Muita, jotka ovat tarkkoja kodistaan eivätkä halua yövieraita?
Onko muita, jotka ovat tarkkoja kodistaan eivätkä tykkää yövieraista (tai päivävieraista)?
Pari viikkoa sitten eräs ystäväni lähti viettämään iltaa minun kotini lähellä sijaitsevaan baariin. Hän ei ilmoitellut asiasta etukäteen tai pyytänyt minua mukaan, kunhan vain joskus puolen yön maissa soitteli ja kysyi voisiko tulla sohvalleni nukkumaan, kun busseja ei enää kulje eikä pääse kotiin.
Sanoin, että olisi parempi jos hän selvittäisi muita vaihtoehtoja, koska olen itse jo sängyssä enkä välitä alkaa kestitsemään ketään.
Hän oli tästä vähän käärmeissään minulle, koska asun yksin ja minulla ei ollut mitään "validia" syytä kieltäytyä (esimerkiksi jos olisin ollut matkoilla tms).
Minä viihdyn omassa rauhassani ja kotini on turvapaikkani. Voin kutsua ystäviä luokseni kahville päiväsaikaan, mutta yökyläilyä en ole harrastanut sitten peruskoulun. Minulle on epämukavaa jos kotiini tulee joku nukkumaan enkä tiedä milloin he lähtevät (oletan, että tässä tapauksessa ystävä olisi jäänyt krapulassa lojumaan ja haisemaan sohvalleni puoleenpäivään asti).
Onko minun tingittävä omista rajoistani ja mukavuudestani jonkun toisen eduksi? Erityisesti jos vierailusta ei etukäteen sovita.
Kommentit (83)
Tiedoksi ensi kerralle: taksit kulkee öisinkin.
Mulla on yks ystävä, joka kehuu että hänen luo voi aina mennä. Okei, hienoa. En ole kuitenkaan menossa sinne joka päivä, enkä edes joka viikko. Sitten hän alkoi kritisoimaan sitä että minä en kutsu häntä kylään. Ensinnäkin minulla on niin sekaista ettei tänne mahdu. Enkä vain halua tänne ketään kylään, edes päivällä. Olen aivan erilainen kuin tämä kaverini, jolla on aina siistiä. Totta kai kun avustaja siivoaa. Minulla ei ole täällä kukaan siivoamassa, muita kuin minä. Paikat ei siis ole puhtaaksi nuoltuja. Rupesin pitämään hajurakoa kaveriini tämän kritisoinnin jälkeen, enkä ole käynyt kylässä. Jos se on muka vuoroin vieraissa. Arvostan omaa kotirauhaa, eikä minulla ole avoimia ovia.
Riippuu täysin yövieraasta. Toki mitään samana iltana soittelijaa en missään tapauksessa kotiini päästäisi. Muutenkin olen kyllä aika valikoiva, kuka kavereistani saa tulla kotiini, varsinkin yöksi. Esim sottapytyt ei pääse. Eikä myöskään semmoiset, joista ei meinaa päästä millään eroon. Tyyliin sovittu yhdestä yöstä, mutta seuraavana päivänä lorvitaan iltaan asti vaikka kuinka koittaa vihjata, että olisi mulla tässä muutakin tekemistä. Nykyisessä kodissa ei ole vierashuonetta eli vieras joutuu nukkumaan olkkarissa, mikä on jotenkin häiritsevää kaikille, jos vieras viipyy yhtä yötä pidempään. Tuntuu, että omaa tilaa omassa kodissa olisi jotenkin vallattu. Mutta, jos aikataulu on sovittu (ja vierailu lyhyt) ja kaveri siisti, otan mielelläni kotiini yökylään. Teen myös aina selväksi, ettei kotonani ole sitten mitään hotellitason aamiaista tarjolla, kun itse syön joka aamu puuron enka ala kaappiin hankkimaan mitään aamiaissämpylöitä, leikkeleitä, juustoja ym. vain vierasta varten. Tuokoot itse, jos sellaista kaipaa.
Tämän ketjun kommentoijilla ei taida olla ystäviä, ei ainakaan tulevaisuudessa. Sitten on myöhäistä itkeä.
Et tarvitse mitään syytä hylätäksesi vierailijan tulossa omaan kotiisi. Nolla ja nada. Suksikoot mutkille. "Busseja ei kulje enää" klassinen virhe tilannetajussa ja suunnitelmissa jo ennen alkoholia. Olisi voinut miettiä asiaa, lähteä ajoissa tai omat kyydit. Siitä taksia soittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommentoijilla ei taida olla ystäviä, ei ainakaan tulevaisuudessa. Sitten on myöhäistä itkeä.
