Äiti ei pärjää dementikon kanssa mutta ei ota vastaan apua. Neuvoja?

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kirjoittaa enimmäkseen aika nuoret itsekkään sukupolven edustajat.

Teille tiedoksi, niin aiemmin sitouduttiin puolisoon ja perheeseen paljon paremmin. En tiennyt lapsena kuin yhden eroperheen. Kavereillani tai luokallani ei kellään ollut eronneet vanhemmat. Taloyhtiössä ei kukaan ollut eronnut. 

 

 

Ei entisillä sukupolvilla ollut samaan aikaan hoidettavana raihnaiset vanhukset, pienet lapset ja vielä oma työ. Paitsi maatiloilla ja sellaisissa suurperheissä, joissa äiti ei käynyt kodin ulkopuolella töissä.

Kuka ne entisten sukupolvien vanhukset ja lapset hoiti?

Ei niitä hoidettu. Sen verran huolehdittiin, että pysyivät hengissä. Lapsia kuoli paljon onnettomuuksissa ja hoitamattomiin sairauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Raha? Meillä vähän samaa ongelmaa ja syynä on puhtaasti raha. Eihän se kotihoito ilmaiseksi ala käydä vaan siitä nyhtaistään kuukausittain maksu, kun vielä sattuvat kuulumaan kumpikin sinne 10% parasta eläkettä saavia. Samasta syystä jotain hoitokotia ei voi edes harkita, koska "nehän vie koko eläkkeen". Kysyin taannoin, että onko tarkoitus tulla haudatuksi kolikoiden vai seteleiden kanssa. Katsoi hölmistyneenä. "Nämähän jää kaikki teille perinnöksi" eli säästää meille perintöä.... Onpa kiva. Perintöä tulee muutenkin ja en nyt soimaisi, jos vähän yrittäisi helpottaa elämäänsä tässä vaiheessa. 

Osittain varmasti johtuu rahasta, äidin mielestä heillä "ei ole varaa" vaikka on yli 30 000 € säästötilillä ja omistusasunto jossa vastike alle 400...Äiti kai mieluummin kuolee stressistä tulevaan sydänkohtaukseen (jolla uhkailee säännöllisin väliajoin) kuin suostuu ottamaan maksettua apua vastaan. Inhoaa myös "sossuja" sydämensä pohjasta, vähän on jäänyt epäselväksi että miksi. Ja ei, en ole provo (sitä joku aiemmin ketjussa epäili)

Minulla on omakin elämä ja en roiku jatkuvasti av:lla ja ehdi aina vastailla

ap

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Mitä se hyödyttäisi jos apua ei haluta ottaa vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Mitä se hyödyttäisi jos apua ei haluta ottaa vastaan?

Siinä mielessä hyödyttää, että sitten tilanne on viranomaisten tiedossa. Ei voi kukaan sanoa, että omainen olisi jättänyt vanhuksen heitteille. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä kirjoittaa enimmäkseen aika nuoret itsekkään sukupolven edustajat.

Teille tiedoksi, niin aiemmin sitouduttiin puolisoon ja perheeseen paljon paremmin. En tiennyt lapsena kuin yhden eroperheen. Kavereillani tai luokallani ei kellään ollut eronneet vanhemmat. Taloyhtiössä ei kukaan ollut eronnut. 

 

Eroaminen oli ennen vanhaan lähinnä rikos ja valtava häpeä, oikeudenkäynnit jne. Sitoutumisesta ja suuresta rakkaudesta ei ollut välttämättä kyse ollenkaan. 

Vanhuksia "hoidettiin" syytinkiperiaatteella maatiloilla, jotka usein vanhin poika peri. Nykyään perheen molemmat aikuiset ovat muualla töissä ja asunnot pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti on nyt vihainen kun kotihoidosta palvelukartoitus tulossa ja uhkaa ettei päästä edes sisään sossua 😡

Ap

Sanot topakasti mutta rauhallisesti ja asiallisesti äidillesi että jos vänkää kartoitusta vastaan, sinä et enää auta. Et yhtään. Näin yksinkertaisesti.

 

Taidat olla mies.

En, olen reippaasti keski-ikäinen nainen  :)

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Mitä se hyödyttäisi jos apua ei haluta ottaa vastaan?

