Äidiksi yhä vanhempana, miten tulevat isovanhemmat enää jaksavat auttaa?

"Hoida 1-2 vuotiasta vilkasta taaperoa muutama tunti niin saman verran eli muutaman päivän kestää palautua hoitokeikan fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta."

Eihän se ole saman verran.

- toinen on 1-2 TUNTIA

- toinen on 1-2 PÄIVÄÄ

Etkö siis erota enää tunnin ja päivän eroa.

Mulla on hyväkuntoiset 65+ vanhemmat ja ihan hyvin jaksavat. Isäni käy leikkipuistossa lapsen kanssa ja keinuu ja riehuu mukana. Käyvät myös uimassa jne. Riippuu tosiaankin siitä missä kunnossa on eikä välttämättä niin paljon iästä.

Oma äitini sai minut 37-vuotiaana ja itse sain lapsen 32-vuotiaana. Nykyään on yli 80v ja vielä virkeä, ajelee autoa, asuu yksin itsenäisesti ilman mitään kotihoitoa, ei muistiongelmia. Kuskailee lapsiani harrastuksiin ja lapset välillä käy yökylässä hänen luona.

Ei toki onnistu sellaiselle joka on ihan romuna jo 70-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletpa huonossa kunnossa ja vanhentunut nopeasti. Ikäisesi ovat vielä työelämässä, miten siellä selviät?

Minun äitini on pian 70, ja hän jaksaa kyllä touhuta ja hoitaa lapsenlapsia. Järjestää juhlia, remontoi taloaan ynnä muuta.

Jokainen ihan itse on vastuussa lapsen teostaan ja myös hoidostaan, eikä kenenkään kyllä kannata suunnitella elämää isovanhempien mukaan, suuntaan eikä toiseen. 

Sinun kuntosi kyllä nyt huolettaa hieman

Hänen on työkyvyttömyyseläkkeellä, ei siellä olla huvin vuoksi.

Luetaan, mutta ei ymmärretä sisältöä. Pääasia on, että päästään kommentoimaan ivallisesti.

Siltähän se tosiaan vaikuttaa, kun pitää äimistellä tk-eläkeläisen kuntoa ja olla oikein huol

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ap aloittaa tuomitsevan ketjun ja odottaa komppausta. Ei se niin mene. 

Minun mummo hoiti meitä ihan valtavalla rakkaudella ja omasta tahdostaan ja meidänkin lapsia hoito ollessaan isomummo.

Tosin ei enää hänen ollessa 80-vuotias uskallettu itse jättää lapsia pitkiksi ajoiksi hoitoon ihan turvallisuussyistä. Ikinä ei mielestään saanut tarpeeksi meistä ja rakasti lapsia yli kaiken. Anoppi on nyt 67-vuotias eikä voisi vähempää lapsirakas olla, sen huomaa kaikesta, miten toiset ihmiset eivät vaan halua/osaa olla luontevia lasten kanssa.

Anoppi on nähnyt lastamme viimeksi 2kk sitten, ei tule käymään ikinä vaikka pyydettäs, eikä siellä voi käydä kun kämppä on surmanloukku vilkkaalle taaperolle.

Ikinä ei ole tarjolla mitään lapselle, mikä olis ollut ihan poissuljettu oman mummon luona. Pakastimessa oli aina Eskimoita ja hän paistoi piirakoita, perunoita ja kalaa, tiesi mistä tykätään. Karjalaiseen kulttuuriin kuului vieraanvaraisuus muutenkin, anoppi ei sellaisesta edes ymmärrä.

Anopin iässä oma mummoni oli todella topakka hoitaja ja ripeäotteinen, juoksi meidän perässä vaikka ei mikään sporttityyppi ollut, vaan pullantuoksuinen ja pehmeä. 

Omalta mummolta opin marjastelut, ruuanlaitto- ja leipomistaidon, eineksiä mummo vältteli aina eikä tullut kuuloonkaan että aikuinen ihminen mättäisi jotain jäätelö litratolkulla telkkaria katsoen niin kuin anoppi.

Oman mummon arvon ymmärrän vasta nyt kun tulin toisen kerran äidiksi 39 vuotiaana, kun elossa ei ole enää omia vanhempia eikä muita kuin tämä anoppi.

Antaisin mitä vaan, että lapsellani olisi välittävä ja lämmin mummo, ei tunnekylmä ja estoinen, kuten nyt. 

Joten ei se iästä ole kiinni jaksaako lasten kanssa, ihminen on juuri niin väsynyt kuin haluaa olla. Minun mummolle lukuisat lapsenlapset antoivat voimaa, anopilta yksikin lapsi vie loputkin energiat.

Ihmiset ovat yksilöitä. Ap ei jaksa kuusikymppisenä hoitaa lapsenlapsia, kun meillä on suvussa mummut hoitaneet lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia kasikymppisinä. 

