Äidiksi yhä vanhempana, miten tulevat isovanhemmat enää jaksavat auttaa?

Oletpa huonossa kunnossa ja vanhentunut nopeasti. Ikäisesi ovat vielä työelämässä, miten siellä selviät?

Minun äitini on pian 70, ja hän jaksaa kyllä touhuta ja hoitaa lapsenlapsia. Järjestää juhlia, remontoi taloaan ynnä muuta.

Jokainen ihan itse on vastuussa lapsen teostaan ja myös hoidostaan, eikä kenenkään kyllä kannata suunnitella elämää isovanhempien mukaan, suuntaan eikä toiseen. 

Sinun kuntosi kyllä nyt huolettaa hieman

Vierailija kirjoitti:

Oletpa huonossa kunnossa ja vanhentunut nopeasti. Ikäisesi ovat vielä työelämässä, miten siellä selviät?

Minun äitini on pian 70, ja hän jaksaa kyllä touhuta ja hoitaa lapsenlapsia. Järjestää juhlia, remontoi taloaan ynnä muuta.

Jokainen ihan itse on vastuussa lapsen teostaan ja myös hoidostaan, eikä kenenkään kyllä kannata suunnitella elämää isovanhempien mukaan, suuntaan eikä toiseen. 

Sinun kuntosi kyllä nyt huolettaa hieman

Hänen on työkyvyttömyyseläkkeellä, ei siellä olla huvin vuoksi.

Kylläpä aloittaja saa ärhäkkää palautetta. Yleistää ei tietysti saisi, mutta ei hänen omaa kokemustaan saisi täysin tyrmätä. Ymmärrän hyvin häntä, tuo on ihan todellinen ilmiö vaikkei tietenkään koske kaikkia. 

Olen sivusta seurannut useampaakin perhettä, jossa pienet lapsenlapset tuodaan flunssaisinakin hoitoon yli 70-vuotiaille isovanhemmille. Hoitoapu on viikoittaista.

Tilanne on sikäli hyvä, että nämä hyväkuntoiset isovanhemmat eivät valita vaan iloitsevat lapsenlapsista ja kaikki hyötyvät. Mutta en yhtään epäile, etteikö joku isovanhempi voisi kokea väsymystä vastaavissa olosuhteissa, varsinkin jos on perussairauksia ja lastenlapset ovat kovin vilkkaita.

Tietysti silloin isovanhempien pitäisi pystyä sanomaan suoraan vanhemmille ettei jaksa hoitaa tai ei halua ottaa sairaita lapsia hoitoon jos on haasteita terveyden ja jaksamisen kanssa, mutta osalle kynnys tuntuu olevan korkea kieltäytyä.

Näyttäisi myös olevan joissain tapauksissa niin, että työelämän vaatimukset ja muiden turvaverkkojen vähyys saattavat tehdä sen, että lasten vanhemmat ovat toisinaan hieman välinpitämättömiä sen asian suhteen, että sairas lapsi voi tartuttaa sairauden myös isovanhemmille.

Tämähän ei ole mikään ongelma, jos se isä olisi aina 10-20 vuotta nuorempi.  Hän jaksaisi hoitaa, sanoin jäsen isänsä. Tämä auttaisi myös miesten pariutumisongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletpa huonossa kunnossa ja vanhentunut nopeasti. Ikäisesi ovat vielä työelämässä, miten siellä selviät?

Minun äitini on pian 70, ja hän jaksaa kyllä touhuta ja hoitaa lapsenlapsia. Järjestää juhlia, remontoi taloaan ynnä muuta.

Jokainen ihan itse on vastuussa lapsen teostaan ja myös hoidostaan, eikä kenenkään kyllä kannata suunnitella elämää isovanhempien mukaan, suuntaan eikä toiseen. 

Sinun kuntosi kyllä nyt huolettaa hieman

Hänen on työkyvyttömyyseläkkeellä, ei siellä olla huvin vuoksi.

Luetaan, mutta ei ymmärretä sisältöä. Pääasia on, että päästään kommentoimaan ivallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletpa huonossa kunnossa ja vanhentunut nopeasti. Ikäisesi ovat vielä työelämässä, miten siellä selviät?

Minun äitini on pian 70, ja hän jaksaa kyllä touhuta ja hoitaa lapsenlapsia. Järjestää juhlia, remontoi taloaan ynnä muuta.

Jokainen ihan itse on vastuussa lapsen teostaan ja myös hoidostaan, eikä kenenkään kyllä kannata suunnitella elämää isovanhempien mukaan, suuntaan eikä toiseen. 

Sinun kuntosi kyllä nyt huolettaa hieman

Hänen on työkyvyttömyyseläkkeellä, ei siellä olla huvin vuoksi.

