Mitä perheettömät eivät ymmärrä lapsiperheen elämästä? ov

Meillä ennen kutsuttiin ihmisiä paljon kylään. Laitoin ja leivoin hyvät ruoat ja syömiset ja juomiset.



Nyt en juuri enää koskaan jaksa ihmisiä kutsua. Lapsen hoitamisessa on jo oma hommansa -- saati että ehtisi leipomaan, tiskaamaan, siivoamaan jne. Lisäksi sitten pitäisi vielä seurustella näiden lapsettomien kanssa, jotka eivät ymmärrä (ja SUUTTUVAT) kun pieni lapsi tarvitsee huomiota eikä keskustelun dynamiikka ole samanlaista kuin ennen lasta.



Ja ai että mua ketuttaa ne ystävät, jotka tosiaan soittaa ja luulee, että mulla on aikaa lörpötellä puhelimessa tuntitolkulla! Itselläni on hyvin allerginen lapsi, itselläni erilainen mutta hyvin rajattu ruokavalio. Jo ruokien laittamisessa menee ihan valtava aika.

ymmärtäväni lapsiperheen väsymyksen, hektisyyden, härdellit, parisuhdeongelmat, oman minäkuvan muuttumisen jne. Vaikka minulla itselläni ei ole elävää lasta. Oman ammattini kautta olen nähnyt ja kuullut monenlaisten perheiden elämää, niin niiden " onnellisten ja tasapainoisten" kuin näiden joilla on enemmän ongelmia jne.



Ajattelen niin että ymmärrän lapsiperheitä jotka näiden asioiden kanssa elävät, mutta en tunnetasolla tiedä, miltä se tuntuu olla väsynyt aina vaan.



Toisin sanoen kyllä minun, lapsettoman naisen, päähäni menee se tieto ettei lasten kanssa niin vain lähdetä sinne ja tänne kuin ilman lapsia. En vain tiedä sitä, miltä se tuntuu ja miten se juuri minun ja mieheni kohdalla olisi.



Ymmärsiköhän kukaan mitä yritin selittää?

Isoveli on aika haka viihdyttämään pienempää, ekan kohdalla kaikki piti hoitaa itse.



Mä muistan miettineeni silloin kun ei vielä lapsia ollut, että miten ihmiset jaksavat oikeasti touhuta muksujen kanssa 24/7, kun parikin tuntia tuntui ihan hirmu rankalta. No, sama pätee tavallaan edelleen: Jos hoitaa kaverin lapsia, on lyhyemmänkin ajan jälkeen ihan puhki, omien lasten kanssa asiat vaan lutviutuu jotenkin, paljon helpommin.

Ja tottahan se on, että se rakkauden määrä yllättää ihan joka päivä!

En minäkään yhden lapsen äitinä kyllä ymmärrä teitä. En tajua sitä, miksi sitä 1-vuotiasta ei muka voi pitää kurissa. Voi, jos haluaa. En tajua, miksei muka saisi nukkua, vaikka vauva on terve. Voi nukkua, jos opettaa sille puolivuotiaalle (niinku neuvolassakin kehotetaan) yöllänukkumisen taidon.

On toki poikkeuksia ja neurologisia häiriöitä, mutta suurin osa lasten riehumisesta ja yökukkumisesta johtuu vanhemmista.



Minä en siis ymmärrä tätä hirveää lapsihössötystä ja vuosikausien väsymysvalitusta. Jos halua riittää, voi elää ihan normaalia elämää vaikka olisikin äiti.



Moni lapseton näkee asiat selvemmin kuin perus-av-mamma, jonka elämään ei raskautumisen jälkeen sovi mitään muuta kuin se lapsi.

En tajua.



