Ettehän lemmikinomistajat oikeasti pidä itseänne sen koiran tai kissan äitinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen ja eläimen kasvattamista on typerää verrata keskenään. Ihminen on todella paljon koiraa monimutkaisempi olento ja eläinkin kärsii liiasta inhimillistämisestä. Koira ei esimerkiksi pidä halaamisesta eikä ymmärrä sitä, vaikka se ihmisille onkin luonteva tapa osoittaa kiintymystä. Olen nähnyt liian monet kerrat, miten ihmiset rutistavat lemmikkejään kaulasta ja (hyvin kasvatettu) koira sietää sen, muttei todellakaan nauti siitä. Koira ei myöskään leimaudu ihmiseen kuin emoon, vaan kuin laumansa johtajaan. Liian moni ei sitä nykypäivänä ymmärrä, eikä osaa kouluttaa koiraansa kunnolla.

T. Ihmislapsen äiti ja koiran omistaja

Ihanaa, että vielä löytyy koiranomistajia, joilla on järki päässä. Juuri noin, ihminen on koiralle laumanjohtaja, ei emo.

Eläinten tietoisuus on kasvava kiinnostuksen kohde, ja se löydetään yhä useammalta lajilta

https://www.elaintieto.fi/blogi/elainten-tietoisuus-on-kasvava-kiinnost…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukin tyylillään, mutta mielestäni tässä on jotain säälittävää ja liittyy eläimen epäterveeseen inhimillistämiseen.  Totta kai lemmikkiä saa ja pitää rakastaa, mutta miksi koet tarvetta pitää sitä jonain vauvanasi? Minusta se on jotenkin surullista ja mieleen tulee heti, että ihminen on hyvin yksinäinen.

 

Hyvin kiteytetty. Itselle tulee sama mielleyhtymä, kun kuulee jonkun lässyttävän itsestään koiransa äitinä. Sitä miettii, että tyyppi on yksinäinen ja tulee säälin pistos.

Ymmärrät asian vasta, jos ikinä lemmikin otat.Sitä ennen et asiaa ymmärrä, vaikka sen sinulle miten vääntäisi. Buona notte,

 

Mulla on kaksi kissaa, enkä k

Minuksi? Tule mun luo, mä annan teille nyt ruokaa, annas mä nyt katson sun tassua jne. Eikö ihmiset osaa enää puhua itsestään kuin kolmannessa persoonassa?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on söpöä kutsua itseään lemmikkinsä äidiksi/isäksi 😂 Mulla ei ole lapsia eikä tule. Oma valinta. Ei ole lemmikkiäkään tällä hetkellä, mutta jos mulla olisi vaikka koira, niin ilman muuta se koira olisi mun vauveli ja minä vauvelin äiti 😝

Minulla on neljä aikuista lasta ja kyllä koira on minun vauva aina vaikka onkin jo toisella kymmenellä ja minä HÄNEN äiti. Aloittaja voi nyt vetää sitten herneen palkoineen nenään 

Jäänyt vanhastaan nimitys äiti ja isi, kun eka kissa  saatiin lasten ollessa ihan pieniä. Mitä sitä muuttamaan, tulee luonnostaan. En kuitenkaan puhu kissasta "hän", kuten kaikki eläinlääkärit ja eläinruokakauppiaat puhuu. Se särähtää korvaan.

Kutsun kyllä kissalle jutellessani itseäni sen mammaksi, mutta en koe olevani sen äiti, vaan omistaja. Kissa taas käyttäytyy minua kohtaan vielä nyt eläkeläisfaarinakin kuin olisin sen emä. Onko tuo ihmekään. Minä ruokin, huolehdin vessan puhtaaksi, silitän ja rapsutan ja mun sylissä tai mun kyljen päällä on lämmin ja turvallinen nukkua. Minä myös korjaan käytöstä äännähtämällä tai siirtämällä katinrontin pois pahanteosta jos se sellaiseen hairahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen ja eläimen kasvattamista on typerää verrata keskenään. Ihminen on todella paljon koiraa monimutkaisempi olento ja eläinkin kärsii liiasta inhimillistämisestä. Koira ei esimerkiksi pidä halaamisesta eikä ymmärrä sitä, vaikka se ihmisille onkin luonteva tapa osoittaa kiintymystä. Olen nähnyt liian monet kerrat, miten ihmiset rutistavat lemmikkejään kaulasta ja (hyvin kasvatettu) koira sietää sen, muttei todellakaan nauti siitä. Koira ei myöskään leimaudu ihmiseen kuin emoon, vaan kuin laumansa johtajaan. Liian moni ei sitä nykypäivänä ymmärrä, eikä osaa kouluttaa koiraansa kunnolla.

