Miksi yhä edelleen liikunnanopettajat pilaaavat liikuntakiinnostuksen

Mutta kuten sanottu, sen voi varmasti toteuttaa monella tavalla. Ja joka tapauksessa lasta kannustaen. Itse muistan, että ala- ja yläasteen liikuntatunnit nimenomaan keskittyivät tuohon kilpailuun ja mittaamiseen. Lukiossa annettiin jo painoarvoa asenteellekin. Silloin minunkin numeroni viimein nousi, kun olin aina asianmukaisesti varustautunut ja tein mitä piti. En vain ollut erityisen hyvä urheilussa. Alemmilla luokilla sain aina huonoja numeroita, vaikka yritin parhaani ja olin innostunutkin ja varusteet yms olivat kunnossa. Asenne oli siis ihan sama.

Ala-asteella luokanopettaja piti meille liikuntatunnit ja oli aivan kamala. Kyllä siinä sai kuulla olevansa huono kun ei esim. jaksanut työntää kuulaa samaa matkaa kuin luokan isoimmat tytöt (olin luokan pienin ja hentoisin tyttö). Kaikesta kilpailtiin. Miksei liikuntatunteja voisi suunnitella niin, että vaan yhdessä liikuttaisiin eikä kaikesta pitäisi kilpailla??



Yläasteella liikunnanopettaja oli karmea vanha harppu, joka haisi vanhalle viinalle ja tupakoi kesken liikuntatuntien (ulkona ollessamme siis). Huuti kuin hullu meille ja oli jatkuvasti pahalla tuulella. Lukiossa oli melkeinpä samanlainen hullu liikunnanopettajana.



Luulisi että jo nykyään olisi kehitetty jotenkin erilaisia opetusmenetelmiä, eikä liikuntatuntien pitäisi olla sitä samaa kärsimystä edelleen... itse en ole oikein enää peruskoulun ja lukion jälkeen innostunut liikunnasta.

Itse olen käynyt Nuoren Suomen liikuntaleikkikoulunohjaajakurssin ja se oli tosi hyvä! Esim. periaate, että lapsia ei jonotuteta yhteen suorituspisteeseen (jota se meillä aina oli koulussa!) vaan laitetaan lapset mielummin riviin, jotta kaikki saavat useita toistokertoja. Ah, niin yksinkertaista ja toimivaa :)

Olin ala-asteella, 4 tai 5. luokka, ja oli hiihtoa. Liikunta tunnit olivat päivän viimeiset tunnit. Olimme ladulla ja tottakai olin viimeinen. Kun tulin lopulta ' maaliin' , niin kaikki muut olivat jo lähteneet. Lämmintä mehua ei enää ollut (muille oli). Liikunnan opettaja oli aivan kypsänä, oli sentää odottanut paluutani. Ope marisi siinä jotakin sellaista, että olisi päässyt jo kotiin, jos olisin hiihtänyt nopeammin. Tahallanihan minä hiihdin hitaasti ja jäin viimeiseksi...



Vihasin luistelua. En osannut luistella edes takaperin. Aina harjoiteltiin vaan jotain kaunoluistelua. Aina paleli.



En osannut uida. Opin joskus kolmannella kai. En ollut opettajalle mitää, kun en suorittanut muuta kuin merenneidon.



Ja se Jumppakärpänen. Että vihasin sitä. Siinä jumppamatolla piti temppuja tehdä, ja kaikki muut sen ympärillä katsoivat ja nauroivat.



Ammattikoulussa pinnasin liikunnasta yhden vuoden. Tyttöjen liikunnan opettaja luuli minun olevan poikien kanssa (olin poikaluokalla ainoana tyttönä) ja poikien opettaja tyttöjen kanssa. Minä en ollut missään. Ihme kyllä pääsin siitä läpi silti. Kaipa armahtivat, kun koulumenestys oli huippuluokkaa muuten.



Onneksi minulla oli epäurheilullinen kaveri, jonka kanssa olimme aina viimeisiä. Ainut mukava muisto koululiikunnasta. Kuudennella luokalla liikunnan opettaja antoi meidän pelata kahdestaan squashia ulkona. Kaipa hän näki, että siinä sentään liikuimme ja meillä oli hauskaa.



Vihaan liikuntaa.