Ystäviä? Tarkoittaako ystävyys että pitää päästä toisen kotiin yöksi silloin kun haluaa. Kyläilyt voi tehdä päiväsaikaan, sovittuna ajankohtana ja yöksi mennään omaan kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommentoijilla ei taida olla ystäviä, ei ainakaan tulevaisuudessa. Sitten on myöhäistä itkeä.
Joo, kyllä, oikeassa olet, minulla ei ole yhtään ystävää, koska en halua yövieraita. Kaikki kaikkosivat sen takia, vaikka asuvat samassa kaupungissa eivätkä täten edes tarvitse yösijaa luotani.
Miltä tuntuu olla noin yksinkertainen?
Mulle yövieraat on ok silloin tällöin, kerran pari vuodessa mutta enempää en jaksaisi ja näistä pitää sopia etukäteen ja mielellään olla vieraiden aikataulut selvillä sekä tulo että lähtöpäivältä, ainakin suunnilleen. Meillä on iso talo ja tilaa majoittua kyllä, mutta mulle oma rauha ja tila on tosi tärkeää ja kuormitu helposti jos joudun jakamaan sen oman henkisen ja fyysisen tilan liian pitkään muiden kanssa. Usein erityisesti ihan se nukkumaan meno ja seuraava aamu on rasittavaa, kun pitää miettiä milloin vieraat menevät nukkumaan ja heräävät, milloin he syövät aamupalaa jne. Voi olla että itse haluaisi mennä jo 2 tuntia aiemmin nukkumaan ja sitten pitää ikäänkuin väkisin valvoa vieraiden mieliksi. Sitten se säätö että kuka menee milloinkin vessaan tai suihkuun tai mitä nyt ikinä, vaikka molempia on meillä useampi mutta silti. En ole yhtään mikään yhteismajoittuja, olivatpa vieraat meillä tai olinpa kylässä heillä. Silloin tällöin tosiaan ok ja tingin mukavuudesta jos tulee läheisiä ystäviä tai perhettä esim. pitkän matkan takaa.
Työssäkäyville tuo yöbunkkailu on rasittavaa. Aamulla pitäis saada rauhassa laittaa aamupala ja kattoa aamutv. Mitäs teet jos vieras röhnöttää sohvalla eikä aiokaan lähteä.
Sama etätyön tekijälle, miten puhut puhelimeen työasioita rauhassa kun toinen nukkuu siinä. Ei, ei tunnu mukavalta tuo.
Meilläkin on 2 kerrosta talossa mutta keittiö on alakerrassa oh yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan kun asuttiin Hki keskustassa, noita yllätysyökyläilijöitä ja lentokenttäkyytiä vailla olevia ja risteilyllelähtijöitä sun muita oli jonoksi asti.
Ja annas olla kun oli kaupungissa joku iso keikka tai muu tapahtuma, "kun olis niin kätevä tulla teille kun hotelleita ei oo vapaana ja teillähän oli se autohallipaikkakin?"
Kieltäydyin näistä kaikista, nykyään ei kukaan enää pyydä mitään. Ja se on mulle täysin fine, en tarvitse ihmistä jolle olen vain majapaikka, taksikyyti tai autopaikka.
Tämä!!! Pahimpia olivat ne, jotka olivat olleet jollain pas*kalentoyhtöllä jossain Alanyassa ja koska halvin mahdollinen lento, se tuli Helsinkiin joskus yhdeltä yöllä. Kun ei enää jatkoyhteyksiä siihen aikaan ollut, niin pyysivät päästä yöksi. Kuuden hengen perhe levitti kaikki kamansa meidän huusholliin. Olin aivan hermona, että tuovat lutikat tms meille kun tiesin että olivat olleet jossain suunnilleen 2 tähden hotellissa Hullu olin kun lupauduin, mutta siitä oppineena, ei koskaan enää, ihan oman mielenrauhankin takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään mielelläni ota yövieraita, haluan olla aamuisin yksin ja vieraista on muutenkin enemmän vaivaa kuin iloa minulle. Kerran olin antanut siskoni ja hänen miehensä majoittua kotonani festareiden ajan kun itse olin reissussa. Toista kertaa eivät tule. Olivat aivan kysymättä käyttäneet läppäriäni (salasana on, mutta siskonperkele muisti sen, koska en ole vaihtanut sitä ikinä... Joo, tiedän...). Mulle ei ollut tullut mieleenkään että he sitä keksisivät käyttää ja heille ei ollut tullut mieleenkään, että minä en haluaisi kenenkään koskevan mun henkilökohtaiseen tietokoneeseen.