T. Ihmislapsen äiti ja koiran omistaja

Ihanaa, että vielä löytyy koiranomistajia, joilla on järki päässä. Juuri noin, ihminen on koiralle laumanjohtaja, ei emo.

Tuo on niin vanhentunut käsitys koiran ja ihmisen elosta. Jos olet koira voit olla lauman johtaja, et muuten, koira tietää ettet ole koira. Inhoan ihmisiä jotka ovat olevinaan lauman johtajia ja kohtelevat koiriaan huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukin tyylillään, mutta mielestäni tässä on jotain säälittävää ja liittyy eläimen epäterveeseen inhimillistämiseen.  Totta kai lemmikkiä saa ja pitää rakastaa, mutta miksi koet tarvetta pitää sitä jonain vauvanasi? Minusta se on jotenkin surullista ja mieleen tulee heti, että ihminen on hyvin yksinäinen.

Hyvin kiteytetty. Itselle tulee sama mielleyhtymä, kun kuulee jonkun lässyttävän itsestään koiransa äitinä. Sitä miettii, että tyyppi on yksinäinen ja tulee säälin pistos.

Minusta myös se, että Suomessa on niin valtavasti koiria suhteessa ihmisiin, kertoo jotakin meidän suomalaisten tämänhetkisestä mielenterveydestä. Ilmeisesti emme (enää?) osaa olla toistemme kanssa, mutta koska kaipaamme silti sosiaalisuutta, hankimme sitten mielly

Laitatteko jotain linkkiä tutkimukseen siitä, että koira laumaeläimenä on vanhentunut käsitys?

Vierailija kirjoitti:

Jäänyt vanhastaan nimitys äiti ja isi, kun eka kissa  saatiin lasten ollessa ihan pieniä. Mitä sitä muuttamaan, tulee luonnostaan. En kuitenkaan puhu kissasta "hän", kuten kaikki eläinlääkärit ja eläinruokakauppiaat puhuu. Se särähtää korvaan.

Voit vielä korjata tuon hän-asian.

On eri koulukuntia edustavia koiraoppaita. Joissain neuvotaan olemaan hyvinkin lujia ja tiukkoja, nätisti sanottuna, joissain otetaan huomioon että koiriakin on pehmeä- ja kovempiluontoisia jotka tarvitsevat erilaista ohjausta. Paras olisi kun heti tutustuisi ja huomaisi millainen se oma koira on ettei tee siitä pelokasta, masentunutta ja alistuvaa tai päinvastoin dominoivaa joka ei tottele mitään. Jotkut koirat muuten oikeasti tykkäävät siitä läheisyydestä ja halailusta ja hakevat sitä itse, sekään ei ole mikään automaatio että koira aina ahdistuisi siitä.

Mutta itse otsikkoon: mitä väliä miten joku muu itsestään koirallensa puhuu? Jos joku sanoo äiti niin mitä se nyt kenessäkään puistatusta tai sääliä alkaa herättämään. Enemmän mietityttää jos joku ajattelee olevansa johtaja ja käyttäytyy kirjaimellisesti sen mukaan, hajoita ja hallitse-tyylillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen ja eläimen kasvattamista on typerää verrata keskenään. Ihminen on todella paljon koiraa monimutkaisempi olento ja eläinkin kärsii liiasta inhimillistämisestä. Koira ei esimerkiksi pidä halaamisesta eikä ymmärrä sitä, vaikka se ihmisille onkin luonteva tapa osoittaa kiintymystä. Olen nähnyt liian monet kerrat, miten ihmiset rutistavat lemmikkejään kaulasta ja (hyvin kasvatettu) koira sietää sen, muttei todellakaan nauti siitä. Koira ei myöskään leimaudu ihmiseen kuin emoon, vaan kuin laumansa johtajaan. Liian moni ei sitä nykypäivänä ymmärrä, eikä osaa kouluttaa koiraansa kunnolla.

