Miten jaksaa kateellista kaveria?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi tuo on vain ystävä. Minulla oli vuosia tuollainen puoliso. Aluksi en tahtonut edes uskoa, että kuinka joku voi todellakin toivoa suhteessa toiselle epäonnea, pahaa ja olla kateellinen. Mutta viimeistään silloin aloin tajuamaan kun olin todella onnellinen päästessäni pitkän työttömyyden jälkeen töihin. Mies oli todella happamana, ei onnitellut, halveksi ja naureskeli ivaillen hommalle.  Häntä näytti ottavan suorastaan aivoon, että palkkani oli saman verran kuin hänellä. Yritti aivan naurettavilla syillä saada minut olemaan menemättä. Esim.40 km matka oli hänen mielestään liikaa, bensa maksaisi liikaa ja mun auto hajoaisi ym. Itse kulki 30 km matkaa eikä ikinä puhunut että lopettaisi näiden syiden takia. 

Miehestä on ihan yhtä helppo päästä eroon, kuin ystävistä. 

NIin hän onkin ex. Pääajatus olikin se, että kuka vaan voi olla kateellinen ja tahtoa toiselle pahaa. Vaikka sitä on vaikea ymmärtää miksi nämä on sitten näiden ihmisten kanssa, jos kerta viha on se päällimäinen tunne. 

Mä lopetin yhteydenpidon tollaseen ihmiseen; vain hänen juttunsa ja lastensa tekemiset oli hienoja. Homma kärjistyi kun mä en saanut sanoa omien lasten onnistumisista mitään tai hän kommentoi niitä " ihan turhiksi".

Kyllä sinä tiedät itse aivan hyvin vastauksen ongelmaasi ei sitä tarvitse tältä palstalta kysellä. 

Joku jo ehdottikin, että ottaisit asian ystäväsi kanssa puheeksi. Mitä aloittaja ajattelet tästä? Onko mahdollista, ja jos ei, miksi ei?

Niin mitenkä siinä pärjää? Ei tarvitse pärjätä kateellisen kaverin kanssa. Silloin, jos ilmiselvästi sinulle koittava hyvä aiheuttaa hänessä negatiivisen reaktionkerta toisensa jälkeen tai hän jopa yrittää sabotoida pyrkimyksiäsi, niin kaveri vaihtoon. Ei hän ole silloin aidosti ystäväsi, ellei tahdo sinulle onnea ja menestystä siinä missä itselleenkin.

Tuo on niin tuttua. Laihdutus yritysten vähätteleminen ja sabotointi yritykset. Se ettei saisi olla mitään hyvää tai itselle onnea tuovaa vaan kaikessa pitäisi olla aina kaikkien muiden etu mielessä. Ja auta armias, jos onnistut jossakin niin ei saisi onnistua, koska silloin on ainostaan itsekäs ja omaa napaansa ajatteleva. Eli kaveri kiertoon.

Sanoisin että jätä tuo kaveri, koska ennen pitkää hän kyllä jättää sinut. Luultavasti nytkin vain odottaa hetkeä jolloin olet heikoimmillasi.

T: kokemus

Olette aivan eri maailmoista.

Hyvät käytöstavat, iloitseminen toisen onnistumisesta, kannustaminen jne. kuuluvat terveeseen kaveri - , ystävyys - ja parisuhteeseen. Sehän on itsestään selvää.

Joillakin sitten on, syystä tai toisesta, toisenlainen käyttäytymismalli. Osalla varmaan ihan "peritty" eli kotoa opittu tai opetettu, ilman kasvatusta ja oppimista jääty tai opetettu huonoille tavoille lapsesta lähtien, osalla häiriintyneen egon ja huonoakin huonomman itsetunnon takia, osa "kostaa", kun itseltä puuttuu sama taito, sama oppimiskyky tai samanlainen lapsuudenperhe tai kotikasvatus, milloin mikäkin syy on aiheena. Ja sitten on vain ns. "pahoja" ihmisiä, jotka toivovat aina ja kaikille jotain pahaa tai ovat jopa toteuttamassa "onnettomuuksia" tms.

