Muita, jotka ovat tarkkoja kodistaan eivätkä halua yövieraita?
Onko muita, jotka ovat tarkkoja kodistaan eivätkä tykkää yövieraista (tai päivävieraista)?
Pari viikkoa sitten eräs ystäväni lähti viettämään iltaa minun kotini lähellä sijaitsevaan baariin. Hän ei ilmoitellut asiasta etukäteen tai pyytänyt minua mukaan, kunhan vain joskus puolen yön maissa soitteli ja kysyi voisiko tulla sohvalleni nukkumaan, kun busseja ei enää kulje eikä pääse kotiin.
Sanoin, että olisi parempi jos hän selvittäisi muita vaihtoehtoja, koska olen itse jo sängyssä enkä välitä alkaa kestitsemään ketään.
Hän oli tästä vähän käärmeissään minulle, koska asun yksin ja minulla ei ollut mitään "validia" syytä kieltäytyä (esimerkiksi jos olisin ollut matkoilla tms).
Minä viihdyn omassa rauhassani ja kotini on turvapaikkani. Voin kutsua ystäviä luokseni kahville päiväsaikaan, mutta yökyläilyä en ole harrastanut sitten peruskoulun. Minulle on epämukavaa jos kotiini tulee joku nukkumaan enkä tiedä milloin he lähtevät (oletan, että tässä tapauksessa ystävä olisi jäänyt krapulassa lojumaan ja haisemaan sohvalleni puoleenpäivään asti).
Onko minun tingittävä omista rajoistani ja mukavuudestani jonkun toisen eduksi? Erityisesti jos vierailusta ei etukäteen sovita.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommentoijilla ei taida olla ystäviä, ei ainakaan tulevaisuudessa. Sitten on myöhäistä itkeä.
Joo, kyllä, oikeassa olet, minulla ei ole yhtään ystävää, koska en halua yövieraita. Kaikki kaikkosivat sen takia, vaikka asuvat samassa kaupungissa eivätkä täten edes tarvitse yösijaa luotani.
Miltä tuntuu olla noin yksinkertainen?
Yksillenapeille tehty 🤭
Vierailija kirjoitti:
Argh noi sohvallanukkujat on pahimpia! Exän kaveri tuli joskus sohvallemme nukkumaan ja vakuutti olevansa vähään tyytyvä, että ei tarvitse tyynyä tai peittoa. No hän oli sitten myyssännyt koristeelliset sohvatyynyt ihan mutkalle ja torkkupeitto haisi vanhalta viinalta ja krapulapieruilta. Never again. Ja tietty aamulla kun me heräiltiin aikasin lähteäksemme omiin menoihimme niin tän yövieraan häätäminen oli vaivan takana; ensin ei meinannut nousta millään, sitten piti saada vielä kahvia ja käydä suihkussa ennen kun lähtee liikenteeseen, vaikka oli majoitusta kysellessään vakuuttanut, että tulee vaan nukkumaan ja lähtee pois ennen kuin huomataankaan.
En oo muuten tarkka mutta kännisiä en ainakaan majoita enää ikinä.
Pahimmassa tapauksessa pissaa siiheb sohvalle kännipäissään. Joskus nuorena jollekin kävi noin bileissä.
mut joo, törkeää pyyntö ja hyvä ettet ap suostunut, muuten siitä olisi tullut tapa. Seuraavaksi olisi ottanut kaverinsakin mukaan.
ei mitään syytä selitellä, ottaisin itse etäisyyttä tuollaiseen kaveriin ellei edes tajua toimineensa törkeästi.
Kuulin saman huhun🤭