T. Ihmislapsen äiti ja koiran omistaja

Ihanaa, että vielä löytyy koiranomistajia, joilla on järki päässä. Juuri noin, ihminen on koiralle laumanjohtaja, ei emo.

Tuo on niin vanhentunut käsitys koir

Koiran kouluttaminen tottelemaan sinua, lauman johtajaa, tilanteessa kuin tilanteessa ei todellakaan ole sama asia kuin sen kohteleminen huonosti. Ihmiset ovat kyllä sekaisin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

On ihmiset kyllä nykyään sekaisin. :D

Mietin, miten puhun koiralle. Minun ei tarvitse perfonifikoida itseäni sille, vaan voin kutsua ihan vaan: "Musti, syömään. Tässä Mustille ruokaa."

 

No mistäs Musti tietää kuka sinä olet? Leikin varjolla, joku sanoo Mustille etsi ? Missä ? Niin mikä sinä olet sitten koirallesi? Jos sinusta puhutaan, koira ei tunnista sinua tai "nimeäsi". Koska sinulla ei ole nimeä.

Mamin kultapieni höppötipöppötinöppöti mussutimussuti suukkelismuukkelis tuukko viereen... Koira katsoo silmiään pyörittäen, vetäytyy omalle paikalle, huokaisee ja alkaa kuorsata. 

Hyvää yötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukin tyylillään, mutta mielestäni tässä on jotain säälittävää ja liittyy eläimen epäterveeseen inhimillistämiseen.  Totta kai lemmikkiä saa ja pitää rakastaa, mutta miksi koet tarvetta pitää sitä jonain vauvanasi? Minusta se on jotenkin surullista ja mieleen tulee heti, että ihminen on hyvin yksinäinen.

Hyvin kiteytetty. Itselle tulee sama mielleyhtymä, kun kuulee jonkun lässyttävän itsestään koiransa äitinä. Sitä miettii, että tyyppi on yksinäinen ja tulee säälin pistos.

Minusta myös se, että Suomessa on niin valtavasti koiria suhteessa ihmisiin, kertoo jotakin meidän suomalaisten tämänhetkisestä mielenterveydestä. Ilmeisesti emme (enää?) osaa olla toistemme kanssa, mutta koska kaipaamme silti sosiaalisuutta, hankimme sitten miellyttämishaluisen lemmikin, jotta voimme kuvitella, et

Koiraa on tutkittu ja kyllä rakastaa ihmistään, koira on aivojen tietyt osat aktivoituu kun edes näkee omistajansa ja kun omistaja rapsuttaa koiraa koira erittää rakkaus feromoneja. Ja jos koiran pitää valita omistaja vai ruokakuppi hyvin kohdellut koirat valitsevat omistajan, jopa herkku vai omistaja niin omistaja voittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on söpöä kutsua itseään lemmikkinsä äidiksi/isäksi 😂 Mulla ei ole lapsia eikä tule. Oma valinta. Ei ole lemmikkiäkään tällä hetkellä, mutta jos mulla olisi vaikka koira, niin ilman muuta se koira olisi mun vauveli ja minä vauvelin äiti 😝

Yököttävää se on. Ällöä.

Jotkut puhuttelee itseään mammaksi koirilleen. Hyi helevata. Mamma antaa maitoa. Ihmekään, kun lemmikit ei tottele ja sekapäisinä hyökkäilee muiden kulkijoiden kimppuun. En nyt tarkoita tämän kommentin kirjoittajaa tällä, mutta lisäsinpä samaan viestiin kun tuli mieleen.

80-luvun saaristoon sijoittuvassa romaanissa juppipari tuli katsomaan myytävää mökkiä. Heillä oli mukanaan levoton ja räksyttävä koira, jolle emäntä selitti jatkuvasti miten "matte" tekee sitä ja tätä. 

Kohtaus oli niin elävästi kuvattu, että sen oli pakko olla totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukin tyylillään, mutta mielestäni tässä on jotain säälittävää ja liittyy eläimen epäterveeseen inhimillistämiseen.  Totta kai lemmikkiä saa ja pitää rakastaa, mutta miksi koet tarvetta pitää sitä jonain vauvanasi? Minusta se on jotenkin surullista ja mieleen tulee heti, että ihminen on hyvin yksinäinen.

