Nainen keksii syitä ettei tarvi seksiä harrastaa
Tekeekö naiset usein sitä että loukkaantuu pienistäkin asioista tai keksii syyn ressata jotakin vain sen takia ettei tarvi seksiä harrastaa kumppanin kanssa?
Meillä tällainen käytäntö. Tehdään mitättömästä asiasta iso tai ressataan vaikka seuraavan viikon kaupassa käyntiä niin paljon ettei seksi kiinnosta. Kaikki on normaalia siihen asti kun koskettaa vaikka reiden sisäpintaan ja se saa naisen sanomaan että jokin mieltä painaa. Jos ei muuta niin väsymys. Meillä tämä läpinäkyvää. Vaikka ei olisi ollut seksiä pariin kuukauteen niin syy löytyy. Yksin ollessa masturboi mutta ei oman miehen kanssa tunnu seksi kiinnostavan. Silloin kun vielä oli seksiä harvakseltaan niin viimeisillä kerroilla teeskenteli orgasmin. Kyllä tullut turhautunut ja loukattu olo että keksii syitä mutta itsetyydyttää kuitenkin.
Kommentit (90)
Minä olen lopettanut aloitteiden tekemisen kokonaan. Olen ajatellut asian niin että en kyllä itsekään halua ihmistä joka ei halua minua. Aikansa se otti että pääsi siihen tilaan, kun itse tuntenut seksuaalista vetoa edelleen puolisoon vaikka hän ei ole. Eipä siinä sitten muu auta jos ei puhumalla selviä tai asiaan tule muutosta. Sitten joko sopeutuu ja hyväksyy sen että molemmat hoitelevat itsensä omillaan, avataan suhde tai erotaan. Yksinkertaista, ikävää ja voi niin yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen jotenkin niin lopen kyllästynyt tähän miesten mollaamiseen jos ei seksiä ole. Jos mies tekis sitä jos mies tekis tätä niin olisi seksiä. Paskan vitut. Ihan sama kumpi siinä parisuhteessa on haluttomampi niin ei siinä yksistään voi ketää syyttää sitäpaitsi syitä haluttomuuteen on varmasti miljoonia. Joka tapauksessa, ottakaa se pää pois sieltä perseestä. 50/50 menee vastuu parisuhteessa asioiden suhteen ja sitten niistä keskustellaan jos ei jompikumpi ole tyytyväinen. Kuitenkaan ei voi syyttää että mies tekee aina jotain väärin tai että nainen pihtaa tms tms.
kyllä se seksi parisuhteessa on ihan molempien vastuulla. Ja varmasti keksivät molemmat sukupuolet tekosyitä miksei halua, mutta voin kokemuksesta sanoa että siitä ei seuraa mitään hyvää jos ei asioita selvitetä. Syntyy vaan vitutusta ja katkeruutta
Täsmälleen, ja naulan kantaan!
Miksi te olette parisuhteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua seksiä ollenkaan tai eivät ainakaan halua teitä seksuaalisesti? Etsikää kumppani, joka haluaa.
tuosta näkee kyllä jos välttelee kanssasi mutta aistit kuitenkin että hänellä halut on viban kans kannattaa huomioida että jän ei fantasioi sinusta vaan jostain toisesta tyypistä
Meillä pannaan,ei se mikään harrastus ole.
Vierailija kirjoitti:
Huomioitko naistasi seksissä, tyydytätkö hänen tarpeensa esim. antamalla hänelle hyvää suuseksiä orgasmin saakka?
Harva nainen tahtoo olla miehen masturbointiväline.
Eli mies saa hommata itselleen orgasmin ja myös naiselle. Naisella ei ole mitään vastuuta kummastakaan?
Olen nainen enkä tee noin. Tykkään seksistä ja rakastan miestäni.
Mutta jos mies on loukannut mua jotenkin, ei ole mitään haluja seksiin. En voi sille mitään. Loukkaamisesta tulee kokonaisvaltaisesti paha mieli eikä se katoa heti pienellä anteeksipyynnöllä.
