Vaari jakaa taas kesärahaa lastenlapsille todistuksen mukaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiihto- tai keihäänheittokilpailuun ilmoittautuvat vapaaehtoisesti sellaiset ihmiset, jotka harjoittelevat hiihtoa tai keihäänheittoa ja tahtovat kilpailla siinä. 

Vaarin arvosanakilpailuun ei ilmoittauduta, vaan lapsi on siinä mukana, tahtoi tai ei. Ja voi saada ihan pyytämättä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, kun vaari arvostaa sisarusten vahvuuksia mutta ei hänen.

Yhyy, elämä on epäreilu! Oletko lapsi vai hyvin lapsellinen vain?

Oletko ajattelematon vai onko sinusta hyvä asia, että elämä on epäreilua?

Elämä ON epäreilua. Miten nuori olet jos et tätä tiedä? Esim. minun lasteni vaari otti ja kuoli. Ei ole reilua.

Otan osaa.

En ymmärrä aivan tätä keskustelua. Elämä on epäreilua, se nyt on selvää kaikille. Mutta eihän se tarkoita, että meidän ihmisten pitää tarkoituksella olla epäreiluja toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

Se pistää kersan opiskelemaan

Jos summat olisi vähän suurempia, niin tämä olisi  monelle "huonolle oppilaalle" paras motivaattori, meilläkin moni lähti kesken peruskoulun varastoon, kun silloin pääsi vielä nuorena töihin (nyt siellä on jo 18v ikäraja) ja sitten tehtiin paljon ylitöitä ja asuttiin kotona ja lintsattiin koulusta ja rahaa kertyi parissa vuodessa melkein pienen asunnon verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiihto- tai keihäänheittokilpailuun ilmoittautuvat vapaaehtoisesti sellaiset ihmiset, jotka harjoittelevat hiihtoa tai keihäänheittoa ja tahtovat kilpailla siinä. 

Vaarin arvosanakilpailuun ei ilmoittauduta, vaan lapsi on siinä mukana, tahtoi tai ei. Ja voi saada ihan pyytämättä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, kun vaari arvostaa sisarusten vahvuuksia mutta ei hänen.

Yhyy, elämä on epäreilu! Oletko lapsi vai hyvin lapsellinen vain?

Oletko ajattelematon vai onko sinusta hyvä asia, että elämä on epäreilua?

Elämä ON epäreilua. Miten nuori olet jos et tätä tiedä? Esim. minun lasteni vaari otti ja kuoli. Ei ole reilua.

Ei maailma muutu jonkun mussukan tarpeiden mukaan. Tyhmä käyttää asian pohtimiseen edes aikaa. 

Huono vanhempi opettaa lapsellekin, että maailmassa kaikki hyvä tulee ilmaiseksi, kun vaan suu auki odottaa. Ja sitten tulee pettymys, kun ne ahkerat pärjääkin paremmin tätä odottelijaa.

Mitä nuorempana lapsi tajuaa ilmaisia lounaita ei ole, sitä parempi just sille lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi omien lasten kohdalla hyvin epäreilulta. Toinen oppi lukemaan omia aikojaan alle kouluikäisenä ja hänelle koulutyö on ollut aina helppoa. Toisella on lukihäiriö ja opiskelu vaatii paljon enemmän.

Kun lapsesi aikuistuvat, onko sittenkin epäreilua, jos palkat eivät olekaan yhtä suuret. Pitäisikö enemmän ansaitsevan siirtää kuukausittain toiselle tasaussumma? Tai jos toinen on työtön, pitääkö silloinkin tasata? Jos toinen lapsesi pääsee koulun suhteen helpommalla, sinä tasaat varmasti asioita kotitöillä, eihän se ole reilua, että toinen pääsee helpolla? Vai olisiko kotitöiden kasaaminen vain toiselle reilua? Elämässä ei nallekarkit mene tasan.

Naurettava vaari. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiihto- tai keihäänheittokilpailuun ilmoittautuvat vapaaehtoisesti sellaiset ihmiset, jotka harjoittelevat hiihtoa tai keihäänheittoa ja tahtovat kilpailla siinä. 

Vaarin arvosanakilpailuun ei ilmoittauduta, vaan lapsi on siinä mukana, tahtoi tai ei. Ja voi saada ihan pyytämättä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, kun vaari arvostaa sisarusten vahvuuksia mutta ei hänen.

Yhyy, elämä on epäreilu! Oletko lapsi vai hyvin lapsellinen vain?

