Häpeä ihan oikeasti vie minut kuolemaan! En jaksa enää tätä sisäistä häpeää!!!

Ikuinen altavastaaja-fiilis saattaa laimentua, kun kunnolla sisäistää että eivät ne muutkaan ole sen parempia.

Ja aina toisinaan (aluksi usein) muistuttaa itseään siitä.

En tosin ole mikään tietäjä vaan mutuilen menemään.

Altavastaajaksi taipuvainen mieli itsellänikin.

En kyllä itse jäisi tuollaiseen vuosikymmeniksi.

Aivan selvää on se, ettei tuo tyhjästä nouse. Lapsuus, vanhempien syy. Miten sua kohdeltiin. Kun nämä käy läpi, alkaa elämä maistua. Ei ole mitään järkeä pyörittää toisten istuttamia ajatuksia vuosikaupalla omassa päässään.

Googleta TRE - menetelmä. Se on tapa purkaa kehoon kertynyttä traumaa ja stressiä joka ylläpitää näitä tunteita. Suosittelen myös katsomaan Redditin longtermTRE ryhmän jossa tästä menetelmästä on enemmän tietoa. 

Vertaistukea: altista itseäsi lisää sosiaalisille tilanteille (harrastusten kautta, olet vain yksi joukossa melko passiivisesti), mieti tarkkaan, miksi joku jaksaisi märehtiä joitakin "mokiasi"? - ei ketään kiinnosta, tai jos kiinnostaa, on asianomaisella itsensä kanssa joku ongelma. ei me kukaan olla täydellisiä. mokaileehan muutkin. älä ainakaan kuuntele mitään huonoitsetuntosontaa. tuota jauhetaan vain Suomessa. loppujen lopuksi aika itsekäs ajattelumalli.

t. selviytynyt

Tule ACA, niin häpeä ja yksinäisyys loppuu.

En jaksanut lukea koko ketjua, että selititkö taustojasi, mutta kuvailit täydellisesti sellaisen ihmisen kokemusmaailman, joka saisi ACAsta apua, jos antaa sille reilusti mahdollisuuden

Nuo häpeäntunteet liittyvät yleen tietyntyyppiseen kasvatukseen. Itsekin koen ilmeisesti muita voimakkaammin häpeää ihan pienistä jutuista ja alan helposti miettimään miksi sanoin tai tein jotain tyhmää. Muiden kokemus voi olla aivan päinvastainen minusta, mutta tämä tieto ei aina auta voimakkaiden häpeäntunteiden lieventämiseen. Kannattaisi hakeutua terapiaan, niin siellä voidaan pohtia tarkemlin häpeän syitä ja kasvatuksen vaikutusta koettuun häpeään. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vertaistukea: altista itseäsi lisää sosiaalisille tilanteille (harrastusten kautta, olet vain yksi joukossa melko passiivisesti), mieti tarkkaan, miksi joku jaksaisi märehtiä joitakin "mokiasi"? - ei ketään kiinnosta, tai jos kiinnostaa, on asianomaisella itsensä kanssa joku ongelma. ei me kukaan olla täydellisiä. mokaileehan muutkin. älä ainakaan kuuntele mitään huonoitsetuntosontaa. tuota jauhetaan vain Suomessa. loppujen lopuksi aika itsekäs ajattelumalli.

t. selviytynyt

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi. On se vaan hassua kun ihminen kuvittelee juuri omien mitättömien mokien olevan joku maailman tärkein asia kaikille muille, ihan niin kuin muilla ei mitään muuta mietittävää olisi. Ja mitä sitten jos on tehnyt joskus tyhmyyttään jotain hölmöä, pääasia ettei ilkeyttään ja pahuuttaan tee mitään pahaa toisille. Sitä sellaista nyt sietäisikin hävetä, ei sitä että vahingossa, tietämättömyyttään tai inhimillisyyttään töppäilee. Ei tällä planeetalla ole niin täydellistä ihmistä, että sillä olisi vara muita tuomita.

-eri

Hullu on hullu. Mene hoitoon. Elämä on arvokasta ja  ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Odota 10-20 vuotta. Tämä on ongelma joka korjaa itse itsensä. 😘 Tsempandeerosta!

Se muuttuu ahdistukseksi. Ajat kymmeniä kilometrejä takaisin kotiin tarkistamaan, että tuliko se ovi varmasti kiinni. Kuvittelet olevasi huono työssäsi ja luulet aiheuttavasi valtavia taloudellisia tapppioita, koska et sulkenut veesee pytyn kantta kotiin lähtiessä. 