Mun vanhemmat ovat olleet taakka aina. Oma lapsien hankinta siirtyi nelikymppiseksi, koska en vain olisi jaksanut yksinhuoltajana nuorempana. Nyt on enää se ja sama onko miestä tai tukiverkkoja, kun on oma pää ja lompakko kunnossa. Mieluummin olisin isovanhempi kuin vanhempi, mutta olen vain kiitollinen, että ylipäätään sain lapset.

Olen aina olettanut, että lapset hoidetaan itse, kuten teimme mieheni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minun mummo hoiti meitä ihan valtavalla rakkaudella ja omasta tahdostaan ja meidänkin lapsia hoito ollessaan isomummo.

Tosin ei enää hänen ollessa 80-vuotias uskallettu itse jättää lapsia pitkiksi ajoiksi hoitoon ihan turvallisuussyistä. Ikinä ei mielestään saanut tarpeeksi meistä ja rakasti lapsia yli kaiken. Anoppi on nyt 67-vuotias eikä voisi vähempää lapsirakas olla, sen huomaa kaikesta, miten toiset ihmiset eivät vaan halua/osaa olla luontevia lasten kanssa.

Anoppi on nähnyt lastamme viimeksi 2kk sitten, ei tule käymään ikinä vaikka pyydettäs, eikä siellä voi käydä kun kämppä on surmanloukku vilkkaalle taaperolle.

Ikinä ei ole tarjolla mitään lapselle, mikä olis ollut ihan poissuljettu oman mummon luona. Pakastimessa oli aina Eskimoita ja hän paistoi piirakoita, perunoita ja kalaa, tiesi mistä tykätään. Karjalaiseen kulttuuriin kuului vieraanvaraisuus muutenkin, anoppi ei sellaisesta edes ymmärrä.

 

Entä oma äitisi? Millainen mummo hän on? 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minun lapseni eivät ole hankkineet lapsia kovin nuorina. Itse sain esikoiseni 30 vuotiaana, ja kuopukseni 43 vuotiaana. Huhhuh, jos siihen pikkulapsivaiheeseen olisi pitänyt vielä lastenlapsia ottaa hoitoon. Ei olisi onnistunut.

Nyt, kun alan olla jo oikeassa mummoiässä, 55v, voisin jo keretäkin mummoilemaan. Mutta eipä tässä kiirettä ole.

Minä ole myös 55-vuotias ja lapseni ovat reilu parikymppisiä. En usko, että he vuosiin hankkivat lapsia. Eikä kiirettä.ole.

Mitään ongelmaa ei ole. Hankit lapsen lähempänä 40-ikävuotta, lapsesi tekee sitten tulevaisuudessa samoin. Mummo on sitten lähempänä 80 - vuotias. Harva uskaltaa antaa sen ikäiselle pienen lapsen hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Minun mummo hoiti meitä ihan valtavalla rakkaudella ja omasta tahdostaan ja meidänkin lapsia hoito ollessaan isomummo.

Tosin ei enää hänen ollessa 80-vuotias uskallettu itse jättää lapsia pitkiksi ajoiksi hoitoon ihan turvallisuussyistä. Ikinä ei mielestään saanut tarpeeksi meistä ja rakasti lapsia yli kaiken. Anoppi on nyt 67-vuotias eikä voisi vähempää lapsirakas olla, sen huomaa kaikesta, miten toiset ihmiset eivät vaan halua/osaa olla luontevia lasten kanssa.

Anoppi on nähnyt lastamme viimeksi 2kk sitten, ei tule käymään ikinä vaikka pyydettäs, eikä siellä voi käydä kun kämppä on surmanloukku vilkkaalle taaperolle.

Ikinä ei ole tarjolla mitään lapselle, mikä olis ollut ihan poissuljettu oman mummon luona. Pakastimessa oli aina Eskimoita ja hän paistoi piirakoita, perunoita ja kalaa, tiesi mistä tykätään. Karjalaiseen kulttuuriin kuului vieraanvaraisuus muutenkin, anoppi ei sellaisesta edes ymmärrä.

 

Sinä olet kylmä, estoinen ja ilkeä. Ei kenestäkään pidä noin rumasti kirjoittaa kuin sinä kirjoitat anopistasi. Muista, että se kertoo eniten sinusta. 

Meidän suvussa joka toinen sukupolvi tekee lapset 20+ v ja joka toinen 30 v. 

Ehkä se ei jatku enää, koska olin itse se 30+ ja lapseni ovat jo n 20v eivätkä seurustele vielä.  

Ihmiset ovat iästä riippumatta hyvinkin erikuntoisia, joku 70-vuotias voi olla virkeämpi ja jaksavampi kuin joku toinen 50-vuotias. Eikä isovanhemmilla ole muutenkaan mitään velvollisuutta hoitaa lastenlapsiaan. Eri asia tietysti, mikäli he itse haluavat.

Kuulun ryhmään, jossa isovanhemmat toimivat lastenlastensa kokoaikaisina "vanhempina". Oletkos tullut ajatelleeksi ap, että jaksaminen ei ole iästä kiinni?