Vaimo sai seksissä orgun ja kaikki oli hyvin. Tai luulin, silti se johti tuohon mitä APlla on nyt käynnissä. Alkoi tulla tekosyitä ja haluttomuutta. Itse toivoin monipuolisempaa seksiä, mutta seksistä ei saanut puhua. Jokin minussa ärsytti vaimoa, haluttomuutta ja tekosyitä jatkui vuoden tai kaksi. Sitten yllättäen vaimo olikin täysin estoton ja opin uuden asennon. Uudesta asennosta tuli riitaa, kun vaimo ei osannut selittää mistä sen keksi. Vaimo kuitenkin sai sanotuksi, etten häntä omista.Villin jakson jälkeen palattiin nopeasti vaimon haluttomuustilaan. Haluton vaimo ei ollut enää yhtä innokas myöskään kotitöihin tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Seuraavalla kerralla, kun estoton seksijakso koitti, vaimo hakkui sairaanloisen mustasukkaiseksi ja kuinka en voi sille mitään, että miehet ihastuu häneen.
Pariterapaissakin terapeutti ja vaimo yrittivät kilpaa selittää, mitä se "ketään ei voi omistaa" oikeasti tarkoittaa.
Enhän minä ketään kahlinnut, kun vaimo kävi lisäopissa muualla.
Itse yritin selittää pariterapiassa tasa-arvoisesta parisuhteesta ja samoista säännöistä, mutta kuuroille korville menivät.
En tiedä mikä virheeni oli, Luulin ottavani vaimo kaikella tavalla huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olette parisuhteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua seksiä ollenkaan tai eivät ainakaan halua teitä seksuaalisesti? Etsikää kumppani, joka haluaa.
Kun on menty naimisiin, on sitouduttu olemaan yhdessä myötä- ja vastamäessä. Kun vaimo ensimäisen kerran ilmaisee haluttomuuttaan, eihän sitä voi olla heti eroamassa, myymässä taloa ja miettiä lasten hoitoviikkoja. Ensisijaisesti yritän miehenä ratkoa ongelman mikä vaimoa hiertää. Mulla vaimo ei vaan avautunut ja sanonut sitä oikeaa syytä. Korjasin niitä vääriä syitä, mitä vaimo kertoi tekosyinä. Tietysti mikään ei auttanut ja tilanne paheni hiljalleen kuin huomaamatta vuosien saatossa.
Kaikki te miestä syyttävät, kysymys. Miksi haluton nainen ei avaa suutaan ja kerro että mikä mättää? Eikö haluttomalla naisella kuitenkin ole teidän mielestänne seksuaalisia haluja?!
Mies on taatusti kysynyt vaimoltaan useita kertoja sitä mikä mättää.
Teidän kaikkien mielestä haluttomuus on pelkkä reaktio miehen toimiin. Jo se kertoo kaiken siitä kuinka vähän te oikeasti tunnette ihmisiä, ja kuinka ylimielisiä olette.
Kukaan tässä maailmassa ei ole telepaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo sai seksissä orgun ja kaikki oli hyvin. Tai luulin, silti se johti tuohon mitä APlla on nyt käynnissä. Alkoi tulla tekosyitä ja haluttomuutta. Itse toivoin monipuolisempaa seksiä, mutta seksistä ei saanut puhua. Jokin minussa ärsytti vaimoa, haluttomuutta ja tekosyitä jatkui vuoden tai kaksi. Sitten yllättäen vaimo olikin täysin estoton ja opin uuden asennon. Uudesta asennosta tuli riitaa, kun vaimo ei osannut selittää mistä sen keksi. Vaimo kuitenkin sai sanotuksi, etten häntä omista.Villin jakson jälkeen palattiin nopeasti vaimon haluttomuustilaan. Haluton vaimo ei ollut enää yhtä innokas myöskään kotitöihin tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Seuraavalla kerralla, kun estoton seksijakso koitti, vaimo hakkui sairaanloisen mustasukkaiseksi ja kuinka en voi sille mitään, että miehet ihastuu häneen.
Pariterapaissakin terapeutti ja vaimo yrittivät kilpaa selittää, mitä se "ketään ei voi omistaa" oikeasti tarkoittaa.
Enhän minä ketään kahlinnut, kun vaimo kävi lisäopissa muualla.