Siinä mielessä hyödyttää, että sitten tilanne on viranomaisten tiedossa. Ei voi kukaan sanoa, että omainen olisi jättänyt vanhuksen heitteille. 

 

Viranomainen voi syyttää kyllä heitteille jätöstä puolisoa joka muistisairaan kanssa asuu jos muistisairas on hengenvaarassa kotona. Muualla asuvaa lasta ei voi kyllä syyttää muutenkaan. Pakkohoidon kriteerit on meillä hyvin korkeat oli henkilö muistisairas tai ei.

Puoliso voi myös hoitaa huonostikin omaishoidettavaa eikä keinoja juuri ole puuttua tilanteeseen jos avun tarve kiistetään.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Mitä se hyödyttäisi jos apua ei haluta ottaa vastaan?

Siinä mielessä hyödyttää, että sitten tilanne on viranomaisten tiedossa. Ei voi kukaan sanoa, että omainen olisi jättänyt vanhuksen heitteille. 

 

Viranomainen voi syyttää kyllä heitteille jätöstä puolisoa joka muistisairaan kanssa asuu jos muistisairas on hengenvaarassa kotona. Muualla asuvaa lasta ei voi kyllä syyttää muutenkaan. Pakkohoidon kriteerit on meillä hyvin korkeat oli henkilö muistisairas tai ei.

Puoliso voi myös hoitaa huonostikin omaishoidettavaa eikä keinoja juuri ole puuttua tilanteeseen jos avun tarve kiistetään.

Aivan, mutta tässä tosiaan omainen eli ap heittää pallon viranomaisille. Se on sitten viranomaisten ja puolison asia, miten muistisairaan hoito järjestyy tai onko muistisairas hengenvaarassa puolisonsa kanssa. Ilman huoli-ilmoitusta viranomaiset eivät edes tietäisi koko tilanteesta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kirjoittaa enimmäkseen aika nuoret itsekkään sukupolven edustajat.

Teille tiedoksi, niin aiemmin sitouduttiin puolisoon ja perheeseen paljon paremmin. En tiennyt lapsena kuin yhden eroperheen. Kavereillani tai luokallani ei kellään ollut eronneet vanhemmat. Taloyhtiössä ei kukaan ollut eronnut. 

 

Eroaminen oli ennen vanhaan lähinnä rikos ja valtava häpeä, oikeudenkäynnit jne. Sitoutumisesta ja suuresta rakkaudesta ei ollut välttämättä kyse ollenkaan. 

Vanhuksia "hoidettiin" syytinkiperiaatteella maatiloilla, jotka usein vanhin poika peri. Nykyään perheen molemmat aikuiset ovat muualla töissä ja asunnot pieniä.

Syytingit eivät varsinaisesti taanneet mitään hoitoa. Ehkä jonkun nurkan asumiseen (joskus erillisen mökin) joskus ruuan tai/ja polttopuut tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kirjoittaa enimmäkseen aika nuoret itsekkään sukupolven edustajat.

Teille tiedoksi, niin aiemmin sitouduttiin puolisoon ja perheeseen paljon paremmin. En tiennyt lapsena kuin yhden eroperheen. Kavereillani tai luokallani ei kellään ollut eronneet vanhemmat. Taloyhtiössä ei kukaan ollut eronnut. 

 

Eroaminen oli ennen vanhaan lähinnä rikos ja valtava häpeä, oikeudenkäynnit jne. Sitoutumisesta ja suuresta rakkaudesta ei ollut välttämättä kyse ollenkaan. 

Vanhuksia "hoidettiin" syytinkiperiaatteella maatiloilla, jotka usein vanhin poika peri. Nykyään perheen molemmat aikuiset ovat muualla töissä ja asunnot pieniä.

Syytingit eivät varsinaisesti taanneet mitään hoitoa. Ehkä jonkun nurkan asumiseen (joskus erillisen mökin) joskus ruuan tai/ja polttopuut tms.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Syytinki

Isä intervalli-hoitoon eli tietyiksi ajanjaksoiksi esim. hoitokotiin tms. että äitisi voi levätä/lomailla. Ehdottomasti pitäisi ottaa myös kotihoito avuksi. Äitisi kuulostaa uupuneelta omaishoitajalta, jonka oma vointi huononee jos mitään ei tehdä. Yritä hoitaa heille ulkopuolista apua niin paljon kuin mahdollista, koska jos itsekin vielä lähdet tuohon soppaan mukaan niin sinunkin henkinen hyvinvointisi/jaksamisesi on vaarassa.