Hyvin kiteytetty. Itselle tulee sama mielleyhtymä, kun kuulee jonkun lässyttävän itsestään koiransa äitinä. Sitä miettii, että tyyppi on yksinäinen ja tulee säälin pistos.

Minusta myös se, että Suomessa on niin valtavasti koiria suhteessa ihmisiin, kertoo jotakin meidän suomalaisten tämänhetkisestä mielenterveydestä. Ilmeisesti emme (enää?) osaa olla toistemme kanssa, mutta koska kaipaamme silti sosiaalisuutta, hankimme sitten miellyttämishaluisen lemmikin, jotta voimme kuvitella, et

Jotain on pielessä jos koiranomistaja sanoo että koiransa ei oikeasti rakasta vaan vain tottelee koska on laumahierarkiassa alimmaisena. Onnellinen koira rakastaa, ei toimi vain velvollisuudesta tai ahdistuksesta mitä seuraa jos en tottele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on söpöä kutsua itseään lemmikkinsä äidiksi/isäksi 😂 Mulla ei ole lapsia eikä tule. Oma valinta. Ei ole lemmikkiäkään tällä hetkellä, mutta jos mulla olisi vaikka koira, niin ilman muuta se koira olisi mun vauveli ja minä vauvelin äiti 😝

Minulla on neljä aikuista lasta ja kyllä koira on minun vauva aina vaikka onkin jo toisella kymmenellä ja minä HÄNEN äiti. Aloittaja voi nyt vetää sitten herneen palkoineen nenään 

Yököttävää. 

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen/johtajuus-j…

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mun poika oli 4v, kun meille tuli alaskanmalamuutin pentu. Ja poika oli 19 v, kun se koira kuoli. Poika ja koira oli parhaat kaverukset. Melkein kuin "identtiset kaksoset". Mä usein kutsuin poikaa koiran nimellä ja koiraa pojan nimellä. Ei haitannut kumpaakaan. Kun eläinlääkäri tuli päästämään koiran sateenkaarisillalle, se oli ainoa kerta, kun olen nähnyt poikani itkevän sen jälkeen, kun täytti 10 vuotta. Nyt on jo päälle kolmekymppinen mies, mutta edelleen joskus puhuu, miten tärkeä se koira hänelle oli. Joten ei hän edes itse koskaan pitänyt mitenkään vääränä, että mä olin koiran mamma. 

Minullekin perheen kissa oli aluksi sisarus. Se oli minua vanhempi, joten se oli jo talossa, kun minä synnyin. Meni useampi vuosi ennenkuin tajusin, ettei se ollut perheen lapsi, toisin kuin minä. Kuitenkin kissan omistaja eli äitini ei koskaan puhunut kissalle kuin olisi sen äiti, ei sinnepäinkään. Kissa oli eläin, me muut olimme ihmisiä. Tuo minun pääni sisäinen ajatus siis oli aivan oma kuvitelmani, eikä siihen ollut vaikuttanut mikään, mitä äitini teki tai jätti tekemättä.

Tuo suru lemmikin kuolemasta on myös tuttu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lemmikki olisi ollut samanlainen perheenjäsen kuin ihmiset ovat. Ihmislapsia surraan loppuikä, lemmikkiä vain kuukausia tai joitakin vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on söpöä kutsua itseään lemmikkinsä äidiksi/isäksi 😂 Mulla ei ole lapsia eikä tule. Oma valinta. Ei ole lemmikkiäkään tällä hetkellä, mutta jos mulla olisi vaikka koira, niin ilman muuta se koira olisi mun vauveli ja minä vauvelin äiti 😝

Minulla on neljä aikuista lasta ja kyllä koira on minun vauva aina vaikka onkin jo toisella kymmenellä ja minä HÄNEN äiti. Aloittaja voi nyt vetää sitten herneen palkoineen nenään 

Tiedän erään, joka oli lapsilleen melko raivotar. Kouluttamaton koira sitten olikin "vauva", ja täysin sekaisin. 

Kissa on hän. Ihminen on se. Minä olen kissani mamma, vaikka, kuten jo todettu, en konkreettisesti ole häntä synnyttänyt tai kuvittele mitään sellaista.