Oletko ajattelematon vai onko sinusta hyvä asia, että elämä on epäreilua?

Elämä ON epäreilua. Miten nuori olet jos et tätä tiedä? Esim. minun lasteni vaari otti ja kuoli. Ei ole reilua.

Otan osaa.

En y

Vaari on reilu, palkitaan numeroista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se pistää kersan opiskelemaan

Jos summat olisi vähän suurempia, niin tämä olisi  monelle "huonolle oppilaalle" paras motivaattori, meilläkin moni lähti kesken peruskoulun varastoon, kun silloin pääsi vielä nuorena töihin (nyt siellä on jo 18v ikäraja) ja sitten tehtiin paljon ylitöitä ja asuttiin kotona ja lintsattiin koulusta ja rahaa kertyi parissa vuodessa melkein pienen asunnon verran.

Näin juuri, lapsi tosi harvoin tajuaa opintojen tärkeyttä ajoissa.

Työttömät  elämäntapaköyhät täällä kadehtii lapsia, hupaisaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törkeä tapa palkita. Lapsilla voi olla erilaisia oppimisvaikeuksista ja muitakin vaikeuksia elämässä. Voi olla että se huonommin koulussa menestyvä on muuten vastuuntuntoinen, avulias ja toiset huomioiva mahtava tyyppi ja paremman todistuksen saava saattaakin olla nenäkäs ja itsekeskeinen kaikki huomio minuun -tyyppi. Esimerkkini oli vähän kärjistetty, mutta minusta niin vanhempien kuin isovanhempieni tulisi tukea ja huomioida lapsia tasapuolisesti ja todistuksen keskiarvo ei ole hyvän ihmisen kuvaaja, eikä tuo ole välttämättä edes kannustin sille, jolle pänttääminen on vaikeampaa

Toisaalta miksi ei saisi iloita siitä, että lapsenlapsi onnistuu ja saa hyvän todistuksen? Sinun aja

Edelleen toistan, tuo Pariisin matka oli vastaajan esimerkistä lainattu "...asian näin ja sen iloisuuden ja avuliaisuuden jollain muulla tavalla. Vai ajatteletko niin, että kun vaari antaa muita auttavalle lapsenlapselle ilahdutuslahjaksi matkan Pariisiin, niin kaikkien muidenkin lastenlasten tulee sellainen saada, koska he kyllä olisivat auttavaisia, jos luonteensa olisi toisenlainen."  Itse käsitin että vastaaja puhuu samasta lapsesta ja tilanteesta jota minä kuvasin lainaamassaan kommentissa.  Kuten sanoin aiemmin, mielestäni lasta ei tule palkita huonosta koulumenestyksestä Pariisin matkalla, enkä ole sellaista ajatusta itse esittänyt, lainasin vastaajan ajatusta. En ymmärrä miksi haluat vääntää sanojani.

Edelleen, kouluarvosanat ovat mielestäni täysin toinen asia kuin läheisten jakama huomio ja palkitseminen, missä lasta tulisi mielestäni huomioida laajemmalla näkökulmalla. 

Ketjussa on ollut myös ehdotuksia siitä, että arvosanojen korotuksista palkittaisiin erikseen rahallisesti ja tämä alkaa minusta kuulostaa jo paljon paremmalta idealta, kuin pelkän keskiarvon merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiihto- tai keihäänheittokilpailuun ilmoittautuvat vapaaehtoisesti sellaiset ihmiset, jotka harjoittelevat hiihtoa tai keihäänheittoa ja tahtovat kilpailla siinä. 

Vaarin arvosanakilpailuun ei ilmoittauduta, vaan lapsi on siinä mukana, tahtoi tai ei. Ja voi saada ihan pyytämättä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, kun vaari arvostaa sisarusten vahvuuksia mutta ei hänen.

Yhyy, elämä on epäreilu! Oletko lapsi vai hyvin lapsellinen vain?

Oletko ajattelematon vai onko sinusta hyvä asia, että elämä on epäreilua?

Elämä ON epäreilua. Miten nuori olet jos et tätä tiedä? Esim. minun lasteni vaari otti ja kuoli. Ei ole reilua.

Ei maailma muutu jonkun m

En ymmärrä pointtia nyt. Totta kai lapselle pitää opettaa yhteiskunnan lainalaisuuksia. Vaarin palkintorahat eivät näihin lainalaisuuksiin kuulu, vaan niiden perustana voisi olla vaikka rakkaus, reiluus ja empatia.