Luetaan, mutta ei ymmärretä sisältöä. Pääasia on, että päästään kommentoimaan ivallisesti.

Siltähän se tosiaan vaikuttaa, kun pitää äimistellä tk-eläkeläisen kuntoa ja olla oikein huolestunut. Häpeäisit.

Olen saanut lapset 33-, 35- ja 37-vuotiaana. Isovanhemmat olivat yli 60v ja huonokuntoisia. Vaikka he olisivat olleet nuorempia ja hyväkuntoisia, hoitoapua ei olisi ollut saatavilla, sillä he asuivat 600km ja 850km päässä. Mistä ihmeestä on tullut käsitys, että kaikkien isovanhemmat asuvat samalla tai edes viereisellä paikkakunnalla? Meillä ei ollut tukiverkostoja mutta pärjättiin. Kuopuskin jo 24v. 

Työkaverini on tullut  mummoksi juuri tuossa "oikeassa" iässä. Hän tulee joka maanantai töihin rättiväsyneenä kun on joutunut koko viikonlopun hoitamaan lapsenlapsia. Ei käy kateeksi. Itselläni ei ole lapsenlapsia ja toivottavasti ei tulekaan. 

Olin 60 v saadessani ekan lapsenlapsen. Oma äitini ei hoitanut minun lapsiani ja anoppi hoiti jonkun verran, mutta alkoikin hoitamisten jälkeen määräillä kaikesta.

Nyt lapsenlapseni ovat esiteinejä ja vauvasta asti olen aina pyydettäessä hoitanut. Meillä on mahtavan hyvät välit ja odottavat lomaa innolla, kun pääsevät mökille. Olen jo yli 70 reilusti ja sovittiin nuorten kanssa, että alkavat hommissa auttamaan enemmin, niin saavat olla niin paljon kuin haluavat.

Välillä väsyttää, mutta on kyllä ollut antoisaa heidän seuransa.

Me tehtiin lapset nuorena. Valitettavasti miehen vanhemmat eivät olleet, joten apu on kulkenut heidän suuntaansa jo kauan. Kun ei omasta omakotitalosta voi mihinkään muuttaa, niin sinne vaan rännejä putsaamaan ja kattoa tyhjäämään lumesta taaperoiden kanssa. 

Isäni on juoppo, joten välit katki sinne. Äitini perusti uuden yrityksen pian sen jälkeen, kun esikoisemme syntyi. Hän ei paljon ehtinyt hoitaa. Sen sijaan apua tarvittiin, kun yksinyrittäjänä tulee vastaan kaikenlaista. Tietoteknistä haastetta ja katoavia tilauksia, yrityksen tilojen remonttia, yms. 

Lasten teini-ikä meni miehen äitiä (saatto)hoitaessa. Äitini on hieman pystynyt luomaan välejä läheisimmiksi lapsiin eläkkeelle jäätyään.

Me oltiin siis 22v ja 25v esikoisen syntyessä. Vähän alkaa jo tuntua, että mitäs jos keskittyisi hetken vain itseensä ja oman perheen asioihin. 

Ei ole mitään velvollisuutta hoitaa

Ei ole isovanhempien tehtävä hoitaa ketään. Minunkin isovanhempani eivät hoitaneet minua  koska heillä oli paljon lapsenlapsi eikä todellakaan velvollisuutta hoitaa. 

Itse perustin perheen 2000-luvun alussa ja silloin (jo) rummutettiin niin paljon isovanhempien väsymisestä lastenhoitoapuna, joten oli alunalkaen selvää, että lastenlapset eivät lähtökohtaisesti ole hoidossa isovanhemmilla. Aikaa he saivat toki lastenlasten kanssa viettää, mutta heidän omilla ehdoillaan. Tällä oli se seuraus, että appi auttoikin muutaman kerran mielellään ihan tarpeeseen ja oma äitini myös. Anoppi osasi kieltäytyä ja tätä toivetta kunnioitimme. Itse asiassa joskus täytyi tehdä päätöksiä anopin puolesta, kun vaimo tunsi äitinsä mukavuusalueen kapeuden paremmin kuin hän itse.

Eli meillä olisi ollut ihan sama, minkä ikäisiä isovanhemmat ovat. Sitten viedään lastenlapset näytille palvelutaloon.

Myytti niin ihanista ja osallistuvista isovanhemmista on tosi vahva, mutta ei ne kaikki vaan ole sellasia. Joukkoon mahtuu kaikenlaista tallaajaa, että ei siinä lapsenteko iällä välttämättä ole merkitystä

Jaksaa aina ihmetyttää nämä "siirrätte lasten tekoa" -tyyliset kommentit, jotka osoittaa ettei ymmärretä ihmisten erilaisia elämäntilanteita ollenkaan.