Amerikkalainen "kateus" on sitä, että ajatellaan, mitä useampi menestyy, sitä parempi, onnitellaan onnistunutta, ollaan iloisia jokaisesta, joka etenee esimerkiksi urallaan jne. ja halutaan itsellekin samaa omin, entistä kovemmin ponnistuksin ja omaan työhön keskittyen täysillä. Ja sitten on tämä toinen, toisen maailman  malli, missä onnistuneelta halutaan kaikki pois, kun ei muillakaan ole, vahingoitetaan ja kiusataan, nöyryytetään ja uhataan

On siis viimeinen aika vaihtaa kaveripiiriä. Eihän kukaan halua olla terapeutti tai "ikuinen ymmärtäjä" näille. Miksi luopuisit tai vähentäisit onnistumisiasi jonkun tyhmän vuoksi, että kelpaisit tai tulisit hyväksytyksi. Seurasi on täysin väärä.

Vierailija kirjoitti:

 iloitseminen toisen onnistumisesta, kannustaminen jne. kuuluvat terveeseen kaveri - , ystävyys - ja parisuhteeseen. Sehän on itsestään selvää.

Tämä!

Se on vaan kun ei oo parempaakaan seuraa

Vierailija kirjoitti:

Se on vaan kun ei oo parempaakaan seuraa

Se on surullista.

Sano äkkiä sille pai pai.

Mun avopuoliso on tuollainen. Aina mollannut, vähätellyt ostamiani tavaroita, nauranut kun perheelleni sattunut jotain pahaa, muka tukee mua kun töissä tai jonkun henkilön kanssa mennyt huonosti ja kuitenkin kaikesta paistaa huojennus hänellä kun mulla menee huonosti ja myös samoin kun mulla menee hyvin alkaa avokki marista ja esittää kipeetä, vanhempansa kärsivät jostain ja niiden takia pitää olla kaikilla huonosti ym ym... Ikävä kyllä meillä on lapsikin jo.

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin yhteydenpidon tollaseen ihmiseen; vain hänen juttunsa ja lastensa tekemiset oli hienoja. Homma kärjistyi kun mä en saanut sanoa omien lasten onnistumisista mitään tai hän kommentoi niitä " ihan turhiksi".

Meidän miniä on tuollainen. Aina kun nauran ja puhun iloisena perheellemme se alkaa kiehnata tuolissaan hermostuneesti ja supisee pojallemme jotain negatiivista ja nauraa höröttää päälle. Hänen perheestä ei saa puhua mitään ettei ketään vaan loukata.

:) Joo olkoon ilman sinua, kun on masentava tyyppi, jos kato elämä vielä hymyilisi sitten paremmin, molemmille.

Tämä kateellisuus taitaa olla melko yleinen ongelma maidän naisten keskuudessa. Itse koin, erään itseäni huomattavasti iäkkäämmän tutun jota joskus ystäväksikin kutsuin, kanssa melkoisen pettymyksen kun hän tuntui olevan kaikesta kovin kateellinen. Se ilmeni sillä että kun puhuin esim ihan tavallisia juttuja työstäni tai saati siihen liittyvistä etuuksista, niin hän alkoi itse kehuskella heti entistä työtään. Hän väheksyi minulle usin autolla ajavia ihmisiä ja suositteli että kannattaisi sinunkin luopua autosta. Toki hänelle aina kyyti sitten kelpasi kun jonnekin pidemmälle oli halu lähteä. Hän oli vaan niin kateellinen että ei kestänyt sitä että minulla on auto, hänellä ei. Samoin kun aloin seurustella oltuani pitkään sinkkuna, hän yritti myrkyttää mieltäni ja loihtia epäilyksiä ja fiilistä "ei siitä mitää kuitenkaan tule" joka kerta kun nähtiin. Hän ei missään vaiheessa sivunnutkan sitä että olisi edes teennäisesti onnellinen puolestani kun olen löytänyt jonkun. Hän ei siis edes yrittänyt teeskennellä. Hän myös uteli minulta raha asioitani, asuntoni omistussuhdetta ja koska hänellä oli kalliimpi asunto niin ai että hän sai siitä voimaa ja jotain siihen liittyvää hän jankuttaa edelleen joka hiton kerta kun nähdään ja jos hän möis sen niin paljonko hänelle sitten jäis (liioittelee sitä vanhaa 70 luvun kerrostalon kämpän hintaa ihan älyttömästi). 