Itse yritin selittää pariterapiassa tasa-arvoisesta parisuhteesta ja samoista säännöistä, mutta kuuroille korville menivät.
En tiedä mikä virheeni oli, Luulin ottavani vaimo kaikella tavalla huomioon.
Vaimosi siis petti sinua. Kai erositte?
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen enkä tee noin. Tykkään seksistä ja rakastan miestäni.
Mutta jos mies on loukannut mua jotenkin, ei ole mitään haluja seksiin. En voi sille mitään. Loukkaamisesta tulee kokonaisvaltaisesti paha mieli eikä se katoa heti pienellä anteeksipyynnöllä.
Kerrotko yhden esimerkin miten mies loukkaa? Haluan vain ymmärtää omaa avioliittoani.
Vierailija kirjoitti:
Siis tekeekö naiset seksin välttelyä parisuhteissa? Tekee.
Toisaalta, niin tekee miehetkin jos sattuvat olemaan se suhteen haluttomampi osapuoli.
Kuusi paria kymmenestä= mies haluaa enemmän, kaksi paria kymmenestä= nainen haluaa enemmän, kaksi paria kymmenestä= halut menee tasan.
Tämä on hyvä nyrkkisääntö.
Itse asiassa naisissa ja miehissä on ihan oikeasti suunnilleen saman verran oikeasti seksiä vähän haluavia, mutta naisilla menee usein niin, että pitkässä parisuhteessa halut vähenevät joko huonon parisuhteen tai huonon seksielämän vuoksi. Jos tehtäisiin kysely noiden 2/10 joukossa, joissa nainen haluaa enemmän, on melko todennäköistä, että nainen myös arvioi parisuhteen ja/tai seksin laadukkaammaksi kuin niissä 6/10, joissa nainen haluaa vähemmän.
Sellaisissa parisuhteissa, joissa sekä parisuhteen että seksielämän laatu on ihan oikeasti molempien mielestä hyvä, naisissa ja miehissä on suunnilleen saman verran halukkaita ja haluttomia. Ani harvalla halut menevät oikeasti tasan yksiin. Noissa parisuhteissa, joissa "halut menevät tasan", on uskoakseni enemmän sellaisia, joissa ihan oikeasti nainen haluaisi enemmän, mutta ei syystä tai toisesta kehtaa raportoida haluavansa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuolla lailla toimii mies. Hänellä on mielikuvitus rajaton, kun pitäisi keksiä syy, miksei halua seksiä. Ei ole halunnut nyt jo kahteen vuoteen.
Kyllähän miehet hyvää seksiä haluavat. Missähän lie vika, että sinun kanssa ei innosta?

Heeei mahtavaa! Kerrankin toisin päin! Toimii yhtä lailla miehiin kun naisiin. Hyvä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olette parisuhteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua seksiä ollenkaan tai eivät ainakaan halua teitä seksuaalisesti? Etsikää kumppani, joka haluaa.
Kun on menty naimisiin, on sitouduttu olemaan yhdessä myötä- ja vastamäessä. Kun vaimo ensimäisen kerran ilmaisee haluttomuuttaan, eihän sitä voi olla heti eroamassa, myymässä taloa ja miettiä lasten hoitoviikkoja. Ensisijaisesti yritän miehenä ratkoa ongelman mikä vaimoa hiertää. Mulla vaimo ei vaan avautunut ja sanonut sitä oikeaa syytä. Korjasin niitä vääriä syitä, mitä vaimo kertoi tekosyinä. Tietysti mikään ei auttanut ja tilanne paheni hiljalleen kuin huomaamatta vuosien saatossa.
Tämä on niin tuttua. Eihän sitä nyt oikeista ongelmista puhua - ainakaan omalle miehelle. Sille selitellään kaikenlaista ja ihmetellään kun mies ei osaa korjata sitä salattua syytä vaan tekee turhaa työtä tekosyiden parissa. Näin kävi meilläkin. Puoliväkisin rahtasin pariterapiaankin, mutta eipä tuo osannut avautua sielläkään. Kaiken huipuksi alkoi pettämään ja syytti kiinni jäädessään meidän kommunikaatio-ongelmia. Ja kuinka usein olen saanutkaan kuulla miten miehet eivät osaa puhua tunteistaan ja ongelmistaan. Ei tunnu sujuvan naisiltakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tekeekö naiset seksin välttelyä parisuhteissa? Tekee.
