Äitienpäivä normaalipäivä, ei lahjoja, ei muistamisia, muita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei vietetä äitienpäivää. Oma äitini oli väkivaltainen alkoholisti ja hänelle äitienpäivä oli tärkeä juhlapäivä ja vaati lahjoja ja muistamista. Jo vuosia äitienpäivä on aiheuttanut minulle tuskaa ja ahdistusta.

Minulla on nyt kaksi ihanaa pientä lasta, mutta en halua viettää äitienpäivää, koska se herättää niin tuskallisia muistoja. Yritän pysyä pois somesta koko viikonlopun, ettei tarvitsisi lukea ihmisten kauniita sanoja omasta äidistään kun itsellä ei ole yhtään hyvää sanaa sanottavana. Olin toivonut, että oma äitiys olisi parantanut nämä traumat, mutta nyt tuntuu oikeasti vielä pahemmalta.

Oletko harkinnut terapiaa? Pienet lapset juhlivat mielellään äitiään.

Jos on ollut onni matkassa, niin on ihana äiti. Monella ei ole ollut. Täällä oli joskus oikein valaiseva 70-luvulla syntyneiden ketju, jossa muisteltiin omaa lapsuutta.<

Hanki itse terapiaa hyvää tarkoittava hölmö.

Eronneena asun parikymppisen lapseni kanssa kahden. Hän keittää aamukahvit ja sen jälkeen menemme metsään keräämään valkovuokkokimput. Sitten eilen täytetyn kakun koristelu ja iltapäivällä menemme oman äitini luo. Vien sinne sen keräämäni kimpun ja lapseni keräämä jää kotiin. Kakku viedään äitini luo, jonne tulee sisaruksia ja osa lastenlapsista. Näin olemme tehneet jo vuosia ja varmasti toimimme näin ainakin niin kauan kuin äitini elää. Minusta äitienpäivä näin vietettynä tuntuu aika mukavalta.

Äitienpäivä kuin myös isänpäivä on teennäistä. Mistä ovat saaneet alkunsa, en ole selvittänyt? Mutta ei tarvita erillisiä päiviä muistamiseen, joidenkin kohdalla pakolliseen muistamiseen. Itse on ole koskaan tykännyt olla juhlinnan kohde, vaikka monenmoista muutakin saavutusta on tullut elämän aikana äitiyden lisäksi. Ja nykyään olen jo isomummi. Läheiset tietävät etten tykkää " muistamisesta" joten elämä soljuu eteenpäin normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei vietetä äitienpäivää. Oma äitini oli väkivaltainen alkoholisti ja hänelle äitienpäivä oli tärkeä juhlapäivä ja vaati lahjoja ja muistamista. Jo vuosia äitienpäivä on aiheuttanut minulle tuskaa ja ahdistusta.

Minulla on nyt kaksi ihanaa pientä lasta, mutta en halua viettää äitienpäivää, koska se herättää niin tuskallisia muistoja. Yritän pysyä pois somesta koko viikonlopun, ettei tarvitsisi lukea ihmisten kauniita sanoja omasta äidistään kun itsellä ei ole yhtään hyvää sanaa sanottavana. Olin toivonut, että oma äitiys olisi parantanut nämä traumat, mutta nyt tuntuu oikeasti vielä pahemmalta.

Oletko harkinnut terapiaa? Pienet lapset juhlivat mielellään äitiään.

Jos on ollut onni matkassa, niin on ihana äiti. Monella ei ole ollut. Täällä oli joskus oikein valaiseva 70-luvulla syntyneiden ketju, jossa muisteltiin omaa lapsuutta.<

Jatkan vielä

Siksi tein kolme , kolmen vuoden välein.

Vauvat on söpöjä.

Lapsilla on eri isät.

Esikoinen on nyt 16 ja höpisee jotain pois muuttamisesta.

Isäkin voi olla äiti. Lapsikin voi olla äiti jos siltä tuntuu.

Äiti voi olla isä tai molempia samaan aikaan. Sukupuolia voi olla tuhat. Homokin voi olla isä tai äiti...

Ei ihme että suomi on sairas.

