Olisiko elämäsi ollut kovin erilainen jos olisitkin perustanut perheen ensimmäisen poikaystäväsi/tyttöystäväsi kanssa?

Olisi erilaista todellakin. Hän on elänyt vuosia on/off suhteessa. Ja syy meidän eroon aikoinaan olikin pettäminen. Asuisin siis lapsen kanssa kahdestaan jossain, ellei kuvioissa olisi uusi mies. Tein hyvän valinnan hänen jälkeensä ja lapsillani on aivan mahtava isä ja minulla aviomies.

En tiedä missä olisin. Mutta olisin varmasti onneton.

Olen päihde-, väkivalta- ja mielenterveysperheestä ja myös eka parisuhteeni oli näiden sävyttämä, kun luulin että sellainen elämä on normaalia. 

Tein niin. Kestin kuusi vuotta ja poistuin lapsi kainalossa. Lapsen kasvatti kanssani toinen aviomies.

Olisin sitten hankkinut lapsia naisparina, koska ensimmäinen kumppanini oli tyttö kun olin lukiossa. En tiedä kumpi vai molemmat oltaisiin oltu raskaana. Minulla on pcos ja nykyisen kumppanin (miehen) kanssa yritetty vauvaa kohta 2 vuotta (26v lähtien, nyt olen 28v).

Niin tavallaan jos olisi hedelmällinen nais kumppani, niin voi olla että se olisikin ollut helpompi reitti saada lapsia 😅 tosin en tiedä miten hedelmällinen tämä minun ensimmäinen exäni olisi ollut. Hän myös tappoi itsensä 26v, eli 2 vuotta sitten. Toivottavasti hän ei olisi tehnyt niin, jos oltaisiin hankittu lapsia yhdessä. Muuten olisin leskikin jo tässä vaiheessa.

Ero olisi tullut. Selvisi että daamilla oli kierrossa muitakin kuin minä.Se suhde loppui kuin seinään.

Olisi aineellisesti rikkaampi elämä. Ensimmäinen poikaystävä tienaa tosi hyvin (perheyrityksen toimari + ennen oli rahakkaissa töissä), mutta henkisesti olisi varmaan köyhempää. Exä vaikuttaa nykyään pintaliitäjältä. En usko, että olisin onnellinen hänen kanssaan. Olemme tosi onnellisia nykyisen puolisoni kanssa.

Varmaan olisi sitten eletty sellaista huumehuuruista kohelluselämää traagiseen loppuun asti, mihin oltiin menossa kun lähdin menemään. Ja olisin saattanut olla kyydissä kun nainen lopulta ajoi itsensä kamapäissään hengiltä vuosia myöhemmin.

Olisi erilaista. Tapailin 16-17 vuotiaana 7vuotta itseäni vanhempaa ihanaa miestä, joka asui pienellä paikkakunnalla kotipaikkakuntani lähellä. Hänen perheellään oli yritys jossa hän teki ja tekee vieläkin töitä, tosin omistajana nykyään. Elämäntilanteeni oli perhesyistä tuolloin melko rajoitettu (jota en tälle miehelle suoraan kertonut) ja itse haaveilin tuolloin muualle muuttamisesta ja lähdinkin.

Tapasin toisen miehen jonka kanssa myöhemmin menin naimisiinkin. Toisinaan silti mietin, että mitä jos olisin ujouttani uskaltanut sanoa ääneen, että muutetaan yhdessä muualle? Olisiko tämä tapailumies lähtenyt kanssani? Koin, etten voi pyytää häneltä niin suurta asiaa ja suhteemme loppui vaikka kaipausta oli molemmin puolin tuon jälkeenkin. Säännöllinen yhteydenpito loppui vasta hänen tavattua uuden puolisonsa- ystävyys on silti säilynyt.

Hänen asuin ympyränsä eivät olisi sopineet minulle - halusin palavasti kaupunkiin.

Mutta- mitä jos olisin ollut avoimempi ja käynyt sen keskustelun joka olisi pitänyt?

Ei voi tietää. Ei ole vielä sitä ensimmäistäkään tyttöystävää olemassa. Minulle on kerrottu että hän ilmestyy elämääni kun sitä vähiten odotan. 25v olen nyt odotellut. Pitää jatkaa odottelua. m38

Kyllä minulla olisi tylsempää, emme sopineet yhteen. Taloudellisesti ajateltuna ei varmaan kovinkaan erilaista koska sekä ex että nykyinen tienaavat hyvin, uran kannalta mahdollisesti paremmin koska ekalla poikaystävällä oli paremmat verkostot. 

