Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Häpeä ihan oikeasti vie minut kuolemaan! En jaksa enää tätä sisäistä häpeää!!!
20.05.2024 |
Olen harjoitellut todella paljon, yrittänyt hyväksyä, hengittää, olla armollisempi, nauraa, elää, .tehdä ja meditoida mutta en pääse eroon häpeästä!
Se tuhoaa minut, lannistaa ja masennun aina vaikka yritän taistella.
Häpeä aiheuttaa kuilun minun ja ihmisten välille. Minun ja elämän välille. Häpeän ja pelkään kaikkea mutta yritän vain kestää ja tehdä parhaani. :(
Kommentit (115)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeästä ei kai koskaan täysin pääse eroon, mutta sen sitovuudetta pystyy löysentämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä häpeä sinulla kumpuaa?
En tiedä. Se vain on minussa todella tiukassa. Kuin eläisin sen kautta. Syyllistyn myös helposti ja koen jatkuvasti riittämättömyyttä. Ihan kuin olisin jotenkin pilalla ja ulkopuolinen. Aika usein koen että olen vähän vahingossa syntynyt tänne, että en oikein osaa olla ja elää täällä vaikka haluaisin. Ulos voin näyttää normaalilta mutta minulla on sisällä aika huono ja outo olo, sellainen ulkopuolinen. Olen tavallaan oppinut elämään sen tunteen kanssa mutta häpeän tunteet kun tulevat niin aina yhtä epämiellyttävää. Ne tulevat lähes aina kun olen ihmisten kanssa tekemisissä. Ap
Löytyisikö jotain ryhmää jossa voisit kokea hyväksyntää?
Eikös nykyään ole jotain sellaista nettiseksiä? Interaktiivista.
En oikein tiedä näistä nykyajan touhuista ja metodeista.
Hiihtänytkin aina perinteisellä. En hyvä koskaan ole ollut, mutta en hävennyt.
Minäkin tunnen häpeää. Ei ole asiaa josta en kykenisi häpeää tuntemaan. Onneksi näin keski-ikäisenä tunne ei ole enää niin lamauttava kuin nuorempana, mutta rajoittaa elämää silti paljon. Toinen vanhemmistani on narsisti ja toinen tämän tunnekylmä peesaaja. Monen häpeäntunteeni kanssa kykenen löytämään yhtymäkohdat lapsuuteeni vanhempien sanoihin, tekoihin, asenteisiin. Mutta niin monesta en vaan ole käsittänyt, että miksi nyt tästäkin tunnen häpeää.
Aika vastikään luin artikkelin, jossa todettiin, että häpeän pohjimmainen syy löytyy siitä, että äiti (tai varmastikin se lapsesta pääasiassa vastuussa oleva) ei ole vauvana vastannut tämän tarpeisiin ja tunteisiin. Vauva on jäänyt vaille hoivaa, rakkautta ja huomiota ja on oppinut jo tuolloin noin pienenä pitämään itseään arvottomana ja kantamaan itsestään häpeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas tullut kommentteja. Moni pystyy samaistumaan ja kaipa se sieltä lapsuudesta tulee. Tai siis tuleekin.
Olen syntynyt 90-luvulla. Toisella vanhemmalla oli firma joka meni konkurssiin, valtavat velat, alkoholismi ja toisen vanhemman vakavat mielenterveysongelmat johtivat lopulta avioeroon. Se oli heille molemmille eli vanhemmilleni kova paikka ymmärrettävästi.
Olen kokenut, että minua on rakastettu lapsena paljon. He olivat niin onnellisia meistä mutta valitettavasti eivät osanneet oikein omien säröjensä vuoksi luoda turvallista ympäristöä meille vaan alkoholisoituivat molemmat jo ennen syntymääni, joka jatkui/jatkuu sitten hautaan asti. Toinen jo menehtyi alkoholin aiheuttamaan sairauteen, uskon ettei toinenkaan ole pitkäikäinen mutta sitä en halua liikaa ajatella. Rakastan ja olen rakastanut todella paljon heitä mutta olen ollut myös surullinen, vihainen ja kapinoiva. Olen ollut uhriajattelija mutta en enää koska ymmärrän miten vaikeaa heilläkin on ollut ja tottakai se jossain näkyy kun ihminen ajetaan ahtaalle.
Alkoholismikaan ei ollut pahin juttu, oikeastaan oli ihan hauskaa kun vanhemmat ottivat olutta ja oli rentoja iltoja, tehtiin kaikenlaista kivaa ja he veivät meitä lomille mutta se mitä alkoholin vuoksi tapahtui liian usein oli traumatisoivaa. Erittäin avointa seksikäyttåytymistä esim, draamaa eli riitoja, meihin lapsiin kohdistuvaa henkistä erittäin huonoa kohtelua kuten painon, tai minkä vain arvostelua ja riidan haastamista, kännissä ajelua autolla ja poliisit tuli tutuiksi välillä. Oli kaikenlaista riskikäyttäytymistä ja epävakautta etenkin toisella vanhemmalla, sillä jonka luona eniten vietimme aikaa. Sitten tuli sisarelle myös vakava mielenterveysongelma nuorena ja silloinkin tapahtui kaikkea mitä ei lapsen olisi pitänyt nähdä ja kokea.