Vierailija kirjoitti:

Eronneena asun parikymppisen lapseni kanssa kahden. Hän keittää aamukahvit ja sen jälkeen menemme metsään keräämään valkovuokkokimput. Sitten eilen täytetyn kakun koristelu ja iltapäivällä menemme oman äitini luo. Vien sinne sen keräämäni kimpun ja lapseni keräämä jää kotiin. Kakku viedään äitini luo, jonne tulee sisaruksia ja osa lastenlapsista. Näin olemme tehneet jo vuosia ja varmasti toimimme näin ainakin niin kauan kuin äitini elää. Minusta äitienpäivä näin vietettynä tuntuu aika mukavalta.

Tukehdu omaan ...si.

Lapsesi inhoaa sinua ja tyhmiä äitileilkejäsi, kun ymmärtää että teit hänet itsellesi lemmikiksi.

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä kuin myös isänpäivä on teennäistä. Mistä ovat saaneet alkunsa, en ole selvittänyt? Mutta ei tarvita erillisiä päiviä muistamiseen, joidenkin kohdalla pakolliseen muistamiseen. Itse on ole koskaan tykännyt olla juhlinnan kohde, vaikka monenmoista muutakin saavutusta on tullut elämän aikana äitiyden lisäksi. Ja nykyään olen jo isomummi. Läheiset tietävät etten tykkää " muistamisesta" joten elämä soljuu eteenpäin normaalisti.

Hullu elämäsi?

Kerro lisää

Paskotko vaippaan?

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama tilanne. Meillä kotona juhlittiin ja usein käytiin kukkien kanssa isovanhemmilla jne. Ex- mies taas junttiperheestä kotoisin eikä mitään juhlittu koskaan eikä opetettu tapoja. Nyt tuntuu pahalta kun en kehtaa aikuisille nuorille miehille sanoa, että " muistakaa minua". Kunnon ihmisiä ovat muuten, mutta ikävä kyllä tässä suhteessa en ole ilmeisesti kasvatuksessa onnistunut.  Poikalapset muutenkin näissä asioissa ilmeisesti ajattelemattomampia.

Itse toivoisin edes pientä muistamista, mutta lapset eivät ole oppineet mallia, joten todennäköisesti saan keittää kahvini itse. Lasten ollessa pieniä toin lasten isälle esiin, että olisi kiva, että äitienpäivänä muistetaan. Lasten isä oli enemmän sitä mieltä, että jokainen muistaa omaa äitiään eikä tajunnut koskaan, etteivät lapset sitä opi, jos heille ei opeteta. Itse laitoin lasten kanssa isäinpäivää lasten isälle, mutta tämäkään ei soittanut hänellä kelloja. Lasten päiväkodissa tekemät jutut ilahduttivat minua kovasti.

Nyt lapset ovat koululaisia eikä koulussa selvästikään enää tehdä äitienpäivämuistamisia, joten edes sitä korttia ei ole odotettavissa. Todennäköisesti äitienpäivä menee kuten kaikki muutkin vapaapäivät. Lapset nukkuvat pitkään, teen

aamiaisen itse itselleni. Tuskin he edes muistavat, että on äitienpäivä. Omat vanhempani asuvat kaukana, joten omalle äidille lähetä tekstarilla toivotukset.<

Vierailija kirjoitti:

Osalla tuntuu olevan aina normaalipäivä. Joulusta juhannukseen. No omapa on menestyksenne ei kukaan pakota juhlimaan. Vellokaa ankeudessanne, minä lähden tekemään kakkua äidille ja itselleni. Ja toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja voimia äideille jotka pitävät huolta lapsistaan sodan keskellä.

Toivotatko minulle voimia?

P.illu ei pitänyt minusta huolta.

Kasvatin itse itseni.

Kävin koulut, työllistin itseni.

P.illu elää..kai

Ei ole tullut kutsua haitajaisiin.

P.illun miehet olivat isäni i.tsemurhan jälkeen

Alkoholisteja , rumia tai outoja.

P.illu tykkäsi kait seksistä.

