Lue keskustelun säännöt.
Oppimisvaikeudet ja ADHD tekevät elämästäni helvettiä
20.05.2024 |
Tuntuu, että koko elämä on täysin turhaa. Olen jo vuosia vain virunut kotona, välillä teen töitä ja lopun ajasta vain olen yksin kotona. Elämässäni ei ole oikeastaan mitään sisältöä, päivät menevät palstalle roikkuen.
Koti on ollut siivoamatta kohta puoli vuotta, vino pino laskuja ja luottotiedot menneet aikapäiviä sitten. En jaksa enää edes yrittää mitään. Ainoa syy pysyä hengissä on sääli vanhempiani kohtaan, vaikka usein tuntuu, että kuolemani olisi heillekin helpotus.
Koulut olen aina jättänyt kesken jos olen jotain saanut aloitettua, tehnyt pelkkiä pätkätöitä ja ilmaisia työkokeiluja. Muuta työtä ei löydy päivittäisestä hakemisesta huolimatta ja useimmissa työpaikoissa tarkistetaan nykyään luottotiedot, joten suurin osa työpaikoista on poissuljettu jo sen vuoksi.
Olen onnistunut pilaamaan elämäni hienosti ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. Mistä saisin rohkeutta tehdä lopullisen päätöksen kaikelle? Apua en aio enää ottaa vastaan, ainoa asia mitä haluan tehdä on selvittää sotkuni ja sen jälkeen lähteä kivuttomasti ja tyylikkäästi ja jättää kauniin kirjeen vanhemmilleni. Mikään ongelmistani ei ole vanhempieni syytä, he ovat tehneet kaikkensa ja rakastaneet minua aina. Itse olen asiani sössinyt. Pahalta tuntuu heidän puolestaan, tiedän että olen molemmille maailman rakkain ja tärkein ihminen. En vain enää jaksa yrittää, jos tätä samaa menoa pitää katsella vielä vuosikin eteenpäin en vain jaksa.
Masennuslääkityksestä ei ole ollut mitään apua, ei terapiasta eikä tukihenkilöistä. Kukaan ei ole voinut auttaa minua ja tiedän, että muutoksen pitäisi lähteä sisältäpäin. Minulla ei ole voimia tehdä mitään muutosta enää. Ainoa toiveeni on enää se, että sairastuisin esimerkiksi hoitamattomissa olevaan syöpään mahdollisimman nuorena ja saisin kokea luonnollisen kuoleman, jotta vanhempieni ei tarvitsisi kokea huonoa omaatuntoa.
Kommentit (59)
Minulla on ollut masennusta teini-ikäisestä asti, ja käytin lääkkeitä ajoittain kolmekymppiseksi asti. Kun sitten jälleen oli eräs masennusjakso, satuin osumaan lääkärille, joka kysyikin olenko koskaan ollut ADHD/ADD-tutkimuksissa. Olen 80-luvun puolivälissä syntynyt nainen, joten kuulun ikäluokkaan, jonka kohdalla tyttöjen keskittymishäiriöistä ei juuri puhuttu, ja ylipäätään niiden ajateltiin olevan yhtä kuin ylivilkkaat koheltajapojat.
Päädyin lopulta tutkimuksiin, ja minulla todettiin ADD. Prosessin aikana minulle valkeni, että monet niistä asioista jotka minua masensivat johtuivat siitä, että arkeni oli hoitamattoman keskittymishäiriön vuoksi todella raskasta. Olin taistellut samantyyppisten vaikeuksien kanssa koko ikäni. Minulla oli mm. aina ollut ongelmia ajanhallinnan sekä arkisten askareiden hoitamisen kanssa. Kompensoin ja ns. maskasin oireita, mikä oli henkisesti todella kuluttavaa. Se oli myös vaikuttanut opiskeluihin ja työuralla etenemiseen siten, että en osannut organisoida tekemistäni, alisuoriuduin ja uuvuin. Olin jatkuvasti henkisesti aivan loppu tietämättä mistä on oikeasti kyse, ja luulin kaikkea masennukseksi.
Sain lääkityksen, ja oli kuin musta harso olisi nostettu pääni päältä. Yhtäkkiä huomasin, että minähän olin lähtenyt ajoissa menoihin ja hoitanut tehtävälistallani olevat asiat niin kotona kuin töissäkin. Mutta ennen kaikkea stressin tunne, ja ainainen pelko romahduksesta, olivat poissa. Oloni oli kevyempi.
