Koivuallergikot, miten menee tänä kesänä ja nyt?
Mulla itsellä alkoi koivuallergia oireilla vasta yli 50-vuotiaana. Ensin oli niin, että yhtenä vuotena oireili vähän, seuraava kesä oireeton jne. Nyt on neljäs kesä, kun tätä yskittämistä on ollut joka vuosi. Muita oireita ei ole, koivuallergiaksi tämä kuitenkin on todettu ja saan myös ristialllergiana tuoreesta omenasta ihottumaa.
Yskä alkoi tänä vuonna tuossa 20.4. paikkeilla, silloin täällä oli koivun siitepölyä Norkko-tiedotteen mukaan kohtalaisesti. Se oli jo heti alusta lähtien pahempaa kuin minään aiempina vuosina. Olin toukokuun puolella viikon Etelä-Euroopassa, jossa ei ollut yhtään minkäänlaista yskää. Suomeen palattua yskä palasi ja se paheni tuossa tämän viikon puolella. Toissapäivänä käheytyi ääni, ja välillä en tahdo välillä saada ääneen sanottua lainkaan niin, että mieskään ymmärtäisi, mitä yritän sanoa. Ei kuumetta, ei nuhaa, ei muutenkaan flunssan tyyppistä. Ja tänään ääni entistä käheämpi, vaikka olen yrittänyt vältellä puhumista ja juonut kuumaa teetä.
Kaikenmoiset konstit kokeiltuna. Monenmoista antihistamiinia, maksimiannoksellakin (ei samana päivänä montaa eriä), astmaatikkona olen tuplannut hengitettävän kortisonin annoksen. Otin vielä 3 vrk Prednisolon-kuuria, mutta ei se lainkaan tilannetta auttanut, kuten astman pahenemisvaiheissa auttaa nopeasti.
Onko muut koivuallergikot tänä vuonna yhtä pahassa jamassa?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Oletko Ap varma, että allergia alkoi vaivaamaan vasta yli 50 v? Itse olen ilmeisesti ollut allerginen vuosikymmeniä, mutta tajusin asian vasta korona-aikaan. Aiemmin tämän ajan niistämiset ja yskimiset olen laittanut vain flunssatartuntojen piikkiin. Koronan alusta eteenpäin on tullut vältettyä mahdollisimman paljon tartunnan aiheuttajia, silti on nenä valunut huhti- toukokuussa. Nyt mulla on ollut hyvinkin yskäistä ja limaista aikaa, mutta ei muuten flunssasairauden tuntua eli koivuhan se tuota tekee. Omassa pihassa on kaiken lisäksi ihan kohtuullisesti koivuja.
T N60+
Tietysti olen, koska ikinä aiemmin ei ollut minkäänlaisia oireita siitepölyaikaan.En ole koronaakaan sairastanut kertaakaan, Tavalliseten flunssienkin välillä saattaa olla monta vuotta tai max 1 / vuosi.
Ja ei neuroplastisuus ole Maria Nordinin keksintöä, ihan tunnettu asia ympäri maailmaa. Mariasta voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta neuroplastisuus on tosi juttu. En minäkään ketään ihmistä fanita, vaan kiinnostaa eri vaihtoehdot, aina voi kokeilla onko hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Virittäydyn kiitollisuuden tilaan aina jos meinaa tulla oireita, auttaa, uskokaa tai älkää. (Lyhennetysti ilmaistuna.) Tätä on neuroplastisuus, jota Maria nordin yrittää opettaa ihmisille. Siitepölyhän ei ole ihmiselle mitenkään vaarallista, joten oireet on elimistön virhetulkinta, että olisi. Kehon voi opettaa pois siitä virhetulkinnasta.
No mun 6-vuotias lapseni ei kyllä varmaan ajattele asiaa mitenkään ennen allergiaoireiden puhkeamista ja mennä viipottaa kavereiden kanssa innoissaan silmät kirkkaanpunaisina. Eli ei auta positiivisuus valitettavasti. Näin ollut kolmevuotiaasta saakka eli en usko että on vaan virhetulkintaa. Toi Maria Nordin on ihan höpöhöpö nainen ja ihme huuhaa uskomuksia. Varmaan astmakin on vaan joku itse kehitetty ja itseparannettavissa oleva juttu? Vaikka olisi ihan taaperosta asti oireillut.