Ensimmäinen seurustelukumppanini sanoi ettei halua lapsia, omistusasuntoa eikä päivätyötä. Ei halunnut asettua paikalleen, vaan halusi lähteä kiertämään maailmaa. Koska itse tiesin haluavani lapsia, omistusasunnon, päivätyön ja ns. tavallisen perhe-elämän Suomessa, olikin jo siinä vaiheessa aika selvää ettei parisuhteemme tule jatkumaan. Jos suhde olisi jatkunut tähän päivään asti, jomman kumman olisi pitänyt joustaa omista unelmistaan.

Nyt tuo ensimmäinen seurustelukumppanini elää liikkuvaa lapsettoman ihmisen elämää tehden työtä jossa on hyvin epäsäännölliset työajat, ja itse olen perustanut nykyisen kumppanini kanssa perheen, ostanut meille oman asunnon ja luonut uraa päivätöissä. Vaihdamme hänen kanssaan satunnaisesti kuulumisia, koska eromme ei ollut riitaisa ja näemme toisemme ennemmin ystävinä kuin ex-kumppaneina. Mielestäni on hyvä että suhde ei jatkunut, koska sen ansiosta molemmat saivat elämältä sitä mitä halusivat.

Asuisin jossain maalla ja olisin varmaan nyrkin ja hellan välissä. Ei kuulosta kivalta vaihtoehdolta nykyiseen sinkun kaupunkielämään verrattuna.

Tapasin ensimmäisen poikaystäväni 16-vuotiaana, nyt 11 vuotta myöhemmin ollaan pienen 2-vuotiaan pojan vanhempia ja naimisissa. 

Vierailija kirjoitti:

Varmasti olisi, mutta ei aavistustakaan miten. En tiedä ensimmäisen poikaystäväni elämästä nykyään yhtään mitään ja en edes muista hänen sukunimeään 😅 tuolloin nuorena oli kyllä ihan fiksu kaveri

Sä olet niin väärässä kun olla ja voi. Ja näinkö saadaan perusteita päästä tasoihin pahan ja tyhmän naisen kanssa joka luulee itsestään liikoja. Väärän informaation määrä tilanteessa jossa ihmisellä ei ole minkäänlaista ihmisarvoa on järkyttävä 

Olisi aika erilainen - olisin nyt emäntänä Sonkajärvellä.

Jätin ensimmäisen poikaystäväni hänen petettyään minua enkä takaisin ottanut aneluista huolimatta. Ja hyvä niin, elämäni olisi muodostunut täysin erilaiseksi, mitä se nykyään on.

Seuraava poikaystäväni oli aina kiva ja kohtelias, hyvin pidetty ihminen kaikkien keskuudessa. Sellainen hän on edelleen ja olemme olleet naimisissa jo vuosikymmeniä. Yhdessä olemme menestyneet ja luoneet hyvän elämän, saaneet ihania lapsia ja lapsenlapsiakin jo. Elämä hymyilee meille.

Olisin ollut onneton ja ohjailtu, kuten olin silloinkin. Olisin jossakin vaiheessa repäissyt itseni irti omaan elämääni, kuten silloinkin. Parempi ajoissa kuin myöhempään, jos molemmat saavat tuhoa aikaan.

Tietysti voi kysyä, olisiko saman tien parempi, jos ei olisi ikinä edes kohdattu. Ehkä olisi ollut parempi ihan molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen seurustelukumppanini sanoi ettei halua lapsia, omistusasuntoa eikä päivätyötä. Ei halunnut asettua paikalleen, vaan halusi lähteä kiertämään maailmaa. Koska itse tiesin haluavani lapsia, omistusasunnon, päivätyön ja ns. tavallisen perhe-elämän Suomessa, olikin jo siinä vaiheessa aika selvää ettei parisuhteemme tule jatkumaan. Jos suhde olisi jatkunut tähän päivään asti, jomman kumman olisi pitänyt joustaa omista unelmistaan.

Nyt tuo ensimmäinen seurustelukumppanini elää liikkuvaa lapsettoman ihmisen elämää tehden työtä jossa on hyvin epäsäännölliset työajat, ja itse olen perustanut nykyisen kumppanini kanssa perheen, ostanut meille oman asunnon ja luonut uraa päivätöissä. Vaihdamme hänen kanssaan satunnaisesti kuulumisia, koska eromme ei ollut riitaisa ja näemme toisemme ennemmin ystävinä kuin ex-kumppaneina. Mielestäni on hyvä että suhde ei jatkunut, koska sen ansiosta molemmat saivat elämältä sitä mitä hal

En ole koskaan ymmärtänyt miten voi päätyä pariskunnaksi saakka ennen kuin on selvittänyt noinkin oleellisia asioita. 

Kun eka nussi sain orkkuja koko ajan.

Siihen se ilo loppu , nyt orkutta 40 vuotta:(

Nainen 56