Tämä kolahti, koska minäkin kammoan sitä jos henkilökohtaiseen omaisuuteeni kajotaan. Ehkä olen turhankin tarkka, mutta olin jo lapsena sellainen, että en tykännyt jos ystäväni kyläillessään penkoivat ja kävivät läpi laatikoita tms kotonani.
Minä asun isäni lapsuudenkodissa. Kauppoja tehdessämme sovimme että isä ja äiti saavat tottakai täällä käydä aina kun haluavat ja "olla kuin kotonaan", koska on heille tärkeä ja rakas paikka. Käytännössä koska tilat on pienet, he käyvät täällä silloin kun me olemme täältä pois, esim. lomareissulla.
Olen edelleen sitä mieltä että saavat käydä, mutta voitte uskoa miten rasittavaa on sitten tulla reissusta kotiin ja katsoa että aha, saunan eteisestä on mattoni otettu pois ja laitettu vanha räsymatto tilalle (joutaa paremmin likastua), saunasta ovat vesisaavin tuoneet pois ja laittaneet ämpärit tilalle, keittiön kaapin järjestys on muutettu jne.
Ja sitten kun he vielä yllätyksenä haluavat auttaa! Niin viime kesänä olivat meidän aitaa varten säästämät pitkät puun rangat vetäneet moottorisahalla polttopuiksi ja pinonneet, roskiksesta olivat kaivaneet betonin palasia ja "koristelleet" niillä saunarakennuksen seinustat, ja juuri istuttamani perennojen taimet (esim. eri väristä akileijaa) olivat repineet pois rikkaruohoina, kun olivat seinustaa siistineet. Ja ottavat varastosta mukaansa tavaraa kysymättä, kun olettavat sen olevan jo isovanhempien ajoilta eikä minun ostamaani.
Sitten tietysti vielä jotain pientä, kuten että huonon suolamme (ruususuola) tilalle ovat ostaneet jättipurkin tavallista suolaa jota emme käytä, Lidlin wc-paperin tilalle Emboa, hienosokerin tilalle palasokeria, kevyen juuston tilalle kunnon Oltermannia jne.
Hyvää tarkoittavat tottakai, mutta joskus on kuulkaa hermoissa pitelemistä.
Arvostamme omaa rauhaa, mutta toki sisko tai veli majoitetaan.
Mulla on mennyt tuo jo niin pitkälle etten haluaisi enää edes oman lapsemme jäävän yöksi kotiimme kun hän muutti jo omaan asuntoon. Sama kuin tuossa yhdessä kommentissa että iltaa tulee venytettyä hänen vuokseen pitempään kuin mitä me yleensä tehtäisiin. Nuoret kun jaksaa valvoa ja sitten aamulla ne ryntää keittiöön että äkkiä mitä on syötävää kun pitää jo lähteä.
Itse haluamme pitää aamut rauhallisina ennen töihin lähtöä ja kun jo olemme ehtineet tähän tottua. Lapsi asuu samassa kaupungissa ettei ole siitä kiinni etteikö voisi mennä omaan asuntoonsa. Tunnen itseni omituiseksi mutta tämä oma rauha on sellaista mistä pidän nyt kiinni.
Onneksi on pieni 16m2 koti, niin harvoin tulee ketään edes kylään. Tykkään pitää kämpän aivan omana "pesänäni", vuorotyötäkin kun teen ja nukun usein outoihin aikoihin.
Työkin sosiaalialalla, niin monesti ei vapailla huvita olla sosiaalinen pätkääkään. Ja jos huvittaa, niin eikun liikkeelle.
N51
En ota vastaan vieraita lasta lukuunottamatta. Lapsen kavereita tulee joskus käymään kun lapsi on mulla. Nykyasunnossani ei ole käynyt kukaan (paitsi minä, lapseni, huoltomies ja ovella lähetti).
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eivät halua edes päivävieraita. Jos on kovin pieni asunto ja ahdasta. Kun ei ole erityistä tilaa vieraalle. Ja siivous voi olla hankalaa, jos ennen vierasta siivoo, mutta tuntuu että sen jälkeenkin pitäisi siivota?
Saatanan autistivajakit!
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommentoijilla ei taida olla ystäviä, ei ainakaan tulevaisuudessa. Sitten on myöhäistä itkeä.
Pitäiskö. Pärjään ihan hyvin ilmankin.
Naisten kylppärin kaappia on turha penkoa. Siellä on AINA rauhoittavia.
Niille samoille, jotka kylässä ollessaan wc-käynnillään penkovat toisten kylppärin kaapit ja laatikot läpi.