Toisaalta, niin tekee miehetkin jos sattuvat olemaan se suhteen haluttomampi osapuoli.
Kuusi paria kymmenestä= mies haluaa enemmän, kaksi paria kymmenestä= nainen haluaa enemmän, kaksi paria kymmenestä= halut menee tasan.
Tämä on hyvä nyrkkisääntö.
Itse asiassa naisissa ja miehissä on ihan oikeasti suunnilleen saman verran oikeasti seksiä vähän haluavia, mutta naisilla menee usein niin, että pitkässä parisuhteessa halut vähenevät joko huonon parisuhteen tai huonon seksielämän vuoksi. Jos tehtäisiin kysely noiden 2/10 joukossa, joissa nainen haluaa enemmän, on melko todennäköistä, että nainen myös arvioi parisuhteen ja/tai seksin laadukkaammaksi kuin niissä 6/10, joissa nainen haluaa vähemmän.
Sellaisissa parisuhteissa, joissa sekä parisuhteen että seksielämän laatu on iha
Ja noissa parisuhteissa, joissa mies haluaa enemmän on myös niitä, joissa suhde tai seksi ei miehenkään mielestä ole laatu kohdallaan. Heidän ratkaisunsa tilanteeseen ei vaan ole seksin lopettaminen vaan jatkaminen, jos vaikka se pikkuhiljaa paranisi.
Onkohan hän perusteluissaan ja selityksissään puhunut mitään pienestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo sai seksissä orgun ja kaikki oli hyvin. Tai luulin, silti se johti tuohon mitä APlla on nyt käynnissä. Alkoi tulla tekosyitä ja haluttomuutta. Itse toivoin monipuolisempaa seksiä, mutta seksistä ei saanut puhua. Jokin minussa ärsytti vaimoa, haluttomuutta ja tekosyitä jatkui vuoden tai kaksi. Sitten yllättäen vaimo olikin täysin estoton ja opin uuden asennon. Uudesta asennosta tuli riitaa, kun vaimo ei osannut selittää mistä sen keksi. Vaimo kuitenkin sai sanotuksi, etten häntä omista.Villin jakson jälkeen palattiin nopeasti vaimon haluttomuustilaan. Haluton vaimo ei ollut enää yhtä innokas myöskään kotitöihin tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Seuraavalla kerralla, kun estoton seksijakso koitti, vaimo hakkui sairaanloisen mustasukkaiseksi ja kuinka en voi sille mitään, että miehet ihastuu häneen.
Pariterapaissakin terapeutti ja vaimo yrittivät kilpaa selittää, mitä se "ketään e
Vaimosi siis petti sinua. Kai erositte?
Mulle on selitetty ummet ja lammet kuinka mitään pettämistä ei ole tapahtunut, eikä vaimolla ollut mitään tietoa, että asiat olisivat parisuhteessa huonosti. Pariterapeutti oli myös sitä mieltä, että olen kuvitellut kaiken.Ihmettelivät miten luottamuksen voi menettää, jos ei ole pettänyt...Pariterapeutti osti kaiken minkä vaimo hänelle sanoi.
Olen edelleen naimisissa. Uskottumuusriitojen seurauksena vaimo muuttui nopeasti ja totaalisesti paremmaksi. Kaikki negatiivinen käytös hävisi. Seksiä on nyt riittävästi ja se on monipuolista. Ei kieltäydy koskaan enää seksistä. Vaimo ei suutu enää mistään, ei valita mistään. Osa pyytää anteeksi. Kertoo minen menee ja soittaa heti, jos jokin aikataulu venyy. Minun ei tarvitse pestä pyykkiä, osallistun muutenkin minimaalisesti kotitöihin. Hoidan vaan enää "miesten" työt. Vaimo kehuu komeaksi, kertoo kuinka rakastaa joka päivä halaa ja pussaa.