äiti

ja heidän elämäänsä. Me lapsettomana perheenä viihdymme todella hyvin kahdestaan kotona ja meillä ei ole tarvetta esim. käydä ravintoloissa ryyppäämässä. Jotkut lapselliset tutut haluaisivat lähteä kanssamme ulos, kun saavat lapsille hoitajan. Meitä taas kiinnostaa enemmän ulkoilu ja oman kodin rauha, vaikka mahdollisuus olisi mennä vaikka joka ilta. :)



Ymmärrystä tarvittaisiin enemmän puolin ja toisin.

että äiti joka valittaa lapsensa rasittavasta käyttäytymisestä voi samaan aikaan rakastaa lastaan... Nyt ymmärrän :) Kaksi lasta on opettanut.

Lapsi kun herää aina aikaisin.



Eikä sitä, etten voi tunnin varoitusajalla lähteä johonkin bileisiin. Tai että yleensäkin minun pitää suunnitella kaikki menot etukäteen, koska elän lapsen kanssa kahden.



Eikä sitä, että saatan mennä nukkumaan vaikka kello 19, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Välillä vain olen sen verran väsynyt, että menen nukkumaan yhtä aikaa lapsen kanssa. Koskaan ei tiedä, millainen yö ja kuinka aikainen aamu on edessä.

Miks tällaisesta aiheesta edes keskustellaan? Joku ei ymmärrä joitain. Pientä aliarviointia? Ymmärtäminen ja omakohtainen kokemus voivat olla eriasioita. Ehkäpä joku ymmärtää, eikä halua omakohtaista kokemusta juuri sen takia... No ei vait. Paistaa vain pikkuisen sellainen katkeruus " vapaus menetetty" , jos täytyy tavallaan piilokehuskella sillä, että on kokeneempi kuin joku toinen. Onhan se hyvä silloin miettiä niitä positiivisia puolia, ihan oikein. Onko ihan fiksua sanoa, ettei lapseton ymmärrä, varsinkin sellaisille, joita vaivaa lapsettomuus. Ja myös sellaisille, jotka ovat hyvän ystävän/ siskon/veljen perheen/oman ammatin kautta päässeet näkemään hyvin läheltä ja voivat ymmärtää aika paljon.

- sitä että allergiselle lapselle ei käy kaikki ruoat. :)



- sitä että päiväunien aikaan pitää olla kotona nukkumassa. (Ei enää sovi vaunuun nukkumaan eikä aio nukkua vaunussa)



- sitä että unirytmi vaihtelee tilanteen ja kasvun mukaan eikä ole joka päivä ihan sama, sama kuin vuosi sitten. (kolmista päikkäreistä kaksiin ja yksiin)



- sitä että jos lapsi on mukana hänen kanssaan pitää seurustella. Että lapsi osallistuu myös keskusteluun ja loukkaantuu/pitkästyy jos häntä ei huomioida.

ehkäpä kaikki lapset eivät ole aivan samanlaisia, eivätkä kaikki vanhemmat yhtä taitavia kuin sinä...

ymmärrän kuinka äärettömän väsyneitä vanhemmat voivat olla & joutuvat elämään lasten ehdoilla jne. Ehkä nämä seikat puoltavat sitä ettei meille niitä lapsia tule.



Minä ja miheni muodostamme perheen ja onneksi meitä ollaan hyvin harvoin vähätelty lapsettomuutemme vuoksi. Kukin löytää onnensa omalla tavallaan. :)

ainakaan omat noin kolmekymppiset ystävättäret kenellä ei ole lapsia ymmärtävät aika hyvin asioita, mutta voin sanoa sen, että heillä ei kuitenkaan ole hajuakaan seuraavista asioista:



-miten ihana asia oma lapsi on (rakkauden ja vastuunkannon tunteet, jotka ulottuvat sodista aina huumeidenkäyttöön saakka tai vaan kiusaamiseen leikkikentällä)

-kiireen määrä jonka lapsi tuo tullessaan (lapsi vie aikaa)

-sukupuoliroolit parisuhteessa (erittäin selkeät ja jopa joustamattomat tietyissä tilanteissa jos aikoo säilyttää parisuhteensa