Minun vanhemmat keksi aikoinaan että lapsenlapsille annetaan 20€ jokaisesta kympistä ja 10€ jokaisesta ysistä todistuksessa.

Tytär on ollut "huolissaan" että tuleeko tämä mummolle ja papalle liian kalliiksi, kun hänen keskiarvo on 9,7 😀

Eikä poikakaan kaukana tule, joulutodistuksen ka oli 9,3

Mutta isovanhemmat ovat oikein tyytyväisiä

Itse ehkä ajattelen että olisi oikeudenmukaista maksaa vaikka jokaista korotettua numeroa kohden jotain, niin että ne joilla rahkeet ei vaan riitä kymppeihin ja yseihin voisi omalla tasollaan petrata ja ne joilla sitten jo valmiiksi kymppejä todistuksessa, saisi niistä myös sen saman summan kun korotetuista numeroista.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat keksi aikoinaan että lapsenlapsille annetaan 20€ jokaisesta kympistä ja 10€ jokaisesta ysistä todistuksessa.

Tytär on ollut "huolissaan" että tuleeko tämä mummolle ja papalle liian kalliiksi, kun hänen keskiarvo on 9,7 😀

Eikä poikakaan kaukana tule, joulutodistuksen ka oli 9,3

Mutta isovanhemmat ovat oikein tyytyväisiä

 

Ja siis ihan reilulta kuulostaa minusta tämäkin

Onhan isovanhemmilla toki oikeus itse päättää mistä palkitsevat. Jos he näkevät koulumenestyksen tärkeänä, niin miksipäs eivät siitä palkitsisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiihto- tai keihäänheittokilpailuun ilmoittautuvat vapaaehtoisesti sellaiset ihmiset, jotka harjoittelevat hiihtoa tai keihäänheittoa ja tahtovat kilpailla siinä. 

Vaarin arvosanakilpailuun ei ilmoittauduta, vaan lapsi on siinä mukana, tahtoi tai ei. Ja voi saada ihan pyytämättä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, kun vaari arvostaa sisarusten vahvuuksia mutta ei hänen.

Yhyy, elämä on epäreilu! Oletko lapsi vai hyvin lapsellinen vain?

Oletko ajattelematon vai onko sinusta hyvä asia, että elämä on epäreilua?

Mielestäni se juuri ei olisi reilua, jos tunneilla häiriköivä ja viitosia kokeista saava lapsi saa saman palkinnon kuin joka päivä tuntikaupalla läksyjä tekevä kympin oppilas.

Entäs tunneilla häiriköivä kympin oppilas ja joka päivä tuntikaupalla läksyjä tekevä viitosia kokeista saava lapsi? Miten he sijoittuvat asteikossasi?

Kyllä elää sitkeässä tämä myytti että hyvä koulumenestys = ahkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Lammas, onko se siis mielestäsi hyvä, että elämme kilpailuyhteiskunnassa? Että vanhempien tulisi vahvistaa tätä asetelmaa? Eikä esimerkiksi opettaa lapsille, että sellaiseen ei tarvitse lähteä mukaan?

Ei se ole mun mielestä hyvä, mutta sellaiseen yhteiskuntaan kuitenkin näidenkin lasten pitää sopeutua. Eikä mikään estä vanhempia opettamasta lapsilleen, että se vaarin antama 150€ vai paljonko nyt olikaan, on ihan riittävä tai ettei sillä niin väliä ole, saako koskaan kivaa työpaikkaa vai ei. 

Erittäin huono metodi. Tuolla tuhotaan lapsen oma sisäinen motivaatio. Kannattaa tutustua professori Carol Dweckin mindset-psykologiaan.

Olen minäkin tuosta pedagogisissa opinnoissa lukenut, mutta en ole lainkaan vakuuttunut, että asia on noin suoraviivainen. Usein sisäisen motivaation este on se, että opeteltava asia tuntuu liian vaikealta. Jos sitten ulkoisen motivaation avulla, saa itsensä harjoittelemaan tarpeeksi, asia ei olekaan enää niin vaikeaa, ja sisäisen motivaation este poistuu. Myös se, että harjoittelun ansiosta huomaa edistyvänsä, luo usein sisäistä motivaatiota.