En edes ota lääkkeitä joka päivä, vaan vain niinä päivinä kun teen töitä. Oikean lääkityksen löytymiseksi jouduin kokeilemaan paria eri valmistetta. Lääkitys ei kuitenkaan ollut ainoa asia joka minua auttoi, vaan jo se, että nyt tiedän mistä on kyse, auttoi todella paljon. En enää ajattele vain olevani masentunut joka ei osaa, vaikka kaikki muut tuntuvat osaavan. Kävin diagnoosin jälkeen myös puolisen vuotta terapiassa, joka auttoi valtavasti sopeutumaan tilanteeseen.
Suosittelisin siis kertomasi pohjalta aloittamaan tilanteen ratkaisemisen hakeutumalla keskittymishäiriötutkimuksiin. Itselläni prosessi käynnistyi yleislääkärin vastaanotolta. Diagnostisointiprosessi saattaa tuntua vuoren kiipeämiseltä, mutta ainakin itse koin sen kaiken vaivan arvoiseksi. Asiat voivat muuttua, kunhan ne ensin työntää liikkeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos nyt ajateltaisiin hetki täysin rationaalisesti ja kun tekstitäsi välittyi sanoma, että välität vanhemmistasi ja olet nyt löytäyt töitä ja voit kesän loppuun mennessä maksaa kaikki velkasi. Sehän merkitsee sitä, että olet päässyt sitten eroon suurimmasta ongelmastasi: velasta. Olet siis niistä vapaa. Miksi ihmeessä sitten tekisit itsellesi lopullisen ratkaisun. Entä ne vanhempasi. Miten on ok, että kesällä heidän ei tarvitisi kärsiä, mutta syksyllä tai talvella se sitten olisi ok. Entä oletko ottanut huomioon, että vanhemmillesi tulee ylimääräisiä kuluja sitten kuolemasti jälkeen. Kai niihinkin hankit rahat jo etukäteen? Entä ne kaikki rahat, joita vanhempasi ovat sinuun laittaneet ikävuosina 0-18? Kannattaisi nekin sitten korvata ennen lopullista ratkaisua. Siis jos edelleen ajatellaan rationaalisesti ja lähtäarvona on se, etät et halua tuottaa vanhemmillesi kärsimystä. Joku on laskenut, että lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa miljoonan. Jos sen saat kasaan, niin luultavimmin vanhempasi ovat jo siihen mennessä kuolleet ja jos sen jälkeen lopetat elämäsi, niin vanhempasi eivät ainakaan kärsi siitä sitten yhtään. Mutta sitten tulee ongelmaksi se miljoonan olemassaolo. Jos et testamenttaa sitä kellekään, se menee kunnalle tai valtiolle. Haluatko sitä. ja sitten kun olet miljoonan saanut kasaan, niin voi ollakin, että haluat alkaa nauttia elämästä ja siitä miljoonasta. Pääset ainakin vapaaksi työn tekemisen taakasta ja voit keskittyä täysillä mielekkääseen elämään. Luultavasti tuossa vaiheessa sinulle on jo löytynyt sopiva lääkitys ja muutenkin elämä tuonut enemmän näkökulmia ja ajattelun aiheita.
Mitä oikeasti yrität paeta lopettamalla elämäsi? Oikeasti? En halua nyt mitään vastauksia, että kun on diagnooseja ja elämä on vaikeaa niiden kanssa, vaan oikeasti. Pelkäätkö sitä ajatusta, että et voi kontrolloida kaikkea?
Minua vain yksinkertaisesti ahdistaa koko elämä ja olemassaolo. Ei mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Jos elämä on roskavuorien seassa maksamista ja paniikkikohtauksia päivä toisensa jälkeen, mitä järkeä on elää?
Ap
Ap, sinä kuuluisit eläkkeelle jos olet kehitysvammainen. Selvitäpä asiaa vaikka etsivän nuorisotyön kautta.
Miten tässä ketjussa on niin monta itsemurhaan jopa kannustavaa viestiä? Et kuule ole todellakaan ainoa luottotiedoton :D Moni nuori antaa tarkoituksellakin mennä ja jotkut hakevat jopa sosiaalista luottoa vaikeassa tilanteessa jolloin luottotiedoista pitää luopua vastineeksi! :D Jos oikeasti joku tuollainen on ainoa ongelmasi niin älä viitsi edes ajatella mitään noin typerää. Joillakin on velkaa jopa kymmeniä tuhansia, paljonko sinulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä on alle tonnin suuruinen summa, mutta kuitenkin ahdistaa. Tiedän että monilla on paljon pahempia velkoja. Ongelma vain on se, että niitä kestää ikuisuus maksella takaisin näillä tuloilla.
