Vaari jakaa taas kesärahaa lastenlapsille todistuksen mukaan
Kaikki lastenlapset yläasteiässä.
Keskiarvo vähintään 9.0: 750 Euroa
Keskiarvo 8.0-8.9: 400 Euroa
Keskiarvo alle 8.0: 150 Euroa
Ilmoitti lapsille taulukon jo viime kesänä. Ollut itse aina yrittäjä ja siksi uskoo tälläiseen palkitsemiseen. Onko reilua teistä tämä?
Kommentit (706)
Mikä pakko edes olisi rahaa isoisän antaakaan? Joten ihan reilu systeemi tuo on, tosin summat ovat sellaisia, ettei niihin ole normaalituloisella varaa, eläkeläisellä varsinkaan.
Mä palkitsen omat lapset aina sen mukaan kuka on luonnonkaunein eli eniten voittanut geenilotossa ulkonäön suhteen. Toki muutkin lapset voi ite voi urheilulla ja ruokavaliolla vähän vaikuttaa, mutta kyllä se Stella on joka vuosi voittanut tähän mennessä.
Ihan yhtä reilu systeemi.
Elämässä on muutakin kuin koulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kympin tyttönä (veljeni oli seiskan oppilas) sain aina saman kuin velikin ja minusta se oli oikein. En edes kyseenalaistanut sitä. Muu olisi tuottanut skismaa välillemme. Mielestäni tämä opetti minua myös nöyryyteen, en alkanut kuvitella itsestäni liikoja. Veljeni oli parempi esimerkiksi urheilussa, joten joku koulukeskiarvo ei edes kerro mitään ihmisen hyvyydestä tai huonoudesta. Olemme kaikki erilaisia ja yhtä arvokkaita.
Jos olisin tuon vaarin lapsi niin ottaisin omat lapset vierailun jälkeen kokoukseen jossa jakaisimme rahat uudelleen sen mukaan miten ahkerasti kukakin on yrittänyt ja kuinka hyvä sisarus on ollut muille. Toki ohjaamalla keskustelua päättyisimme siihen, että rahat jaetaan tasan, ellei joku nyt olisi selkeästi ollut tahallisesti lusmu ja ilkeä muille.
Kamala idea!
Niin on. Tuo opettaisi vain että näyttelemällä kilttiä saa rahaa, ja vielä yhtä paljon kuin muut. Ahkeraakin voi vain esittää, aina voi selitellä miten kovasti yritti jotta sai seiskan, mutta kymppiin vaaditaan aina aitoa yrittämistä tai hyvää älyä.
Aivovamma joka usemipia porvareita vaivaa joten jätä väliin jakamiset ja lopeta yhteydenotto vaikka provo alitus olikin. Sairaita ihmisiä riittää kuten sinä. Ennen nämä laitettiin hullujenhuoneisiin tosin johto on samaa lajia.
Vierailija kirjoitti:
Mä palkitsen omat lapset aina sen mukaan kuka on luonnonkaunein eli eniten voittanut geenilotossa ulkonäön suhteen. Toki muutkin lapset voi ite voi urheilulla ja ruokavaliolla vähän vaikuttaa, mutta kyllä se Stella on joka vuosi voittanut tähän mennessä.
Ihan yhtä reilu systeemi.
Höpöhöpö
Vierailija kirjoitti:
Elämässä on muutakin kuin koulu.
Rajaako hyvästä todistuksesta palkitseminen jotenkin pois sen kaiken muun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kympin tyttönä (veljeni oli seiskan oppilas) sain aina saman kuin velikin ja minusta se oli oikein. En edes kyseenalaistanut sitä. Muu olisi tuottanut skismaa välillemme. Mielestäni tämä opetti minua myös nöyryyteen, en alkanut kuvitella itsestäni liikoja. Veljeni oli parempi esimerkiksi urheilussa, joten joku koulukeskiarvo ei edes kerro mitään ihmisen hyvyydestä tai huonoudesta. Olemme kaikki erilaisia ja yhtä arvokkaita.