No joo . Tämä kevät ollut vähän helpompi eli tänä keväänä on pystynyt lapsi menemään ulos. Oireet silti melko voimakkaat maksimilääkityksistä huolimatta. Silmäoireet pahimmat. Onneksi on alkamassa siedätyshoito minkä pitäisi ihan oikeasti auttaa enemmän kuin se että.yrittää vaan ajatella positiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virittäydyn kiitollisuuden tilaan aina jos meinaa tulla oireita, auttaa, uskokaa tai älkää. (Lyhennetysti ilmaistuna.) Tätä on neuroplastisuus, jota Maria nordin yrittää opettaa ihmisille. Siitepölyhän ei ole ihmiselle mitenkään vaarallista, joten oireet on elimistön virhetulkinta, että olisi. Kehon voi opettaa pois siitä virhetulkinnasta.
On kyllä sinänsä ihme, että tämmöiselle tuomitulle eläinrääkkääjälle jotkut jotakin maksavat puoskaroinnistaan.
En maksa mitään, luin kirjan (en ostanut), ihan järkeviä päätelmiä, joten otin tietyt keinot kokeiluun. Oireethan on kehon puolustusreaktio. Mitä vastaan siitepölyallergikon keho puolustautuu kun siitepöly ei ole vaarallista? Keho tulkitsee sen olevan vaarallista ja puolustautuu. Muussa tapauksessa kaikki saisi oireita siitepö
Jos voit todistaa, että huijarimenetelmillä voi muuttaa kehon immuunireaktioita, niin saat kyllä lääketieteen Nobelin. Sehän poistaisi kaikki autoimmuunisairaudet alkaen reumasta ja kilpirauhasen sairauksista kokonaan. Jos Nobelia ei näy, voit päätellä siitä jotain...
Vierailija kirjoitti:
Ap jos sinulla on se hinkuyskä, jota leviää pk-seudulla? Tai joku muu infektio. Kuulostaa joltain muulta kuin koivuallergialta. Voi olla mitä muuta vain, esim se koronan uusi variantti tai muu virus.
T. Allergikko ja astmaatikko
Mitenkäs se hinkuyskäni ei tullut mukana sinne Etelä-Euroopan reissuun, vaan odotteli kiltisti koti-Suomessa paluutani? En ole pk-seudulta. Ja mitenkäs se "infektio", jonka seurauksena yksin, sattuukin juuri koivun siitepölyaikaan joka ikinen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virittäydyn kiitollisuuden tilaan aina jos meinaa tulla oireita, auttaa, uskokaa tai älkää. (Lyhennetysti ilmaistuna.) Tätä on neuroplastisuus, jota Maria nordin yrittää opettaa ihmisille. Siitepölyhän ei ole ihmiselle mitenkään vaarallista, joten oireet on elimistön virhetulkinta, että olisi. Kehon voi opettaa pois siitä virhetulkinnasta.
No mun 6-vuotias lapseni ei kyllä varmaan ajattele asiaa mitenkään ennen allergiaoireiden puhkeamista ja mennä viipottaa kavereiden kanssa innoissaan silmät kirkkaanpunaisina. Eli ei auta positiivisuus valitettavasti. Näin ollut kolmevuotiaasta saakka eli en usko että on vaan virhetulkintaa. Toi Maria Nordin on ihan höpöhöpö nainen ja ihme huuhaa uskomuksia. Varmaan astmakin on vaan joku itse kehitetty ja itseparannettavissa oleva juttu? Vaikka olisi ihan taaperosta asti oireillut.
No joo . Tämä kevät ollut vähän helpompi eli
Allergiat on usein geneettisiä, joten se virhetulkinta on synytynyt jollain esivanhemmalla ja periytynyt. En jättäisi 6v lääkitsemättä, mutta isompana, viimeistään aikuisena kokeilisin muitakin keinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virittäydyn kiitollisuuden tilaan aina jos meinaa tulla oireita, auttaa, uskokaa tai älkää. (Lyhennetysti ilmaistuna.) Tätä on neuroplastisuus, jota Maria nordin yrittää opettaa ihmisille. Siitepölyhän ei ole ihmiselle mitenkään vaarallista, joten oireet on elimistön virhetulkinta, että olisi. Kehon voi opettaa pois siitä virhetulkinnasta.