Ap
Ajattelin tuon tekstin perusteella että kyseessä olisi tuhannet eurot. Tuosta summasta selviät kyllä vallan hyvin, neuvottelet vain viranomaisten kanssa ja haet apua vaikka etsivästä nuorisotyöstä noiden selvittämiseen. Maksuhäiriömerkintä poistuu kun velat on maksettu. Problem solved.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on alle tonnin suuruinen summa, mutta kuitenkin ahdistaa. Tiedän että monilla on paljon pahempia velkoja. Ongelma vain on se, että niitä kestää ikuisuus maksella takaisin näillä tuloilla.
Ap
juurihan sanoit saaneesi kesäksi töitä ja saat velat maksettua. Ei se nyt ikuisuus ole.
vaikuttaa siltä, että olet nyt kohdanut elämän perusasian: aikuisen elämä on tylsää ja täynnä pettymyksiä toistensa perään. Sanonta "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä" kuvaa hyvin aikuisuutta. On sitten itse kunkin oma valinta, että antaako niiden pettymysten määrittää itseään vai pettymyksistä yli pääsemisen.
Voi ap, eihän tuo oikeasti ole ongelma eikä mikään. Masennus taitaa nyt puhua päähäsi noita ongelmia. Hae rakas apua ja käy ulkoilemassa, nyt paistaa aurinko. Olet vielä niin nuori että ehdit ihan kaikkea. Et myöskään vaikuta kehitysvammaiselta ollenkaan, olen varma että kyseessä on jokin nepsypuolen ongelma. Etsivälle nuorisotyölle voi jättää yhteydenottopyynnön jos itse on vaikea soittaa sinne, he soittavat tai pistävät sähköpostia sinulle. Mitään ei ole vielä menetetty! Anna ammattilaisten auttaa. Tuossa iässä moni vasta pääsee opiskelemaan tai viettää välivuotta! Ammatinkin voi hankkia oppisopimuksella, mitä jos kouluttautuisit alalle jossa nyt teet osa-aikatyötä? Kesäksi sinulla onkin jo töitä. <3 Velkasummakin on pieni ja sitä voit osissa lyhentää. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne ADHD:t, jotka saavat aikaan, ovat energisiä, yritteliäitä ja huolehtivat asioistaan, ovat sellaisia, jotka ovat oppineet esim. hyvin kasvattavien vanhempien kanssa keinoja selviytyä. Somessa ja uutisissahan tuollaiset keikkuu, ei ketään kiinnosta ADHD-ihmiset, jotka eivät ole selvinneet vaikeuksista. Ns. tuhkimotarinat vain kiinnostaa.
ADHD:n yksi pääpiirre on juuri tuo, että epämukavia tai tylsiä asioita ei saa aikaan. Kun yksi lasku jää maksamatta, toinenkin jää ja sitten se tuntuukin jo ylivoimaiselta. ADHD:sta on myös muoto ilman hyperaktiivisuutta (ennen kutsuttiin ADD:ksi). Siinä on enemmänki. keskittymisongelmia ja lamaantumista eikä ollenkaan energisyyttä.
Tämä juuri vääristää ihmisten mielikuvia ADHD:sta, kun julkisuudessa puhuvat ne, jotka pärjäävät ADHD:n kanssa ja heillä kyseessä onkin aika lievä muoto. Todellisuudessa sitten moni ei pärjää, ADHD ajaa päihderiippuvuuteen, huonoihin valintoihin ja väkivaltaisuuteen. Moni ADHD-ihminen on vankilassa. Mutta, koska julkisuudessa ovat nämä lievät tapaukset, ihmiset alkavat ajatella, että ADHD on vain energisyyttä, "supervoima" kuten moni sanoo.
Pyydä lääkäriltä Voxra-resepti, se on auttanut minua paljon!
T. Masentunut autismikirjolainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen viettänyt aikaa lähinnä muiden kehitysvammaisten kanssa ja siellä on kaveripiirini. Entiset luokkalaiset ovat useimmat tosiaan koulut jo käyneet, useammalla on jo vakituinen työpaikka ja yksi pari otti jo asuntolainan omakotitaloa varten ja on lapsikin jo tulossa. Kummallakin vakityö ja amk käytynä. Tunnen itseni totaaliseksi luuseriksi. Alkoon ei ole tällä hetkellä varaa, toivon että saan rahaa sen verran kerättyä että saisin viimeinkin ensinnäkin velkani maksettua ja toisena juttuna haettua pullon ja tehtyä itsem*rhan.