Ja minä kolmekymppinen lapsi tunnen syyllisyyttä siitä että en käy äitienpäivänä katsomassa iäkästä mummoani vaan soitin pelkästään. Omalle äidilleni menen kahville ja vien kukkakimpun ja suklaata. Varmaan täydellinen skenaario ilman syyllisyyttä olisi molemmille isoäideille sekä omalle äidille kukkapuskat ja vierailut. Mutta kunjuuri oli vappu ja oli pääsiäinenkin ja silloin käyty katsomassa. Mulla on varmaan tän ikäiseksi poikkeuksellinen syyllisyydentunto.

Äitinä en odota enkä halua mitään suurta juhlaa. Lahjoja en halua todellakaan. Muutama itsepoimittu valkovuokko ja kuppi kahvia halauksen kera on minun juhlani. :)

Vierailija kirjoitti:

Omaa äitiäni juhlitaan. Vien kukat ja lahjan aina. Vähän hassulta toisaalta tuntuu kun äiti olen itsekin. No, eronnut ja aikuinen poika muistaa satunnaisesti.

Äidin luona saan tosin hyvää ruokaa ja täytekakkua. Ellen ostin itselleni amppelin ja pari puseroa, olkoot ne lahjani sitten.

N52

Meillä aika sama juttu eli äitienpäivänä on aina juhlittu mun äitiäni. Kun lapset olivat pieniä, tietty silloin askartelivat päiväkodissa ja ala-asteella kortit ja/tai lahjat, mutta kotona ei muuten juhlittu vaan mentiin aina mun vanhemmilleni. Vielä viime vuonna isä taas laittoi kakkukahvit ja mentiin sinne, mutta toissapäivänä tajusin, että eipä taida laittaa enää. Saattohoidossa oleva äiti kun ei ole enää muutamaan viikkoon syönyt mitään eikä juokaan oikein mitään, niin tuskin isä on enää varautunut millään tavalla. Havahduin siis asiaan ja kävin ostamassa kaupasta itselleni leivoksen, niin voin kotona keittää itselleni äitienpäiväkahvit iltapäivällä, kun tulen äitiä katsomasta. Ruusukimpun vien äidilleni, koska hän jaksaa vielä silloin tällöin avata silmiään ja kauniit kukat saattavat vielä ilahduttaa äitiä. Esikoiseni on pian 40 ja kuopuskin jo päälle 30, joten en usko, että me alettaisiin juhlia mua äitienpäivänä, kun ei olla kaikkina näinä vuosikymmeninä ennenkään juhlittu. 

Koen samanlaisia tunteita, kuin jotkut keskustelussa. Vihaan kaikkia itseeni kohdistuvia juhlapäiviä, äitienpäivä tuntuu pahimmalta. Tuntuu, että äitien päivä muistuttaa minua siitä, että olen vain ilmainen kodinhoitaja perheellemme.



Tänä vuonna anoppi ilmoitti miehelleni minkälaiset leipomukset odottaa minun tekevän hänelle. Emme olleet vielä edes sopineet, että tulemmeko. Olisin mieheni ja lapsen laittanut hänen luokseen joka tapauksessa ja tehnyt lahjat + tarjottavat. Minua vain sapettaa, että oletetaan kysymättä miten tulee toimia. Oma äitini tietysti odottaa passausta joka suunnasta ja sen tietysti hänelle tarjoan. Olen itse pienestä pitäen tarjoillut kotona aamupalat vanhempien juhlapäivinä sänkyyn, säästänyt rahaa heidän lahjoihinsa. Omia syntymäpäiviäni ei juuri juhlittu, joulua kyllä jolloin sai lahjoja.



Olen ollut 20 vuotta mieheni kanssa yhdessä, enkä ole saanut lahjoja, jos en ole itse häntä käskenyt ostamaan. 15 vuotis hääpäivälahjaksi ilmoitin haluavani kukkia, kerroin mitkä ja annoin rahan tilille. Siten kun ilmoitin mistä kaupasta ne saa edullisimmin, niin mieheni suuttui koska pidän häntä niin avuttomana. Olen vuosien ajan kertonut haluavani lahjaksi kukkia. Mieheni ei ymmärrä miten joku voi saada iloa kukista, joten hän ei näe tarpeelliseksi niitä hankkia. En valita asiasta, ja olen nykyään jättänyt oman syntymäpäiväni juhlimatta, koska en halua pettyä. Jouluisin sovimme ettei hänen tarvitse muistaa minua. Lapsemmekaan ei tietä koska syntymäpäiväni on. Äitien päivää ei vain voi sivuuttaa.