Tämä kumpuaa jostain traumasta mikä on lapsuudessa sattunut, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään, vaikka kausittain pahalta tuntuukin ja hakkaa itseään vaan päähän niiden pakkomielteiden takia. Huomenna kuitenkin aina helpottaa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Odota 10-20 vuotta. Tämä on ongelma joka korjaa itse itsensä. 😘 Tsempandeerosta!

 

Niin. Ehkä ajan kanssa. Jos miettii 10 vuotta nytkin taaksepäin niin olen edistynyt. Uskallan sentään jutella ihmisten kanssa ja nauraa, olla tietyllä tavalla oma itseni ja muuta. Ei oo siis enää esim smalltalkin kanssa vaikeuksia. 

Töissä vaan ahdistun kun pelkään jos en riitä. Yksityiselämässä olen parisuhde ja lapsihaaveet heittänyt mäkeen. Parisuhteet ovat olleet kohdallani erittäin huonoja ja vain lisänneet omaa arvottomuuden tunnetta joten sellaista en katsele enää. 

Selviän kyllä mutta se harmittaa kun en ole sitten potentiaalini mittainen vaan se on sitä selviytymistä aika pitkälle vain.. Ap

Jos töissä tuntuu siltä, että et riitä, olisiko mahdollista hankkia jotain lisäkoulututusta/kurssitusta niillä osa-alueilla jotka koet vaikeaksi tai sitten olet ehkä vaan työpaikassa joka ei ylipäätään sovi sulle ja nauttisit toisenlaisesta työstä enemmän.  Jos edelliset parisuhteet saivat sut tuntemaan itsesi arvottomaksi niin yritä myös ymmärtää, että se vika ei ollut sussa vaan niissä kumppaneissa, jotka saivat sinut tuntemaan noin. 

Tässä hieman häpeän synnystä:

Traumaa ja pahoinpitelyä kokeneet ihmiset päätyvät usein elämään häpeässä. Uhrit päätyvät usein syyttämään itseä siitä mitä on helle käynyt ja tuntemaan itsensä arvottomiksi.

Jos emme pysty täyttämään korkeita vaatimuksia ja odotuksia, joita esimerkiksi vanhemmat, koulu, tai sosiaalinen media ovat asettaneet meille.

Jos olemme kyvyttömiä hyväksyä tai avoimesti ilmaisemaan tunteitamme tai heikkouksiamme. Jos olemme kasvaneet kontekstissa, jossa heikkoudet eivät ole sallittuja, päädymme häpeämään itseämme, kun niitä ilmenee.

Kiusaamisen uhriksi joutuminen liittyy moniin itsetunnon ja itsearvostukseen liittyvissä ongelmissa.

Toistuvat hylkäämisen, kritiikin ja tuomitsemisen kokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa. Jos olemme kasvaneet perheessä, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä, jossa koimme toistuvasti näitä henkilökohtaisia hyökkäyksiä, koemme niitä paljon todennäköisemmin aikuisaikana häpeänä.

Häpeän purkamiseen voi kokeilla itsehoito menetelmiä joita löytyy mm. Milenterveystalon häpeän hoito menetelmästä.  Jos  häpeä on syvä eikä sitä kykene itse käsittelemään kannattaa hakeutua terapiaan.

Häpeä on suomalaisille erittäin yleinen tunne.  Suomalainen sanalasku että aina saa kärsiä ja hävetä osuu naulan kantaan.  Jos ihmisellä on terve hyvä itsetunto häpeää itsestä sekä myötähäpeää ei synny. 

Terve häpeä syntyy  siitä että tekee jotain rumaa ja kiellettyä ja rikkoo moraalisia sääntöjä; jos syntyy.

Se myös osuu siihen paikkaan mihin se kuuluu eikä jää vellomaan ihmisen sisään loputtomiin.  Eikä kyse ole häpeämättömyyydestä vaan siitä  että se kohdistuu nimen omaa oikeaan paikkaan kohtaan ja asiaan.  Ei lannista ja latista ihimistä ja aiheuta masennusta ja huonommuuden tunnetta.

Anteeksi, en ymmärrä häpeää.

Jos mokaan siinä ärsyttää kun asiat ei menneet kuten suunnittelin.