On kyllä sinänsä ihme, että tämmöiselle tuomitulle eläinrääkkääjälle jotkut jotakin maksavat puoskaroinnistaan.
En maksa mitään, luin kirjan (en ostanut), ihan järkeviä päätelmiä, joten otin tietyt keinot kokeiluun. Oireethan on kehon puolustusreaktio. Mitä vastaan siitepölyallergikon keho puolustautuu kun siitepöly ei ole vaarallista? Keho tulkitsee sen olevan vaarallista ja puolustaut
Jos voit todistaa, että huijarimenetelmillä voi muuttaa kehon immuunireaktioita, niin saat kyllä lääketieteen Nobelin. Sehän poistaisi kaikki autoimmuunisairaudet alkaen reum
Tavallaan sillä menetelmällä huijataankin aivoja. Kunnes niiden käsitys todellisuudesta muuttuu pysyväksi. Toimiihan lumelääkkeetkin vaikka ei pitäisi.
Kai sinulla voi yksilöllisesti olla millainen vointi vaan tänä vuonna.
Yleisesti kuitenkin koivuallergikoilla on tämä vuosi helpohko. Ensi vuonna tulee olemaan taas vaikeaa, ellei satu satamaan joka päivä. 🤞Siitepölymäärät koivuissa vuorottelevat pieninä ja isoina joka toinen vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virittäydyn kiitollisuuden tilaan aina jos meinaa tulla oireita, auttaa, uskokaa tai älkää. (Lyhennetysti ilmaistuna.) Tätä on neuroplastisuus, jota Maria nordin yrittää opettaa ihmisille. Siitepölyhän ei ole ihmiselle mitenkään vaarallista, joten oireet on elimistön virhetulkinta, että olisi. Kehon voi opettaa pois siitä virhetulkinnasta.
On kyllä sinänsä ihme, että tämmöiselle tuomitulle eläinrääkkääjälle jotkut jotakin maksavat puoskaroinnistaan.
En maksa mitään, luin kirjan (en ostanut), ihan järkeviä päätelmiä, joten otin tietyt keinot kokeiluun. Oireethan on kehon puolustusreaktio. Mitä vastaan siitepölyallergikon keho puolustautuu kun siitepöly ei ole vaarallista?
----
Aivoja voi huijata olemaan huomaamatta sairautta, itse sairautta sillä ei voi poistaa. Voit esim yllättävän pitkälle huijata itseäsi olemaan näkemättä melanoomaluomea ihollasi, mutta se ei silti oikeasti poista sitä syöpää.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vastaaja lisää, että olen Keski-Suomessa ja voi olla, että oireeni on lepästäkin. En erota koska leppäoireet loppuu ja koivu aloittaa.
Samoin Keski-Suomesta. Viime vuosina olen tajunnut että suuri osa oireista tulee lepästä, kun alkaa jo maaliskuun lopussa. Myös pohjoisemmassa asuessani. Toistuu joka vuosi.
Ei tarvetta todistella mitään, mutta monet on saaneet apua neuroplastisuuden menetelmistä. Kannattaa joskus kokeilla jos asia kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut huomattavan helppo kevät!
Joka toinen vuosi on paha koivuallergia, kun on paljon siitepölyä ja se oli viime vuonna. Silloin tarvitsin taas kortisonia tablettina.
Tänä keväänä on riittänyt normaali antihistamiini. Toki laitoin ikkunoihin hyvissä ajoin siitepölykankaat, eikä parvekkeenovea avata ennen kuin kukinta on ohi. Köytän ulkona eri vaatteita luin sisällä ja peitä hiukset huolella. Nukkumaan menen suihkun kautta. Nämä toimet ovat olleet minulle keväisin itsestäänselvyyksiä jo 30 vuotta.
Ensi keväästä tulee taas paha, silloin pitää varmaan käyttää ulkona hengityssuojaa kuten viime vuonna.
Miksi et mene siedätyshoitoon?
Ensi syksynä on tarkoitus aloittaa mulle siedätyshoito.
t. ap
Ensimmäinen vastaaja lisää, että olen Keski-Suomessa ja voi olla, että oireeni on lepästäkin. En erota koska leppäoireet loppuu ja koivu aloittaa.