Minun miellyttämiseni tai ilahduttaminen on miehelleni todella vaikeaa. Hän kokee, että voi epäonnistua, suurelta osin tämä johtuu hänen mielenterveysongelmistaan. Olemme puhuneet asiasta, mutta eipähän ole koskaan valmis muuttamaan tapojaan. Itse koen vain pettymystä, koska muistan häntä ja kaikkia muitakin lähipiiriläisiä monenmoisin lahjoin ja juhlamenoin, sitten harmittaa kun oman päivän koittaessa haen itse lahjani kaupasta. Äitien päivänä katselen, kun muiden perheiden miehet hakevat kukkia, lähtevät lasten kanssa poimimaan kukkia metsästä. Meillä ei. Minä opastan 5 vuotiasta lasta tekemään lahjoja mummuille ja leivomme kakut jne. Isille ostamme lahjat ja askartelemme. Se, että teetättäisin hänellä itselleni jotain tuntuu teennäiseltä. Ja lapsi on niin pieni ettei isäänsäkkään saa liikkeelle, vaikka kaupassa kyseleekin mitä haluaisin lahjaksi ja millaisia kukkia. Päiväkodissa askartelee ja se tuntuu ihanalta.  



Koen kuitenkin ansaitsevani perheeltäni enemmän, koska hoidan lähes kaikki perheemme asiat, lisäksi tuon suurimman palkan kotiin tekemällä jo hyväpalkkaisen työn lisäksi toista työtä. Ero ei ole perheellemme ratkaisu, koska jumaloi isäänsä ja minä myös itse rakastan puolisoani. Silti nämä juhlapäivät nostaa kaikki katkeruudet pintaan kun näkee kuinka muut perheet viettävät juhlapäiviä. Joskus mietin mitä pahaa olen tehnyt, että ansaitsen alkoholistisen ja toisen narsistisen vanhemman. Sitten vielä päälle puolison mielenterveysongelmat. Eniten odotan, koska lapselleni tapahtuu jotain, koska sekin varmaan kuuluu tähän osaani.

Nyt saan sentään yksin itkeä ja vuodattaa pahaaoloani kun mies ja lapsi juhlii mummia hänen luonaan. Luksusta se on tämäkin, että saan hetken hiljaisuutta ja omaa aikaa. Ja kyllä hain tänäkin vuonna itse aamulla kukkani kaupasta ja siitä olen onnellinen, kyllä minä selviän ja olen aina hyvin selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä kuin myös isänpäivä on teennäistä. Mistä ovat saaneet alkunsa, en ole selvittänyt? Mutta ei tarvita erillisiä päiviä muistamiseen, joidenkin kohdalla pakolliseen muistamiseen. Itse on ole koskaan tykännyt olla juhlinnan kohde, vaikka monenmoista muutakin saavutusta on tullut elämän aikana äitiyden lisäksi. Ja nykyään olen jo isomummi. Läheiset tietävät etten tykkää " muistamisesta" joten elämä soljuu eteenpäin normaalisti.

Hullu elämäsi?

Kerro lisää

Paskotko vaippaan?

Mitä? Kaikki eivät tykkää olla juhlinnan kohteita. Pitäis se ymmärtää. Onneksi osa ymmärtää. 

Äitini on kuollut, omat lapseni ovat muuttaneet pois, asuvat toisessa kaupungissa. Näimme lasten kanssa viime viikonloppuna ja sovimme, ettei tänä vkonloppuna ole velvollisuutta tulla käymään vaan juhlistetaan kun tapaamme taas. Onnittelivat aamulla ja kävin juhlan kunniaksi kauppareissun yhteydessä kakkukahvilla. Äitienpäivää on juhlittu aikoinaan monin tavoin, nyt on tällainen elämänvaihe. 