Joskus vanha ihminen on niin itsepäinen ja tuijottaa vain omaan napaansa, että vaatii omaisilta lujuutta ja tiukkuutta jopa hiukan ärähtää sille omalle vanhemmalle. Äitini pisti aikoinaan hanttiin happirikastimen käyttöönottoa, vaikka koki sairaalassa sen erittäin hyväksi. Piti todellakin ärähtää, että eikö se nyt €#@&# olisi helpompi elää ja olokin paranisi, kun käyttäisi sitä, ettei pyörtyilisi kotona yhtenään. Uskoi kerrasta. Nykyisillä vanhuksilla ei myöskään ole aina ymmärrystä siitä, millaiseksi elämä on työikäisillä muuttunut. Ei ole aina ihan helppoa irrottautua milloin mihinkin vanhuksen vaatimaan touhuun.

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun tehdä äidistäsi huoli- ilmoitus kun järkipuhe ei mee perille?

Isän ollessa leikkauksen jälkeen vuodeosastolla, sieltä tehtiin huoli-ilmoitus sosiaalitoimeen isän tilanteesta (koska äiti sai pahat raivarit isän kaatumisen takia, en aio mennä yksityiskohtiin). Oletan ettei minun enää tarvitse. Sossu siis tietää tilanteen suurinpiirtein ja ovat tulossa käymään myöhemmin. Äiti vain ei halua sitä apua ottaa vastaan

ap

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kirjoittaa enimmäkseen aika nuoret itsekkään sukupolven edustajat.

Teille tiedoksi, niin aiemmin sitouduttiin puolisoon ja perheeseen paljon paremmin. En tiennyt lapsena kuin yhden eroperheen. Kavereillani tai luokallani ei kellään ollut eronneet vanhemmat. Taloyhtiössä ei kukaan ollut eronnut. 

 

Eroaminen oli ennen vanhaan lähinnä rikos ja valtava häpeä, oikeudenkäynnit jne. Sitoutumisesta ja suuresta rakkaudesta ei ollut välttämättä kyse ollenkaan. 

Vanhuksia "hoidettiin" syytinkiperiaatteella maatiloilla, jotka usein vanhin poika peri. Nykyään perheen molemmat aikuiset ovat muualla töissä ja asunnot pieniä.

Ennen vanhuksia hoidettiin syytingillä maataloissa, mutta valtavasti vanhuksia asuu myös kaupungeissa kuten mun suvussa molemmilta puolilta. 

Vanhukset kaupungeissa kiersivät perheissä vuoden kerrallaan tai naimattomat asui vanhusten kanssa ja muut avusti tätä rahallisesti tai yks mun suvussa kustannettiin lastensa toimesta hyvään yksityiseen hoitopaikkaan. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 56: "Oletan, että jos et olisi ollut apuna tai sinua ei olisi ollut olemassa, isäsi soitteluiden jälkeen oltaisiin tehty huoli-ilmoitus ja kotihoito olisi alkanut käydä. 

Isäsi olisi silti jatkanut vaimonsa kanssa kotona. "

Tuo olisi toki voinut olla mahdollista, mutta kotihoidosta huolimatta isä olisi silti joutunut selviämään monessa asiassa ihan itse. Koska eihän kotihoito tule heti, kun jotain ongelmaa tulee. Esimerkiksi jos äiti olisi taas kerran kolmen aikaan yöllä tehnyt lähtöä lapsuudenkotiinsa, niin soitto kotihoitoon ei olisi tarkoittanut, että kotihoidosta tullaan samantien paikalle ja jutellaan äidin kanssa pari tuntia niin, että saadaan äiti rauhoittumaan ja unohtamaan ajatus lapsuudenkotiinsa lähtemisestä. Tai tilanteet, joissa äiti on kauhuissaan vieraasta miehestä, joka on hänen asunnossaan (siis isä), ja sen vuoksi käyttäytyy aggressiivisesti, olisi pitänyt saada joku sinne rauhoittamaan ti

Mökkinaapurin äiti oli muistisairas ja mies hoiti häntä. Lopulta ei jaksanut enää, lun esim keskellä yötä vaimo pakkasi tarvikkeita ja vaati, että nyt lähdetään mökille. Sitten oli erittäin  kiukkuinen, kun mies selitti, ettei nyt keskellä yötä lähdetä. 