Suoralta kädeltä voin kyseenalaistaa logiikkasi/metodisi. Tietenkin lasta on kannustettava uskaltamaan oppimaan ja harjoittelemaan asioita jotka tuntuvat vaikeilta. Mutta oletuksena ei voi olla, että "harjoiteltuaan tarpeeksi"  kaikille asia olisi yhtään sen helpompaa kuin aluksikaan. Ihmiset ovat yksilöitä, jokaisen älyllinen lahjakkuus ei riitä kaikkeen, ihmisillä on neuroepätyypillisiä haasteita, jotka vaikuttavat oppimiseen, vaikka yksilö miten ponnistelisi.   Miten se lisää yksilön motivaatiota, että huomaa, että vanhemmat ja ulkopuoliset ihmiset odottavat ja vaativat sinulta jotain johon et kykene, vaikka miten yrittäisit?  Tuollainen nimenomaan vie ihmisen itsetunnon ja hän kokee epäonnistuneensa ja kun tuota toistetaan jatkuvasti, mitä luulet ihmiselle jatkuvan epäonnistumisen tunteiden jälkeen käyvän?

Jos minulla olisi epätasaisesti suoriutuvat lapset keskustelisin vaarin kanssa voitaisiinko systeemiä jotenkin rukata. Mutta ei kaikessa voida mennä siihen että jokaiselle papukaijamerkki ja me ollaan mestareita kaikki. Harrastuksissa palkitaan siinä hyödyksi olevista ominaisuuksista, esim, partiossa saa reiluimman palkinnon.

Oma poikani, joka olisi aloittajan vaarilta saanut isoimmat rahat, ei koskaan saanut reiluuspalkintoa. Koska ei ole reiluin. En minäkään siltä ala reklamoimaan koska se on totta. Koulussa palkitaan koulumenestyksestä, tai eihän nykyään enää, mutta vaari tekee niin. Varmaan hän myös maksaa vaikka ruohonleikkuusta, ja se raha meillä ei menisi parhaalle koulumenestyjälle, vaan ahkerammalle veljellensä. 

Meillä lapset naukuvat joskus kun toisia kehutaan. Olen sanonut että sinä olet hyvä asiassa x ja toinen asiassa y, ja että kun toista kehutaan olet iloinen hänen puolestaan ja toisin päin. Täällä nyt aikuiset ovat sitä mieltä että se on epäreilua. 

Hyvä systeemi. Opettaa vaivannäköä ja sitä, että asioiden eteen on tosissaan tehtävä jotain, eikä kaikki vain tipu taivaasta. Oppivat myös pitkällä aikavälillä toimimista, kun on ilmoitettu kerran jo viime kesänä. Auttaa myös lapsia tulevaisuudessa ja pääsevät todennäköisemmin haluamaansa kouluun. Vaarille respectit.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin huono metodi. Tuolla tuhotaan lapsen oma sisäinen motivaatio. Kannattaa tutustua professori Carol Dweckin mindset-psykologiaan.

Olen minäkin tuosta pedagogisissa opinnoissa lukenut, mutta en ole lainkaan vakuuttunut, että asia on noin suoraviivainen. Usein sisäisen motivaation este on se, että opeteltava asia tuntuu liian vaikealta. Jos sitten ulkoisen motivaation avulla, saa itsensä harjoittelemaan tarpeeksi, asia ei olekaan enää niin vaikeaa, ja sisäisen motivaation este poistuu. Myös se, että harjoittelun ansiosta huomaa edistyvänsä, luo usein sisäistä motivaatiota.





Suoralta kädeltä voin kyseenalaistaa logiikkasi/metodisi. Tietenkin lasta on kannustettava uskaltamaan oppimaan ja harjoittelemaan asioita jotka tuntuvat vaikeilta. Mutta oletuksena ei voi olla, että "harjoiteltuaan tarpeeksi"  kaikille asia olisi yhtään sen helpompaa kuin aluksikaan. Ihmiset ovat yksilöitä, jokaisen äl

No kuule, mitä tapahtuu tälle paapotulle tyhmälle lapselle, kun koittaa aikuisuus? Kun ei enää riitäkään se, että että on olemassa, vaikka äiti muuta väittää.

Se pudotus oikeaan maailmaan on tosi tyly, kun on luullut että on ns. hyvä tyyppi ja että se yksin riittää, ja sitten huomaa että ei sillä todistuksella pääsekään yhtään mihinkään? Minä tunnen tämmöisen, päätyi hyvin katkeraksi aikuiseksi.

Vaari yrittää pehmeästi opettaa miten maailma toimii, ennenkuin on liian myöhäistä.