Toisen vanhemman uudet parisuhteetkin perustui aina alkoholismille mutta on meistä huolta pidetty. Ruoat, vaatteet, hygienia kotona ja siisti asunto, ihan viimeisen päälle.
Mutta siellä oli tosiaan sellainen ehjä ja kaunis puoli mutta myös synkkä, pelottava ja turvaton josta ei juuri saanut puhua. Jos puhui niin syyllisyys siirrettiin hänelle. Usein minulle ja joudun yksin kantamaan surun ja huolen sisälläni. Ja pahinta tietenkin oli se jatkuvuus ja tunne, ettei se koskaan muutu vaan joka viikko jotain pahaa tapahtuu ja paljon tapahtui.
Minulla on ollut koko elämäni ongelmia, häpeän, riittämättömyyden ja sen kanssa, että olen liian kiltti eikä rajoja ole oikein ollut. En ole osannut pitää itsestäni huolta ja suojella. Olen sitten nuorena ja aikuisena ollut erittäin huonossa suhteissa, joissa olen tullut hyväksikäytetyksi ja monella muulla tapaa alistetuksi. No, tavallaan minä itse valitsin huonot kumppanit kun en osannut arvostaa itseäni, miksi silloin kukaan mukaan olisi osannut.
Mutta joo ongelmia kaikenlaisia kyllä tuli mutta nyt on aika stabiili tilanne. Tosin talousongelmia ja kaikkea muuta on ollut myös mutta otan niistä tietenkin oman vastuun. Moni asia kuitenkin vaikuttaa monella tapaa, että kyllä minä mielellään haluaisin terapeutin kanssa jutella mutta en tiedä hyväksyykö kela hakemusta joka on nyt vireillä terapiaan pääsemiseksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeä on niin tuttua tällaiselle vahinkolapselle, vaikka elämä on ollutkin pääosin ihan hyvää. Tämän haavan kanssa vaan pitää elää, kun ei siitä täysin eroonkaan pääse. Tuskinpa täällä kukaan on täysin ehjä, jokainen raahaa jotain taakkoja mukanaan. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, arvokas lahja.
On elämä lahjakin mutta jotenkin tämä on välillä niin väkinäistä ja raskastakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Joku päivä sitten etsiskelin määritelmää HÄPEÄLLE mutta sitä ei löytynyt. Hirveästi kaikenlaista tekstiä siitä mistä se johtuu ja mitä tehdä mutta ei mitään määritelmää.
Mielestäni Raamatussa on siinä kohtaa missä Aatami ja Eeva alkoivat piiloutua Jumalalta ja huomasivat olevansa ilman vaatteita mahdollisesti mainitaan häpeä, mutta en nyt jaksa alkaa kaivaa kohtaa esille. Katsokaa te.
Aapeli Saarisalon, Raamatun sanakirjasta, ei löydy mitään aiheesta häpeä toisin kuin ahdistuksesta, josta on pitkät pätkät...
Koittakaa te edes määritellä mikä kumma se tämä häpeä oikein on... ennen kuin annatte sellaiselle valtaa elämässänne jolle ei ole edes määritelmää =???!!!
Voiko se liittyä elämässäsi johonkin tekoon - jonka itse olet tehnyt, joku toinen tehnyt sinulle - KASVOJEN MENETYKSEEN JOSSAKIN TILANTEESSA TAI SIITÄ JOHTUEN... Jos näin niin eikö sitä sitten voisi jotenkin yrittää hoitaa?
Kuule, ole ylpeästi mikä olet puutteinesi ja vikoinesi.
Pyhimykset on aika ikävystyttäviä. Ja moni pohjimmiltaan epätosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rosoinen elämä on kiinnostava. Elä Häpeä, olet mikä olet. Ei se mistä tulet, vaan minne olet menossa. Ole kiitollinen mistä kaikesta olet selvinnyt,anna arpisten haavojen olla!
Voimia ja valoa sinun elämään.
Ateisteille nämä ovat kovia paikkoja. Jumalan armo olisi vastaanotettavissa joka hetki mutta käännetään selkä auringolle koska luullaan että ollaan jotain. Jeesus kärsi häpeän ja nöyryytyksen ja maahanpolkemisen jo, emme voi olla parempia kuin Jeesus vai voimmeko. En ollut kovin avulias mutta sivuhuomiona vain :) en ole myöskään uskovainen mutta jos on toivo Jumalan rakkaudesta edes mielessä olemassa niin kyllähän se estää vapaapudotuksen tunteen. Uskominen toivoon on ilmaistakin, ei maksa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häpeästä ei kai koskaan täysin pääse eroon, mutta sen sitovuudetta pystyy löysentämään.