Kun minulle sattui harmillinen ja raskas muutos töissä, hän oli avoimen vahingoniloinen, jopa niin ettei kyennyt sitä edes peittelemään. Hän osoittautui mummelimaisen ulkokiorensa alla kuitenkin ihan hemmetin itsekeskeiseksi, empatiakyvyttömäksi, todella narsistiseksi minä minä minä henkilöksi. Ei ole kyllä yhtään ikävä tätä tuttua 

eroviesti tylyllä tekstarilla, jossa kerrot syyn

Pahantahtoisista "kavereista " kannattaa vähitellen hankkiutua eroon. Jos tapaamisen jälkeen on aina jotenkin huono mieli, niin se on se merkki. Käyttävät toisia ihmisiä oman egonsa pönkittämiseen.

Millä logiikalla te kutsutte näitä ystäviksi? Voisiko joku selventää?

Vierailija kirjoitti:

Tämä kateellisuus taitaa olla melko yleinen ongelma maidän naisten keskuudessa. Itse koin, erään itseäni huomattavasti iäkkäämmän tutun jota joskus ystäväksikin kutsuin, kanssa melkoisen pettymyksen kun hän tuntui olevan kaikesta kovin kateellinen. Se ilmeni sillä että kun puhuin esim ihan tavallisia juttuja työstäni tai saati siihen liittyvistä etuuksista, niin hän alkoi itse kehuskella heti entistä työtään. Hän väheksyi minulle usin autolla ajavia ihmisiä ja suositteli että kannattaisi sinunkin luopua autosta. Toki hänelle aina kyyti sitten kelpasi kun jonnekin pidemmälle oli halu lähteä. Hän oli vaan niin kateellinen että ei kestänyt sitä että minulla on auto, hänellä ei. Samoin kun aloin seurustella oltuani pitkään sinkkuna, hän yritti myrkyttää mieltäni ja loihtia epäilyksiä ja fiilistä "ei siitä mitää kuitenkaan tule" joka kerta kun nähtiin. Hän ei missään vaiheessa sivunnutkan sitä että olisi edes teennäisesti onnelline

Kyllä tuota ihan samaa kateutta on miehissäkin, kokemusta on sekä suhteista että työpaikoilta. Esim naisen samaa tai korkeampaa palkkaa, tai parempaa työuraa, ei yleensä katsota hyvällä miesten keskuudessa. 

Entinen miehenikin myönsi lopulta voivansa parhaiten kun hänen palkkansa olisi tuplasti enemmän kuin minun. Oltiin samalla alalla.

Valitettavasti tein nopean uran ;-) Mutta hän ei kertaakaan kannustanut minua urallani, päinvastoin. Itse sen sijaan kannustin häntä aina. En vain jaksa kadehtia toisten menestystä. Ja haluan läheisilleni parasta.

Pahinta mitä tiedän on kun ihmiset joka asiassa vertaavat itseään toisiinsa, ja kadehtivat jos heillä ei ole juuri samaa juuri samalla hetkellä. Näille ihmisille en koskaan uskalla kertoa hyviä uutisia elämästäni. Huonoista uutisista he taas voimaantuvat, win-win ei vain ole heidän juttunsa ;-)

Ette varmaan edes kovin usein näe. Jos 5 kg olit pudottanut, on aikaa kulunut varmaan edellisestä tapaamisesta.