Siellä mökilläkin heille tuli iso riita, kun vaimo jostain suuttui ja yritti lähteä kävellen/muiden kyydeillä pois. (Hyvin sopuisia olivat olleet aina ja naimisissa kymmeniä vuosia.) 

Mies ei lopulta jaksanut riitaisia jonnekin pyrkimisiä ym. Palvelutaloon joutui ja ellei siellä parisen vuotta vissiin. Kun tuo vaimo kuoli, oli mieskin jo kovasti muistisairas ja nyt hänkin palvelutalossa. 

Edellisellä tekstillä yritin siis vastata reippaalle ja tunnolliselle lampaalle, että voi olla, että isäsi olisi myös lopulta rasittunut liikaa ja olisi vaan pakko muistisairaan mennä hoivakotiin. 

Sinun avullasi onnistuu äitisi asumaan kotona. Mietin isäsi tunteita. Mitä hän kokee, kun on meneillään sanojeI mukaan saattohoito. Varmaan pelkää koko ajan, mitä tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Edellisellä tekstillä yritin siis vastata reippaalle ja tunnolliselle lampaalle, että voi olla, että isäsi olisi myös lopulta rasittunut liikaa ja olisi vaan pakko muistisairaan mennä hoivakotiin. 

Sinun avullasi onnistuu äitisi asumaan kotona. Mietin isäsi tunteita. Mitä hän kokee, kun on meneillään sanojeI mukaan saattohoito. Varmaan pelkää koko ajan, mitä tapahtuu. 

Mun vanhempien kohdalla koko viime vuosi oli suurimmaksi osaksi juuri tuota. Isää ei niinkään haitannut se, että äidille piti toistaa samoja asioita monta kertaa vaan enemmän se, että äiti ei enää uskonut, mitä isä sanoo. Kun isä yritti selittää, ettei äidin lapsuudenkotia ole enää olemassakaan vaan koko rakennuskin on purettu jo vuosikymmeniä sitten, äiti ei uskonut vaan väitti isän valehtelevan. Ja tietysti äiti myös suuttui, kun kerran isä hänen mielestään valehteli. Isä on jo vuosikausia liikkunut huonommin kuin äiti, joten fyysisesti isä ei olisi edes pystynyt estämään äitiä lähtemästä. Joten mä sitten aina juoksin paikalle rauhoittelemaan tilannetta. Monesti äidin rauhoittelemiseen meni pitkä aika, koska äiti tietysti ensin suuttui mullekin, koska minäkin hänen mielestään valehtelin. Kotihoidon käynneistä ei olisi tuohon ongelmaan ollut mitää apua, mutta toki peseytymisessä yms olisivat voineet auttaa. Ja elokuussa vihdoin sitten isä suostuin siivouspalvelun hankkimiseen ja kun siihen suostui, onkin ollut palveluun erittäin tyytyväinen.

Tilannepäivitystä: eilen illalla alkoi todella paha riita joka jatkui tänä aamuna. Äiti haukkui minut läpikotaisin, sanoen muun muassa "toivon että joku vanha ukko tulee ja rais kaa sut" sekä "toivottavasti kuolet, en enää ikinä halua nähdä sua"

Meiltä on nyt välit poikki ainakin toistaiseksi, tulin omaan kotiini ja täällä aion myös pysyä. Soitin vanhusten sos huollon päivystykseen ja kerroin äidin aggressiivisuudesta ja uupumisesta, lupasivat heti tänään käydä katsomassa ja viedä isän mahdollisesti pois äidin ulottuvilta.

Isä yritti viime yönä ulko-ovesta ulos kun etsi vessaa, kaksi kerta jouduin heräämään ja tuomaan isän vesaan kun äiti ei herännyt/sitä ei kiinnostaunut. Nyt saavat pärjätä kahden kesken, en enää kertakaikkiaan jaksa tätä tilannetta

ap

Äitihän tuossakohtaa olisi hoitoon saatava (toki myös isä ellei pärjää yksin) Jos voimavaroja ei ole ei siitä toisen auttamisesta/hoitamisesta mitään hyötyä ole, päinvastoin. Ensin täytyy ajatella oma jaksaminen ja sen jälkeen vasta muita.