Kesän aion vielä viettää perheeni kanssa, haluan viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa ennen lähtöäni ja jättää kaikille kauniit muistot viimeisistä hetkistä. Olen siis jo tehnyt suunnitelman, syksyllä aion lähteä.
Ap
Siis 21-vuotiaat kehitysvammaiset ovat saaneet korkeakoulututkinnon? Ja nyt niillä on vakituiset työpaikat ja omakotitalo?
Kävin koulun tavallisella luokalla ja puhuin nyt ihan normaaleista ikätovereistani ja luokkalaisistani, heillä siis on nuo talot, korkeakoulututkinnot ja perheet. Elävät keskiluokkaista unelmaa. Muihin kehitysvammaisiin olen tutustunut päivätoiminnan ja harrastusten kautta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on taas joku Allun provo. Poistoon vaan.
Pyydä ensialkuun tk-lääkäriltä voxraa masennuslääkkeeksi. Sillä hoidetaan myös ADHD:ta. Jos ja kun saat siitä hieman virtaa, alat sit hoidella muita asioita kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Kävin koulun tavallisella luokalla ja puhuin nyt ihan normaaleista ikätovereistani ja luokkalaisistani, heillä siis on nuo talot, korkeakoulututkinnot ja perheet. Elävät keskiluokkaista unelmaa. Muihin kehitysvammaisiin olen tutustunut päivätoiminnan ja harrastusten kautta.
Ap
olet omien sanojesi mukaan 21 vuotias. Aikamoinen luokka teillä, jos 21-vuotiaat ovat lukeneet itselleen korkeakoulututkinnon JA elävät jo hyvää keskiluokkaista elämää taloissaan. Aikamoista! Korkeakoulututkinnon toki voi suorittaa kolmessakin vuodessa, mutta sen jälkeen mennään työelämään korkeakoulutettujen alimmalle askelmalle surkealla palkalla ja sillä palkalla ei elellä keskiluokkaista unelmaa, usein on sittn vielä opintolainat niskassa, jos on kolmessa vuodessa rykäissyt korkeakoulutukinnon. Jos sellainen alkaa, se alkaa yleisemmin joskus +30 vuotiaana.
Ei kuulosta täysin ADHD:lta, veikkaan että suurinosa on masennusta tai vastaavaa. Ja voi olla että on jotain muuta neuroepätyypillisyyttä, esim. monet oppimisvaikeudet ja lukihäiriö kuuluvat siihen myös. Toki hoitamaton ADHD voi aiheuttaa masennusta myös. Suosittelen lämpimästi terapiaa esimerkiksi kelalta, kahden vuoden terapia on yhtä hyödyllinen kuin lääkkeet, vaikutus kestää vain pidempään. Kannattaa enemmän toimintaterapian tai vastaavan suuntaista, kuin kognitiivista. Lisäksi lääkkeet voivat olla jopa haitaksi jos hyviä toimintatapoja ei ole jo, niiden kanssa kun lähtee yhtäkkiä tarmolla touhuamaan, tulee burn out helposti. Niiden kanssa kun väsähtää ihan yhtä lailla, sitä ei vain samalla tavalla tunne kuin vasta kun on liian myöhäistä. Ja ennen terapiaa voi jo aloittaa katsomalla Youtubesta videoita aiheesta tai kirjastosta kirjoja. Kuinka muodostaa rytmit, kuinka saada itsensä tekemään asioita, kuinka saavuttaa tavoitteet, kuinka voida henkisesti paremmin, seitsämän palautumisen keinoa, kuinka opiskella, kuinka keskittyä, mindfulness-harjoituksia, jne jne.. Nämä asiat kun pitää käydä läpi ja opetella vaikka diagnoosin saisikin, diagnoosi itsessään ei muuta yhtään mitään elämässäsi. T: yksi ADHD
Mun vakava masennus lähti sähköhoidolla. Sen jälkeen jaksoin taas alkaa hoitaa omia asioitani.
Ap, elämä ei ole helppoa kenellekään. Tätä se on ja jos pää ei kestä, ei kai kortteja kannata loppuun katsoakaan. Toivottavasti seuraavassa elämässä onnistaa paremmin ja hoidat asiasi vastuullisemmin.