Jättäkää nyt jumankauta jo ne rauhoitetut Valkovuokot metsään. Niitä voi käydä metsässä ihailemassa eikä repimässä maljakkoon kuolemaan. Pistää todella vihaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä kuin myös isänpäivä on teennäistä. Mistä ovat saaneet alkunsa, en ole selvittänyt? Mutta ei tarvita erillisiä päiviä muistamiseen, joidenkin kohdalla pakolliseen muistamiseen. Itse on ole koskaan tykännyt olla juhlinnan kohde, vaikka monenmoista muutakin saavutusta on tullut elämän aikana äitiyden lisäksi. Ja nykyään olen jo isomummi. Läheiset tietävät etten tykkää " muistamisesta" joten elämä soljuu eteenpäin normaalisti.

Hullu elämäsi?

Kerro lisää

Paskotko vaippaan?

Miten niin hullu elämäni? Olen hyvässä kunnossa, liikunnallinen ikäihminen. Sauvakävelen pitkiä lenkkejä jopa 20 000 askelta päivittäin. Seuraan suomen ja maailman tapahtumia, luen paljon ( 50- 100 kirjaa/ vuosi) , teen vapaaehtoistyötä ( jota tehnyt parikymmentä vuotta) välit ovat lämpimät lapsiin ja lastenlapsiin. Nyt on yksi lapsenlapsenlapsi. En ole ns tavallinen mummo jo musiikkimakuni siitä kertoo. Miehen kanssa käymme festareilla kesäisin. Ja pidätyskyvyssäni ei vikaa, ainakaan toistaiseksi. Mitä vielä haluat tietää?

Vierailija kirjoitti:

Koen samanlaisia tunteita, kuin jotkut keskustelussa. Vihaan kaikkia itseeni kohdistuvia juhlapäiviä, äitienpäivä tuntuu pahimmalta. Tuntuu, että äitien päivä muistuttaa minua siitä, että olen vain ilmainen kodinhoitaja perheellemme.



Tänä vuonna anoppi ilmoitti miehelleni minkälaiset leipomukset odottaa minun tekevän hänelle. Emme olleet vielä edes sopineet, että tulemmeko. Olisin mieheni ja lapsen laittanut hänen luokseen joka tapauksessa ja tehnyt lahjat + tarjottavat. Minua vain sapettaa, että oletetaan kysymättä miten tulee toimia. Oma äitini tietysti odottaa passausta joka suunnasta ja sen tietysti hänelle tarjoan. Olen itse pienestä pitäen tarjoillut kotona aamupalat vanhempien juhlapäivinä sänkyyn, säästänyt rahaa heidän lahjoihinsa. Omia syntymäpäiviäni ei juuri juhlittu, joulua kyllä jolloin sai lahjoja.



Olen ollut 20 vuotta mieheni kanssa yhdessä, enkä ole saanut lahjoja, jos en ole itse häntä käskenyt

Samat kuviot täälläkin. Haluaisin olla juhlimatta koko päivää, kun ketään perheessäkään ei vähempää voisi kiinnostaa, eikä kyllä minuakaan, mutta vanha äitini odottaa hänen juhlintaansa vuodesta toiseen niin taas sinne mennään pönöttämään.

Vaikka hänelle sanoisi, ettei nyt tulla ja vein etukäteen perjantaina jo kukan ja kortin niin ilmoitti eilen ostaneensa kakun ja odottavansa kuitenkin, että tulisimme. 

Vierailija kirjoitti:

Jättäkää nyt jumankauta jo ne rauhoitetut Valkovuokot metsään. Niitä voi käydä metsässä ihailemassa eikä repimässä maljakkoon kuolemaan. Pistää todella vihaksi. 

No mut kato, ne on ILMAISET kukat. Jotain rajaa siihen äitienpäivätörsäämiseen. Äiteekin on varmaan itse tehnyt kakun, eikä tuhlannut konditoriaan. 

Olis ollut tänään muutakin tekemistä, nyt tuhraantuu aika itsestäänselvyyden "juhlintaan". Pönötetään kahvipöydässä pari tuntia.

Meitä veloja ei muisteta koskaan, mutta se ei haittaa laisinkaan. Jokainen päivä kun tuntuu juhlapäivältä ilman vanhemmuuden taakkaa. Aamiaista voi herkutella sängyssä vaikka joka päivä. 

Äitien puolesta harmittaa se oletus, että ikään kuin yksi päivä vuodessa kompensoisi kaikkien muiden päivien epätasaisesti jaetun vanhemmuuden vastuun.