-lapsen isän ajattelutapa (sopii moniin suomalaisiin miehiin)

-huoli maailman tulevaisuudesta ja kyynisyys sen suhteen

Vierailija:

Minua ärsyttää se että ne, joilla on kaksi lasta, jaksavat aina muistuttaa siitä kuinka paljon helpompaa on, jos on vaan yksi lapsi. Unohdetaan se, että lapsetkin ovat erilaisia, ja esim kahden helpon lapsen kanssa voi välillä olla jopa helpompaa kun esim yhden koliikkivauvan.

Meillä oli helpompaa silloin kun toinen lapsi oli vauva, kuin esikoisen vauva-aikana. Johtuen ihan siitä, että esikoinen oli huonosti nukkuva ja helposti ärtyvä ns suuritarpeinen vauva, kuopus taas helppo perusvauva, joka saattoi nukkua päikkäreitä neljä tuntia kerrallaan. Samaan aikaan esikoinen oli jo lähes 3-v ja pahin uhma ohi ja elämä oli oikeasti varsin helppoa.

En koskaan ole kokenut, että he eivät ymmärtäisi minua nyt perheellisenä ihmisenä. Minua kohdellaan aivan kuten ennenkin, samoin ymmärretään se, että en nykyään pääse aivan tuosta vain ilman lapsia liikkeelle.



Tosin vältän kyllä itsekin tekemästä sellaisista asioista ratkaisemattomia ongelmia, jotka eivät sitä ole. (Tarkoitan, että pääsee kaupungille kahville, jos vain asiasta etukäteen sovitaan, lasten isä voi jäädä hetkeksi kahdestaan lasten kanssa tms.)



Itse en myöskään vähättele heidän ongelmiaan, ymmärrän aivan hyvin, että myös lapseton voi joskus olla aivan oikeasti väsynyt, samoin ymmärrän myös sen, että lapseton voi viettää aivan yhtä täyttä elämää ilman lapsia, kuin mitä minä lasten kanssa.

- lapset eivät ole _pelkästään_ kasvatuksen tai sen puutteen tulos

- normaali lapsi kiukuttelee ja se kuuluu kehitykseen

- etenkin useat lapsettomat kasvattaja-ammattilaiset (opettajat, lto:t) eivät tunnu ymmärtävät, mikä on oikeasti perhe-elämässä ja vanhemmudessa tärkeintä, mikä on sellainen tarpeeksi hyvä vanhempi

mutta onneksi sun neuvolassa on kerrottu miten toimia niin, ettei lapset yhtään valvota, he heh

maailmanmenosta ja ihmisten pahuudesta, että jää lapset tekemättä....

Se näyttää olevan asia, jota lapselliset eivä ymmärrä. Valvottajina on ollut 3 täysin tervettä lasta, joilla on keskimääräistä huonommat unenlahjat.

Esimerkiksi minulla ei ole koskaan, siis ikinä, omaa aikaa ilman lapsia (1 ja 2 v.) ellen osta sellaista lastenhoitajalta. Siihen taas on harvoin varaa. Ja joo, on joskus pinna kireellä.

mutta tätä ketjua kun luki niin enpä tainnut löytää kuin pari mitkä edes vähän osuivat kohdallani oikeaan.

Ilmeisesti en sitten tiedä vanhemmuudesta mitään kun olen saanut nukkua yöni lähes kuten ennenkin ja tarvittaessa ne päikkäritkin, kavereiden treffaus on yhä kiinni miehen työvuoroista (vain yksi auto) eikä lapsen päiväunista. No savuisessa baarissa ei voida tavata, tosin en olisi sellaiseen suosiolla mennyt ennen lastakaan.

Mun elämä ei ainakaan oo muuttunut juuri lainkaan lapsen myötä, siis ei ainakaan hankaloitunut kuten tässä ketjussa on puitu.