Ihan vois vaan sanoo, että monelta puuttuu positiivista asennetta ja kypsää suhtautumista lapsen sanomisiin. Opettajia on varmasti moneen lähtöön, eikä opekaan jaksa aina olla positiivinen. En vaan ymmärrä, miks sitä hiihtoa inhotaan periaatteesta. Mun mielestä on väärin mollata opettajia. Nykyajan ihmisiltä puuttuu kunnioitusta muita kohtaan. Lapsilta opettajia ja muita aikuisia kohtaan. Varmasti opettaja yrittää tehdä työnsä hyvin - moni vois kokeilla 30 mukulan liikuntatunnin pitämistä. Lähtekää äidit seuraamaan niitä tunteja, opetus on julkista, ja lausukaa vasta sitten mielipiteenne. Teillä ei ole muuta faktaa kuin lapsen sana. Yks opettaja sanoi mielestäni viisaasti vanhempainillassa: " Älkää uskoko kaikkea mitä lapsenne kertovat kotona, minäkään en usko kaikkea, mitä lapsenne kertovat koulussa." Lapsille rajoja, vähemmän tietokonetta, ja koko perhe liikkumaan yhdessä! Liikuntatunnitkin sujuvat varmaan sen jälkeen paremmin :O) Ja vanhemmathan voivat vaikuttaa todella paljon lapsen suhtautumiseen - liikuntatunteihin ja opettajiin omalla esimerkillä - joko positiivisella tai negatiivisella.

Siis se opettajan vanhempainiltasanominen meni suunnilleen näin: " Älkää uskoko kaikkea, mitä lapsenne kertovat koulussa tapahtuneen, minäkään en usko kaikkea mitä kotona on kuulemma tapahtunut" . Siis lapset voivat ilmeisesti kertoa opelle aivan älyttömiä juttuja mm. vanhemmistaan ja vielä muiden oppilaiden kuullen...

Vihasin kanssa koululiikuntaa, mutta itsepintaisesti pistin vastaan. Vihaan vaan niin hitosti kaikkia ryhmäjuttuja. Vapaa-aikana lenkkeilin, jumppasin, kävin punttiksella ja ratsastamassa.

En edelleenkään ymmärrä, miksi piti niitä samoja pelejä jaanata aina ja aina, vuodesta toiseen. Liikunnassa kaikki eivät voi, eikä ole tarpeen, olla hyviä kaikissa lajeissa. Sen sijaan kansanterveyden vuoksi olisi pirun hyvä, että koululiikunta auttaisi jokaista löytämään sen omimman lajin, joka motivoisi jatkamaan liikuntaa koko loppuelämän.



Kyllä koulussa muutenkin joudutaan tekemään asioita, jotka eivät niin miellyttäisi. Joudutaan tulemaan tunneille aikaisin ja tekemään läksyt, vaikka ei ehkä huvittaisi. Että turha syyttää curlingiudesta, jos purnaa laaduttomasta liikunnanopetuksesta.



-39-

Tuskin nämä monet huonot kokemukset ihan sattumaakaan on.



Ja sitä paitsi on aika paksua odottaa lasten kunnioittavan liikunnanopettajaansa, kun koululaitoksemme koko liikuntaperinne ei kunnioita lasta yksilönä vähääkään.



Uudistuksille olisi korkea aika!

on sitä, että oppilaat valitsevat joukkueet! Voi, miten aikanaan säälin niitä viimeiseksi jääneitä. Olisin varmaan itsekin kuulunut heihin, mutta bestikseni oli hyvä ja hänet valittiin aikaisemmin ja niin siis minutkin vähän hänen jälkeensä.

Joukkueiden valitseminen näin on monelle oppilaalle painajaista!

Ja todella vieläkin näin tehdään! Ja sitten ihmetellään, miksi liikuntatunteja vihataan.....!

Käsittämätöntä, että sellaista muinaisjäännettä ylläpidetään vieläkin.

NYT KYSYMYS TEILLE LIIKUNNAN OPET: Miksi tätä samaa kaavaa pitää toistaa yhä aina uudestaan ja uudestaan, eli miksi ette itse jaa oppilaita joukkueisiin (erilaisissa peleissä, esim pesis, jäkis jne), vaan aina annetaan oppilaiden itse vuorotellen huutaa kunnes aina ne samat jäävät viimeiseksi. Aina. Eikö tuo ole tosi törkeää itsetunnon latistamista. Ketä tämä käytäntö palvelee? Miksi liikunnan opetuksessa halutaan kadottaa liikkumisen ilo?

Annetaan vaan lasten kärsiä, kuonnioitustahan se vaan on opettajaa kohtaan. Viis itsetunnosta.

Lapseni, kaksoset tyttö ja poika ovat nyt 10 vuotiaita ja siis neljännellä luokalla. heti ensimmäiseksi ekaluokan aluksi menin open kanssa juttelemaan ja sanoin ettei minun lasteni liikuntaa SAA mitata sekuntikellon tai mittanauhan mukaan. On toiminut tähän asti, kun itsekin liikuntaan erikoistunut opettaja on samaa mieltä. Tiedä sitten miten käy, kun siirtyvät eri kouluun.