Jos olisin tuon vaarin lapsi niin ottaisin omat lapset vierailun jälkeen kokoukseen jossa jakaisimme rahat uudelleen sen mukaan miten ahkerasti kukakin on yrittänyt ja kuinka hyvä sisarus on ollut muille. Toki ohjaamalla keskustelua päättyisimme siihen, että rahat jaetaan tasan, ellei joku nyt olisi selkeästi ollut tahallisesti lusmu ja ilkeä muille.
Eli varastaisit osalta lapsia heidän vaarilta saamansa rahat. Siinäpä vuoden äiti.
Ei vaan keskustelemalla päätyisimme yhteisymmärrykseen. Toki jos eniten saanut alkaisi kovasti inttää vastaan niin antaisin olla ja tasaisin tilit omasta pussista. Samalla sitten alkaisin suunnitella miten saisin kasvatettua siitä itsekkäästä nörttilapsesta yhteisöllisemmän, reilumman ja empaattisemman.
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä yksikään ihminen sanonut, että kympin oppilaita ei pitäisi palkita? Koittakaa nyt päästä eroon tuosta musta valkoisesta näköalattomuudestanne. Asiat eivät sulje toisiaan pois!
No aika monihan tässä on ollut sitä mieltä että palkkiosumma ei saisi olla eri, vaan kaikkien pitäisi saada yhtä paljon. Sitähän se juuri silloin tarkoittaa että sitä kympin oppilasta ei saa palkita sillä perusteella että hän on kympin oppilas.
Jos oletamme, että kaikki opiskelevat yhtä tunnollisesti. Niin mielestäsi kympin oppilasta ei palkita, jos hän saa saman summan kuin se joka pärjää heikommin, johon syynä voi olla älyllinen kyvykkyys? Miksi häntä pitäisi palkita enemmän, jos hän on älykkyydeltään toista lahjakkaampi? Älykkyys on ominaisuus, sitä ei voi lisätä, vaikka miten harjoittelisi. Miksi hänet pitäisi nostaa korkeammalle jalustalle, vain perityn ominaisuuden vuoksi?
Niin. Miksi satasen juoksukilpailussa se nopein nostetaan korkeimmalle jalustalle? Mietitäänpä sitä.
Hyvä systeemi, jos kaikki lapset suht normaaleja. Jos vaikka joku ahkera lukivaikeuden kanssa tappeleva joukossa, en tiedä olisiko hänelle liian ankara systeemi.
Meillä mumma jakaa lastenlapsille hyydekaakkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kympin tyttönä (veljeni oli seiskan oppilas) sain aina saman kuin velikin ja minusta se oli oikein. En edes kyseenalaistanut sitä. Muu olisi tuottanut skismaa välillemme. Mielestäni tämä opetti minua myös nöyryyteen, en alkanut kuvitella itsestäni liikoja. Veljeni oli parempi esimerkiksi urheilussa, joten joku koulukeskiarvo ei edes kerro mitään ihmisen hyvyydestä tai huonoudesta. Olemme kaikki erilaisia ja yhtä arvokkaita.
Jos olisin tuon vaarin lapsi niin ottaisin omat lapset vierailun jälkeen kokoukseen jossa jakaisimme rahat uudelleen sen mukaan miten ahkerasti kukakin on yrittänyt ja kuinka hyvä sisarus on ollut muille. Toki ohjaamalla keskustelua päättyisimme siihen, että rahat jaetaan tasan, ellei joku nyt olisi selkeästi ollut tahallisesti lusmu ja ilkeä muille.
Ei vaan keskustelemalla päätyisimme yhteisymmärrykseen. Toki jos eniten saanut alkaisi kovasti inttää vastaan niin antaisin olla ja tasaisin tilit omasta pussista. Samalla sitten alkaisin suunnitella miten saisin kasvatettua siitä itsekkäästä nörttilapsesta yhteisöllisemmän, reilumman ja empaattisemman.
Oletko aivan tosissasi???

Eli varastaisit osalta lapsia heidän vaarilta sa
Ei vaan keskustelemalla päätyisimme yhteisymmärrykseen. Toki jos eniten saanut alkaisi kovasti inttää vastaan niin antaisin olla ja tasaisin tilit omasta pussista. Samalla sitten alkaisin suunnitella miten saisin kasvatettua siitä itsekkäästä nörttilapsesta yhteisöllisemmän, reilumman ja empaattisemman.