Häpeä on tunne. Mistään tunteista ei pääse eroon vaan ne tulevat ja menevät. Jos niitä paapoo, ne viihtyvät yli käyntinsä. Pitäisi osata olla paapomatta, normaali vieraanvaraisuus riittää. Jos pyydät sitä poistumaan, se istuu kotonasi kuin tatti.
Vierailija kirjoitti:
Hulluja on monenlaisia.
Ja ne hullut kun on hankkineet lapsia, niin tottakai niistä lapsista tulee ihmisraunioita.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Joku päivä sitten etsiskelin määritelmää HÄPEÄLLE mutta sitä ei löytynyt. Hirveästi kaikenlaista tekstiä siitä mistä se johtuu ja mitä tehdä mutta ei mitään määritelmää.
Mielestäni Raamatussa on siinä kohtaa missä Aatami ja Eeva alkoivat piiloutua Jumalalta ja huomasivat olevansa ilman vaatteita mahdollisesti mainitaan häpeä, mutta en nyt jaksa alkaa kaivaa kohtaa esille. Katsokaa te.
Aapeli Saarisalon, Raamatun sanakirjasta, ei löydy mitään aiheesta häpeä toisin kuin ahdistuksesta, josta on pitkät pätkät...
Koittakaa te edes määritellä mikä kumma se tämä häpeä oikein on... ennen kuin annatte sellaiselle valtaa elämässänne jolle ei ole edes määritelmää =???!!!
Voiko se liittyä elämässäsi johonkin tekoon - jonka itse olet tehnyt, joku toinen tehnyt sinulle - KASVOJEN MENETYKSEEN JOSSAKIN TILANTEESSA TAI SIITÄ JOHTUEN... Jos näin niin eikö sitä sitten voisi jotenkin yrittää h
Se on sitä, että kokee olevansa viallinen, tekevänsä kaiken jotenkin väärin, odottaa pelko perseessä muilta jatkuvaa kritiikkiä, ja pitää itseään niin arvottomana että tuntuu melkein kuin pitäisi pyydellä anteeksi omaa olemassaoloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeästä ei kai koskaan täysin pääse eroon, mutta sen sitovuudetta pystyy löysentämään.
Häpeä on tunne. Mistään tunteista ei pääse eroon vaan ne tulevat ja menevät. Jos niitä paapoo, ne viihtyvät yli käyntinsä. Pitäisi osata olla paapomatta, normaali vieraanvaraisuus riittää. Jos pyydät sitä poistumaan, se istuu kotonasi kuin tatti.
Se on vain tunne kun puhutaan normaaleista ihmisistä. Tässä yhteydessä kun mitä täällä puhutaan häpeästä, tarkoitetaan minäkuvaa. Häpeän tunne on osa minäkuvaa, joka on vääristynyt lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluja on monenlaisia.
Ja ne hullut kun on hankkineet lapsia, niin tottakai niistä lapsista tulee ihmisraunioita.
Ok. Mikä on ratkaisusi asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeästä ei kai koskaan täysin pääse eroon, mutta sen sitovuudetta pystyy löysentämään.
Häpeä on tunne. Mistään tunteista ei pääse eroon vaan ne tulevat ja menevät. Jos niitä paapoo, ne viihtyvät yli käyntinsä. Pitäisi osata olla paapomatta, normaali vieraanvaraisuus riittää. Jos pyydät sitä poistumaan, se istuu kotonasi kuin tatti.
Se on vain tunne kun puhutaan normaaleista ihmisistä. Tässä yhteydessä kun mitä täällä puhutaan häpeästä, tarkoitetaan minäkuvaa. Häpeän tunne on osa minäkuvaa, joka on vääristynyt lapsuudessa.
Vääristyneitä minäkuvia tulee ja menee. Ei ole epänormaalia omistaa vääristyneitä minäkuvia.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi jotenkin uudelleenkasvattaa itsensä pois lapsuuden haitallisesta kasvatuksesta. Uudelleenohjelmointi. Vaikka ajatuksen tasolla tiedostaa ne asiat, jotka itseä kohtaan on tehty väärin ja mitä olisi sen sijaan pitänyt olla, niin millä ihmeellä ne saa iskostumaan syvemmälle päähän? Miten saa iskostettua alitajuntaansa sen uuden ja terveen "uudelleenohjelmoinnin" niin että sillä on pysyviä positiivisia vaikutuksia? Niin että se näkyisi omassa ajattelussa ja käytöksessä?