunnen näitä minäminä vielä minä ihmisiä, jotka eivät osaa kuunnella muita, eivätkä varmaan ole edes kiinnostuneita, jotka kääntävät aina puheen itseensä ja pistävät aina  paremmaksi.   Ei tuollaisia ihmisiä pitemmän päälle oikein jaksa, ei se ole mitään vuorovaikutusta. 

Kateus. Se syö teidät sisältä. Myrkyttää mielenne ja tuhoaa terveytenne. Miksi siitä on niin vaikeaa egon luopua?

Osa on ymmärtänyt tilanteen ihan väärin. Ei, en ole kateellinen heidän elämästään! Ei heidän hieno kotinsa, autonsa, jne. ole mitenkään pois minulta. Meillä on ihan mukava elämä, hyvä parisuhde, rahaa riittää arkeen mukavasti ja matkoillakin välillä käydään Suomessa ja ulkomailla. Koko pointtini oli, että miten joku jaksaa jatkuvasti kehuskella omilla jutuillaan ja vähätellä muiden vastaavia asioita? "Ai, teidän lapset käy partiossa, eiks ne ole jotain uskovaisten juttuja ja en edes tiennyt että sellasta nykyisin enää on, kun sehän on niin vanha juttu. Käykö teidän lapset siellä muka vapaaehtoisesti ja millaisista perheistä ne muut lapset edes on?", "Ai teidän lapset on nappulaliigassa? Jos mä laittaisin meidän lapset jalkapalloon, niin kyl ne menis heti pelaamaan xxx:ään (kaupunkin pääsarjajoukkue)". Minulle on ihan sama, mitä heidän lapsensa harrastavat, mutta koko ajan meidän lasten harrastuksia, joissa he oikeasti viihtyvät ja saavat kavereita, painetaan joko suoraan tai epäsuorasti alas. Eli jatkuvasti tämän tyylistä juttua asiasta kuin asiasta. Lisäksi keskustelu käännetään koko ajan itseen ja jos kerron tehneeni jotain, kääntyy juttu heti siihen, kuinka hän/he tekivät myös hieman vastaavaa, mutta jotenkin hienommin. Esim. ajoimme hiihtolomalla Lappiin. "Ai te ajoitte, en kyllä ymmärrä kuka haluaa ajaa sinne, me mentiin Finskillä, pääsi reilussa tunnissa". Eli meidän perheen asiat, olivat ne sitten mitä tahansa, ovat täyttä ilmaa.

Olen päättänyt, että mitään yhteisiä perhetapaamisia ei vähään aikaan tule, miehet tapailkoot, jos tahtovat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Osa on ymmärtänyt tilanteen ihan väärin. Ei, en ole kateellinen heidän elämästään! Ei heidän hieno kotinsa, autonsa, jne. ole mitenkään pois minulta. Meillä on ihan mukava elämä, hyvä parisuhde, rahaa riittää arkeen mukavasti ja matkoillakin välillä käydään Suomessa ja ulkomailla. Koko pointtini oli, että miten joku jaksaa jatkuvasti kehuskella omilla jutuillaan ja vähätellä muiden vastaavia asioita? "Ai, teidän lapset käy partiossa, eiks ne ole jotain uskovaisten juttuja ja en edes tiennyt että sellasta nykyisin enää on, kun sehän on niin vanha juttu. Käykö teidän lapset siellä muka vapaaehtoisesti ja millaisista perheistä ne muut lapset edes on?", "Ai teidän lapset on nappulaliigassa? Jos mä laittaisin meidän lapset jalkapalloon, niin kyl ne menis heti pelaamaan xxx:ään (kaupunkin pääsarjajoukkue)". Minulle on ihan sama, mitä heidän lapsensa harrastavat, mutta koko ajan meidän lasten harrastuksia, joissa he oikeasti viihtyvät ja saa

Minulla on juuri tällainen ystäväperhe, ystävätär. En jaksanut enää, jätin kokonaan huomiotta tämän ystävättären ja perheen. Meni hetki niin hän alkoi ottamaan yhteyttä ja kertomaan kuinka upeaa hänen elämänsä on verrattuna minun elämään juurikin tuolla tavalla. Otan osaa! Se on ärsyttävää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa on ymmärtänyt tilanteen ihan väärin. Ei, en ole kateellinen heidän elämästään! Ei heidän hieno kotinsa, autonsa, jne. ole mitenkään pois minulta. Meillä on ihan mukava elämä, hyvä parisuhde, rahaa riittää arkeen mukavasti ja matkoillakin välillä käydään Suomessa ja ulkomailla. Koko pointtini oli, että miten joku jaksaa jatkuvasti kehuskella omilla jutuillaan ja vähätellä muiden vastaavia asioita? "Ai, teidän lapset käy partiossa, eiks ne ole jotain uskovaisten juttuja ja en edes tiennyt että sellasta nykyisin enää on, kun sehän on niin vanha juttu. Käykö teidän lapset siellä muka vapaaehtoisesti ja millaisista perheistä ne muut lapset edes on?", "Ai teidän lapset on nappulaliigassa? Jos mä laittaisin meidän lapset jalkapalloon, niin kyl ne menis heti pelaamaan xxx:ään (kaupunkin pääsarjajoukkue)". Minulle on ihan sama, mitä heidän lapsensa harrastavat, mutta koko ajan meidän laste

Samoja kokemuksia. Joillakin on tarve  kilpailla ja "voittaa" ihan kaikessa. Olen miettinyt, että valitsevat kaveriperheensä juuri niillä kriteereillä, että voivat tuntea itsensä voittajiksi? Tai sitten haluavat esiintymislavan, jossa paistatella? Itse en jaksa mitään vertailua tai kilpalaulantaa ja niinpä omasta elämästä kertominen vähenee ja vähenee  kunnes mitään "vastavuoroista" ei oikein ole. Sisällötöntä on ilmoja pidellyt-jutustelua. Olen minimoinut nämä yhteydenpidot. En tiedä, ymmärtävätkö.

 

Työkaverini taitaa olla ystäväsi? urheillaan enemmän kuin kukaan; lenkkeilyä miljoona kilometriä/vk kun muulloin ei ehdi. Suurin murhe on ollut kun kotiapulainen ei ole oikein hyvä kokki.

Mietipä, miksi ne ei kutsu teitä kylään. Ei taida olla kaikki niin ihanaa. Se on se syy. Käyttävät teitä vain oman pätemisensä välineenä.

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, miksi ne ei kutsu teitä kylään. Ei taida olla kaikki niin ihanaa. Se on se syy. Käyttävät teitä vain oman pätemisensä välineenä.

Tämä.