Meillä aikoinaan liikan nro määräytyi vain näiden mitattujen tulosten perusteella ja sain siitä järkyttävät traumat, vasta aikuisena löysin liikunnan ilon. itse liikun lasten kanssa, ja molemmilla on myös omat liikunnalliset harrastuksensa, mutta koska he liikuvat vain omaksi ilokseen ja omaa terveyttään ylläpitääkseen niin en näe mitään syytä miksi heidän liikuntanumeronsa perustuisi johonkin pituushyppyyn tms. mitä nämä opetussuunnitelmat ovat pullollaan.

Siinä mielessä liikunta eroaa täysin matikasta, äikästä ym.

Vierailija:

matematiikassa myös opetetaan kuinka pääsee oikeaan tulokseen, eikä vain pistetä ekalla pluslaskutunnilla testiä pystyyn kuinka hyvin kaikki laskee.

Sillä juuri noin meillä oli koulussa: pituushyppyä ei opetettu, vaan annettiin kolme hyppyvuoroa ja tulokset merkittiin ylös. Uintia ei opetettu, vaan mentiin altaaseen ja otettiin krooli ja rinuliuinti-nopeusajat. Ei siis kyse ole vain siitä, että " mä en halua uida tai hypätä pituushyppyä" . Vaan siitä, että koska lajeja ei _opetettu_, niin suora tulosten vertaileminen nöyryyttää.

Liikunta oli ainoa aine, jossa opettaja ei opettanut vaan laittoi tekemään ja arvioi. Työnnä kuulaa, tee kieppi, tee kori, syötä lentopalloa. Ai et osaa, kutonen liikunnasta.

Syksyllä ja keväällä pelataan pallopelejä ulkona ja se on ok mutta joskus voisi lähteä lenkille.



Monikaan lapsi ei liiku kävellen ja joku voisi innosutua tästä mukavasta liikuntamuodosta.



Kouluille voisi hankkia kävelysauvoja ja opettaa sen tekniikan jo lapsena.

Vierailija:

Jaa. Että sen takia haukutaan mitättömäksi, jos ei juokse kahtatoista minuuttia.

Mulla on ollut ikäni rasitusastma, joka tosin diagnosoitiin vasta, kun olin 20-v ja tajusin itse mistä on kysymys. Silloin sain astmalääkityksen. Mutta kouluaikana tämä astma vaikutti niin, että vaikka kuinka yritin juosta sen cooperin, niin yhden kierroksen jälkeen hengitys ei enää kulkenut ja veri maistui suussa. tuskaisena kävelin henki vinkuen loppuajan. Ja opettaja (alansa ammattilainen) ei asiaa tajunnut vaan piti minua pinnarina ja numero oli aina 7 liikunnassa. Juoksu vielä aloitettiin aina ilman lämmittelyä, eli astmaatikolla pahin mahdollinen tapa. Nyt sitten kun olen säännöllisellä lääkityksellä on liikunnan iloa taas löytynyt ja pystyn juoksemaan jopa 45 min putkeen.

Minäkin lainaan asian ytimeen osunutta kirjoittajaa:

matematiikassa myös opetetaan kuinka pääsee oikeaan tulokseen, eikä vain pistetä ekalla pluslaskutunnilla testiä pystyyn kuinka hyvin kaikki laskee.

Sillä juuri noin meillä oli koulussa: pituushyppyä ei opetettu, vaan annettiin kolme hyppyvuoroa ja tulokset merkittiin ylös. Uintia ei opetettu, vaan mentiin altaaseen ja otettiin krooli ja rinuliuinti-nopeusajat. Ei siis kyse ole vain siitä, että " mä en halua uida tai hypätä pituushyppyä" . Vaan siitä, että koska lajeja ei _opetettu_, niin suora tulosten vertaileminen nöyryyttää.

[/quote]

Liikunta oli ainoa aine, jossa opettaja ei opettanut vaan laittoi tekemään ja arvioi. Työnnä kuulaa, tee kieppi, tee kori, syötä lentopalloa. Ai et osaa, kutonen liikunnasta.



Tähän voisin vielä itsekin lisätä, että olen TODELLA hämmästynyt, että vielä nykyäänkin liikunnanopettajat panevat lapset valitsemaan rivistä joukkueet. Aivan sairasta.

Mä en ainakaan kertaakaan nähnyt liikunnanopettajani tekevän ainuttakaan urheilullista liikettä koko kouluaikanani.