Tuo sisältää oletuksen, että 20-30 -vuotiaalla naisella on kaikki mahdollisuudet alkaa hankkia lapsia, kunhan vain laiskuuttaan tai mukavuudenhaluaan siirtää asiaa eteenpäin. 

Mitä jos ei ole kumppania? Tai on kumppani, joka ei halua lapsia? Tai oma fyysinen tai henkinen terveys ei ole kunnossa? Ovatko nämä ap:n mielestä riittävän hyviä syitä "siirtää lasten hankintaa"? 

Olen nähnyt terveiden yhdeksänkymppisten isoisovanhempien hoitavan säännöllisesti taaperoita taloyhtiömme pihalla. Kertoivat, että oli heille suuri ilo ja tulevat aina, kun pyydetään.

Kai tuo "jaksaminen" on usein ihan asennekysymys isovanhemmilla. Omilta vanhemmilta sain apua vain ihan hätätilanteissa, miehen vanhemmista ei ollut mitään apua koskaan, vaikka lapseni olivat heidän ainoat lastenlapset.

Olet saanut vähän ikäviä kommentteja, mutta yhteiskunnallisesti ilmiö on ihan tuttu ja tunnistettu. Kun lapsia saadaan yhä myöhemmällä iällä, myös isovanhemmat ovat yhä vanhempia. Lapsiperheet ovat yhä enemmän yksin. (Asiaan kyllä vaikuttaa myös aikaisempaan verrattuna korkeampi eläkeikä.) Tavallaan välistä on tippunut kokonaan yksi sukupolvi. Isovanhemmiksi tullaan nykyisin usein siinä iässä, kun aiemmin ehkä tultiin isoisovanhemmiksi. Siksi vertailu siitä, miten "ennen" isovanhemmat auttoivat, ei ole reilu.

Yhä tutumpaa on myös sandwich-ilmiö, jossa naisella on samaan aikaan hoidettavana alaikäisiä lapsia ja oma vanhempi. 

Ei tämä ole vain yksilön oma päätös, vaan osa rakenteellista kehitystä.

Sain ensimmäiset lapseni päälle parikymppisinä. Isovanhemmat olivat juuri ja juuri saaneet oman katraansa kasvatettua, eihän heitä ymmärrettävästi kiinnostanut hirveämmin lapsenlapsia ruveta hyysäämään vaan keskittyivät uraansa. Ja niin se pitää ollakin. Nyt kun olen itse kasvattanut omat lapseni toyaaliyh:na, niin en ole mitenkään parhaissa voimissani, ei vielä lapsenlapsia olekkaan, mutta vois olla. Koen kuitenkin tarvitsevani vähän lepoa urakan jälkeen. Lapsien hoitaminen ja kasvatus on vanhempien tehtävä eikä isovanhempien. 

Vierailija kirjoitti:

Sain ensimmäiset lapseni päälle parikymppisinä. Isovanhemmat olivat juuri ja juuri saaneet oman katraansa kasvatettua, eihän heitä ymmärrettävästi kiinnostanut hirveämmin lapsenlapsia ruveta hyysäämään vaan keskittyivät uraansa. Ja niin se pitää ollakin. Nyt kun olen itse kasvattanut omat lapseni toyaaliyh:na, niin en ole mitenkään parhaissa voimissani, ei vielä lapsenlapsia olekkaan, mutta vois olla. Koen kuitenkin tarvitsevani vähän lepoa urakan jälkeen. Lapsien hoitaminen ja kasvatus on vanhempien tehtävä eikä isovanhempien. 

Lasten isälle olisi kuulunut puolet kasvatus- ja hoitotaakasta. Tämä miesten luistaminen on satakertaa suurempi riski äitien uupumiseen kuin isovanhempien tarjoaman hoitoavun puuttuminen.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain esikoisen 20-vuotiaana ja kuopuksen 42-vuotiaana. Isovanhemmat eivät ole auttaneet mitenkään missään kohtaa, vaikka ovat siis edelleen elossa ja pirteitä 65-vuotiaita. 

Tismalleen näin! Esikoinen 21-vuotiaana ja kuopus 40-vuotiaana, yhtä vähän on apua saanut joka vuosikymmenellä 

Isovanhemmat ovat yksilöitä. Ei ole kaikki mummot eikä vaarit samanlaisia, eikä tarvitse. Jotkut pitävät pienten lasten hälystä ja seurasta, jotkut eivät erityisesti välitä. Sitä pitää kunnioittaa.