Minua on koko ikäni yritetty nolata ja saada häpeämään siinä onnistumatta. Eikö jumalauta ihmisillä ole parempaa tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Kaikki sanomiseni ja tekemäni hävettää, vaikka en edes tekisi mitään normaalista poikkeavaa. Hävettää jopa omat päiväkirjatekstit, vaikka kukaan ei näe niitä. Onhan häpeästä paljon oppaita, esim Hirveä häpeä-kirja, mutta ei häpeän synnystä saamani tieto ole häpeääni lievettänyt. Eikä edes terapiasta saamani työkalut. 

Minuakin hävettää omat päiväkirjatekstit ja kaikki mitä olen kirjoittanut tai tehnyt. Jos ne tulee jossain varoittamatta vastaan niin ahdistun. Ällöttävää on kun netti skannaa ja ne asiat sitten tulee vastaan mainoksina tai jos joku ihminen on kiinnostunut minusta ja peilaa minua itselleni. Esim sanoo, että "sinähän tykkäsit tästä ja tästä ja sinä olet sellainen ihminen, että..." Hyi, hyi, hyi!!

Voi vietävä kun ahdistaa. Haluaisin elää niin, ettei minua tunnisteta, eikä minusta jää mitään jälkiä, haluaisin olla täysin nimetön ja anonyymi, kulkea pelkässä kaavussa tai mielellään ihan näkymättömänä jos mahdollista.

Lapsuudestahan tämä häpeä kumpuaa. On ollut niin epärakastettu tai melkein jopa vihattu. Hirveän vaikeaa oppia elämään jotenkin toisin kun se häpeä on niin mielettömän syvällä. Ei siihen auta edes tavallinen vuosien terapia. Tai ei ainakaan minua auttanut. Toivottavasti jotakuta muuta auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä hieman häpeän synnystä:

Traumaa ja pahoinpitelyä kokeneet ihmiset päätyvät usein elämään häpeässä. Uhrit päätyvät usein syyttämään itseä siitä mitä on helle käynyt ja tuntemaan itsensä arvottomiksi.

Jos emme pysty täyttämään korkeita vaatimuksia ja odotuksia, joita esimerkiksi vanhemmat, koulu, tai sosiaalinen media ovat asettaneet meille.

Jos olemme kyvyttömiä hyväksyä tai avoimesti ilmaisemaan tunteitamme tai heikkouksiamme. Jos olemme kasvaneet kontekstissa, jossa heikkoudet eivät ole sallittuja, päädymme häpeämään itseämme, kun niitä ilmenee.

Kiusaamisen uhriksi joutuminen liittyy moniin itsetunnon ja itsearvostukseen liittyvissä ongelmissa.

Toistuvat hylkäämisen, kritiikin ja tuomitsemisen kokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa. Jos olemme kasvaneet perheessä, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä, jossa koimme toistuvasti näitä henkilökohtaisia hyökkäyksiä, koemme n

"joita löytyy mm. Mielenterveystalon häpeän hoito menetelmästä" 

Mistä tämä löytyy? Kävin Mielenterveystalon sivuilla ja siellä oli omahoito-ohjelmia kaikelle muulle maan ja taivaan välillä aina autismista ja ahdistuksesta alkoholismiin ja yksinäisyyteen, mutta ei häpeän omahoito-ohjelmaa. Ajattelevatkohan ammattilaiset että häpeä on liian hankala ongelma, ettei sitä voi parantaa mitenkään?

Vierailija kirjoitti:

En kyllä itse jäisi tuollaiseen vuosikymmeniksi.

Aivan selvää on se, ettei tuo tyhjästä nouse. Lapsuus, vanhempien syy. Miten sua kohdeltiin. Kun nämä käy läpi, alkaa elämä maistua. Ei ole mitään järkeä pyörittää toisten istuttamia ajatuksia vuosikaupalla omassa päässään.

Traumojen lisäksi jotkut ovat temperamentiltaan hyvin häpeäherkkiä, korkea neuroottisuus temperamentissa. Sen kanssa eletään sitten enemmän tai vähemmän koko elämä, ja raskastahan se monesti on mutta helpottaa kun asian hyväksyy ja oppii näkemään piirteensä jopa huumorin kautta. Usein kun ihminen pyrkii kauheasti eroon jostain piirteestään eikä salli jotain tunnetta itselleen, se tuottaa vain lisää häpeää ja esim. pettymystä itseen.