MIten voitte laittaa pienet lapset päiväkotiin?
Tossa aamulla pulkkailtiin taas kahden päiväkodin ohi 10kk lapseni kanssa. Toisessa oli saman ikäinen ja se istua törrötti lumihangessa yksinään. Toisessa kaksi ja ne istu yksinään niissä vauva keinuissa. Hoitajat olivat kaukana pihan toisella laidalla ja lapset katsoivat apaattisesti hoitajiin päin. Ei niillä ollut edes vauhtia tai vahtijaa keinujen luona.
Onko tuos itten pienen lapsen paikka? Mä ainakin aion olla koton niin kauan et lapsi kävelee ja puhuu/ pystyy pitämään vähän puoliaan hoitopaikassa.
Kommentit (76)
Mutta niin vain vein itsekin 11 kk ikäisen päiväkotiin. Tosin mulla oli takaportti, olisin voinut ottaa taas kotihoitoon jos olisi vaikuttanut siltä että kovin huono ratkaisu. Mutta, tämä elämä kun ei ole niin mustavalkoista, ja pakko on ottaa huomioon monia muitakin asioita.
Mielestäni ehdoton alaikäraja päiväkotiin pitäisi olla 12 kk. Edes pphoitajalle en kyllä noin pientä veisi, eiihän se edes tajua että äiti tulee hakemaan kotiin. Alle vuosikas on vielä tosi kiinni äidissään!
Eli vanhemmilla hirvee stressi siitä, miten lapsi pärjää siellä päiväkodissa ja sitten vielä stressiä siitä kun joutuu olemaan niin paljon poissa töistä kun lapsi on vähän väliä sairaana.
Luulisi, että kotona oleminen olisi leppoisampaa ja mukavampaa kaikille osapuolille...
Ei todella ole lapsen paikka vielä hoidossa jos ei osaa kävellä tai syödä itse ja käyttää pottaa. Vaippapeput pois päivähoidosta!
että parempi hänen olisi jäädä syntymättä?
jäädä kotiin äidin kanssa tai sitten usein äiti ei edes halua (!!!). Todella surullista. Päiväkodissa vielä hoitajat ovat niin työllistettyjä että tahtoo väkisin tulla herkemmille lapsille pakkasilla paleltumiakin kun eivät huomaa laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Lapset kun ovat yksilöitä.
On todella käsittämätöntä, että muut kuin te yleensä saa tehdä lapsia. Mielestäni voisit soittaa lastensuojeluun ja tehdä ilmoituksen noistanäkemistäsi hylätyistä lapsi-raukoista.
Onneksi pääsette tänne kiillottamaan sädekehäänne!!
omani 2v. poika ei käytä vaippoja, osaa pukea ja riisua ja niin osaa moni muukin 2v. vanha. nauttivat jo kavereiden seurasta, vaikka yhteisleikkiä eivät leikikkään. ei ole 3v. mikään veteen piirretty raja. luonne kysymys on se viihtyykö päikkärissä. monet vilkkaat lapset viihtyvät hyvin päiväkodissa.
On " in denial" koko asian kanssa.
Noin pienelle se on kuitenkin henkinen hylkääminen JOKA KERTA.
" Kyllä minun lapseni vaan pärjää hienosti ja menee mielellään.."
tyyliset kirjoitukset = /.
Tosiasia on kuitenkin se, että ihan pienelle paras paikka on kotona - ja nimenomaan ÄIDIN luona. Muuten se on hylkäämistä!
Kun lapsi kävelee suht tukevasti ja puhuu muutaman sanan.
hieman järkyttävämpiäkin juttuja, kuin alle vuoden ikäisen hoitoon vieminen.
Kotiäidit tapaa lapsiaan, kiduttavat vauvoja ym. Herätkää jo todellisiin ongelmiin!!!!
Ja monet asuvat pk-seudulla siksi, että työpaikat ovat täällä. Nih. Ja jos meinaa selvitä kaikista menoista, niin siihen tarvitaan kahden palkka. Ja jos ei ole isovanhempien tms apua saatavilla, niin ratkaisu on päiväkoti. Hui kamalaa.
Olisihan se kivaa palata menneeseen aikaan, jolloin kotiäitiys oli hyvin yleistä ainakin kaupunkien porvariston keskuudessa. Mutta kun SDP astui valtaan 60-luvulta lähtien, niin perheverotus on poistettu ja näin ollen perheet eivät (isoissa kaupungeissa ainakaan) kovin hyvin pärjää yhdellä palkalla.
Suurin osa täällä notkuvista mammoistahan on tietysti kotiäitejä ja täytyyhän sitä omia valintojaan puolustella. Totta kai MINÄ olen äideistä paras ja minun valintani on se ainoa oikea.
Itse olen tällä hetkellä kotona, mutta mielestäni jokainen tekee omat valintansa niin kuin parhaaksi näkee. Enkä usko tosiaan, että yksikään lapsi siitä pilalle menee, jos aloittaa päiväkotiuransa aikaisin. Eikös tästä tehty tutkimuskin Ruotsissa jokin aika sitten, että aikaisin päiväkotiuransa aloittaneet lapset pärjäävät paremmin myöhemmin elämässään ja ovat mm. sosiaalisempia kuin kotihoidetut.
Mutta ei todellakaan pidä olla niin kauhean mustavalkoinen joka asiassa.
Monilla kotiäideillä tuntuu olevan sumea katse kun kaikkien muut lapset tuntuvat aina kärsivän, olevan liian villejä ja huonokäytöksisiä, puetaan huonosti, syövät väärää ruokaa, käyttävät vääriä vaippoja ja ovatpa vielä apaattisiakin.
Kotiäiti tunnistaa jo otsatukan asennosta päivähoidossa olevan alle 3-vuotiaan ja tuntee suurta sympatiaa tätä hyljättyä poloista kohtaan.
Kotiäiti ei mainitse tapetuista lapsista puhuessaan, että surmatun lapsen äiti oli kotiäiti mutta muistaa huutaa lujaa jos perhepäivähoidossa oleva lapsi hukkuu...
Millonkahan minä muutun tuollaiseksi kun olen taas kotiäitinä, tällä kertaa kolmatta vuotta kotona... Toivottavasti en koskaan, näkyyhän noita olevan o tarpeeksi...
on todettu jo aikaa epäpäteväksi, joten siihen on turha vedota joka käänteessä.
Itse olen sitä mieltä, että kannattaisi yrittää kitkutella lapsen kanssa edes niin, että on 1 v 2 kk tai 1 v 3 kk. Siinä kohtaa on jo huikea ero 9 - 10 -kuiseen.
No mutta kun se on ihan totta!
" Katseli apaattisena keinussaan"
" Istua tönötti yksin hangessa"
" Jäi isompien jalkoihin"
" Työnnettiin syrjään"
Mitä sinä sitten luulit, jos et kerran tiennyt tämän olevan ihan totta?
Ajattelitko, että siellä ne suurella rakkaudella hoivaavat sinun lastasi = D?!
t. Se, joka sanoi, että ne laittavat 9 kk ikäisen päiväkotiin, jotka ovat " in denial" koko asiasta.
Tottakai se on kotiäitien puolesta todettu epäpäteväksi. Eihän tätä ainoaa oikeaa totuutta kotiäitiyden autuudesta saa kukaan edes kyseenalaistaa.
tarvitsisi oman äidin/isän kanssa.