Opettaisit että ei kannata yrittää tai ahkeroida, kun laiskat kuitenkin vie palkinnon
Pitäis ehdottomasti olla enemmän vaihtoehtoja!! Törkeää että 7.9 saa saman kun 4.4 vaikka! Tai 8 sama kun 8.9! Tuo ei kannusta opiskelemaan mahdollisimman korkealle, tuo kannustaa ainoastaan valitsemaan 4.0, 8.0 tai 9.0 summan piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikealle kympin oppilaalle ne todistuksen kympit, yo-kirjoitusten laudaturit ja avautuvat yliopiston ovet ovat itsessään se suurin palkinto, ei siinä vaarin lahjontaa tarvita, kun on itsellä suunta selvillä ja halu pärjätä elämässä. Vaarin lahjontaa tarvitsevilla nousee tie pystyyn jossain vaiheessa, kun aitoa motivaatiota ei ole.
Ei nouse. Yläkoulussa taitaa olla se 10 lukuainetta, joista keskiarvo lasketaan. Jos näistä edes muutama menee huonosti, ei pääse eliittilukioon. Yo-kirjoituksissa kuitenkin riittää, että osaa 5-6 ainetta hyvin ja yliopistossa rajaus on vielä voimakkaampi.
Missasit pointin täysin. Kyse oli niistä, joita opiskelu kiinnostaa tasan niin kauan, kuin vaari maksaa.
Ei sekään ole väärin. Tärkeintä että opiskelevat. Aikuisena on helpompi löytää motivaatiota muualta.
Vierailija kirjoitti:
Mä palkitsen omat lapset aina sen mukaan kuka on luonnonkaunein eli eniten voittanut geenilotossa ulkonäön suhteen. Toki muutkin lapset voi ite voi urheilulla ja ruokavaliolla vähän vaikuttaa, mutta kyllä se Stella on joka vuosi voittanut tähän mennessä.
Ihan yhtä reilu systeemi.
Olepa hauska kerta kaikkiaan. Oikeastihan tuollaisia kilpailuja on olemassa, ne on missikisat. Ei muuten sekään ole reilua vaan kaunein voittaa. Kyllä sinun lapsesi tietävät ilman sinuakin kuka on kaunis ja kuka ei. Ei ole reilua ei.
Ei vaan keskustelemalla päätyisimme yhteisymmärrykseen. Toki jos eniten saanut alkaisi kovasti inttää vastaan niin antaisin olla ja tasaisin tilit omasta pussista. Samalla sitten alkaisin suunnitella miten saisin kasvatettua siitä itsekkäästä nörttilapsesta yhteisöllisemmän, reilumman ja empaattisemman.
Ihanko oikeasti menisit sanomaan lapsellesi että joo, kyllähän sinä tosiaan sait paremman todistuksen, mutta veljesi on kuitenkin niin paljon mukavampi ja miellyttävämpi että eikös anneta hänelle pari satasta vaarin sinulle antamista rahoista?
Vierailija kirjoitti:
Ei muakaan sellanen duuni kiinnosta, josta ei makseta. Raha on hyvä motivaattori.
Vertaat oppivelvollisuuteen kuuluvaa peruskoulua oikeaan duuniin. 😂 Ja provikkapalkan motivoimana sitten lusit oppivelvollisuutesi läpi? Voi tulla yllätyksenä, että tässäkin maassa sadattuhannet ihmiset ovat koulunsa käyneet ilman, että heille on siitä erikseen maksettu, ja tajunneet, että se on sijoitus tulevaisuuteen. Palkanmaksun aika on sitten oikeassa työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin huono metodi. Tuolla tuhotaan lapsen oma sisäinen motivaatio. Kannattaa tutustua professori Carol Dweckin mindset-psykologiaan.
Tuhoutuuko sinun sisäinen motivaatio jos teet työsi paremmin ja sinulle maksetaan siitä enemmän palkkaa? Minulla ei vielä tähän mennessä ole käynyt niin van nämä ruokkivat toinen toistaan. Onhan niitä monenlaisia teorioita, paljon vaikuttaa myös se mihin uskoo.